Tätäpä olen aprikoinut tässä? Mihin nainen tänäpäivänä miestä tarvitsee? Yleensä hellyys, keskustelu ja seksi alkaa hiipumaan hiljalleen suhteen jatkuessa. Ainakin nämä yllä mainitut asiat olisivat minulla syynä parisuhteessa oloon.
Kun nainen on valloitettu, niin mies voi taas jatkaa aikansa viettämistä muissa mukavammissa harrastuksissaan.
Metsästys, autot, urheilu... onhan näitä. Pahimpana baarit.
Monikaan mies ei vieläkään tiedä, ettei nainen saa silloin, kun hän saa. Joten seksikin on usein pettymys.
Tai sitten se muuttuu ajan saatossa entistä harvinaisemmaksi herkuksi.
Minusta olisi ihana olla parisuhteessa, mutten tahtoisi sitoutua ihmiseen, jonka kanssa oleminen ei olisi pitkäaikaisestikkin hyvää ja onnellista.
Kysyisinkin teiltä onnellisessa parisuhteessa olevilta, että miten saisin itselleni hyvän ja toimivan parisuhteen? Miksi olette mielummin parisuhteessa, kuin yksin?
Kun nainen on valloitettu, niin mies voi taas jatkaa aikansa viettämistä muissa mukavammissa harrastuksissaan.
Metsästys, autot, urheilu... onhan näitä. Pahimpana baarit.
Monikaan mies ei vieläkään tiedä, ettei nainen saa silloin, kun hän saa. Joten seksikin on usein pettymys.
Tai sitten se muuttuu ajan saatossa entistä harvinaisemmaksi herkuksi.
Minusta olisi ihana olla parisuhteessa, mutten tahtoisi sitoutua ihmiseen, jonka kanssa oleminen ei olisi pitkäaikaisestikkin hyvää ja onnellista.
Kysyisinkin teiltä onnellisessa parisuhteessa olevilta, että miten saisin itselleni hyvän ja toimivan parisuhteen? Miksi olette mielummin parisuhteessa, kuin yksin?
Vastaukset 29
Vanhimmat
äskeisestä? Metsästys, autot, urheilu. Baarit...
Miksi mies ei saisi harrastaa eihän suhde kaikissa tapauksissa tarkoita kotona istumista taikka pelkästään yhteisiä harrastuksia vaikka nekin ovat varmaan mukavia asioita ? No, liialliset baarikännit ei ole kyllä hyvästä.
Olen 40 vuotias mies ja uskon suhteen olevan parhaimillaan, kun eletään yksin eri osoitteissa ja yhdessä ollessa keskitytään yhteisiin juttuihin siis muutakin kuin seksiä. heh
Itse olen ollut 2 vuotta sinkkuna tavaten naisia erillaisilla tavoitteilla eikä ole yhteistä juttua löytynyt enkä viitsi yksinäisyyttä täyttää vääränlaisella ihmisellä. Onnellisuutta ei voi toiselta vaatia, koska sellaista ei voi toiselle antaa vaikka halua olisikin.
Kulje vain positiivisesti eteenpäin elämässä, kyllä se joku herra oikea löytyy jonkun nurkan takaa.
En haluaisi miestä, joka on tuolla kannalla. Itse asiassa olen samaisesta syystä lopettanut suhteen. MInulla ei olisi edes aikaa juoksennella kahden kodin väliä ja vielä vähemmän aikaa juoksennella jossain tapailemassa miestä. Parasta kun eletään saman katon alla yhteistä elämää.
Uskon vakaasti tuohon samaan. Pitkän parisuhteen taakseni jättäneenä vaikeaa olisi olla 24/7 saman katon alla kenenkään kanssa enää ikinä. Ellei sitten tulisi vastaan tosi rakkaus, joka veisi jalat alta ja järjen päästä. Ja sitähän sattuu vain elokuvissa. Tuollaista haluava mies olisi lottovoitto minulle. Yhteiset viikonloput ja hyvä seksi, täydellistä elämää. Muulloin keskittyisin lapsiini ja työhöni. Mistä sunlaisiasi löytää?
miten tuo järjestyy käytännössä. Siis minne ne lapset viikonlopuiksi, että sinä voisit viettää aikaa miehen kanssa?
Minullekin sopisi tuollainen suhde, että asuttaisiin erillään, mutta ei se kyllä käytännössä toimisi. Murkkuikäistä ei voi jättää viikonlopuiksi yksin ja kun ei isäkään häntä pidä koskaan luonaan niin eipä ole mitään mahdollisuuksia edes tutustua keneenkään.
onnistuisi hyvin, koska lasten isä pitää heitä säännöllisesti luonaan joka toinen viikko ja viikonloppu. Lienen aika onnekas, että yhteishuoltajuus toimii hyvin ainakin toistaiseksi? Lapset ovat murkkuiässä, joten tuollainen suhde olisi loistava. Mistä tuollaisia miehiä löytää?
Oletko sä unelmaa? Taisit tykätä itsenäisestä miehestä ? Heh, monia naisia sellainen pelottaa. Meidänlaisia miehiä on joka puolella pääkaupunkiseutua enkä koe olevani yhtään erillainen, kuin muumatama muukaan ystäväni.
Seksi pysyy parempana eri osoitteissa, kunhan luottamuksessa ja sovituissa asioissa pysyy vaikka seksi taitaa olla ajallisesti pieni osa yhdessäoloa? Luulisin isoimman ongelman olevan, kun erehdytään luulemaan seksiä, hyväksymistä ja kivoja juttuja rakkautena...vaikka kyse on ihastumisesta? Kahden osoitteen juttu toimii upeasti, jos molemmilla on parisuhteen tavoitteet saavutettuna mm. lapset
Olet oikeassa näitä juttuja on vaikea löytää, mutta ajan kanssa löytyy semmoinen lottovoitto.
Murkkuikä menee kohta ohi ja seurustelukaveri löytyy hälläkin.
Sitten on aika sunkin ajatella jo itseäsikin enempi!
Oot hyvä vanhempi, kun ajattelet tuollalailla..
Pidetään se rakkaus siellä Pandoran lippaassa ja avain mummolan vintillä..
Mukavaa on väistellä sitä tunnetta ja elää täysillä...
Rakkaus...en voi edes sitä ääneen sanoa, kuka sitä nyt tarvii?? ;)))
Hauskasti kirjoitettu. heh. Aikansa kutakin, jos juoksisin joka rakkauden perässä niin olisin ollut muutamaan otteeseen vääränlaisen ihmisen kanssa. Hetken huumalla tehdään pitkäikäisiä ratkaisuja etenkin, kun oma elämä on rakennettu itseään kuunnellen toimivaksi kokonaisuudeksi.
Ihminen etsii toista ihmistä niin se vain on, mutta tarvitseeko sitä luopua omasta reviiristä? Eikö sitä voi vuoron perää sopivansa vierailuista vähän, kuin treffailua enemmän kiinteämässä muodossa.
Pääseekö sitä samaan rakkauteen ikinä, kuin nuorena, jolloin hormonit ja tietämättömyys tuottivat upeita fiiliksiä ; )
Mielestäni sinkkuus on tässä elämänvaiheessa toimiva ratkaisu, mutta mielelläni ottaisin kivan vakkari etäsuhteen vastaan, jos kemiat muuten toimisivat.
sieltä pääkaupunkiseudulta huudella, että teidänlaisia miehiä on olemassa. Mutta tuleppa tänne pikkukaupunkiin niin eipä löydy. Tai löytyy. Ukkomiehiä pelkästään seksiin. Tykkään itsenäisistä miehistä. Jos pelisäännöt saisi sovittua, niin etäsuhde olisi mitä mainoin. Tässä taannoin ehdotinkin sellaista mukavalle miehelle, kauhistui pelkästä ajatuksesta, että miten voi nainen edes ajatella noin. Kerroin etten etsi elättäjää itselleni enkä lapsilleni isää, heillä sellainen jo on. Aikuisten välistä ystävyyttä, mukavaa yhdessäoloa, luottamusta kuitenkin puolin ja toisin. Ja seksi on minulle tosi tärkeää. Sehän onkin eron jälkeen ollut kaikista kovin paikka, seksin puute. Kyllä yhden illan seuraa löytyisi, mutta se vaan ei sovi minulle lainkaan. Ukkomiehistä saa hyviä vakipanoja, mutta sellainen ei pidemmän päälle ole hyväksi omalle psyykelle ja itsetunnolle. Edelleen olen sitä mieltä, että pelkkää unelmaa tuollaiset ihanat ja itsenäiset miehet.
Tuli todella hyvä mieli vastauksestasi! :)))
Hyvää joulunalusaikaa sinulle!!
Totta, isompi kaupunki antaa enemmän vaihtoehtoja, jos jaksaa olla aktiivinen.
Suhde on aina sopimuskauppaa vaikka olisi rakastunutkin missä taas mennään eteenpäin hetken aikaa ilman sopimuksia, mutta jossain vaiheessa on hyvä puhua tulevista tavoitteistaan ja miten haluaa olla tässä hetkessä. Kuunnellen ja kertoen ilman vihjailuja.
Meissä kaikissa on sellainen pieni ylpeys mukamme, että haluamme olla vain se oikea ja haluttu kai joku evoluution jäänne lisääntymiselle. heh. Niinpä moni kauhistuu, jos ei haluakkaan raapia toisen ulko-ovea epätoivoisesti vaan näkee toisessa kivan mahdollisuuden yhdessäoloon ja tylsän arkirutiinin unohtamiseen. Viihdyttäminen on se sana mikä ei tee ihmistä pinnalliseksi, koska siihen suhde usein perustuu etenkin, jos on muuten ollut tyytyväinen omaan elämänsä muihin puoliin.
Yhden illan suhteet ovat mielestäni itsetyydytyksen heikoin lenkki vain hetken hurma tai morkkis?
Voithan hyvin etsiä vaikka senssipalstoilta, matkustelun taikka harrastuksen parista saman ajatuksen omaavia ihmisiä? Ei kaikki halua toista omistaa taikka vahtia? Keskity vieraassa ihmisessä enemmän tekoihin, kuin pelkkiin sanoihin niin on helpompi siivilöidä höpöttäjät poissa.
Olen oppinut, etten koskaan kieltäydy seksistä, jos mieheni tekee aloitteen (oikeastaan päivittäin)...riippumatta siitä, olenko sillä tuulella vaiko en. Myöskään hän ei ole koskaan kieltäytynyt, jos minä olen tehnyt aloitteen, vaikka kesken unien. Näin ei seksi lopahda. Hän myös aina asettaa naisen tyydytyksen omansa edelle, aina.
Muuten pyrin arjessa kuulemaan häntä ja tekemään asiat hänen toivomallaan tavalla ja olen kyllä huomannut, ettei hän vaadi liikaa. Kaipa se on niin, että parisuhteella on niin kauan toivoa, kun molemmat haluavat tuottaa toisilleen mielihyvää ja tehdä toisensa onnellisiksi asettamalla toisen oman itsensä edelle.
Olen parisuhteessa, koska se tekee minut onnelliseksi. Tarvitsen turvallisuuden tunnetta, kosketusta ja lämpöistä syliä sekä kumppanuutta/ystävyyttä. Toivon, että parisuhteeni kestäisi elämän koettelemukset.
Puhut asiaa.. mistä vain erottaa naisen jolta se toisen huomiointi ei lopu siihen papin aameneen? Vai kuinka kauan pitäisi seurustella, ettei nainen jaksaisi enää esittää?
En ole tuo ed, mutta vastaan silti..
Naimisissa jo toistakymmentä vuotta ja se että seksi pelaa edelleen on ihan mieheni ansiota.
Itsellä meinaa lopahtaa välillä, mutta mies vaan jaksaa aina olla kimpussani ja seksiä siksi monesti viikossa.
Laihdutinkin tässä itseni nuoruusmittoihin ja mies vaan totesi, että samanlailla minua haluaa oli sitten kiloja enempi tai vähempi...Aikamoinen mies minulla vissiin?
Kyllä te miehet ootta ihania!
Olen ollut kolmessa pitkässä parisuhteessa (5-7v) ja niiden välissä ollut muutama pikaisempi suhde ja täytyy sanoa, että näiden kahden viimeisen pitkän suhteen naiset eivät ole tienneet miesten seksuaalisuudesta yhtään mitään.
Minulle on nimittäin aika tavallista, että jos on hieman väsynyt, niin ejakulaatio tapahtuu ennen orgasmia.. ja tällaista ei kaikki naiset näytä ymmärtävän.. eli mies voi jäädä ilman. Ensimmäisen pitkän suhteen nainen/tyttö ymmärsi aika nopeasti, että sillä on eroa milloin tulen tai tulen, joten hän oppi lukemaan minua sen verran, että tiesi milloin hänen tulee ottaa ohjat käsiin.. eli mies ei ole _aina_ se joka kaiken työn tekee. Tosin tämän ensimmäisen suhteen nainen ymmärsi myös sen, että rakastella voi muulloinkin kuin ilta yhdeltätoista pimeän peiton alla..
Mitä tarkoitat tuolla?
Siis ejakulaatio ennen orgasmia?
Minulle on miehen orgasmi kunnia-asia, enkä koskaan ole ollut miehen kanssa, joka ei ole saanut huippua kanssani.
En ymmärtänyt nyt tuota, että mies jäisi ilman....?
Eli mies voi saada siemensyöksyn, ilman orgasmia. Toisinsanoen tulee liian aikaisin. Ja vaikka mies saisikin orgasmin, niin ei ole aivan mahdotonta jatkaa siitä toiseenkin orgasmiin. Kyllä te naiset pidätte miehiä yksinkertaisina otuksina.
Kiitos tosi paljon vastauksista :)
Varsinkin näin naisena olisi hyvä kuulla, että mitä mies on mieltä parisuhteen toimivuudesta.
Toki on hyvä, että molemmilla on omia harrastuksia. Ne yhteiset harrastukset olisivat kuitenkin myös yhtä tärkeitä. Joskus tuntuu, etteivät miehet kaipaa naistaan harrastuksiin. Kuvaavasti esim. pienten lasten vanhemmilta kysyttiin; Jos saisit vapaa-aikaa, niin mitä tekisit. Nainen vastasi; Tekisin jotain kivaa mieheni kanssa. Mies vastasi; Menisin yksin metsään.
Minusta miehiä syytetään liikaa naisen nautinnon puuttumisesta seksissä. Myös naisen täytyisi oppia sanomaan, että mitä haluaa ja mikä tuntuu hyvälle.
Avoin keskustelu kaikesta olisi kaikista tärkeintä.
Pitemmässä suhteessa helposti urautuu tiettyihin kaavoihin, joista sitten on vaikea enää päästä pois.
Olen huomannut, että seksistä puhuminen on usein yksi tällainen asia, josta ei voida enää puhua avoimesti toiselle.
Minäkin miettisin muuttamista saman katon alle aika tarkkaan. Toisaalta suhteesta jää paljon puuttumaankin jos molemmilla on oma koti. Ikäiseni naiset eivät enää niin usein tahdokkaan jakaa kotiaan miehen kanssa.
Huomasin viimeksi seurustellessani, että ruokaa piti laittaa ja "viihdyttää" miestä, kun yksin ollessa syön mitä kaapissa on ja keksin kyllä itselleni tekemistä. Ehkäpä vain seurustelin vääränlaisen miehen kanssa.
Koska minusta oli mukavampaa viettää aikani yksin.
Minusta on tärkeintä löytää sellainen mies joka ihan todella arvostaa sitä että hänellä on sinut. Se usein rajaa pois kaikki omasta erinomaisuudestaan ja ulkonäöstään tietoiset miehet jotka "tietävä" aina saavansa jonkun jos entinen suhde hyytyy. Käännetään sitten katseet niihin tavallisiin kunnollisiin miehiin jotka liian usein jäävät huomaamatta kun ne pelimiehet hääräävät siellä edessä. Sitten katsellaan kuka näistä tavallisista miehistä on oikeasti empaattinen (myös sellaisia miehiä löytyy), osaa keskustella (ja näitäkin löytyy) ja haluaa viettää ihan tavallista tasaista elämää (siis kaikki maailmanmatkaajat, taiteilijasielut ja maailmanvalloittajat sekä intohimoisesti harrastvat pois). Sitten vielä lopputakistus, eli elintavat kunnossa, ei peli- tai alkoholiongelmaa ja työ/opiskelu hallinnassa eikä liikoja katkeroitumisia edellisistä suhteita tai suhteiden puutteesta. Ja jos vielä miehen omat vanhemmat ovat edelleen naimisisssa niin alkaa näyttämään erittäin hyvältä.
Noita tietysti ei ole pilvin pimein mutta yllättävän paljon kuitenkin. Omani nappasin pois jo 5 vuotta sitten mutta voi noita olla vielä joku vapaanakin...
"Joskus tuntuu, etteivät miehet kaipaa naistaan harrastuksiin."
Naisten on syytä käsittää tuo asia tarkkaan ja varhain.
Mutta se on kuitenkin puolitotuus. Miehet olisivat innoissaan, jos heidän naisellaan olisi sama harrastus ja he olisivat samalla tasolla. Mies ei kuitenkaan halua valita harrastusta naisen mukaan.
Käytännössä miehillä ja naisilla ei ole mitään muuta yhteistä kuin keskinäinen kiintymys, joka usein tukahtuu pettyneiden toiveiden alle.
Ensinnä nuo harrastukset. Myönnän toki kaipaavani sitä omaakin rauhaa, mutta kaipaan myös läheisyyttä, eli olen kyllä sillä kannalla, että niitä omiakin harrastuksia pitää olla. Sinänsä minun harrastuksiin mahtuu kyllä nainenkin mukaan, eli se kyllä onnistuu minun puolestani, eikä se oman ajan löytäminen ole koskaan mikään ongelma ollut, vaikken mikään erakko olekaan. Ja tosiaan metsästykset, pärinävehkeet ja muu humpuuki ei minua kiinnosta.
Mitä sitten tulee seksinautintoihin, niin naisten yleisin harhaluulo on se, että mies nauttii aina seksistä. Minulle ihannetapaus olisi se, että saisin lämmitellä naista (ja itseäni siinä samalla) jo pitkin päivää ja siirtyä pikkuhiljaa sinne varsinaisen hyväilyn pariin.. on se sitten leffan katsomista yhdessä, hierontaa tai vaikka suihkussa yhdessä käynti.. käytännössä vain naiset kyllästyvät moiseen hempeilyyn hyvin nopeasti. Samoin osa kavereista on sanonut ääneen, että puolisoista on tullut pikaseksin kannattajia, joten eihän se runkkauksesta enää mitenkään eroa. Naisethan perustelevat seksin välttelyä usein lasten läsnäololla (kun alkavat olla isompia), mutta jos ehdotat hotellihuoneen varaamista tai mökkilomaa kahdestaan, niin se on liian kallista ja mitä siitä muutkin sanoisivat, jos sitä kahdestaan lähtisi hotelliin tai mökkeilemään.. niin.. olisiko sillä mitään väliä?! En viitsi edes kaikkia niitä selityksiä luetella, mitä olen naisilta kuullut, mutta kyllä minä olen tullut siihen tulokseen, ettei naiset välitä hellyydestä, kuten antavat ymmärtää.
Niin, jokuhan ottaa tuosta tietenkin heti sen "siivouskortin" esiin, eli nainen on väsynyt ja blaa blaa blaa. Tämän ei pitäisi minun kanssani olla mahdollista, sillä teen kyllä oman osani kotitöistä ja aina on nainen ollut se, jolla on ollut aikaa makoilla sohvalla illasta toiseen.. eikä taatusti saa lenkkikaveriksi, vaikka kuinka on kehunut olevansa liikunnallinen.
Minulle kyllä sopisi tuollainen seurustelu, että molemmilla olis oma kämppä, mutta jostain syystä naisilla tulee aina kiire yhteenmuutolle ja sitten kuitenkin heidän puoleltaan alkaa se parisuhteeseen panostaminen hiipua..
Ei riitä, että mies arvostaa naista ja sitä, että on hänet saanut. Sen pitää olla molemminpuolista. Jos aloittaja ei itse kiinnostu miehestä, niin täytyy varautua kyllä todella tekemään työtä sitten sen eteen, että se oma kiinnostus syntyy ja säilyy.. järkisuhteet eivät toimi.
"Miehet olisivat innoissaan, jos heidän naisellaan olisi sama harrastus ja he olisivat samalla tasolla."
Niin olisin minäkin, jos löytäisin miehen saman harrastuksen parista ja vielä saman tasoisen, mielellään vielä itseäni paremman. Ei vaan ole vastaan tullut.
Laji on golf.
Meillä kyllä panostaminen varsinaisesti alkoi yhteenmuutosta, koska mies haluaa, että asiat ovat tietyllä tavalla ja hän vaatii enempi kuin mitä vaadin itseltäni ennen yhteenmuuttoa. Joka päivä kyllä mietin, miten päivän käytän, että parisuhde pysyy hyvänä ja mies tyytyväisenä. Mutta mies ei olekaan suomalainen.
Mielestäni parisuhteeseen kuuluu omia ja yhteisiä harrastuksia, toisinaan harrastetaan yhdessä asioita, jotka eivät itseä ihan kympillä kiinnosta, mutta ovat toiselle niin tärkeitä, että niihin haluaa osallistua ja tutustua toiselle tärkeisiin asioihin. On tärkeää myös säilyttää tai hankkia omia harrastuksia/kiinnostuksen kohteita. Parisuhde on kahden kauppa, vaan kyllä voin sanoa, että näin pienten lasten työssäkäyvänä äitinä alkaa tämä parisuhde olla juuri se suhde, johon vain minä panostan. Mies ei halua harrastaa, ei lasten, ei minun kanssa eikä itsestään. Entinen himoliikkuja on muuttunut sohvalla istuvaksi keskiketterän kittajaaksi. Töiden jälkeen hän ei jaksa, mutta minun on jaksettava lapset, koira, siivous, ruuanlaitto.
Mies ei halua puhua, jos haluan keskustella voin kuulemma hankkia ystäviä sekä samalla käydä näiden ystävien kanssa menoissani eli kirjamessuilla, leivoskahvilla, koiralenkeillä, pulkkamäessä, koska hän ei jaksa. Arki on raskasta ja pirun raastavaa.
Nuorena ajattelin (naivinako?) ajattelin, että parisuhteessa ei tarvitse soittaa ystäville, jos haluaa puhua, saisi lenkkikaverin, saunakaverin, pulkkamäkikaverin, leffaseuraa, mutta mies ei halua. Hän on liian väsynyt. Kysyttäessä hän kertoo saavansa tästä parisuhteesta liian vähän seksiä, asunnon ja lapset eikä hän haluaa mitään muuta kuin enemmän seksiä. Montakohan kertaa terveysalalla työskentelevälle ihmiselle voi sanoa, että aivot on ihmisen seksikeskus. Räjähtäisin varmaan halusta, jos saisin pitkin päivää vihjailevaa lämmittelyä. Tai jos saisi sitä pikaseksiä edes.
Eihän tämmöisistä asioista kehtaa puhua kenellekään, että oma mies ei halua tehdä minun kanssani yhtään mitään. Kenelle sen kertoisi ? Ja kun vastauksen tietää, ota ero. En minä mitään eroa halua, kun haluan oman mieheni asenteen tätä elämää, parisuhdetta ja lapsia kohtaan muuttuvan. Helvet, kun tietäisi miten tässä näin on päässyt käymään ja miten tätä tilannetta korjaisi. Mies ei halua mitään muutosta ja minä haluan. Aikalisä, voisi olla paikallaan. Antaisi asioiden olla ja katsoisi mitä tapahtuu.
Ja mies hei, ajatuksesi kuulostavat todella fiksuille ja ilmiselvästi olet ajatellut asioita sekä olet sinut itsesi kanssa. Lykkyä pyttyyn, toivottavasti löydät jonkun itsellesi ja omaan elämäntyyliisi sopivan.
Mukava, että oikeesti olette lähteneet keskustelemaan tästä aiheesta.
Kuvaavasti yksi kirjoittajista kertoo, ettei edes tiedä miten parisuhde on lähtenyt huononemaan. Saatikka sitten, että miten sitä voisi korjata. En usko, että ihmiset haluavat erota. Joskus ei vain tunnu olevan muuta vaihtoehtoa. Elämä täällä on kuitenkin lyhyt.
Naiselle parisuhde ja sen toimivuus on tosi tärkeä. Meillä ei ole sitä on/off kytkintä, että saisimme mieltä painavat huolet välillä pois ajatuksista.
Naisystävät ovat aarteita. Ustaltautukaa puhumaan toisillenne niistä aremmistakin asioista..seksistäkin. Moni nainen yksin miettii mielessään samoja juttuja ja luulee, ettei muilla ole samoja ongelmia.
Ehkä naisissakin on niitä, jotka kaipaavat hellyyttä ja/tai seksiä harvemmin. Minä kuulun siihen nais-porukkaan, joka niitä todella kaipaisi.
Muuten varmasti olisinkin valmis jo elämään sinkkuna.
Olisi hienoa löytää ratkaisu, jolla voisi pitemmänkin parisuhteen pitää lämpimänä ja hyvänä.
Huonossa parisuhteessa ei kummallakaan osapuolella oikeasti ole hyvä olla. Uskoisin, että se vaikuttaa myös lapsiin. Naiset voisi opetella puhumaan avoimemmin miehelle suoraan asioista ja miehet ehkä ihan oikeasti kuuntelemaan, että mitä se toinen sanoo.
Tietysti myös miehet vastaavasti kertoisivat ja nainen kuunteleisi.
Useinhan tämä dialoogi käydään riidellen sitten, kun jomman kumman mitta on täysi.
Alkoholiin en tässä puutu, mutta kyllä siinä silloin on suhde käyttäjällä juomansa kanssa, eikä kumppaninsa kanssa. Kumppani jää aina toiseksi =(
Itsellenikin sopisi mies, jolla olisi oma koti. En enää pidä yhdessä asumista niin tärkeänä, kuin nuorempana. Mutta suhteen pitäisi olla kuitenkin läheinen ja yhteistä aikaa löytyä riittävästi niin, että molemmat sitä (yhteistä aikaa) kaipaisivat samalla lailla. Seksuaalisesti vakituinen kumppani olisi monestakin syystä paljon paljon antavampi, kuin varattu tai yhdenyön suhde.
Uusiosuhteessa on hyvä juttu jos molemmilla on omat kämpät. Arki on pahin vihollinen ja sitä osaa 40 v jo pyörittää ihan itekseenkin. 5 vuotta olen elellyt suhteessa missä ollaan paljon yhdessä mutta pakoon pääsee omille kämpille kun tuntuu siltä. Sitten voi vuorotellen kyläillä toisilla ja ottaa passausta toiselta vastaan hyvällä omalla tunnolla.
Tottakai asiat muutaa arjessa muotoaan ja niin kuuluukin. Toisaalta intohimon tilalle tulleessa leppoisassa seksissäkin on hyvät puolensa. Tuttuus on ihan mukavaa kun ajattelee sen niin. Hellyys loppuu kun aletaan odottamaan toiselta jotain ja lopetetaan itse antamasta hellyyttä. Keskustelu on myös itsestä kiinni sillä mökötys on myös yksi tapa kostaa kun omat tarpeet jää huomioimatta.
Niin kauan menee hyvin kun toiselta ei odota mitään ja romanttisen rakkauden harha on sekoittanut pään.
Kun se romanntisen rakkauden harha loppuu niin täytyisi osata iloita siitäkin mikä on todellisuutta eli arjesta. Ikävä kyllä se kuitenkin on monelle mahdotonta.
Naisen on syytä kertoa miehelle ne seksintarpeensa ja jos ei saa ja kärsii siitä ettei saa. Työtä työtä.
Sitähän se parisuhde on. Miestä täytyy herätellä ja se kannattaa hyväksyä eikä odottaa että se itse tajuaa.
Tämän minä 44 vee nainen jo ymmärrän jo olla odottamatta.
Kuullostaa ihan järkeenkäyvältä. Kiitti vastauksestasi =D