hei kaikille. kerron ongelmistani ja haluaisin mielipiteitänne.
löysin 1.5vuotta sitten naisen joka teki vaikutuksen minuun. tutustuimme ja teimmme kaikkea ihanaa keskenämme ja suunnittelimme tulevaisuutta. sain kuulla heti suhteen alussa että hänellä oli mies(seurustelleet 9vuotta) ja lapsia kotona, mutta hänen miehensä etsii omaa kotia ja että heidän välillä ei ole mitään enää. ajattelin silloin tunteitani ja hyväksyin tilanteen. päätimme että pidämme suhteemme piilossa mieheltä koska mies rakastaa vielä naista. vietimme uskomattoman hyviä hetkiä keskenämme ja olimme onnellisia. mies löyti oman talon ja muutti. samalla nainen muuttui. hänestä tuli etäinen. tiesin että hänellekkin oli vaikeaa elää yksin. suhteemme kuitenkin jatkui ja vietimme laatuaikaa keskenämme. miehestä vain alkoi tulla ongelma. mies roikkui exässään kiinni ja ramppasi tämän luonna päivittäin ja soitteli jatkuvaan. emme uskaltaneet vieläkään kertoa meistä. silloin aloimme riitelemään keskenään koska en halunnut enää salailla mitään. suhteemme ei ole edennyt enää 8kuukauteen mihinkään. mies tekee kaikkensa että saisi naisen takaisin. hän uhkailee lapsillaan yms kun he riitelevät asioitaan. meillä on alkanut menemään erittäin huonosti koska haluan että nainen alkaa näyttämään miehelle rajoja ja että alkaa elämään omaa elämää. nainen ei vain tee mitään asialle ja kiertää kysymyksen kun yritän kysyä. olen alkanut myös epäilemään naisen tunteita mua kohtaan koska ei tee ongelmalle mitään. aika jolloin vietämme keskenään niin olemme onnellisia. haluamme vain kosketella toisiamme ja nauttia. mutta emme puhu enää tulevaisuuden suunnitelmista tai exän ongelmista. olen sanonut naiselle että tämä peli loppuu jos ei asiat muutu mutta hän ei halua sen loppuvan mutta ei tee kuitenkaan asioille mitään. pelkään että nainen pitää minusta kiinni koska pelkää elää yksin ilman toisen rakkautta. alan tuntea vihaa tästä kaikesta ja onko kaikki odottelu turhaa? mitä tässä tilanteessa voi enää tehdä? voiko exä manipuloida naista että tämä ei uskalla tehdä asioille mitään? minunkin on vaikeaa lopettaa mitään koska rakastan tätä naista.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Hei. Minulla oli vastaava ongelma ennen paitsi olin naisesi asemassa. Exäni oli vaikea mies ja aloin uuteen suhteeseen liian pian. En kerennyt käsitellä tunteitani. Olin hukassa kahden minulle rakkaan miehen ollessa hankalana ja olin vihainen nykyiselle, koska ei luottanut minuun, tukenut riittävästi ja antanut tilaa käsitellä eroa. Oltuani vaikean ihmisen kanssa ja koska en ollut päässyt vielä eroon entisen parisuhteen haamuista yhteenotot uuden miehen kanssa etäännyttivät minua. Ymmärrän, ettei voinut luottaa ja oli mustasukkainen tuoreiden voimakkaiden ihastuksen tunteiden vuoksi, mutta aloin pelkäämään, että olen sitoutunut taas hankalaan ihmiseen. Painostus kertoa oli pahinta. Sitä oli ollut edellisessä suhteessa. Lisäksi exäni ei huomioinut minua suhteessamme, joten varmasti huomio veti puoleensa ja herätti toivoa. Sitten ymmärsin uuden suhteeni arvon ja kuinka paljon rakkaampi hän on minulle kuin exäni koskaan kun tunteeni syvenivät, joten en voinut enään käyttää tekosyynä syyllisyyttäni etten voi satuttaa exääni vielä enemmän kertomalla heti perään uudesta tai koska pelkään, että alkaisi minulle hankalaksi. Uskoin perusteluihini. Huomio tuntui hyvältä kun oli vielä rakkauden tunteita. Ei aitoja, mutta niitä mitä vielä on kun en ollut vielä tehnyt eroa valmiiksi tunnetasolla. Se vie kuukausia ja usein vuosia kun edeltävä suhde ollut pitkä. Tuntuu, että vasta nyt olen päässyt yli. Annoin myös vastakaikua riitojen seurauksina kuukauden päivät ja varmaan haaveilin yhteen palaamisesta heikkoina hetkinä kun mietin, etteivät muutkaan miehet helppoja ole. Vasta kun lopetin vastakaiun antamisen ja vähensin ystävällisyyttäni hän alkoi jättää rauhaan. Viikon kärsi kun ymmärsi, että olen tosissani ja sen jälkeen toisinaan otti yhteyttä kuukauden ajan kunnes lopetti ilmoitettuani. Suurin voimavarani oli, että otin etäisyyttä uuteen mieheeni jotta voin käsitellä eroni ja tukeuduin suruissani ystäviini ja se pelko, että menetän uuden rakkaani. Sinulla tuo kuitenkin on jatkunut jo pitkään. En ihmettelisi jos olisivat palanneet yhteen koeasteella ja sinä olisit nyt kakkosen asemassa. Hauskaa seuraa ilman arjen huolia, seksiä, läheisyyttä ja tukea tarvittaessa. Kaikkea mitä mieheltä ei aina saa. Meilläkin oli alussa lähellä se kun mies yritti hakea seksuaalisella kontaktilla takaisin yhteen. Jos olisin ottanut yritykset vastaan olisin jäänyt varmasti hyppimään täysin hukassa molempien väliin kunnes toinen olisi kyllästynyt. Toivottavasti teitä molempia ei huijata kun ei exä enään näin pitkään voi mielestäni manipuloida jos ei saa yllykkeitä. Jos manipuloisi kovin paljon niin itse olisin jo seonnut sillä olin jo tulla hulluksi tuossa ajassa mikä minulla oli vaikka monta kertaa lyhyempi ja ottanut lähestymiskiellon jne. Ehkä olet ollut lohdutus suhde ja ihastus ei ole kantanut rakkaudeksi asti, mutta seurasi antaa hänelle tarvittavan tuen yksinäisyyttä vastaan. Saatat olla varalla jos exä ei muutu ja muuta ei löydä. Jos keskustelisitte välttäen vihan tunnettasi vaikka olet siihen oikeutettu ja osoittaisit kuinka paljon se sattuu sinuun vaikka hänelle ei niin tärkeää ole ilmoittaa exälleen. Ja jos ei vielä ole siihen valmis niin voisiko esitellä vaikka vanhemmilleen, sisaruksilleen, ystäville tai joillekin jotka ovat hänelle tärkeitä ja eivät heti kerro miehelle tms. Koska sinulle olisi hyvä jollain eleellä jo todistaa, että et ole täysin salarakas vaikka mieheltä salattaisiinkin vielä missä ei kyllä ole minustakaan enään järkeä. Hänenkin olisi aika jo päästä irti oman hyvinvointisa takia. Huolestuisin jos sinua ei ole vielä näin pitkän ajan jälkeen esitelty kenellekään, koska silloin asiat eivät ehkä ole siten kuten ne on sinulle esitetty ja on jo korkea aika vaatia normaalia suhdetta. Jos ovat olleet aviopari niin eikö erossa huoltajuus määrätä ja jos eivät ole olleet niin se on määrätty jo aiemmin lasten syntyessä, joten ei hätää. Jos ovat olleet aviossa niin kai viralliset eropaperit on jo tehty tai harkinta-aika jo alkaa umpeutua? Tietysti exät voivat manipuloinneillaan pyrkiä vaikuttamaan lasten ja kaikkien muidenkin ajatuksiin, minun teki niin, mutta niin voi myös naisesi puhua lapsilleen avoimesti. Naisesi ehkä pelkää suhteettomasti epätasapainoisessa tilanteessaan ja voit rohkaista häntä. Ihmiset ja ihmissuhteet ovat erilaisia, mutta toivottavasti tämä antoi sinulle jotain ajateltavaa.
tekstiin voisi tehdä vähän kappalejakoa, että sen lukeminen olisi mahdollista. Ei yhteen pötkyyn.