Puumanainen(?) junassa

(Sori, saattaa olla vähän väärä kategoria, mutta laitoin nyt johonkin.)

Tapahtui muutama vuosi sitten (ehkä vuonna 2006) lähijunassa Helsingistä Järvenpäähän. Olin tuolloin (kuten nytkin) reilut parikymppinen nuorimies.

Nousin junaan joko Helsingin päärautatieasemalta tai Pasilasta. Junassa oli vähän matkustajia verrattuna samoihin juniin ruuhka-aikana, joten saatoin suhteellisen mielivaltaisesti valita itselleni ikkunapaikan. Paikanvalinta osoittautui hyväksi tai huonoksi, miten asian mieltääkään.

Lähiympäristössä ei ollut juuri ketään muuta kuin vastapäätä istuva arviolta 35-40 -vuotias viehättävänoloinen nainen. Tämän havainnon tein silmäräpäyksessä siirtyen sen jälkeen tuijottelemaan ulos ikkunasta.

Mutta sitten se tapahtui. Melkein välittömästi alettuani katselemaan ulos ikkunasta minulla alkoi jostakin mitä ilmeisimmin alitajuisesta syystä ottamaan voimakkaasti eteen. En voinut asialle mitään, vaikka mielestäni kaikin voimini yritin, ja hetkessä erektioni oli saavuttanut kivenkovuuden.

Eipä aikaakaan, kun nainen huomasi erektioni. En vieläkään oikein osaa tulkita, mitä naisen katseen takana oli hänen katsoessaan ensimmäistä kertaa silmiini. Kasvot olivat eleettömät, mutta uskoakseni silmät halusivat silti viestiä jotain. Jälkeenpäin ajateltuna nainen toimi erittäin korrektisti; hänen toimintansa ei milloinkaan ollut vaarassa paljastaa ulkopuolisille tilanteen kannalta kiistatta noloa olotilaani. Itseäni kuitenkin hävetti, joten käänsin katseeni melkein välittömästi taas ulos ikkunasta.

Kului joitakin minuutteja, kunnes huomasin taas katselevani naista silmiin ikkunan heijastuksen kautta. Oliko hän oikein hakemalla hakenut katsekontaktia, siitä en ole varma, mutta minä käänsin katseeni äkkiä toisaalle. Missään vaiheessa ei erektioni suostunut laskemaan, jotta olisin voinut muiden matkustajien olotilaani huomaamatta vaihtaa istumapaikkaa.

Lopulta veri viimeinkin siirtyi paisuaiskudoksestani toisaalle hieman ennen Järvenpäätä, jossa minun oli tarkoitus jäädä pois. Katsoessani taakseni vaunun eteisessä huomasin naisen tulevan perässä. Mitä ilmeisemmin jäi hänkin siis pois Järvenpäässä. Tämän jälkeen en tietääkseni ole naista enää nähnyt. En tosin Järvenpäässä tuolloin edes asunut enkä kovin usein käynytkään.

Ehkä siitä ei mitään pitkäaikaista parisuhdetta olisi kehittynyt, mutta edelleenkin mietityttää, mitä nainen ajatteli. Kun ei hän mihinkään paennut tai muutenkaan paheksuvasti katsonut. Olisiko hän syönyt minut kynsiinsä saatuaan? Kuinka usein naiset ihan oikeasti katselevat sillä silmällä itseään selvästi nuorempia miehiä?
151121
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Tuskin nainen mitään sen erikoisempaa ajatteli, mutta saathan sinä aina haaveilla ;)

Äänestä

Miksi naisen olisi pitänyt asettaa sinut noloon tilanteeseen?
Aikuisuuteen kuuluu varmasti myös vähintäänkin kohtuullinen käytös muita kohtaan.

Naisetkin ajattelevat seksiä. Useasti päivässä.
Ja katselevat miehiä sillä silmällä. Myös nuoria. Ei katse siitä huolimatta välttämättä kutsuksi ole tarkoitettu.

Äänestä
  • "Miksi naisen olisi pitänyt asettaa sinut noloon tilanteeseen?"

    Ei olisi pitänytkään. Ei vain sitä tehnyt edes tarkoittamattakaan. Toisaalta olisi voinut pahastua paljonkin, mutta ei siltä kuitenkaan näyttänyt.

    "Naisetkin ajattelevat seksiä. Useasti päivässä.
    Ja katselevat miehiä sillä silmällä. Myös nuoria."

    Tuo olikin hyvä ja riittävän kattava vastaus asiasta.

    "Ei katse siitä huolimatta välttämättä kutsuksi ole tarkoitettu."

    Mutta ei siis välttämättä ole mahdotonta, että on kutsu.

    Äänestä

  • Rays banned kirjoitti:

    "Miksi naisen olisi pitänyt asettaa sinut noloon tilanteeseen?"

    Ei olisi pitänytkään. Ei vain sitä tehnyt edes tarkoittamattakaan. Toisaalta olisi voinut pahastua paljonkin, mutta ei siltä kuitenkaan näyttänyt.

    "Naisetkin ajattelevat seksiä. Useasti päivässä.
    Ja katselevat miehiä sillä silmällä. Myös nuoria."

    Tuo olikin hyvä ja riittävän kattava vastaus asiasta.

    "Ei katse siitä huolimatta välttämättä kutsuksi ole tarkoitettu."

    Mutta ei siis välttämättä ole mahdotonta, että on kutsu.

    Sinun on syytä ymmärtää että nainen kohtaa useamman erektion elämänsä aikana eri tilanteissa eikä se nyt ole maata mullistava asia. Minä olen jo yli 40 ja useammalla kuin yhdellä miehellä on alkanut seisomaan tanssiessa tai jossakin vastaavassa tilanteessa. Ei se minua saa kuitenkaan sen enempää kiihottumaan jos en miestä muuten tunne. Joskus on kyllä ällöttänyt kun tanssipartneri on ollut epämiellyttävä tyyppi.
    Sinä et ilmeisesti ollut kuitenkaan vastenmielinen koska jos olisit ollut nainen olisi vaihtanut paikkaa mutta ei kuitenkaan mitään muuta. Kuka siitä nyt pahastuisi jos toisella seisoo?
    Voi olla että hiukan kiusasi katseellaan sillä minä tuskin siihen olisin alkanut jonkun ventovieraan nuoren miehen kanssa. Jos olisit tapittanut takaisin kuola valuen tilanne olisi ollut toinen ja ehkä sittenkin nainen olisi vaihtanut paikkaa? Nyt kun ujoilit se sai naisen olemaan turvallisesti sinun seksiobjektisi eikä se loukannut naista millään tavoin. Kyllä aikuinen nainen ymmärtää nuorten miesten hormoonitoimintaa ja sallii herttaisille pojille olla kiihottunut naisen olemassaolosta =)

    Äänestä

Käytin juuri 30 sekuntia elämästäni tämän paskan lukemiseen, enkä koskaan saa niitä takaisin!!!

Miten turha tarina! Mies näki vanhemman naisen ja hänellä alkoi seisomaan, jonka jälkeen nainen katseli ilmeettömästi miestä.

Mies siis viehättyi naisesta ja kuvitteli naisen olevan puuma ja viehättyneen hänestä.

Anteeksi nyt vain AK, mutta sinä vaikutat pikkuisen yksinkertaiselta ja vähän runkulta. Onko sulla mitään kokemusta oikeasti vanhemmista naisista? Minulla on ja voin kertoa että aidot puumat ei käyttäydy noin.

Äänestä
  • "Anteeksi nyt vain AK, mutta sinä vaikutat pikkuisen yksinkertaiselta ja vähän runkulta. Onko sulla mitään kokemusta oikeasti vanhemmista naisista? Minulla on ja voin kertoa että aidot puumat ei käyttäydy noin."

    Annapa arvaan, aito puuma olisi heti hypännyt syliini?

    Äänestä

  • Rays banned kirjoitti:

    "Anteeksi nyt vain AK, mutta sinä vaikutat pikkuisen yksinkertaiselta ja vähän runkulta. Onko sulla mitään kokemusta oikeasti vanhemmista naisista? Minulla on ja voin kertoa että aidot puumat ei käyttäydy noin."

    Annapa arvaan, aito puuma olisi heti hypännyt syliini?

    Kohta30 kirjoitti kaiken mitä aioin itse kirjoittaa. Otapa Rays Banned katse kohti tulevaisuutta ja tiukka ote tästä hetkestä, äläkä pohdi liikaa menneitä "uskoakseni silmät aikoivat viestittää jotain"-juttuja. Oletko muuten ollut vielä naisen kanssa sillai?

    Äänestä

  • Rays banned kirjoitti:

    "Anteeksi nyt vain AK, mutta sinä vaikutat pikkuisen yksinkertaiselta ja vähän runkulta. Onko sulla mitään kokemusta oikeasti vanhemmista naisista? Minulla on ja voin kertoa että aidot puumat ei käyttäydy noin."

    Annapa arvaan, aito puuma olisi heti hypännyt syliini?

    Aito puuma olisi flirtannut, hymyillyt ja jutellut. Kätellessä olisi pitänyt useamman sekunnin kädestäsi kiinni jos olisi viehättynyt. Ja on kyllä niitäkin puumia nähty, jotka suoraan tulee ehdotteleen.

    Mutta joo, ehkä hän oli puumanainen. Hän vain ei ollut sinusta viehättynyt.

    Äänestä

"Kului joitakin minuutteja, kunnes huomasin taas katselevani naista silmiin ikkunan heijastuksen kautta. Oliko hän oikein hakemalla hakenut katsekontaktia, siitä en ole varma, mutta minä käänsin katseeni äkkiä toisaalle. "

Tämä ei voi pitää paikkaansa, sillä katseet eivät voi kohdata ikkunan heijastuksen avulla. (Ainakin yläasteen fysiikan opettajani opetti näin esimerkkinä valon taittumisesta. Yläasteesta on jo suht pitkä aika, joten en enää muista selitystä. Osaako joku antaa sellaisen?)

Mietitään kuitenkin tilannetta: Jotta näkisit vastapuolen, sinun on katsottava aivan lasin toiseen päähän. Jotta näyttäisi siltä, että hän katsoo sinua, hänen on katsottava lasiin paljon jyrkemmässä kulmassa. Kun testaat tätä kulmaa itse, huomaat ettei heijastuksen "keskipiste" ole silloin vastapäätä istuva. Voit testata myös niin, että odotat kuinka kauan kestää, ennen kuin toinen kääntää katseensa: se ei ole ikinä salaman nopeaa.

Testaa itse, ellet muuten usko. Niin minäkin tein. ;)

Äänestä

Keski-ikäisenä naisena voin kertoa sinulle, että nainen tuskin ajatteli mitään erityistä erektiostasi. Niihin on totuttu, eikä sitä pidetä mitenkään järkyttävänä. Sinun mielikuvituksesi teki sinulle tepposen, mutta nainen ei varmaan ollut kiinnostunut parikymppisestä eikä ajatellut asiaa sen enempää. Ei tulisi mieleenkään paheksua, paeta tai nolata miestä sellaisessa tilanteessa. Eihän toki erektio haittaa ketään muuta kuin ehkä asianomaista itseään, eikä nainen myöskään kiinnostu miehestä erektion seurauksena.

Äänestä

En ole vielä kertaakaan katsonut junassa tai muuallakaan miesten alapäätä, joten oletko varma, että hän oli edes tietoinen erektiostasi? Pitääkin ruveta seuraamaan, johan tässä on päästy puumaikään ;)

Nuorempia miehiä tulee katsottua elleivät aivan pojilta näytä. Minun silmiini lähempänä 20-vuotta kuin 30-kymmentä olevat ovat vielä poikia, enkä teitä sillä silmällä katsele.

Äänestä
  • Sitä minäkin mietin, etten muista koskaan katselleeni julkisissa kulkuvälineissä miesten haarovälejä... pitääkin ottaa kokeeksi.

    Mutta todennäköisesti nainen huomasi sinun - vaikka tahattomankin - kiinnostuksen. Sellaista on vaikea peittää. Kyllä se naiseutta hivelee, vaikka ei olisikaan nuoremmista miehistä kiinnostunut.

    Ja oikeammin ainakin itse olen kiinnostunut vain "joistakin" miehistä, nuorista, ikäisistäni tai vanhemmista, jos heissä on ns. "sitä jotakin". Todennäköisesti nainen piti sinua puoleensavetävänä, jos katseli sinua. Se ei kuitenkaan tarkoita vielä mitään valmiutta "tositoimiin", kunhan vain piristää ajatuksen tasolla päivää.

    Puumista puheenollen, sattui viime vappuna niin, että minua tuli aikamoisessa kaatokännissä vastaan nuori hyvin komea mies estäen kulkuni. Sanoin jotain "oot sää sulonen" (niinkuin olikin, hönössäkin vielä) ja jatkoin matkaani. Hän jäi jupisemaan jotain puumista. En todellakaan ollut ko. miehestä kiinnostunut, mutta mitä ilmeisemmin hän jäi siihen luuloon. :)

    Nuoret miehet on ihania. Niiden on selvästi joskus pakko testata sitä viehätysvoimaansa meihin aikuisiin naisiin.

    Äänestä

Saatoin olla minä se nainen siellä.. ;)) Minulla on vaaleat pitkät hiukset...?
Meistä puumista sen verran, että haemme itse tarpeeseemme panopuun, emme ala miehen halun vuoksi hommiin, jos ei itsellä tee mieli. Sitä leikkiä olemme saaneet jo tarpeeksi liitoissamme aikanamme.
Kyllä minä ainakin huomaan miehen hämillisyyden ja pikku flirtti astuu silloin kuvioihin, joten ehkä sait haluni syttymään, mutta en halunnut kiusata sinua enempää.. :))
Sinä olet sponttaani nuori, minä maltillinen, laskelmoiva nainen isolla N.llä.
Siinä olet oikeilla jäljillä, että syönyt olisin sinut suihini..
Jospa törmäämme joskus yössä, saat aikuisen, kokeneen naisen syliisi yöksi ja mikään ei ole enää sen jälkeen ennallaan elämässäsi.
Olet yhtä kokemusta rikkaampi ja saat oppitunnin rakastelusta, josta on hyötyä elämänkumppanisi haussa.

Äänestä
  • AP täällä taas, moi! Asun nykyään sinkkuna Järvenpään keskustassa. Mites puumatar?

    Äänestä

Raysbanned kaivoit yli 7 vuotta vanhan ketjun esiin. Jättikö tyttöystävä kun et kasvanutkaan aikuiseksi mieheksi koskaan, kun pitää haikailla lähes kymmenen vuotta tapahtunutta säälittävää juttua?

Juttusihan oli suorastaan nolo. Nainen koki sinut vaarattomaksi ja harmittomaksi hulluksi.
Nainen ei viitsinyt ilmoittaa sinusta konnareille, ajatteli että onpa siinä säälittävä poikaressu, istuu haarat levällään ja yrittää leikkiä aikuista miestä. Totesi sinut vaarattomaksi pikkupojaksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Rays banned kirjoitti:

(Sori, saattaa olla vähän väärä kategoria, mutta laitoin nyt johonkin.)

Tapahtui muutama vuosi sitten (ehkä vuonna 2006) lähijunassa Helsingistä Järvenpäähän. Olin tuolloin (kuten nytkin) reilut parikymppinen nuorimies.

Nousin junaan joko Helsingin päärautatieasemalta tai Pasilasta. Junassa oli vähän matkustajia verrattuna samoihin juniin ruuhka-aikana, joten saatoin suhteellisen mielivaltaisesti valita itselleni ikkunapaikan. Paikanvalinta osoittautui hyväksi tai huonoksi, miten asian mieltääkään.

Lähiympäristössä ei ollut juuri ketään muuta kuin vastapäätä istuva arviolta 35-40 -vuotias viehättävänoloinen nainen. Tämän havainnon tein silmäräpäyksessä siirtyen sen jälkeen tuijottelemaan ulos ikkunasta.

Mutta sitten se tapahtui. Melkein välittömästi alettuani katselemaan ulos ikkunasta minulla alkoi jostakin mitä ilmeisimmin alitajuisesta syystä ottamaan voimakkaasti eteen. En voinut asialle mitään, vaikka mielestäni kaikin voimini yritin, ja hetkessä erektioni oli saavuttanut kivenkovuuden.

Eipä aikaakaan, kun nainen huomasi erektioni. En vieläkään oikein osaa tulkita, mitä naisen katseen takana oli hänen katsoessaan ensimmäistä kertaa silmiini. Kasvot olivat eleettömät, mutta uskoakseni silmät halusivat silti viestiä jotain. Jälkeenpäin ajateltuna nainen toimi erittäin korrektisti; hänen toimintansa ei milloinkaan ollut vaarassa paljastaa ulkopuolisille tilanteen kannalta kiistatta noloa olotilaani. Itseäni kuitenkin hävetti, joten käänsin katseeni melkein välittömästi taas ulos ikkunasta.

Kului joitakin minuutteja, kunnes huomasin taas katselevani naista silmiin ikkunan heijastuksen kautta. Oliko hän oikein hakemalla hakenut katsekontaktia, siitä en ole varma, mutta minä käänsin katseeni äkkiä toisaalle. Missään vaiheessa ei erektioni suostunut laskemaan, jotta olisin voinut muiden matkustajien olotilaani huomaamatta vaihtaa istumapaikkaa.

Lopulta veri viimeinkin siirtyi paisuaiskudoksestani toisaalle hieman ennen Järvenpäätä, jossa minun oli tarkoitus jäädä pois. Katsoessani taakseni vaunun eteisessä huomasin naisen tulevan perässä. Mitä ilmeisemmin jäi hänkin siis pois Järvenpäässä. Tämän jälkeen en tietääkseni ole naista enää nähnyt. En tosin Järvenpäässä tuolloin edes asunut enkä kovin usein käynytkään.

Ehkä siitä ei mitään pitkäaikaista parisuhdetta olisi kehittynyt, mutta edelleenkin mietityttää, mitä nainen ajatteli. Kun ei hän mihinkään paennut tai muutenkaan paheksuvasti katsonut. Olisiko hän syönyt minut kynsiinsä saatuaan? Kuinka usein naiset ihan oikeasti katselevat sillä silmällä itseään selvästi nuorempia miehiä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu