Siirrän tämän aloituksen muutamin lisäyksin tuolta yhdenyönjutuista tänne, ja se sopisi mielestäni moneen muuhunkin katgoriaan kuin tänne,mutta en viitsi paikallisten profeetojen tapaan laittaa samaa aloitusta jokaiselle mahdolliselle foorumille.
Mutta asiaan:
Olenkohan mä joku kumma poikkeus säännöstä:
Mä en halua enkä sotkeennu varattuihin,mulle sormus miehen sormessa on viesti,että hän on jo mahdollisuutensa käyttänyt.Pidän huolen, etten lähde kenenkään liittoja hämmentämään, en parantamaan tai pahentamaan.
En halua yhdenyön kertapanoja,koska elättelen pienessä päässäni vielä unelmaa elää jonkun kanssa ihan oikeasti,vaikka loppuelämän. Seksin puutteeseen ei vastoin yleistä käsitystä kuole. Koen olevani hyvä ja hyväksytty,enkä siis tarvitse irtosuhteita itsetuntoani paikkaamaan.
Samoin edelleen pidän kiinni siitä,ettei seksi ole kuin osa yhteiseloa, jota ei voi aloittaa seksillä, joten suoraa päätä sänkyyn en hyppää, ellen halua päästä lopullisesti ja pikaisesti miehestä eroon. Mielestäni varmin keino tappaa orastava suhde on pikaseksi heti kättelyssä.
Todella tärkeä merkitys on ihastumisella,tutustumisella, yhteisen ulospäinsuuntautuvan kokemisen ja tekemisen kautta kahdenkeskiseen haluun olla lähellä ja kokea järisyttävät tunteet siten, että tietää, ettei toinen häviä samantien elämästä.
Mulle on vieras ajatus, että en haluaisi ihmisestä muuta kuin välineen jonka hän tuuppaa sisääni orgasmin toivossa, ilman että kiintyisimme,välittäisimme, huolehtisimme toisistamme.
En koe sinkkuuttani mitenkään ahdistavana, päinvastoin, tiedän mm.maksavani vanhoja velkoja, jolloin heitin hyviä tyyppejä hölmöyttäni sivuun. En ole katkera menneisyydelle, en tulevaisuudelle, vaan elän sovussa itseni ja mahdollisuuksien mukaan ympäristöni kanssa.
Lasteni,joista jokaisen olen nimenomaan halunnut, olemassaoloa pidän itselleni mahtavana asiana, enkä stressaa siitä, miten miehet kokevat kolmen lapsen äidin mahdollista parisuhdetta ajatellessaan. Käytäntö, elävä elämä on kuitenkin monisyisempi kuin etukäteen pohtiminen. Lapseni kuuluvat "pakettiin", jonka ottaa tai jättää, minä en ole saatavilla vielä vuosiin ilman heitä.
Tietysti toivon löytäväni miehen, jolle elämäni arvot ja arvokkaat asiat istuvat kuin hansikas käteen, mutta en metsästä enkä ole tyrkyllä. Tiedän olevani elossa, enkä mikään puupökkelö, mutta en tarvitse miestä sitä todistamaan.
Senkin, ettei ketään löydy olen ottanut huomioon, jatkan matkaani päivä kerrallaan ollen varma, että se mikä on tapahtuakseen, tapahtuu,joten miksi vouhkaisin.
Mutta asiaan:
Olenkohan mä joku kumma poikkeus säännöstä:
Mä en halua enkä sotkeennu varattuihin,mulle sormus miehen sormessa on viesti,että hän on jo mahdollisuutensa käyttänyt.Pidän huolen, etten lähde kenenkään liittoja hämmentämään, en parantamaan tai pahentamaan.
En halua yhdenyön kertapanoja,koska elättelen pienessä päässäni vielä unelmaa elää jonkun kanssa ihan oikeasti,vaikka loppuelämän. Seksin puutteeseen ei vastoin yleistä käsitystä kuole. Koen olevani hyvä ja hyväksytty,enkä siis tarvitse irtosuhteita itsetuntoani paikkaamaan.
Samoin edelleen pidän kiinni siitä,ettei seksi ole kuin osa yhteiseloa, jota ei voi aloittaa seksillä, joten suoraa päätä sänkyyn en hyppää, ellen halua päästä lopullisesti ja pikaisesti miehestä eroon. Mielestäni varmin keino tappaa orastava suhde on pikaseksi heti kättelyssä.
Todella tärkeä merkitys on ihastumisella,tutustumisella, yhteisen ulospäinsuuntautuvan kokemisen ja tekemisen kautta kahdenkeskiseen haluun olla lähellä ja kokea järisyttävät tunteet siten, että tietää, ettei toinen häviä samantien elämästä.
Mulle on vieras ajatus, että en haluaisi ihmisestä muuta kuin välineen jonka hän tuuppaa sisääni orgasmin toivossa, ilman että kiintyisimme,välittäisimme, huolehtisimme toisistamme.
En koe sinkkuuttani mitenkään ahdistavana, päinvastoin, tiedän mm.maksavani vanhoja velkoja, jolloin heitin hyviä tyyppejä hölmöyttäni sivuun. En ole katkera menneisyydelle, en tulevaisuudelle, vaan elän sovussa itseni ja mahdollisuuksien mukaan ympäristöni kanssa.
Lasteni,joista jokaisen olen nimenomaan halunnut, olemassaoloa pidän itselleni mahtavana asiana, enkä stressaa siitä, miten miehet kokevat kolmen lapsen äidin mahdollista parisuhdetta ajatellessaan. Käytäntö, elävä elämä on kuitenkin monisyisempi kuin etukäteen pohtiminen. Lapseni kuuluvat "pakettiin", jonka ottaa tai jättää, minä en ole saatavilla vielä vuosiin ilman heitä.
Tietysti toivon löytäväni miehen, jolle elämäni arvot ja arvokkaat asiat istuvat kuin hansikas käteen, mutta en metsästä enkä ole tyrkyllä. Tiedän olevani elossa, enkä mikään puupökkelö, mutta en tarvitse miestä sitä todistamaan.
Senkin, ettei ketään löydy olen ottanut huomioon, jatkan matkaani päivä kerrallaan ollen varma, että se mikä on tapahtuakseen, tapahtuu,joten miksi vouhkaisin.
Vastaukset 2
Vanhimmat
...samaa mieltä kanssasi.
Jatketaan samaan malliin, eiköhän se oikea joskus kolahda jostainpäin.
Upeaa, että meitä löytyy muitakin!
Aurinkoista kevättä!