Kirjoitin aiheen äitienpäivä sivulle, mutta menköön kun se kuulu tänne mun juttuni.
Eli, äitienpäivän vietin mummin ja äidin luona. Poikaystäväni lähti äidinsä kanssa katsomaan isoveljensä vaimoa, joka sai viikkoa sitten vauvan.ÄITIENPÄIVÄNÄ! Kyllä tuleva anoppi keksiskin oikean päivän mennä sairalaan...
Viikko sitten tuli siis se jymy-yllätys; mieheni kertoi, että potra VAUVA tuli ja hänestä tuli setä, eikä malta odottaa sitä päivää kun menee katsomaan vauveliinia. "olisi kiva nähä millainen vastasyntynyt vauva näyttää"...
Sisälläni paloi suunaton VIHA ja muutuin tuosta noin passiivimisemmaksi henkilöksi. En kestänyt sitä ajatusta, että kun minä olen vuosi tolkulla yrittänyt saada mieheni vauvamielelle enkä ole onnistunut siinä,varsinkin kun ei olla vielä naimisiissa. Eli siis JOSKUS koittaa meillekni perhe-elämä...
Ja nyt kun vauva syntyi, oli mieheni suunattoman iloinen. Hänestä vauvat on niin ihania. Pahinta oli se kun veljensä vaimon masu kasvoi mitä suuremmaksi, sitä enemmän hän myöntyi perhe-elämä ajatukselle...
Tuntui,että työni meni hukkaan ja kaiken "kunnian" nappasi veljensä vaimo.
Parin päivän päästä osasin iloita siitä ja lähetin kortin tänään mieheni matkaan ja olisin antanut lahjankin, sillä osasin vihdoinkin iloita toisen onnesta.
Se että treffit oli tehdy äitienpäiväksi, sai mielenikin mustumaan, uudestaan. Tiedetäänhän se: minusta ei tule äitiä piakkoin. Karmiikin ajatus että joutun odottamaan monta vuotta ennen kuin mukulakin sovisi tulla maailmamme. Sitä ennen saan sivusta seurata kun toisen lapsi kasvaa isoksi... luvattiin, että mieheni saisi lastenvahdin hommat myöhempänä,SETÄ kun on (mieheni hyppisi melkein kattoon)...
Varma on, etten puhu yhteisestä lapsestamme pitkään aikaan. Tunnen vaan itseni arvottomaksi, vaikka EIHÄN minulta odoteta mitään, sillä olen pelkkä tyttöystävä hänelle.
Eli, äitienpäivän vietin mummin ja äidin luona. Poikaystäväni lähti äidinsä kanssa katsomaan isoveljensä vaimoa, joka sai viikkoa sitten vauvan.ÄITIENPÄIVÄNÄ! Kyllä tuleva anoppi keksiskin oikean päivän mennä sairalaan...
Viikko sitten tuli siis se jymy-yllätys; mieheni kertoi, että potra VAUVA tuli ja hänestä tuli setä, eikä malta odottaa sitä päivää kun menee katsomaan vauveliinia. "olisi kiva nähä millainen vastasyntynyt vauva näyttää"...
Sisälläni paloi suunaton VIHA ja muutuin tuosta noin passiivimisemmaksi henkilöksi. En kestänyt sitä ajatusta, että kun minä olen vuosi tolkulla yrittänyt saada mieheni vauvamielelle enkä ole onnistunut siinä,varsinkin kun ei olla vielä naimisiissa. Eli siis JOSKUS koittaa meillekni perhe-elämä...
Ja nyt kun vauva syntyi, oli mieheni suunattoman iloinen. Hänestä vauvat on niin ihania. Pahinta oli se kun veljensä vaimon masu kasvoi mitä suuremmaksi, sitä enemmän hän myöntyi perhe-elämä ajatukselle...
Tuntui,että työni meni hukkaan ja kaiken "kunnian" nappasi veljensä vaimo.
Parin päivän päästä osasin iloita siitä ja lähetin kortin tänään mieheni matkaan ja olisin antanut lahjankin, sillä osasin vihdoinkin iloita toisen onnesta.
Se että treffit oli tehdy äitienpäiväksi, sai mielenikin mustumaan, uudestaan. Tiedetäänhän se: minusta ei tule äitiä piakkoin. Karmiikin ajatus että joutun odottamaan monta vuotta ennen kuin mukulakin sovisi tulla maailmamme. Sitä ennen saan sivusta seurata kun toisen lapsi kasvaa isoksi... luvattiin, että mieheni saisi lastenvahdin hommat myöhempänä,SETÄ kun on (mieheni hyppisi melkein kattoon)...
Varma on, etten puhu yhteisestä lapsestamme pitkään aikaan. Tunnen vaan itseni arvottomaksi, vaikka EIHÄN minulta odoteta mitään, sillä olen pelkkä tyttöystävä hänelle.
Vastaukset 3
Vanhimmat
ymmärrän että pännii. ja toisaalta on ehkä vähän kateellinen olo. mutta miehet vaatii noissa vauva-asioissa sulattelua ja miettimistä. luultavasti oma poikaystäväsi odottikin että isoveli tekee ensimmäisen siirron, eli lapsen ensimmäisenä. onhan hän isoveli.
en tiedä minkä ikäisiä olette, mutta veikkaan että 20ja risat joten aikaa teillä varmasti on.
voi ollakkin ihan hyvä, ettet puhu lapsesta vähään aikaan, annat miehesi rauhassa innostua ja ottaa asia itse puheeksi
miehet kaipaa vauva-asioissa sulattelua ja miettimistä! muuten maailma olisi vieläkin täydempänä yksinäisiä lapsia, joista kukaan ei loppuviimeksi välitä!
Olen hämmästynyt.
Ymmärrän, jos jokin tietty asia voi paisua muurahaisesta valaaksi...
mutta että tämänkaltaisesta asiasta tuollainen mustasukkaisuus..
minua alkaa näin miehenä pelottamaan, kuinka sokea voinkaan itse olla tulevalle vaimolle/tyttöystävälleni.
Tosiasia todella taitaa olla se, että miehet ovat tumpeloita mitä tulee naisten mielihaluihin.
Nauraisit vain asialle, ja höhlölle miehellesi - kukaan ei ole kuollut (päinvastoin), joten säästä surut tuonnemmaksi.