Moi,
valmistun ensi perjantaina ylioppilaaksi aikuislukiosta, ikää on hieman vajaat 25 vuotta. Olen elänyt kesästä asti toimeentulotuella, koska en siitä lähtien ole ollut päätoiminen opiskelija. Työkkäriin pitää mennä tällä viikolla uusimaan työnhakulomake (tjsp).
Sossusta olen saanut 715 euroa kuukaudessa. Nyt olen kuitenkin saamassa joulukuuksi 60 tuntia töitä pakettiautolla ajamisen muodossa, mistä saan palkkaa 720 euroa miinus verot. Lisäksi sossu on tietoinen, että saan joulukuussa veronpalautuksia 300 euroa. Todennäköisesti en ole saamassa töitä tammikuusta eteenpäin. Jos jatkan työttömänä tammikuusta taas eteenpäin, vaikuttaako tuo joulukuun työnteko seuraavien kuukausien tukeen?
Työmarkkinatuella työnteko ilmeisesti kutsuu tammikuusta eteenpäin.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Lisättäköön vielä, että menen tuuraamaan osaa isäni tulevasta työnkuvasta, koska hänellä on kuukauden irtisanomisaika vanhasta työpaikasta. Lähes ilmaista työntekoa tuo on omalta kannalta, tiedetään. Toivon kuitenkin, ettei työnteko vie omia "tulojani" miinukselle, ja tähän toivon varmistusta.
Hirvee paperisota ja -0
Kokemuksesta voin sanoa, että noin lyhyestä pätkätyöstä on vain haittaa.
tilanne eli ole työtön työnhakija. Minulle on myös tarjottu lyhyt aikainen aika pienipalkkainen pesti jouluksi. TE-viranomaiset ja työttömyyskassa sallii satunaiset työt menettämättä täysin pv-rahakorvaukset.
Eli puolet tuloista vähennetään pv-rahoista ja toisen puoliskon saan pitää pienenä lisänä tuloihini.
Rajoituksena on että tytuntimäärä on maks. 75% normaalista ja palkka samoin maks 75% siitä mitä se oli ennenkuin jäin työttömäksi. Eikä tilapäinen työsuhde saa olla yhtäjksoisesti 2 viikkoa pitempi.
Sinun kohdallasi asia on eri sillä eläät perustoimeentulolla ja se 715 euroa on laskettu että pitää riittää siihen. Kaikki minkä saat palkkana myös veronpalautukset vähennetään täysimääräisesti toimeentulotuesta.
Tuntuuhan se väärältä myönnän. Eli jos nto tulosi joulukuusta on veronpalautuksineen 1000 euroa niin saat varautua kuukauteen jolloin et saa mitään tukea ja myös toiseen mistä vähennetään se erotus 1000-715= 385 euroa. Nähtävästi saisisit työmarkkinatuen alaisena pitää osan tuloista kuten minäkin. Perustoimeentulo kun ei yleensä sall minkäänlaista ylimääräistä tuloa. No tieton ja omat kokemukseni erittäin vanhoja joten kannatta keskustella sossun kanssa asiasta ettei tule yllätyksiä kuten minulle tuli 90-luvulla.
Sossun tukiin vaikuttaa kahden kuukauden tulot ja tietenkin se veronpalautus. pienestä pätkästä on haittaa ellei ole vakuuttunut, että se kannattaa siinä muodossa,e ttä saa lisää pätkiä ja sitten kunnon työtä.
Rahallisesti kärsii.