Kun ero on väistämätön - ja se todella taitaa olla -, miten erota? Yhdessä on asuttu neljä enemmän ja vähemmän hyvää vuotta.. Kuinka selvitä viimeiset hetket yhdessä? Kiusallista, hiljaisuutta, nälvimistä...? Miten jakaa yhteiset tavarat? Onhan tämä helpompaa käytännössä kuin avioero, mutta miten pysyä lujana? Tiedän, että pärjään kyllä sitten kun se on ohi... Mutta...... Yhdessä on taivallettu vuosia, ja kyllähän toista rakastaa vieläkin - tavalla tai toisella...
Miten olette pärjänneet?
Miten olette pärjänneet?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Olimme neljä vuotta yhdessä. Itse olin miettynyt ja itkenyt mahdollista eroa jo puoli vuotta (ellen enemmänkin) ja kun vihdoin sain sen sanottua suustani ulos, toisen paha olo sai miettimään, että miksei vielä yrittäisi kuitenkin. Toisaalta ero on ollut useasti mielessä jo kauan ja haluan muutoksen elämääni. En ole onnellinen tässä suhteessa. Asumme vielä saman katon alla joten suoraan sanoen en tiedä miten siitä selviää. Koko ajan toivon, että joku tulisi ja hoitaisi kaikki käytännön asiat puolestani ja herättäisi sitten kun kaikki on konkreettisesti ohi.
Kaikkein pahimmalta tuntuu, kun toinen ei usko, että rakastan häntä edelleen, mutta en tarpeeksi, jotta parisuhde toimisi. En haluaisi satuttaa häntä millään tavalla. Selviytymiskeinonani on ollut vain muistuttaa kerta toisensa jälkeen itselleen sen pahan olon määrää, joka minulla on enempi vähempi ollut suhteen aikana.
Valitettavasti en osaa sanoa mitään neuvoja, mutta toivottavasti sinua edes hitusen auttaa se, että täällä on muita samanlaisessa tilanteessa olevia.
Voimia!
On tehtävä vai kylmästi päätös ja toimittava se mukaan, siinnä ei muuta taida olla tehtävissä.
ja tulen varmasti jollain tapaa rakastamaan myös jatkossakin. Mutta rakastan itseäni enemmän. (itsekästä?) Tiedän mitä elämältäni haluan, ja jos jäisin tähän suhteeseen, joutuisin pettymään ja olisin todennäköisesti katkera lopun elämääni... Koska en saisi tehdä niitä asioita, joita haluaisin.. :/
Itsekin vain toivoisin, että tämä olisi mahdollisimman nopeasti ohi. Eron jälkeen voisi alkaa parantamaan haavoja ja toipua pikkuhiljaa.. Mutta itse ERO ja muutto pois tulee varmasti olemaan vaikea asia... :( Mutta säälistä en todellakaan aio jäädä tähän suhteeseen. Ei se olisi oikein hänelle, eikä minullekaan.
Tiedän tismalleen miltä sinusta tuntuu! Erosin syksyllä 5 vuoden suhteesta. Tottahan sitä toisesta välittää, vaikka mitä paskaa on kaadettu niskaan. Monet kerrat mietin päässäni miten päättäisin meidän suhteen (tiesin ettei poikaystävästä siihen olisi) ja sitten erään kerran, kun vain tuntui että nyt riittää tokaisin, että "tämä taisi olla nyt tässä". Ei suurempaa dramaa tai huutamista, mutta tosiaan olin miettinyt sitä jo varmaan vuoden. Poika ajatteli tätä vain hetkelliseksi mielenhäiriöksi ja luuli vissiin, että kun ollaan asusteltu vähän aikaa erossa niin sitten laitetaan taas hynttyyt yhteen. Enpä usko. Meitä ei oltu vain luotu toisillemme. Tehtiin toistemme elämstä aikamoista kurjuutta jo pidemmän aikaa, kun ei osattu päästää irti. Onneksi itkut olin itkenyt jo etukäteen suhteen aikana ja ero ei sen kummemmin itkettänyt (muutamat asiaankuuluvat kyyneleet toki vuodatin). Vaikka arki jonkin verran hankaloitui, vuokra nousi ja itse joudun lamput vaihtamaan ja huonekalut kokoamaan niin elämä on ihanaa, kun saa itse päättää menoista ja tuloista. Ketään ei tarvitse odotella viikonloppuna baarireissuilta kotiin, kotiin ostetut ruuat syöt vain sinä itse, koti pysyy siistinä, ei tarvitse työntää ketään elämässä eteenpäin ja mikä parasta huomaat, että maailma on täynnä hyvännäköisiä ihmisiä joita voi taas katsella :D
Rohkeasti vain sanot, että se on loppu nyt. Ei mitään neuvotteluja, koska silloin sinut voidaan ylipuhua yrittämään vielä ja sinä tiedät ihan varmasti jo nyt sen ettei kumppani tule muuttumaan unelmien kumppaniksi, jonka kanssa haluat loppuelämäsi viettää!
Hengissä siitä selviää ja sitten, kun pahin on ohi niin huomaat kyllä miten paljon mukavampaa elämä voi olla. Katse tulevaisuuteen