Kun puhutaan erityisesti nuoremmista miessukupolvista, feministipropaganda liittyen vaimonhakumatkoihin lähteviin miehiin ei aina päde. Tunnen monia niin ikään yliopistokouluttautuneita, urheilullisia ja persoonallisia miehiä, jotka suunnitelevat lähitulevaisuudessa vaimonhakumatkaa. Tämä perustuu hyvin realistiseen arvioon nykyaikaisten naisten pariutumiskäyttäytymisestä ja kehnoihin tulevaisuudennäkymiin, erityisesti liittyen perheen perustamiseen. Itse olen kohta puolin gradun viimeistelyvaiheessa oleva, 189cm ja katseenkestävä nuori mies. Haluan lähitulevaisuudessa perustaa perheen, vaikka olenkin vielä suhteellisen nuori (25v). Ensi vuoden puolella lähden hakemaan ns. pakettivaimon Aasiasta ja perustan perheen hänen kanssaan. Pointtinani ei ole se, että "voi voi, suomalainen mies hakee pakettivaimon"-tyylinen säälipisteiden kerääminen, vaan se, että edustan kasvavaa joukkoa miehiä, joiden monien mittareiden mukaan pitäisi olla melko menestyneitä parisuhdemarkkinoilla, mutta hommat eivät vaan jostain syystä toimi. En halua ns. katsella ymärilleni, vaan haluan perustaa oman perheen ja elää onnelista elämää vaimoni ja lasteni kanssa.
Vaimonhakumatkoista
Todellisuusiskee25
33458
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 33
Vanhimmat
"Ensi vuoden puolella lähden hakemaan ns. pakettivaimon Aasiasta ja perustan perheen hänen kanssaan."
Joillekin tuollainen tapa onnistuukin, mutta jos on hiukankin tunteellinen tyyppi ja odottaa rakastuvansa tai edes ihastuvansa toiseen, se ei olekaan niin helppoa kuten sen kuvittelisi. Tuolla ajattelutavallahan voisi ottaa sen ensimmäisen vastaantulijan vaimoksi ja perustaa perheen sekä elää "onnellista" elämää.
Jokainen tavallaan...
Mitä tuo "nykyaikaisten naisten pariutumiskäyttäytyminen" oikein tarkoittaa? Entä se, että kokemustesi mukaan "hommat eivät vaan jostain syystä toimi" - siis millä tavalla? Se, että kaksvitonen opiskelijapoika ei ole vakituisessa seurustelusuhteessa, ei mielestäni ole ollenkaan epätavallista tai outoa. Pitäisinpä jopa turhana kiirehtimisenä sitä, että tuon ikäinen, paikkaansa yhteiskunnassa vasta etsiskelevä opiskelija olisi naimisissa ja hankkimassa lapsia.
En katso ollenkaan vinosti sitä, että olet päätynyt ns. järkiavioliittoon; niitähän avioliitot nimenomaan olivat ennen kuin romanttinen rakkaus keksittiin. Kumppanuussopimuksella vältetään esimerkiksi mustasukkaisuus, tunteiden väljähtyminen ja erilleen kasvaminen, jotka vaivaavat monta suurten tunteiden myötä solmittua parisuhdetta. Kauko-Idästä tuotavat vaimothan ovat jo ennestään oikein hyvin selvillä siitä, että he tuovat sopimussuhteeseen oman panoksensa ja mies omansa, ja niillä eväillä homma toimii, jos on toimiakseen. Kummankin osapuolen on kyllä muistettava, mitä on sovittu, eikä ehtoja venytellä edes kauempana tulevaisuudessa.
>
Nyt joko narraat tai sitten kaveripiirisi on tosi epätavallinen.
Paljonhan asia herättää negatiivisia tunteita juuri niin että "hommaat vaan hellan ääreen kotikone/siivous kotipiian" tai tyyliin "etkö muka kotimaista saanut".
Ihan luonnollista, kun suomi on kuitenkin aika takapajula käytännössä. JA toisaalta naiset ovat aina niin innoissaan ulkomaalaisista miehistä.
Miten mies suhtautuu noin kaukaa tulleen vaimon erilaiseen kulttuuriin ja vaatiiko mies täydellisen sopeutumisen Suomen kulttuuriin?
Uskoisin että jo arkielämään tutustuminen lähentää todella paljon, kuin vertaa sitä tilanteeseen että kaksi tavista koettaisi seurustella.
"Kauko-Idästä tuotavat vaimothan ovat jo ennestään oikein hyvin selvillä siitä, että he tuovat sopimussuhteeseen oman panoksensa ja mies omansa, ja niillä eväillä homma toimii, jos on toimiakseen"
Tämähän kuulostaa täydelliseltä. Toki minusta tähän kuvioon rakkaus mahtuu.
te luette tuota "feministipropagandaa"? Ei sitä Tulvaa ole pakko tilata, useimmat meistä naisistakaan eivät tilaa.
Kaikkea hyvää tulevalle parisuhteellesi ja perheellesi. "Tuontivaimot" ovat ihan terveellinen ilmiö edelleen niin homogeeniseen kulttuuriimme. Ja kun miehellä on ulkomaalainen vaimo niin hänellä ei ole varaa kiukutella naisten ulkomaalaisista miehistä, mikä sekin tekee ihan hyvää tässä asenneilmapiirissa. Sitä tosin itsekin toivoisin, kuten jossain on ehdotettu, että puolisolla olisi alkuvuosina täysi elatusvelvollisuus puolisoonsa nähden ja tämä pääsisi Suomen sosiaaliturvan piiriin vasta jonkin aikaa pysyvän oleskeluluvan saamisen jälkeen.
Ihan ymmärrettäväähän se on, että jotkut etsivät naista ulkomailta, kun suomessa naisille on enemmän kysyntää kuin miehille. (Ja tästä johtuen monet suomalaiset naiset etsivät itseään tasokkaampaa miestä.)
Olen katseenkestävä suomimies, kroppaa on sen verran ettei itseään tarvi hävetä ja osaan olla rempseän rento. Olen saanut suominaisia tasaisella tahdilla - mutta ongelmaksi muodostuu muutama juttu. Haluaisin ensinnäkin enemmän naisen huomiota kuin yleensä saan ja toisekseen naisen tulisi sietää sitä että olen toisaalta laiska enkä useinkaan viitsi elää millään tavalla hienoa elämää - eli olen vähä sellainen saamaton tapaus jolla ei ole kovinkaan paljoa kunnianhimoa. Mielummin vaan laitan asiat toimimaan jotenkuten ja sillä hyvä.
Mitä rahaan tulee niin kyllähän suominainenkin odottaa että mies pistää rahaa palamaan. Suominainen tosin ei välttämättä edellytä että hänet ostetaan - vaan että miehellä on pätäkkää mitä laittaa itseensä ja huveihin ts. on tietynlainen tuhlailupakko. Tässä suhteessa siis raha näyttelee suomessakin oleellista roolia parinmuodostuksessa mutkan kautta, lifestyle-asiana. Enemmän kuin halutaan myöntääkään.
Olen miettinyt että eipä ne idän tytöt ole sokeita. Olen komeahko jamppa ja kaipaan kaunista naista. Tällöin jos lähdenkin aasiaan naisenhakureissulle niin mitä se on muuta kuin pidennetty versio naisenhakureissusta lähikaupunkiin? Vaikka tuo "markkinateoria" onkin aika irvokas niin kai siinä jotain pointtia on - itseni kannalta mietin vain että missä on paras nainen mitä minä voin saavuttaa nykyisellä tarjonnallani? Suomessa paritarjonta näyttäisi perustuvan seksiin ja naisen vaatimuslistojen täyttämiseen, aasiassa puolestaan "shoppailija" olen minä. Pitää ymmärtää että en ole etsimässä nojatuolia tai rotukoiranpentua vaan ihmissuhdetta. Tässä suhteessa siis raha näyttelee minusta ennemminkin sitä että osoitan olevani valmis panostamaan mieluisaan naiseen taloudellisesti. En "Osta naista" vaan ostan tilaisuuden tutustua ihanaan naiseen joka täyttää kumppaninkaipuuni sellaisella tavalla joka on toivottavasti ja oletettavasti molemmille hyödyllinen. En halua orjaa tai seksilelua, vaan ihmisen joka on minulle sopiva.
Kysymykseen "Mikä takaa että se on aitoa?" - vastaan että aluksi se tuskin on... syy tähän on luonteva, tiedän ettei ne ihmiset siellä tyhmiä ole. Nainen joka lähtee kumppanikauppaan tuotteeksi luultavasti pelkää että olen huono ja ongelmainen mies, jolloin on odotettavissakin että romantiikka ei ole ns. aitoa. Toisaalta uskon itse viehättyväni hyvinkin suuresti jo ihan siksi että elän sellaista unelmaa joka voi ihan oikeasti käydä toteen. Jos kaikki menee hyvin ostan rahalla naisen huomion sellaisella tasolla että hän pystyy pidempijaksoisesti arvoimaan minut oikein kelpoisaksi mieheksi parisuhteeseen. Ehkäpä rahalla on myös omaa itsetuntoani nostava vaikutus, koen pystyväni antamaan naiselle jotain erityistä, hänen tähtensä. Haluan olla mies, se hiukan johtava ja johon voi nojata ja joka järkkää asioita. Jos siltä naiselta joka minua viehättää puuttuu rahaa niin sitten annetaan sitä.
Normaalin parisuhteen muodostamiseen tarvittava vaiheisuus voi toteutua noinkin. Milloin suomalaisissa suhteissa tulee seksin vuoro ja taloudellisten etujen jakamisen vuoro? Ne tulevat sitten kun ovat tullakseen. Katson että se on loppujen lopuksi aivan sama miten hyvän suhteen aloittaa kunhan sen myöhempi dynamiikka toimii tunteella siitä että toinen on oikea kelpo kumppani minulle. Tiedän voivani antaa sen naiselle joka haluaa olla kanssani. Koska suomesta ei 15 vuodessa ole mitään löytynyt on aika katsoa horisontin taa.
Kerrot olevasi laiska, saamaton ja vailla kunnianhimoa, ja silti haluat olla johtava mies, johon voi nojata ja joka järkkää asioita. Ei tosiaankaan ihme, ettei ole tärpännyt.
Jep. Tismalleen nappiin. Se etten järkkää asioita länsinaiselle kelpaavalla tavalla ja innolla ei tarkoita ettenkö olisi aasialaiselle oikein oiva valinta.
Olen oman onneni seppä, laiskanlainen mutta sehän ei nyt haittaa kun on optioita :)
Olet toki oiva valinta sellaiselle naiselle, joka haluaa vaimoksi maksua vastaan. Muista nyt kuitenkin se, että rahakaan ei riitä joka paikkaan epämiellyttävyyttä kumoamaan. Kun pomottavan vätyksen vaimoksi itsensä myynyt nainen on katsellut tarpeeksi pitkään sekä miestään että jokaiselle oikeuksia tarjoavaa länsimaista kulttuuria, hän saattaa hyvinkin häipyä. Se täkäläisiä miehiä miellyttävä "aasialaisuus" kun on piirre, josta pääsee aika helposti eroon. Suomessa asuvat keski-ikäiset aasialaisrouvat osaavat olla aika tiukkaa sakkia, sen on moni helpon vaimon ostanut tullut kokemaan aika karvaasti.
Saattaahan siinä niin käydä, aivan kuin suominaistenkin kanssa saattaa sukset mennä ristiin.
Sellaista on elämä, rahalla saa kuitenkin ihan kohtuullisen hyvän yrityksen ja mahdollisuuden. Olen seuraillut paria suomalaisen miehen ja aasialaisen naisen kimppaa ja todennut että miehellä on merkitystä. Tyytyväisimmän oloinen pari onkin juuri kaltaiseni sälli, sellainen joka piittaa itsestään, ei lyö läskiksi, ei ryyppää ja rellestä jne vaan on ns... kunnon mies. Ei mikään superihailtava mutta selvästikkin aasialaisnuorikkonsa suuressa suosiossa. :)
Kritiikkisi on osuvaa, tarkkaa ja osoittaa että olet suomalainen nainen joka ei osaa ikimaailmassa kannustaa miestään :)
"edustan kasvavaa joukkoa miehiä, joiden monien mittareiden mukaan pitäisi olla melko menestyneitä parisuhdemarkkinoilla, mutta hommat eivät vaan jostain syystä toimi."
Tuo on oikea tapa toimia. Jos systeemin toiminta ei miellytä, niin kannattaa muuttaa systeemiä ja kirjoittaa omat säännöt.
Suomi on jännä paikka, kun akateemisesti koulutetulle, vakituisessa työsuhteessa olevalle, omistusasunnossa asuvalle, rehelliselle ja reilulle miehelle (esim. minä) ei löydy ollenkaan naisseuraa. Tilanne on jotenkin absurdi.
On hyvä vaihtoehto hakea vaimo jostain kauempaa. Ainakin tämä on harkinnan arvoinen vaihtoehto monelle parisuhdemarkkinoilta syrjäytyneelle suomimiehelle.
Asiassa ei ole mitään ongelmaa kunhan muistaa että vaimoa ei "osteta" vaan hänen kanssa täytyy myös elää ihmisiksi ja olla itse kelpoisa mies että homma toimii ns. järkevästi. Raha ei tee ketään tyytyväiseksi, mutta madaltaa kynnystä ja mies voi vielä osoittaa naiselle ettei ole vain pillun perässä.
Suomalaiset naiset käyttävät asemaansa hyväksi valikoidessaan miehistä mieluisia ja siihen tarkoitukseen mitä kulloinkin nainen tarvii.
Mikä velvollisuus miehellä on olla asettumatta samaan asemaan jos se on mahdollista? Tasavertaisuus kunniaan, mies voi yhtähyvin olla tasavertainen kumppani myös Aasian naiselle - etenkin silloin jos "tasaveroisuus" ei oikeasti ole reaalista suomalaisten naisten suhteen.
Kuten niin monet naiset ovat sen jo todenneet, että siitä vain poijat hakemahan vaimoa Aasiasta. Elämä opettaa ;)
niin lapsista tulee mahdollisimman terveitä.
Koittakaa myös ottaa selvää tärkeät asiat kuten se, että onko naisella lapsi/a jo entuudestaan ja onko se tekijä joka on ajanut naisen kadulle myymään itseään. Ja se, "huolitteko" huoran vaimoksenne, teettäkää sitten kaikki HIV -testit ym. tautien varalta, naisen vanhemmille pitää normaalisti lähettää kk rahaa, ja jos on vielä lapsi, niin siitä erikseen sekä se, että mahdollinen lapsi tulee äidin perässä tänne kun äiti saa suomen kansalaisuuden.
Hommassa on monta muttaa, jotka olisi hyvä ottaa selvää ennen "häpy endiä" tai muuten koko avioliitto saattaa romahtaa kasaan niin että mies jää tyhjin käsin, ja vaimoke lähtee omaan maahansa lasten kanssa, jolloin mies on tosi avuttomassa tilassa. Kaikki saattaa kuulostaa niin helpolta, että "minäpä haen vaimon Thaimaasta" mutta totuus saattaa iskeytyä kasvoihin ja kovaa, jos huonosti käy...
Varoitan tämän vain siksi, koska tutullani kävi pahasti ja todella pahasti Thaikku-vaimokkeen kanssa. Turpiin tuli ihan fyysisesti monesti, rillit oli harva se kerta rikki ja muija kävi päälle kun yleinen syyttäjä.. Kansalaisuuden saatuaan jätti miehen ja tässä vaiheessa olikin lypsänyt tyhjäksi ukon rahapussin, käteen ei jäänyt mitään kun vei lapsetkin mennessään...
oleskelulupa riittää siihen, että saa tuoda lapsensa mukanaan. En ole varma nykykäytännöistä mutta ainakin ennen ensimmäinen oleskelulupa myönnettiin vuodeksi, seuraava vuodeksi ja kolmas olikin sitten pysyvä jos perusteet olivat olemassa. Kansalaisuutta läheskään kaikki eivät edes hae, ja sen saaminen on vuosikausien prosessi.
Omalle tutulleni kävi niin, että hän meni Thaimaaseen, tapasi naisen, kuvitteli että molemmat ovat rakastuneet toisiinsa. Noh siitä sitten menivät naimisiin, tulivat Suomeen, lapsi tuli perässä. Nyt ovat viettäneet perhe-elämää Suomessa nelisen vuotta. Aina on tyyppi antanut vaikutelman että hyvin pyyhkii, mutta kännipäissään eilen avautui että tympii niin pirusti. Hän ei tiedä rakastaako hän vaimoaan eikä tiedä rakastaako nainen häntä. Musta tuntuu että naiselle tämä on aina ollutkin vain järkiavioliitto. Mies vaan meni erehtymään siinä, että aluksi luuli hommassa olevan rakkautta.
Sitten vielä sanoisin järkiavioliitosta. Jos ihan tietoisesti ryhtyy järkiavioliittoon, täytyy oikeasti sisäistää se että todellakin on vain järkiavioliitto. Toki on mahdollista että osapuolet rakastuvat toisiinsa, mutta ei kannata elätellä toiveita siitä, koska sitten myöhemmin voi pudota aika korkealta.
Niin, lapsi siis tuli kirjaimellisesti perässä, lapsi naisen edellisestä avioliitosta. Yhteistä lasta tuskin tulee. Mies ei halua sitä enään nyt kun on totuus iskenyt silmille.
Itse suhtaudun kyllä hieman skeptisesti noihin vaimonhakureissuihin. Kolme tapausta tiedän jossa on nopeassa ajassa hankittu ulkomaalainen vaimo ja vain yksi noista pariskunnista on enää yhdessä.
Ensimmäinen tapaus oli paikkakuntalainen maanviljelijä n. 50v. poikamies/peräkamarinpoika joka toi jostain Malesiasta/Filippiineiltä/Indonesiaan suuntautuneelta useamman kuukauden lomamatkalta itseään 10-20 vuotta nuoremman naisen Suomeen. Melkein heti Suomeen saavuttuaan menivät naimisiin ja alle kaksi vuotta kesti tuo avioliitto jonka jälkeen nainen lähti melko nopeasti takaisin kotimaahansa.
Toinen tapaus on serkkuni joka reissasi työnsä puolesta paljon Aasiassa ja varsinkin Thaimaassa josta sitten toi erään reissun päätteeksi vaimon kotiin (oli ilmeisesti ollut tyttöystävänä jo pidemmän aikaa). Nainen oli n. 10v nuorempi ja heidän yhteinen lapsensa syntyi melko pian häiden jälkeen. Nainen ei ollut mikään kodinhengetär, siivoojankin joutuivat palkkaamaan kun kumpikaan ei suostunut siivoamaan, pyykit pestiin pesulassa. Liittoa kesti 4 vuotta ja se päättyi hyvin riitaisesti, nainen jäi Suomeen kun ei saanut lupaa viedä lasta Thaimaaseen. Lapsi oli teknisesti yhteishuoltajuudessa molemmilla vanhemmilla, mutta suomalaiset isovanhemmat hoitivat suurimman osan kasvatuksesta, kummastakaan vanhemmasta ei ollut huolehtimaan lapsesta täysipäiväisesti.
Kolmas tapaus on setäni joka kävi paljon Neuvostoliitossa 80- ja 90-luvuilla työkeikoilla ja jonka suomalainen avioliitto päättyi melko riitaisasti tuossa 90-luvun taitteessa; vaimo vei lapset, rahat ja asuntokin piti myydä. Sitten kun Neuvostoliitto kaatui, niin setäni laittoi johonkin suomenkieliseen venäläiseen/karjalaiseen lehteen treffi-ilmoituksen ja muutaman kuukauden kuluttua oli nainen löytynyt. Nainen oli hyvin korkeasti koulutettu ja näyttää vieläkin paremmalta kuin muut samanikäiset naiset kylällä. Naimisiin eivät koskaan menneet, mutta yhdessä ovat olleet jotain 17-18 vuotta, joten kaippa tuo ihan onnistunut liitto on ollut.
Yksi tarina ulkomaisesta miehestä. Suomessa en löytänyt kunnollista miestä. Tapasin ulkomaalaisen. Rakkautta ensi silmäyksellä. Naimisiin, ensin jokunen vuosi Suomessa, muutto miehen kotimaahan, missä useita vuosia. Liitto kesti "kunnes kuolema erottaa". Nyt taas yksin Suomessa, ja saan kuollakin yksin, ei Suomesta löydy miestä.
Tiedän Suomi-ulkkari pariskuntia jotka ovat syntyneet ns. sattuman kautta ja toimivat ihan hyvin. Tavattu vaikka työympyröissä.
Mutta ne muutamat tapaukset missä tiedän miehen lähteneen oikeasti hakemaan vaimoa itselleen ulkomailta ovat päättyneet poikkeuksetta melko lyhyen ajan sisällä ja huonosti.
Uskoisin että sattumalta syntynyt suhde olisi onnellisempi. Perustelen mielipiteeni sillä, että tässä on helpompi tutustua siihen oikeeseen persoonaan, oikeissa (ja jaetuissa) tilanteissa.
En ymmärrä miten ihmiset kuvittelee ruusuisia tulevaisuuksia siitä, että saavat pitkän suhteen toimimaan kaukaisesta ja täysin erilaisesta/vieraasta kulttuurista olevan ihmisen kanssa ilman todella isoa panostusta alusta alkaen. Ajattelen tässä lähinnä pakettiratkaisuvaimoa /-miestä. Tämä muistuttaa lähinnä nettideittailua jossa kuva on kiva ja profiili on laadittu huolella, mutta todellisuus selviää vasta sitten kun on opittu yhteinen tapa kommunikoida (ei vaan kieli ongelmana).
Jos suhdetta ei ole saatu toimimaan muidenkaan kumppanien kanssa (jotka mahdollisesti samoista lähtökohdista noin kulttuurisesti) - miten tässäkään voi odottaa "natsaavan" niin heppoisin perustein kuin ensivaikutelma ja ulkonäkö?
Seurustelin seitsemän vuotta ulkomaalaisen kanssa. Voin sanoa, että vaikka meillä oli paljon yhteistä, oli myös paljon sellaista joka vaati todella paljon enemmän parisuhteelta kuin mitä vastusta olisi ollut vaikkapa suomalaisen miehen kanssa. Auttoi kuitenkin, ettei oltu kovin erilaisista kulttuureista. Ero tuli, mutta niinhän olisi voinut käydä suomisuhteessakin.
Vakuutan omalta osaltani, että erilaisten kulttuuristen taustojen yhteensovittaminen on haastavaa. Mutta kaikki tietenkin onnistuu kun rakastaa. Korjan: kun rakastaa tarpeeksi ja joustaa joustaa joustaa.
Olen tismalleen samaa mieltä kanssasi. Ulkomaalaisen kanssa seurustelusta on kokemusta, ja siinä on omat haasteensa siitä huolimatta että siinä vaiheessa kun aloimme seurustella olimme jo hyvin ihastuneita toisiinsa. Entä, jos se jännite puuttuu? En vain jaksa uskoa että siinä olisi motivaatiota pitää yllä pitkää suhdetta.
Tunnen itse kolme miestä, jotka ovat päätyneet hakemaan thaimaasta tai filippiineiltä vaimon itselleen. No rehellisyyden nimessä on myönnettävä, että yksi toi turistimatkalta tyttöystävän, kaksi on noita katalogivaimoja. Jokainen näistä kolmesta miehestä on korkeakoulutettu, hyväpalkkaisessa työssä. Olen monesti keskustellut heidän (ja heidän vaimojensa) kanssa ja tullut siihen lopputulokseen, että he halusivat naisen, joka on kotona. Olen tuntenut heidät aika pitkään ja tunnen heidän entisiä tyttöystäviään. He ovat sitä ns. paremman näköistä väkeä, eli aika vetävän näköisten naisten kanssa ovat kulkeneet. En itse noista naisista pitänyt heidän tyhjäpäisyytensä vuoksi (kuka jaksaa tuntikausia keskustella miestensä huonoista puolista tai jostain hemmetin kynsilakoista), joten nämä tuontinaiset ovat parannus. Toisaalta minua säälittää kovasti, miten yksin he ovat. He tapaavat samanmaalaisia, mutta miehet pitävät heidät erossa "länsimaisista" naisista. Minä saan heitä tavata, tosin syytä en tiedä.
En tiedä millaista kotielämä on, mutta nämä miehet ovat hyvin hallitsevia henkilöitä - pyrkivät mm. ystäviensä naiskumppaneita (minuakin) kohtelemaan hiukan miessovinistiseen sävyyn, joten olettaisin heidän halunneen alistuvan naisen. Heile kun menee kylään, niin naiset juttelevat keittiössä ja miehet olohuoneessa.
Vaimot taas ovat yksityisissä keskusteluissa paljastaneet halunneensa turvatun elämäntyylin. Tuo matkalta kotiin tuotu nainen oli ällikällä löyty, että asuttiinkin kerrostalokolmiossa eikä missään lukaalissa meren rannalla, kuten mies oli antanut ymmärtää (tai ei ollut korjannut väärää olettamusta).
Kaikille näille kolmelle naiselle on yhteistä se, että he kokevat parhaiten auttavansa perhettään. Nämä tuntemani miehet ovat sikäli reiluja, että vaimonsa saavat "viikkorahaa", josta riittää perheelle lähetettäväksi. Olen heiltä kuullut, että moni ei saa edes vaatteita itse ostaa, joten heillä menee hyvin. Olen kyllä monesti vihjaillut, että täällä he ovat vapaita tekemään itse omat päätöksensä ja olen tarjonnut myös paikkaa jos "jotain" tulee.
On sääli, että alkuperäinen kirjoittaja ei ymmärrä sitä hyvää suomalaisessa naisessa. Minusta me olemme kuitenkin aika vaatimattomia ja helppoja kanssaeläjiä. Jenkeissä asuessani treffaillessa miehet hämmästelivät kuinka minua oli helppo miellyttää. Ainoa miinuspuoli oli kuulemma se, että olin liian itsenäinen (tämän arvostelun sain eri miehiltä, kun avasin itse auton oven, kun tuntui tyhmältä istua autossa odottamassa että joku avaa oven minulle). Ranskassa minua arvostettiin teeskentelemättömyyden vuoksi, mutta hämmästeltiin flirttailutaidottomuudestani (useampi joutui kertomaan minulle, että oli flirttaillut kanssani).. Loppujenlopuksi löysin ihan suomalaisen miehen, joka antaa minun itse avata autoni oven, kannustaa työssäkäynnissä ja sanoi suoraan että tahtoo nähdä minut uudelleen. Kahdeksatta vuotta tässä mennään..
Mutta jos haluaa alistuvan naisen, jolle kotielämä ja miehen miellyttäminen on pääosassa, niin me suomalaiset naiset olemme siihen perin huonoja ja ehkä onkin kannattavampaa hakea nainen, jonka voi omistaa. Rakkauden löytäminen ei ole katalogivaimoilla listalla pääosassa, vaan elättäjän hakeminen. Suomalainen nainen sentään hairahtuu rakastumaan ja vasta katkeruus ja pettymykset tuovat esiin tuon rahastusosan.
Oma kokemukseni on että ainakin thaimaalaiset verkottuvat suomessa nopeasti keskenään ja sulauttavat kulttuurinsa täkäläiseen elämänmuotoon sopivaksi. Olen tuttavaperheessä ollut kekkereissä useammin kuin koko muun sukuni järjestämissä pippaloissa ja joka kerta paikalla kourallinen suomalaisia ja 20 thaimaalaista perhettä.
Ts. niillä toimii systeemi paremmin kuin meillä täällä suomessa suomalaisten kesken.
"On sääli, että alkuperäinen kirjoittaja ei ymmärrä sitä hyvää suomalaisessa naisessa. Minusta me olemme kuitenkin aika vaatimattomia ja helppoja kanssaeläjiä. "
Te olette itse luoneet kovat lasikatot nykyään miehelle että ei ihme että nuori ja koulutettu=ts. maailmasta jotain ymmärtävät miehet (eli ei ne jotka ottaa minkä vaan ekan tokan lähiömuijan että kunhan vaan on parilla sormus vasemmassaan) alkavat katsella meren taakse.
Naiset mun ikäluokassa ovat eläneet sen ytm:ien paljouden nuoruudessaan ja nyt kun alkaa muodot kadota niin sitten tavismiestä kaivataan "uskolliseksi kumppaniksi" kun lapsiakin on jo. Jos minäkin sitten vaan paneskelen ympäriinsä näitä naisia sitten? Mitäs sanotte?
En minä ikinä haluaisi "alistaa" vaimoani vapautta rajoittamalla, kuten toi vaatteen ostot sun muut. toisaalta uskollinen tulee kumppanini olla kuten minäkin olen. Toki siinä järki mukaan että tuntuu aika hienolta monesta jos thaivaimo ostaa miehen kuun palkalla DG-vaatteita. Tälläsiä ne ukkomiehet on, tossukka vässyköitä. Ettei vaan suomalainen kulta suutu ja pihtaa.
Helppoja kanssaeläjiä? On varmasti kunhan saavat miehen alistettua (tämä alkaa jo treffeillä) ja toisaalta vaativat jatkuvaa itsetunnon pönkitystä sen jatkuvan miellytyksen ohella.
Olen samaa mieltä siinä suhteen, etten minä taas naisena huolisi Suomalaista miestä miehekseni, he ovat menettäneet sen joka tekee miehestä miehen ja seurusteltuani ulkomaalaisen kanssa, toisessa maassa asuessani totesin, ettei Suomalaiset miehet ole minua varten.
Itse sain kokea olevani nainen, eikä niin että joudun tekemään ns. "miesten hommat" kotonakin sekä antamaan palautetta ravintolassa jos tarjoilija on tuonut väärät annokset, mies kun ei saa suutansa auki missään asiassa. Suomalaiset miehet ovat itse luoneet tämän ns. feministisen kulttuurin suomeen, koska avuttomuudellaan sekä se, etteivät ole miehiä vaan piipittäviä hiiriä jotka eivät anna turvaa naiselle kadulla, vaan juoksevat ensimmäisenä karkuun ja jättävät naisen siihen..
"Suomalaiset miehet ovat itse luoneet tämän ns. feministisen kulttuurin suomeen, koska avuttomuudellaan sekä se, etteivät ole miehiä vaan piipittäviä hiiriä jotka eivät anna turvaa naiselle kadulla, vaan juoksevat ensimmäisenä karkuun ja jättävät naisen siihen.."
Suomalaiset naiset ovat olleet kovasti puskemassa feminististä kulttuuria Suomeen, eikä suomalaiset miehet ole olleet riittävän vahvoja vetämään omaa linjaa, vaan antaneet periksi.
Siinäpä haluat. Tähän saakka et näy saaneen eikä tulevaisuuskaan vaikuta suotuisalta. Uhoavat öykkärit ovat vastenmielistä porukkaa.
Outoa kyllä, suurin osa miehistä tuomitsee naisen, joka ei huoli enää Suomalaista miestä mutta eivät huomaa itsessään sitä samaa kun inttävät, etteivät huoli Suomalaista naista vaan lähtevät hakemaan sen muualta. Eläkää ja antakaa myös toisten elää, ei se ole teiltä pois jos ja kun oman maan naiset eivät teitä huoli, vaan arvostavat joka tavalla ulkomaalaista.
Joka maassa on omat junttinsa miehissä ja naisissa - kuten fiksunsa. Suomalaisista saa juntimman kuvan kuin he ansaitsisivat, mikäli perustaa käsityksensä tämän tapaisin palstoihin.
Täältä on luettavissa vain ne kaikkein kärkkäimmät ja provosoivimmat mielipiteet ja niitäkin yksi ja sama kirjoittaja voi suoltaa vaikka tusinakaupalla.
Itse uskon, että jos joku joskus kolahtaa niin eiköhän se suomalainen tule olemaan. Ainakin länsimaalainen/eurooppalainen, mutta kyllä yhteinen kieli- ja kulttuuritausta on sen verran tärkeä että Suomi rules