Olen eronnut useita vuosia sitten, mutta edelleen käyn eroa ja parisuhdetta läpi, mm. kirjoittelemalla tänne. Nyt on mielen päällä tällainen juttu.
Sattumoisin tapasin eilen naisen jonka kanssa exäni alkoi seurustelemaan heti eromme jälkeen. Eron jälkeen olen ollut exäni kanssa ihan sivistyneissä väleissä ja myöskin tämä hänen uuden naisensa kanssa. Nyt tämä nainen on jättänyt exäni, parin vuoden seurustelun jälkeen. Olin luullut että exäni oli parantanut tapansa, mm. vähentänyt alkoholia, ja olin jopa iloinen siitä hänen puolestaan.
Yhdessäolomme aikana miehen alkoholiongelma vuosien myötä paheni. Hän joi lopulta 3-4 päivää viikossa, oli myös kotoa poissa sillä en antanut juoda kotona. Naisjutuista en jaksa enää puhua, ne olen jo käsitellyt. Mies oli humalassa pahapäinen, saattoi haastaa riitaa. Myös krapulassa hän saattoi raivostua. Kiroilu ja haukkuminen oli normaalia. Hän mm. kutsui minua aina vitun paskapääksi. Tuo vittu-sanan v soi edelleenkin terävänä korvissani. Raivokohtauksia tuli myös selvinpäin jos kaikki ei mennyt suunnitelman mukaan. Miehen luonnekin alkoi muuttua jatkuvan alkoholinkäytön myötä.
Mies tavallaan lannisti minua, aina kaikki vika löytyi minusta ja mm. minun pahuudestani, sairaasta mielestäni ja itsekkyydestäni, hän uhkasi aina paljastaa nämä piirteeni muille ihmisille jotta he näkisivät millainen oikeasti olen. Yritin erota useita kertoja, mutta aina mies löysi minut, rukoili, itki ja aneli anteeksiantoa, lupasi mennä hoitoon ja vannoi sitä sun tätä ja rakastavansa vain minua ym. En oikeastaan edes rakastanut enää häntä, mutta säälistä palasin aina itkuisen ja riutuvan miehen luo. Olin liian kiltti.
Viimeisenä vuotena alkoi myös humalaiset uhkailut. Kun hän oli juopottelemassa, aloin laittaa kaikki teräaseet piiloon ja lukitsin itseni makuuhuoneeseen siltä varalta että hän tulisi raivopäissään kotiin. Hän saattoi humalassa näyttää aivan hirveän uhkaavalta, ihan sairaalta mielipuolelta hullun katse silmissä. Tämä kaikki kärjistyi ja lopulta lähdin kodistamme salaa, enkä ilmoittanut minne olin muuttanut. Mies ruinusi aikansa minua takaisin, mutta olin tällä kertaa voimakas. Tilanne rauhoittui piakkoin kun mies löysi uuden naisen ja jätti minut rauhaan. Heidän suhteensa vaikutti upealta, ja itsekin olin mielettömän onnellinen uudesta vapaudesta ja elämästä ilman pelkoa. Välimme tulivat ihan hyviksi ja mies pyysi anteeksi käytöstään, sanoi ymmärtävänsä kuinka paskamaisesti minua kohteli ja katui aidosti usein. Hän vaikutti ihan uudelta mieheltä, kohteli minua kunnioittavasti ja ystävällisesti. Luulin että uusi nainen teki hänelle hyvää, sillä itseltäni mies ei suhteemme aikana rakkautta ja arvostusta saanut. Nyt en heitä olekaan tavannut pitkään aikaan, ja yllätys oli suuri kun tapasin naisen ja hän kertoi että on jättänyt miehen. Hän kertoi että on joutunut usein pakenemaan kotoaan miehen raivokohtauksia ja että mies on murentanut hänen itsetuntonsa haukkumisellaan. Kaikki nuo vanhat kokemukseni tulvivat mieleeni ja tajusin että nainen on joutunut läpikäymään samaa kuin minä.
Tuo mies kaikkien muiden silmiin miellyttävä, hauska mies. Jopa minäkin aloin pitää häntä eron jälkeen hyvänä ystävänä. Nyt silmäni aukenivat, olinko vuosia alistettu ja henkisen väkivallan kohteena? Sen tiedän että alkoholistin läheinen olen ollut ja yritän toipua siitä mm. al-anonin opeilla, mutta olinko noin pahan henkisen väkivallan kohteena? En silti pitäisi häntä narsistisena.
Tunnen myös sääliä miestä kohtaan, hän on jo 40-vuotias, eikä hänellä ole kunnon ammattia, missäpä välissä sitä säännölliseen työhön pääsisikään kun suurin osa viikosta menee juomiseen ja krapulaan.
Luojan kiitos ei tarvitse enää elää tuota elämää. Tuntuu satumaiselta että ero onnistui. Niin monia vuosia luulin että tuota elämäni tulee olemaan loppuun asti, olin jo luopunut toivosta päästä miehestä eroon.
Sattumoisin tapasin eilen naisen jonka kanssa exäni alkoi seurustelemaan heti eromme jälkeen. Eron jälkeen olen ollut exäni kanssa ihan sivistyneissä väleissä ja myöskin tämä hänen uuden naisensa kanssa. Nyt tämä nainen on jättänyt exäni, parin vuoden seurustelun jälkeen. Olin luullut että exäni oli parantanut tapansa, mm. vähentänyt alkoholia, ja olin jopa iloinen siitä hänen puolestaan.
Yhdessäolomme aikana miehen alkoholiongelma vuosien myötä paheni. Hän joi lopulta 3-4 päivää viikossa, oli myös kotoa poissa sillä en antanut juoda kotona. Naisjutuista en jaksa enää puhua, ne olen jo käsitellyt. Mies oli humalassa pahapäinen, saattoi haastaa riitaa. Myös krapulassa hän saattoi raivostua. Kiroilu ja haukkuminen oli normaalia. Hän mm. kutsui minua aina vitun paskapääksi. Tuo vittu-sanan v soi edelleenkin terävänä korvissani. Raivokohtauksia tuli myös selvinpäin jos kaikki ei mennyt suunnitelman mukaan. Miehen luonnekin alkoi muuttua jatkuvan alkoholinkäytön myötä.
Mies tavallaan lannisti minua, aina kaikki vika löytyi minusta ja mm. minun pahuudestani, sairaasta mielestäni ja itsekkyydestäni, hän uhkasi aina paljastaa nämä piirteeni muille ihmisille jotta he näkisivät millainen oikeasti olen. Yritin erota useita kertoja, mutta aina mies löysi minut, rukoili, itki ja aneli anteeksiantoa, lupasi mennä hoitoon ja vannoi sitä sun tätä ja rakastavansa vain minua ym. En oikeastaan edes rakastanut enää häntä, mutta säälistä palasin aina itkuisen ja riutuvan miehen luo. Olin liian kiltti.
Viimeisenä vuotena alkoi myös humalaiset uhkailut. Kun hän oli juopottelemassa, aloin laittaa kaikki teräaseet piiloon ja lukitsin itseni makuuhuoneeseen siltä varalta että hän tulisi raivopäissään kotiin. Hän saattoi humalassa näyttää aivan hirveän uhkaavalta, ihan sairaalta mielipuolelta hullun katse silmissä. Tämä kaikki kärjistyi ja lopulta lähdin kodistamme salaa, enkä ilmoittanut minne olin muuttanut. Mies ruinusi aikansa minua takaisin, mutta olin tällä kertaa voimakas. Tilanne rauhoittui piakkoin kun mies löysi uuden naisen ja jätti minut rauhaan. Heidän suhteensa vaikutti upealta, ja itsekin olin mielettömän onnellinen uudesta vapaudesta ja elämästä ilman pelkoa. Välimme tulivat ihan hyviksi ja mies pyysi anteeksi käytöstään, sanoi ymmärtävänsä kuinka paskamaisesti minua kohteli ja katui aidosti usein. Hän vaikutti ihan uudelta mieheltä, kohteli minua kunnioittavasti ja ystävällisesti. Luulin että uusi nainen teki hänelle hyvää, sillä itseltäni mies ei suhteemme aikana rakkautta ja arvostusta saanut. Nyt en heitä olekaan tavannut pitkään aikaan, ja yllätys oli suuri kun tapasin naisen ja hän kertoi että on jättänyt miehen. Hän kertoi että on joutunut usein pakenemaan kotoaan miehen raivokohtauksia ja että mies on murentanut hänen itsetuntonsa haukkumisellaan. Kaikki nuo vanhat kokemukseni tulvivat mieleeni ja tajusin että nainen on joutunut läpikäymään samaa kuin minä.
Tuo mies kaikkien muiden silmiin miellyttävä, hauska mies. Jopa minäkin aloin pitää häntä eron jälkeen hyvänä ystävänä. Nyt silmäni aukenivat, olinko vuosia alistettu ja henkisen väkivallan kohteena? Sen tiedän että alkoholistin läheinen olen ollut ja yritän toipua siitä mm. al-anonin opeilla, mutta olinko noin pahan henkisen väkivallan kohteena? En silti pitäisi häntä narsistisena.
Tunnen myös sääliä miestä kohtaan, hän on jo 40-vuotias, eikä hänellä ole kunnon ammattia, missäpä välissä sitä säännölliseen työhön pääsisikään kun suurin osa viikosta menee juomiseen ja krapulaan.
Luojan kiitos ei tarvitse enää elää tuota elämää. Tuntuu satumaiselta että ero onnistui. Niin monia vuosia luulin että tuota elämäni tulee olemaan loppuun asti, olin jo luopunut toivosta päästä miehestä eroon.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.