Olisin kiinnostunut kuulemaan yleiskuvausta, minkälainen suhde yleensä on 10 vuoden jälkeen.
Miten intohimoista seksi on enää tuossa vaiheessa? Miten usein tunnet rakastavasi kumppaniasi? Kaipaatko päivittäin kosketuksia, tunteita? Tunnetko syvää kiintymystä ja yhteenkuuluvuutta? Iloitsetko kun näet kumppanisi aamulla?
Näitä asioita pohdin.. Tuo kaikki on minun kuvitelmani siitä minkälainen suhde tulisi voida olla vielä 10 vuonnakin, mutta itsellä suhde alkaa olemaan "kämppissuhde"... ainakin omalta osaltani.
Mietin siis että odotanko liikaa, olenko parantumaton intohimoinen romantikko? Jos jätän nykyisen suhteeni, ja etsin edellä mainittua, niin onko minulla minkälainen mahdollisuus.
Huokaus.. Kertokaa omasta suhteestanne, jotta voin arvioida oman suhteen laatua.
-Onneton (?) Mies
Miten intohimoista seksi on enää tuossa vaiheessa? Miten usein tunnet rakastavasi kumppaniasi? Kaipaatko päivittäin kosketuksia, tunteita? Tunnetko syvää kiintymystä ja yhteenkuuluvuutta? Iloitsetko kun näet kumppanisi aamulla?
Näitä asioita pohdin.. Tuo kaikki on minun kuvitelmani siitä minkälainen suhde tulisi voida olla vielä 10 vuonnakin, mutta itsellä suhde alkaa olemaan "kämppissuhde"... ainakin omalta osaltani.
Mietin siis että odotanko liikaa, olenko parantumaton intohimoinen romantikko? Jos jätän nykyisen suhteeni, ja etsin edellä mainittua, niin onko minulla minkälainen mahdollisuus.
Huokaus.. Kertokaa omasta suhteestanne, jotta voin arvioida oman suhteen laatua.
-Onneton (?) Mies
Vastaukset 9
Vanhimmat
Rupesi kiinnostamaan, että kuinka aktiivinen tai itsenäinen olet suhteessasi?
Odotatko toisen tekevän olosi hyväksi, vai oletko aktiivisesti itse mukana yhteiselossanne?
Oletko kenties passiivinen romantikko, joka vaatii kaikenlaista kivaa kykenemättä itse laittamaan tikkua ristiin?
Puhutko naisen kanssa?
Mitä naisen kanssa auttaa puhua, jos kerran on jo nalkissa (avioliitossa)? Silloin nainen kommunikoi vain pihtaamalla, kunnes mies kyllästyy koko touhuun ja sitten nainen valittaa, kun mies ei enää halua. Kaikki naiset hehkuttavat keskustelutaitojaan seurusteluvaiheessa, mutta 10v avioliiton jälkeen mies on se kuka liiton pitää pystyssä, jos nainen on vielä sellaisessa kunnossa, että mies hänestä on kiinnostunut.
Tällä hetkellä me molemmat mielestäni yritämme saada kipinää suhteeseen, mutta syystä tai toisesta homma ei ole parantunut.. Voi olla että pitäisi yrittää kovemmin, voi olla että yritämme väärin... Enkä nyt etsikään tukea itselleni ja koeta valuttaa syytä toisen päälle, vaan lähinnä olisin ollut kiinnostunut kuulemaan kommentteja siitä, minkälainen suhde on mahdollinen enää 10 vuoden jälkeen kun alkuhuuma on todella kaukana ja arkea pyöritetään yhdessä. Ja haen kokemuksia täältä siksi, koska ystäviltä en pysty saamaan minkäänlaista referenssiä kun olemme kavereistamme ainoat jotka ovat pitkäaikaisessa liitossa.
Onko yleistä että intohimo, läheisyys, kaipaus, välittäminen ja hellyys säilyvät pitkässä liitossa, vai onko se vain poikkeus mikäli jollakulla näin hieno suhde on..
Omien kokemuksieni perusteella homma menee näin (13 vuotta on parisuhdetta takana): Käsittääkseni ensimmäinen "latistuminen" tulee noin 2 vuoden kuluttua, jolloin se alkuhuuma häviää. En ole aivan satavarma, mutta tietääkseni sillä on aivan tieteellisetkin perusteet, jonkin aineen (olisiko ollut dopamiini) väheneminen aivoissa tai jotain sellaista. Paremmin asiasta perillä olevat voinevat kertoa enemmän. Se on hyvä kuitenkin tietää, että näin tuleekin väistämättä tapahtumaan eikä itse parisuhteessa mikään välttämättä ole sen vuoksi vialla.
Kun siitä selviää ja päästään 5-7 vuoteen niin rupeaa puskemaan toista kriisiä joka taitaa sinulla olla menossa. Pohditaan suhteen tulevaa, ollaan pettyneitä kun seksin määrä vähenee ja elämä arkipäiväistyy. Mietitään että tällaistako tämä nyt sitten on ja haluanko minä tätä. Siihen soppaan vielä raskaus ja lapsi vaikka kodin rakentamishommat niin kuule hyvä tulee! Rakennusstressi ja raskaana oleva vaimo hormoonisekoiluineen.. ahhh niitä aikoja. Sinä tilanteessa et kuule kykene tekemään mitään asiaa oikein.
No asiaan taas.
Murehdit että häviääkö seksistä intohimo.. kuuleppas veliseni, ole sinä tyytyväinen jos sitä seksiä ylipäänsä on. Se intohimon liekki ei välttämättä enään pala niin kuumana enään koskaan... Minäkin muistan toitottaneeni vaimolleni että minä en mitään kaveria halua, niitä on ihan tarpeeksi, minä haluan vaimon isolla V:llä.
Kun tuosta toisesta kriisistä selviydyt niin alkaa helpottamaan. Olet hyväksynyt tilanteen ja sopeudut siihen. Alat löytämään iloja paikoista ja asioista joista et ennen löytänyt ja hetkisen kuluttua nykyiset murheet ovat vain kaukainen muisto. Löydät uuden "yhteyden" (sallinet imelähkön ilmaisun) vaimoosi ja usko tai älä, jopa se kaivattu seksikin saatta siitä piristyä.. ei toki alkuhuuman mittasuhteisiin, siitä on turha haaveilla. Ja tuhannen taalan kysymys, paraneeko vaihtamalla? En todellakaan tiedä. Samaa asiaa pohtineena tulin itse siihen tulokseen että ei parane. Tuttavapiirissä on kyllä päinvastaisiakin kokemuksia, vaihtoi ja parani. Otappa tästäkin sitten selvää..
Kyllä se sitten siitä rupeaa lutviutumaan. Käsittääkseni mikään suhde ei itsestään säilytä kaikkia toivottuja ominaisuuksia, kyllä se tahtotila viimekädessä ratkaisee. Niin kauan kuin tahtoa on molemmilla niin asiat järjestyy. Sinä pohdit sitä omaa tahtotilaasi näköjään parhaillaan ja mahdollisesti juuri siksi teillä takkuaa. Ei ole aivan kaikki pelissä...
Ja muistutukseksi vielä, nämä olivat minun kokemuksiani, eivät ole yleistettävissä tai ehkä ovatkin :)
samoilla linjoilla edellisen kirjoittajan kanssa.
Itsellä on takana kohta 20 vuotta avioliittoa ja kyllä tämä aika pitää sisällään monenlaisia vaiheita, niin nousua, kuin laskua ja monenlaista kriisiä. Tuskin se elämän vaihtelu vielä tähän päättyy ja hyvä niin, sillä mehän kasv amme ja muutumme edelleen, miksi siis se ei näkyisi liitossa?
Kun miettii alkuvuosikymmenen taivalta, niin se on pitkälle sitä tutustumisen aikaa, liitossa itsenäistymisen ja oman tilan hakemisen aikaa ja kun nämä alkaa löytää balanssin, niin ollaan jo monessa asiassa voiton puolella. Sen kaiken ohella elämisen intressi ei ole olla paita ja peppu, vaan elää yhdessä niin, että molemmilla on tilaa ympärillä elää myös itselleen. Näin ei tule vangituksi tulemisen tunnetta ja yhdessä elämisen lähtökohta rakentuu täysin vapaalle aidolle tahdolle elää yhdessä.
Pitkä liitto myös kompensoi tuota intohimon laimenemista sillä, että kun toista tunnetaan paremmin, toiseen luotetaan, toiselle uskaltaa kertoa enemmän toiveista ja myös fantasioista, joiden kautta intohimon saa kyllä herätettyä yhä uudelleen ja uudelleen. Sikäli se on erilaista, että se intohimo koetaan vain vähän erilailla, muin uuden kumppanin kanssa "uutuudenviehätyksenä".
Eihän sen intohimon tarvitsekaan olla sitä sammuttamatonta tulipaloa, lienee riittää, että sen saa roihahtelemaan myös arjen keskellä. Intohimon kanssa on pitkässä liitossa eletään paljon herkemmällä alueella, kuin tuoreessa suhteessa, sillä siinä on laitettu itseänsä likoon paljon syvällisemmin, eikä se tuore pintakuori ole enää intohimon herättäjänä.
Kyllä se suhteen toimivuus ja intohimo on paljon itsestä kiinni, omasta rohkeudesta, tilanteeseen heittäytymisestä ja luovasta mielikuvituksesta :) Paraneeko vaihtamalla? En usko itse siihen ja jo miettiminen aloittamisesta uuden ihmisen kanssa alusta yhteistä elämää saa seinän pystyyn, samat vaiheet ne tahtoo olla jokaisessa suhteen rakentamisessa.
Tsemppiä sulle, kaikki me joudutaan aika ajoin miettimään, miten me piristetään elämää ja parisuhdetta.
Ikäluokkaa 30 , 10v takana, lapsia neljä. On ollut suvantoa ja kriisiä, mutta puhumalla ja välittämällä ollaan päästy aina eteenpäin. Ikinä ei lähtö ole käynyt mielessä (kuin ehkä joskus 5s kiukuspäissään). Paranee koko ajan. Avoimuus, rehellisyys ja luottamus on ollut meidän avainsanat. Hauskaakin meillä on. Seksiä enemmän tällä hetkellä kuin koskaan ja se on parempaa koko ajan ja koko ajan uutta ja erilaista. Kokeilunhalu on herännyt, samoin rohkeus keskustella, kysyä ja tarvittaessa vaikka pyytää neuvoja. Seksielämän suuri muutos ja nousu aivan sfääriin tapahtui kun aloimme puhumaan asiasta. En vaihtais pois ikinä, tahtoo lisää.
Eka kriisi, paha, oli vajaan kahden vuoden kohdalla. Toinen viiden, sitten seitsemän. Nyt on 10. ja ollaan asetuttu taloksi toistemme kanssa. Seksi hävisi melkein alussa jo ja ollaan enemmän toistemme parhaita kavereita eroottisella rintamalla, mutta tyytyväisiä tilanteeseen. Kaikki tuttavat sanovat meidän olevan vielä kuin vastarakastuneita. Hassutellaan paljon keskenämme, keksitään uusia lempinimiä päivittäin, tehdään toisillemme palveluksia, pussaillaan, halaillaan...
Muutaman kerran on käynyt mielessä, että ehtisi tässä vielä vaihtaa parempaan, mutta kun tuo toinen saa joka päivä nauramaan jutuillaan ja sydämessä läikähtää jotain kuin silmiin katsoo, niin parempaa ei olekaan. Veikkaan, että mieheni tuntee samoin, ainakin jaksaa nauraa ja naurattaa ja osallistua hassutteluihin.
Viesteissänne mainitut kriisit ovat meillä mielestäni jääneet pääosin kokematta... elämä ollut hyvinkin tasaista ja ehkä se onkin suuri puutos.. Kriisien kautta usein kuitenkin tapahtuu ilmeisesti se kasvaminen, joka vahvistaa parisuhdetta ja pitää tunteet elossa.
pinnakinnas kirjoitti sydämen läikähtelystä kun toista katsoo silmiin... sigh.. syvä huokaus.. muistan vielä sen tunteen, mutta siitä on jo kauan. Tällä hetkellä nautin siitä että saa olla rauhassa ja yksin välillä kun toinen töissä ja itse kotona..
Meillä ei ole ollut ensimmäistäkään kriisiä, ja silti juuri 10v täyttänyt suhteemme voi hyvin. Emme edes riitele kovin usein, alkuvuosina ehkä hieman useammin. Silloin riidat olivat yleensä aivan typeristä asioista syntyviä, monesti mukana oli mustasukkaisuus tai epävarmuus toisen tekemisistä. Vuosiin ei olla enää riidelty. Sanaharkkaa tulee silloin tällöin, mutta yleensä erimielisyydet ratkaistaan keskustelemalla. Olemme kuitenkin vuosien varrella oppineet tuntemaan toisemme niin hyvin, ettei edes erimielisyyksiä kovin usein pääse syntymään.
Minä rakastan miestäni syvästi ja tuntuu, että rakkaus vain syvenee vuosi vuodelta. Välissä sydän melkeen pakahtuu, kun ajattelen häntä. Joka ilta nukahdamme lähekkäin, ja päikkärit otamme yleensä saman peiton alla. Emme kulje käsi kädessä kaupungilla, emmekä suutele julkisilla paikoilla, mutta kotona ollaan sitten sitäkin söpömpiä :)
10 vuotta on siis takana, ja seksiä ei enää ole yhtä paljon kuin alkuvuotena, silloin sitä harrastettiin joka kerta kun nähtiin. Muutettiin yhteen 9v sitten, ja sen jälkeen seksissä laatu korvaa määrän. Pikaseksiä on vielä silloin tällöin, mutta yleensä harrastamme intohimoista, pitkään kestävää seksiä. Kotityötkin sujuvat jo rutiinilla, eli niistäkään ei tule riitoja.
Ilmeisesti mieskin on aivan yhtä rakastunut edelleen, sillä hän kosi minua kuukausi sitten, joten nyt päästään suunnittelemaan häitä :)