Olen ollut 1,5 vuotta, noin 150km kaukosuhteessa poikaystävääni. Näemme joka toinen viikonloppu ja lomat vietämme myös yhdessä. Sitten tapahtui viime viikonloppuna tämä käänne, kun olin koko viikon odottanut perjantaita kun poikaystäväni tulee viettämään viikonloppua luokseni. Sitten kun asetuttiin meille ja hän halaili ja pussaili minua, en enää tuntenutkaan samalla tavalla kuin ennen, en oikeastaan tuntenut häntä kohtaan mitään. Tuli ehkä jopa pieni paniikki päälle ja aloin ihmetellä että mitä tämä nyt on. Rauhotuin kuitenkin tilanteesta ja illalla kun kävimme nukkumaan, aloin taas miettiä asiaa. Onko kiinnostukseni todella hävinnyt vai onko tämä vain jokin suhteen vaihe? Tippakni tuli jo vähän linssiin kun ajattelin sitä millaista eroaminen olisi. Kauheinta siinä olisi se kun ei enää näkisi toista, sillä samalla rutiinilla niinkuin ennen. Yhtäkkiä se ihminen häviäisi elämästäsi, joka kuitenkin oli minulle niin suuri osa elämääni. Tämä tunteeton olo on jatkunut tähän päivään asti. Uskaltauduin jo kertomaan tunteistani hänelle ja hän tosiaan säikähti niitä ja selitti hätäissään kuinka hän ei voisi elää ilman minua. Päätimme koittaa saada minun tunteeni palaamaan jotenkin. Pelkään etteivät tunteeni häntä kohtaan palaa! Voiko tämä johtua siitä että tämä suhteen alkuihanuus häviää ja suhde arkipäiväistyy, vai enkö oikeasti ole enää kiinnostunut? Olen aivan toivoton! Auttakaa! Mitä minun pitää tehdä?
Apua! Kiinnostus alkaa hiipua!
uniikki,
5745
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Taisit jo saada sitä mitä alunperin halusitkin... munaa. Seuraava tilalle.
Ja herranjestas ota ens kerralla sellanen jännittävä pelimies niin ei tarttee muiden tunteita murskata.
Liian pitkä kaukosuhde? Itse ainakin kaukaosuhteessa ollessani huomasin oppivani elämään niin hyvin ilman toista, ettei enää edes ikävä iskenyt, eikä toisen näkemistä enää odottanut kuten alussa. Eli voi olla ihastuksen laantumista.
Toinen kaukosuhteeni sai nopean päätöksen kun en vain malttanut enää matkustella, vaan muuttaa pamautettiin yhteen ja sitä matkaa on nyt jatkunut vuosia.. Eli taisi olla aika lailla oikeampi tyyppi kuin ekassa tapauksessa.
Minkä ikäisiä olette? Turha siinä suhteessa on roikkua jos ei ota onnistuakseen.
Sinun mielestäsi rakkaus on tunne. Olet nainen, ja elät tunteen varassa. Muuta ei ole. Tunne on totuus, milloin mikäkin sattuu olemaan. Tänään rakastan, huomenna en. Aamulla ahdistaa, illalla rauhotuin ja oli taas kaikki hyvin ja se oli totuus.
Elämän myötä opit, että tunteiden vaihtelu sinussa naisena on normaalia ja opit, ettei sen varassa tehdä mitään päätöksiä eikä arvioida parisuhdetta. Parisuhde ei ole hyväolo-automaatti.
Tunteita voi herätellä. Onneksi naisena olet tässä vahvemmalla, koska tunnistat asiat paremmin kuin miehet. Romantiikkaa, yhteistä aikaa ja sen sellaista ja myös omaa tilaa, mutta sitähän teillä on etänä. Nähkää kavereita yhdessä ja älkää vaan nysvätkö neljän seinän sisällä. Siitä se lähtee. Harrastakaa erikseen ja yhdessä.
vau et turhaan sitten ole " suomen viisain mies"! just nain se mustakin menee. parisuhdetta ei voi perustaa tunteiden varaan koska ne muuttuu koko ajan. parempi merkki onkin se etta on samanlaiset kiinnostuksen kohteet, samanlaiset ideat vapaa-ajasta, perheesta, rahasta, lapsista. Keskustelu taso pitaa olla hyva, sun pitaa voida arvostaa ja kunnioittaa toista ja sen pitaa nayttaa sun silmiin jollain tasolla haluttavalta. Naa kun on kunnossa niin tunnekin sitten helpommin seuraa;)