Jäin tässä miettimään, miksi nykyään erotaan paljon enemmän kuin ennen.
Eräs avioero tässä jutututti joukossamme, siinä puoliso toi esiin että hänellä on jemmassa yli 200 tuntia ylitöitä. Tämän tullessa ilmi nuori äiti totesi, että kyllä hänkin olisi lähtenyt jos puoliso tekee tuollaisia määriä ylitöitä. Tämä laittoi minutkin miettimään.
Syytän osittain tästä yhteiskuntaa ja sen ahneutta, jolla vetää ihmiset niin tiukalle, että elämä murtuu. Tiedän useitakin työpaikkoja, joissa oletaan työntekijöiden aina vain enemmän ja enemmän antavan panostaan työnantajalle, jos ei päivä riitä, niin sitten jatketaan projekteja iltaisin, että valmistuvat eräpäivään mennessä. Kuitenkaan ei palkata lisätyöntekijöitä, vaan entiset jotka lähentelevät putkeen pääsyn ikää, joutuvatkin ykskaks irtisanotuiksi taloudellisten ja tuotannolisten syiden vuoksi ja aina on vain vähemmän tekemään työtä.
Samoin monilla työpaikoilla tehdään kansainvälistä työtä, siinä pitää perheen isän tai äidin lähteä hyvin pienellä varoitusajalla kotimaan tai ulkomaan matkalle, joka saatta kestää useitakin viikkoja. On siinä puolisolla todella tekemistä, sompailla lasten hoidot, kodin työt ja tietenkin oma työ, jossa myös odotetaan tehtävän pitkää päivää. Jo neuvotella lapsen päiväkotiin viemisiä ja hakemisia on kohtuuttoman raskasta tämän kaiken lisäksi ja monilla ei ole edes lähellä ketään, ketä voisi pyytää auttamaan.
Tämä vie puolisoita erilleen, syntyy känkkäränkkää helposti ja yhteiselämä katoaa väsymyksen/uupumisen vuoksi, ei ole iloa, ei naurua, vain ainaista kiirettä ja pahoja sanoja.
Tästä seuraakin sitten se kauhein eli erotaan, kun mikään ei tunnu enää miltään. Kärsijöitä tässä katastrofissa on paljon, puolisot, eritoten lapset, kaikki läheiset ja kyllä työntantajakin kärsii. Ei tällaisen sattuessa työntekijä ole tasapainossa ja jatkossakin hän jöutuu nyt pakon perään pitämään huolta lapsista vuorollaan, hänen elämänsä balanssi on rikkoutunut lopulle ikää.
Nyt sitten puolisoille jää se aika ainakin elää jonkinlaista elämää, kuten lapset ovat toisella. Mutta mitä tämä lapsille merkitsee, heillä ei ole ehjää kotia missään ja ei oikein kotiakaan. Mitä voimme odottaa heidän osalleen elämässä, moniko näistä lapsista säilyy niin ehjänä. että jaksaa opiskella ja saada tasapainoisen perhe-elämän. Miten nämä lapset pärjäävät työelämässä. Heistä moni jää vaille koulutusta, vaille tasapainoa, emme saa heistä tuottavia kansalaisia.
Hyvät lapsiperheet, kootkaa voimanne yhteen ja viekää asia eduskuntaan, että tähän riistoon tulisi loppu, ihmiset saisivat tehdä työnsä määritetyn työajan puitteissa ja sitten he voisivat mennä kotiin, jossa ei enää tehdä etätöitä, joka sekin näkyy yleistyneen. Vaan siellä sitten perhe voisi yhdessä viettää aikaa ja suunnitella perheen asiat, jotka nykymenolla ovat jääneet täysin monessa eroperheessä hoitamatta sen suuren väsymyksen ja uupumisen vuoksi, jonka tämä oravanpyörä on tehnyt heille.
Toivon että tämä kirjoitus joutuisi päättäjien ja Arvoisan Rouva Presitendin tietoon ja hän vielä ennen virkakautensä päättymistä veisi asian eteenpäin, että saisimme asiaan lain, jolla suojellaan perhe-elämää tältä yhteiskunnan riistolta. Vaikka elämme markkinataloudessa, pitää siinäkin olla rajansa, Nythän yritysjohto palkataan pelkällä rahalla, ei heidän antinsa yritykselle voi olla sitä luokkaa, sillä päivän tunnit ovat samat kaikille. Näille maksetaan huippupalkkoja ja taataan etuja , näistä tinkimällä ,
voitaisiin palkata työntekijöitä lisää ja näin kenenkään ei tarvitsisi tehdä näitä ylitöitä suunnattomasti, jolla rikotaan sitten perheet. Tulevaisuus näyttää paljon huonolta, kuka tekee sitten työt, sillä nämä rikottujen perheiden lapset tuskin jaksavat rakentaa tulevaisuutta.
Eräs avioero tässä jutututti joukossamme, siinä puoliso toi esiin että hänellä on jemmassa yli 200 tuntia ylitöitä. Tämän tullessa ilmi nuori äiti totesi, että kyllä hänkin olisi lähtenyt jos puoliso tekee tuollaisia määriä ylitöitä. Tämä laittoi minutkin miettimään.
Syytän osittain tästä yhteiskuntaa ja sen ahneutta, jolla vetää ihmiset niin tiukalle, että elämä murtuu. Tiedän useitakin työpaikkoja, joissa oletaan työntekijöiden aina vain enemmän ja enemmän antavan panostaan työnantajalle, jos ei päivä riitä, niin sitten jatketaan projekteja iltaisin, että valmistuvat eräpäivään mennessä. Kuitenkaan ei palkata lisätyöntekijöitä, vaan entiset jotka lähentelevät putkeen pääsyn ikää, joutuvatkin ykskaks irtisanotuiksi taloudellisten ja tuotannolisten syiden vuoksi ja aina on vain vähemmän tekemään työtä.
Samoin monilla työpaikoilla tehdään kansainvälistä työtä, siinä pitää perheen isän tai äidin lähteä hyvin pienellä varoitusajalla kotimaan tai ulkomaan matkalle, joka saatta kestää useitakin viikkoja. On siinä puolisolla todella tekemistä, sompailla lasten hoidot, kodin työt ja tietenkin oma työ, jossa myös odotetaan tehtävän pitkää päivää. Jo neuvotella lapsen päiväkotiin viemisiä ja hakemisia on kohtuuttoman raskasta tämän kaiken lisäksi ja monilla ei ole edes lähellä ketään, ketä voisi pyytää auttamaan.
Tämä vie puolisoita erilleen, syntyy känkkäränkkää helposti ja yhteiselämä katoaa väsymyksen/uupumisen vuoksi, ei ole iloa, ei naurua, vain ainaista kiirettä ja pahoja sanoja.
Tästä seuraakin sitten se kauhein eli erotaan, kun mikään ei tunnu enää miltään. Kärsijöitä tässä katastrofissa on paljon, puolisot, eritoten lapset, kaikki läheiset ja kyllä työntantajakin kärsii. Ei tällaisen sattuessa työntekijä ole tasapainossa ja jatkossakin hän jöutuu nyt pakon perään pitämään huolta lapsista vuorollaan, hänen elämänsä balanssi on rikkoutunut lopulle ikää.
Nyt sitten puolisoille jää se aika ainakin elää jonkinlaista elämää, kuten lapset ovat toisella. Mutta mitä tämä lapsille merkitsee, heillä ei ole ehjää kotia missään ja ei oikein kotiakaan. Mitä voimme odottaa heidän osalleen elämässä, moniko näistä lapsista säilyy niin ehjänä. että jaksaa opiskella ja saada tasapainoisen perhe-elämän. Miten nämä lapset pärjäävät työelämässä. Heistä moni jää vaille koulutusta, vaille tasapainoa, emme saa heistä tuottavia kansalaisia.
Hyvät lapsiperheet, kootkaa voimanne yhteen ja viekää asia eduskuntaan, että tähän riistoon tulisi loppu, ihmiset saisivat tehdä työnsä määritetyn työajan puitteissa ja sitten he voisivat mennä kotiin, jossa ei enää tehdä etätöitä, joka sekin näkyy yleistyneen. Vaan siellä sitten perhe voisi yhdessä viettää aikaa ja suunnitella perheen asiat, jotka nykymenolla ovat jääneet täysin monessa eroperheessä hoitamatta sen suuren väsymyksen ja uupumisen vuoksi, jonka tämä oravanpyörä on tehnyt heille.
Toivon että tämä kirjoitus joutuisi päättäjien ja Arvoisan Rouva Presitendin tietoon ja hän vielä ennen virkakautensä päättymistä veisi asian eteenpäin, että saisimme asiaan lain, jolla suojellaan perhe-elämää tältä yhteiskunnan riistolta. Vaikka elämme markkinataloudessa, pitää siinäkin olla rajansa, Nythän yritysjohto palkataan pelkällä rahalla, ei heidän antinsa yritykselle voi olla sitä luokkaa, sillä päivän tunnit ovat samat kaikille. Näille maksetaan huippupalkkoja ja taataan etuja , näistä tinkimällä ,
voitaisiin palkata työntekijöitä lisää ja näin kenenkään ei tarvitsisi tehdä näitä ylitöitä suunnattomasti, jolla rikotaan sitten perheet. Tulevaisuus näyttää paljon huonolta, kuka tekee sitten työt, sillä nämä rikottujen perheiden lapset tuskin jaksavat rakentaa tulevaisuutta.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kyllä syitä löytyy pitkälti myös hmisistä itsestään, eikä ulkopuolelta.
On sitä töitä tehty ennenkin aivan järjettömiä määriä. Syynä on enemmänkin yhteiskunnallisessa ajatusmallissa tapahtunut muutos jossa avioero ei ole enää suorastaan suunnaton häpeä, mitä se oli vielä vaikka 60-70 luvulla, puhumattakaan sitä edeltävistä vuosikymmenistä.
"Ennen vanhaan" sitä avioelämää jatkettiin vaikka väkisin riippumatta elämän laadusta. Hyvän käsityksen ajan hengestä sai vaikka vähän aikaa sitten esitetystä Auervaara -dokkarista.
Jos työpäivät ovat aina venyviä ja koskaan ei olla kotona, koska sitä suhdetta hoidetaan. Molemmilla on työpaikat, joissa näitä pitkiä päiviä ja matkoja joudutaan tekemään. Perheessä vielä pienet lapset, jonkin niistäkin pitää huolta kantaa, viedä hoitoon, hakea hoidosta , laittaa ruokaa, huoltaa vaattet, on sairauksia, neuvolakäyntejä ym. Tästä sitten pää on aina kireänä, kuin saada sujumaan, enää ei pystytä puhumaan mistään ja mielellään otetaan vaikka lärvit, että saa jonkinlaisen helpotuksen.
Kuten kuulin, että neuvoteltavaa on riittänyt, jota nyt ei sitten enää jakseta. Tässä syy eroon, mieluimmin tekee kaikki sitten yksin kun yrittää aina sovitella asioita.
Avioeroa on kuitenkin huono ratkaisu, sillä yleensä muutoin asiat sujuisivat, mutta tämä ainainen ahdinko miten saada ajan riittämään syö elämänilon pois. Avioerossa tapahtuu niin paljon asioita, joita tuskin kukaan eroava ahdingossaan tulee ajatelleeksi, elämä ei muutu helpommaksi.
Sitten tämä mikä aina näyttää unohtuvan, lapset menettävät kodin turvan, heitä riepotetaan paikasta toiseen, ei ole oikein kotia missään, ei kavereita, sillä kukaan ei ehdi kaveriksi, kun jo toisena päivänä olekin muualla. Mietipä itse, miltä tuntuisi kulkea aina kassi kourassa paikasta toiseen, vaikka et mitenkään halauaisi. Tätähän tämä lapsen tilanne on.
Rikä olisi oikeampi tpa jos mahdollisuuksia on vielä jäljellä, hoitaa sitä omaa parisuhdetta ja miettiä ratkaisuja kiireen taltuttamiseksi.
Tässä näen kyllä yhteiskunnan osalta myös hyvin paljon tehtävää, lapsiperheiden vanhemmilla ei saa olla ylitöitä ja kaikista asioista pitää tietää ainakin kuukautta aikaisemmin. Eli lait voimaan yrittäjille työntekijöiden perhe-elämää ymmärtäviksi, pois ylityöt. Kuulin juuri, että näissä päivän matkoissakin kun joudut matkustamaan työmatkalle matka-aika täytyy tullakin omasta ajastasi ei työajasta. Jos tätä joutuu joka viikko tekemään, on se valtavia määriä kotoa poissaoloaikaa.
enää itse olla mukana työelämässä? Oletko koskaan ollutkaan? Ei se aivan tuollaista ole. Työnantajia on monenlaisia. Useimmat taitavat kuitenkin ymmärtää, jos ei perheen takia voi eikä halua lähteä esim. työmatkoille. En usko, että kenenkään liitto päättyy eroon liiallisen työn takia. Kyllä syyt ovat jossain muualla.
Miksi muuten luulet, että eroperheiden lapsista tulee luusereita? Monestikkin he ovat jopa sitkeämpää tekoa kuin ns. ydinperheessä eläneet pikku prinssit ja prinsessat, jotka ovat saaneet kaiken eteensä sormen napsautuksella. Monet eroperheiden lapset haluavat ihan piruuttaan näyttää muille, yleensä aikuisille, että kyllä me pärjätään. Hankkivat hyvän koulutuksen ja työpaikan, hyvän aviopuolison ja lapsia. Luusereita saattaa tulla normiperheiden lapsistakin.
Vain harva nykyihmisistä tulee tehneeksi työtä yhtä kauan eli näkymää on pitkältä ajalta.
Eipä ole kaikissa paikoissa ymmärrystä perheelle, kilpailuhenki on kovaa ja tulosta pitää tulla tai ulos. Kyllä tämä koettelee perhettä kovin, tosin syitä pitää olla muitakin ja näistä oloista niitä sitten kertyykin melko helposti. Vasyneet/uupuneet ihmiset eivät enää jaksa ja tulee se etääntyminen ja tunne, että mikään ei tunnu enää miltään. Lähdetään hakemaan elämään sisältöä muualta, voihan se hetkeksi auttaa, mutta tilanne menee samaan ennen pitkää.
Lapsien kohdalla olen sen nähnyt, mitä ero vaikuttaa ja siitä horisontista katsottuna, voin varmuudella sanoa, että on ihan liian paljon niitä lapsia, jotka eivät pääse elämässään oikein mihinkään. Heiltä on mahdollisesti katkottu omien riitojen vuoksi suhteet sukulaisiin.
Suoraan sanottuna näin tänäänkin eroperheen lapsien juoksevan isän vuorolla hänen perässään ja olisippa nähnyt lasten ilmeet, niissä ei ollut ilon häivääkään, juoksivat vain perässä. Miten näistä lapsukaisista voi sitten kasvaa vahvoja ihmisiä, kun heidän itsetuntonsa kokonaan lyödään luttuun näin menetellen.
On tietysti joukossa aina niitäkin, joille annetaan mahdollisuus onnellisempaan muotoon, eli tavata sukulaisiaan ja saada nauraa ja leikkiä kaikkien kanssa ja heitä ei riepoteta paikasta toiseen joka viikko.
Toivon että kaikkien erolasten tilanne olisi hyvä ja luottamuksellinen ja he saisivat kipinän yrittää hankkia hyvän koulutuksen sekä perheen , joka heiltä on riistetty.
Uskon katsovani asiaa todellisuuden mukaan, en minkäänväristen lasien takaa. Uskon myös ymmmärtäväni elämää, sillä olen tavannut melkoisen määrän ihmisiä erilisissa kriisitilanteissa työni puolesta, joten mielelläni soisin edes jonkin kuuntelevan ja miettivän tarkkaan päätöksiään ennen mitään lopullista.