Miten asennoidutte?

Miten asennoitua yhden yön juttuihin? Olen mies 23v ja koskaan en ole harrastanut irtosuhteita. Kaikki petihommat aina hoidettu parisuhteessa.

Itsellä kariutunut nyt 4vuoden sisään 3suhdetta. Tuntuu siltä, että olisi hyvä vähän aikaa nyt ottaa rauhassa ja katsella tulevaisuutta kun on asunnon osto edessä ja duunissa kiire yms. Silti sitä kaipaa joskus läheisyyttä ja tyydytystä elämäänsä. Ongelma onkin, että en osaa asennoitua yhden yön juttuihin oikein tai ainakin luulen niin. Jotenkin ajatus yhden yön jutusta saa tuntemaan syyllisyyttä asiasta. Teenkö väärin toista kohtaan? mitä jos hän kuvittelee/haluaa enemmän? voinko luotaa häneen? Olenko tarpeeksi hyvä? Ja jotenkin äkillinen alastomuus ventovieraan kanssa tilanteessa, jossa tietää tarkoitusperän tuntuu epämukavalta. Ongelma ei ole yleisesti alastomuudessa. Uskosin olevani ihan tyytyväinen vartaloonikin, vaikka ei mikään bodattu olekkaan. Yhtenä ongelmana on myös trauma joka aiheutui vuosia sitten tilanteessa jossa olin juuri eronnut ja aloitin uuden suhteen liian pian ja touhuista ei tullutkaan mitään, kun toinen pyöri vielä mielessä. Tänäpäivänäkin vielä kestää kauan, että uskaltataa tehdä aloitteen ja hankaluuksia ilmenee alussa.

Ja miten ylipäätään tehdä aloite yhden yön suhteen? ei voi mennä sanomaan toiselle et "hei mitä jos vietettäis 1 yö yhdessä ja häivyt sit 9aikaa aamulla".

Nyt jotain vinkkejä asian korjaamiseen ja itsevarmuuden nostamiseen kaivattaisi.
5730
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Et tee mitenkään väärin kunhan kumpikin tietää mikä on homman nimi. Ei siis kannata lupailla yhteistä tulevaisuutta jos mielessä on pelkkä seksi. Itse ainakin naisena en todellakaan odota mitään muuta kuin pelkkää panoa, en ikinä anna numeroa ja hyvin harvoin vien miehiä kotiini ettei tule sitä ongelmaa ettei toinen lähdekkään litomaan kun on aika. Hengailijoita löytyy varmasti niin miehistä kuin naisistakin, eli niitä jotka eivät tajua lähteä ja pitää keksiä ties mitä tekosyitä saadakseen henkilö häipymään. Itse pidän toimintamallina sitä että mennään miehen luo, pannaan, nukutaan, pannaan ja lähden himaan. Homma toimii eikä mitään turhia odotuksia suuntaan eikä toiseen. Ainut todella hyvä puoli siinä että vie tyypin omaan kotiinsa on se, että varsinkin näillä pakkasilla on todella inhottavaa hipsiä ulos kun toinen saa jäädä lämpimään sänkyynsä. Toki iso osa miehistä on niitä jotka tarjoavat lämpimän kainalon josta saa herätä vasta kun ei enää nukuta, aamupalan ja kyydin kotiin :)

Yhdenillan juttuja saa varmimmin baarista, siellä ei kummallisuuksia tarvitse varmasti perushyvännäköisen miehen tehdä. Äkkiä naisesta näkee onko tämä panon perään, vakavampaa etsimässä vai muuten vaan pitämässä hauskaa. Sit hengailette baarissa yhdessä, pilkun aikaan luonnollinen jatkumo "mihis meinaat yöks, mulla ois kämppä tässä lähellä jos haluut tulla jatkoille?". Tietysti ennen pilkkuakin voi jo paikalta poistua jos tunnelma sellainen on, mutta esim. itse en halua lähteä etukäteen koska haluan tanssia loppuun asti enkä "jättää" kaveriporukkaa.

Eikä kannata isoa stressiä ottaa omasta osaamisesta tai kropasta, yhdenillan jutut on usein ihan perusseksiä kun ei toista tunne ei voi tämän mieltymyksistä tietää. Toki välillä sattuu näitä astetta parempia kokemuksia, mutta pääosa on ihan normisakkia sängyn puolella ja pieni osa sitten niitä täysin toivottomia. Mut enivei, kukapa niitä muistelee, kokemuksia muiden seassa :)

Äänestä
  • eikö sua pelota lähteä vieraan matkaan sen kämpille?

    Äänestä

  • 31 kirjoitti:

    eikö sua pelota lähteä vieraan matkaan sen kämpille?

    Ei pelota. Ehkä olen liian luottavainen, mut uskon että kun baarissa hengattu yhdessä niin siinä jo näkis jos tyyppi olis jotenkin kummallinen.

    Äänestä

Miksi sun pitäisi tehdä jotain sellaista, jonka jo nyt koet vaikeaksi ja vieraaksi itsellesi? Ei sellaista voi muuttaa, sä tunnet asian näin ja sillä hyvä. Voin kokemuksesta kertoa, että ei niistä kerroista, kun juttu on jäänyt yhteen yöhän, ole jäänyt mitään käteen. Niissä ei ole mitään sellaista, mitä ilman ei olisi voinut aivan hyvin olla. Miksi siis pitää harrastaa yhdenyön juttuja? Etkö tosiaan pysty olemaan harrastamatta seksiä sen aikaa, että olet valmis uuteen suhteeseen? Tuskin se läheisyydenkaipuu oikeasti niillä tyydyttyy kuitenkaan. Vaikka näistä puhutaan siihen tyyliin, että kaikkihan niitä harrastaa, jos ei ole suhteessa, niin eipä se kuitenkaan kaikkien mielelle hyvää tee, ei kannata väkisin tehdä asioita, joita oikeasti ei halua.

Äänestä

Ei tuollainen nynny mitään yhden illan jännitystä edes aikaan saisi. Olet poikakaverimatskua.

Mietit ihan liikaa.. mistä ihmeestä olet kuvitellut noita "entä jos toinen haluaa enemmän"... haloo, se hyppää sun kanssa ekana iltana sänkyyn!!! Kyllä se tietää riskit vaikka haluaisi enemmän. "Voinko luottaa?" Herrajjesus!!! et tietenkään voi eikä hänkään sinuun! Ei, et ole tarpeeksi hyvä. mutta kun mistään noista asioista ei yhden illan jutussa ole kysymys. Kaikesta tuollaisesta päästetään silloin irti ja se on koko homman pointti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


yötönkulkija87 kirjoitti:

Miten asennoitua yhden yön juttuihin? Olen mies 23v ja koskaan en ole harrastanut irtosuhteita. Kaikki petihommat aina hoidettu parisuhteessa.

Itsellä kariutunut nyt 4vuoden sisään 3suhdetta. Tuntuu siltä, että olisi hyvä vähän aikaa nyt ottaa rauhassa ja katsella tulevaisuutta kun on asunnon osto edessä ja duunissa kiire yms. Silti sitä kaipaa joskus läheisyyttä ja tyydytystä elämäänsä. Ongelma onkin, että en osaa asennoitua yhden yön juttuihin oikein tai ainakin luulen niin. Jotenkin ajatus yhden yön jutusta saa tuntemaan syyllisyyttä asiasta. Teenkö väärin toista kohtaan? mitä jos hän kuvittelee/haluaa enemmän? voinko luotaa häneen? Olenko tarpeeksi hyvä? Ja jotenkin äkillinen alastomuus ventovieraan kanssa tilanteessa, jossa tietää tarkoitusperän tuntuu epämukavalta. Ongelma ei ole yleisesti alastomuudessa. Uskosin olevani ihan tyytyväinen vartaloonikin, vaikka ei mikään bodattu olekkaan. Yhtenä ongelmana on myös trauma joka aiheutui vuosia sitten tilanteessa jossa olin juuri eronnut ja aloitin uuden suhteen liian pian ja touhuista ei tullutkaan mitään, kun toinen pyöri vielä mielessä. Tänäpäivänäkin vielä kestää kauan, että uskaltataa tehdä aloitteen ja hankaluuksia ilmenee alussa.

Ja miten ylipäätään tehdä aloite yhden yön suhteen? ei voi mennä sanomaan toiselle et "hei mitä jos vietettäis 1 yö yhdessä ja häivyt sit 9aikaa aamulla".

Nyt jotain vinkkejä asian korjaamiseen ja itsevarmuuden nostamiseen kaivattaisi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu