Uskaliaasti ja ehkä typerästikin kysyn kaikilta tällä palstalla käyviltä suht aktiivislta kirkossa (ort.) kävijöiltä mitä teidän mielestänne on terve lähimmäisen rakkaus yhteisöllisyytenä, kirkossa toteutuva kanssakäymisenä jne?
Olen itse pari vuotta katsellut yhtä seurakuntaa ja aktiivisesti sen palveluskiin osallistuen joutunut lähes mielenhäiriöön (hiukan liioitellen) koska avoimesta luonteestani huolimatta olen kokenut seurakunnan varsin kylmänä, uusia tulokkaita vierastavana ja sisäänpäin kääntyneenä. Kahden vuoden aikana olen lähetynyt lukuisia ihmisiä seurakunnassamme (olen uusi paikkakunnalla) avoimin mielin, minua on lähestynyt tasan yksi mummo.
Eikö lähimmäisenrakkaus ole niitä pieniä tekoja, huomioon ottamista ja tervetulleeksi toivottamista/ tervetulleeksi tunteen VÄLITTÄMISTÄ?
Valitettavasti kokemuskeni täällä jossakin on niin päinvastoinen että en voi kuvitellakaan asuvani täällä enää vuotta pidempään. Välinpitämättömyys on rakkaudettomuutta, se on minulle ainoa totuus tässä tilanteessa.
Olen itse pari vuotta katsellut yhtä seurakuntaa ja aktiivisesti sen palveluskiin osallistuen joutunut lähes mielenhäiriöön (hiukan liioitellen) koska avoimesta luonteestani huolimatta olen kokenut seurakunnan varsin kylmänä, uusia tulokkaita vierastavana ja sisäänpäin kääntyneenä. Kahden vuoden aikana olen lähetynyt lukuisia ihmisiä seurakunnassamme (olen uusi paikkakunnalla) avoimin mielin, minua on lähestynyt tasan yksi mummo.
Eikö lähimmäisenrakkaus ole niitä pieniä tekoja, huomioon ottamista ja tervetulleeksi toivottamista/ tervetulleeksi tunteen VÄLITTÄMISTÄ?
Valitettavasti kokemuskeni täällä jossakin on niin päinvastoinen että en voi kuvitellakaan asuvani täällä enää vuotta pidempään. Välinpitämättömyys on rakkaudettomuutta, se on minulle ainoa totuus tässä tilanteessa.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Niinhän se on, että melkoista osaa uusia kirkossakävijöitä lähestyy juuri se yksi mummo. Mummoja pilkataan, leimataan ja naureskellaan, mutta kumma kyllä aina vaan näitä mummoja riittää. Mummoilla on halua huomata uudet kävijät, ja monella mummolla on psykologista silmää tajuta juuri se ratkaiseva hetki. Kaikkia ei voi lähestyä ensimmäisellä kirkkokäynnillä. Jumalalle kiitos mummoista!
No ei ollut kyllä ensimmäinen käynti vaan yli 2 vuotta jatkunut samaa rataa ja se siitä sitten.
Ihmisellä on rajansa useissa asioissa, se jos yhteisö (uskonollisessa kontekstissa vielä) on täysin "eloton"
on aika rankka pala sulatella sen ulkopuolella jäämistä kun käytäntö ja ideologia eivät kohtaa ortodoksisen seurakunnan parissa.