Olen reilusti päälle kaksikymppinen nainen, tällä hetkellä opiskelija. Olen kärsiynt keskivaikeasta masennuksesta jo vuosia ja kaksi itsemurhayritystäkin on takana. Tällä hetkellä tilanteeni on taas luisunut huonommaksi, eikä vanhempieni suhtautuminen helpota sitä vähäänään. Ongelmana on lähinnä se, että he eivät usko minun olevan oikeasti sairas, vaan luulevat laiskaksi lusmuilijaksi, jota työnteko ei kiinnosta ja joka ei edes halua töitä.
Minulla on vaikea sosiaalisten tilanteiden pelko, jonka takia opiskeluni ovat vaarassa keskeytyä jälleen. Olen lopettanut jo aiemmin yhden koulun, joka päättyi itsemurhayritykseen masennuksen seurauksena sekä useita eri työkokeiluja ja kursseja. Olen ollut nyt yli 3 vuotta määräaikaisella työkyvyttömyyseläkkeellä, jonka turvin olen onneksi pystynyt opiskelemaan. Nyt tilanne on taas siinä pisteessä, että ole sairaslomalla masennuksen takia ja opiskeluni ovat jälleen vaarassa keskeytyä.
Minulla on todettu myös skolioosi ja teini-iästä vaivanneet selkäsäryt ovat pahentuneet siihen pisteeseen, että joudun päivittäin syömään lihasrelaksanttia ja särkylääkkeitä, jotta kipu pysyy siedettävällä tasolla ja itse jaksaisin toimintakykyisenä. Vanhemmat eivät ole koskaan hyväksyneet sitä, että heidän tyttäressään voisi olla jotain vikaa. Kaikki on ollut joko teiniangstin, välinpitämättömyyden tai laiskuuden syytä.
Olen saanut kuulla olevani pummi, joka vain käyttää vanhempiaan hyväksi (en ole pyytänyt rahaa, vaan he ovat itse tarjonneet sitä minulle, vaikka olen sanonut, etten tarvitse) sekä laiska paska, josta ei ikinä tule mitään ja jota olisi pitänyt pieksää kunnolla, jotta minusta olisi tullut "kunnon ihminen". Minua kiusattiin 9 vuotta koulussa, mikä todennäköisesti laukaisi pelon ja masennuksen. Mutta vanhempani eivät tätä ymmärrä, vaikka ovat omin silmin nähneet!
Jatkuvasti he syyllistävät siitä, että minun pitäisi jo tämän ikäisenä olla töissä, eivätkä voi ymmärtää, miksi en ole (aiemmin keskeytyneet opinnot, masennus, selkäkivut) ja huomauttelevat asiasta tyyliin "kyllä sinun on pakko saada jotain töitä, et muuten koskaan opi työntekoon" jne.
Eivät selityksistä huolimatta ymmärrä, että selkäni takia en voi todellakaan hakea siivoustöitä, joita he ehdottelevat jatkuvasti (lääkäri kielsi) enkä muitakaan fyysisesti raskaita töitä. Ilman koulutusta taas en pääse niihin ns. kevyempiin töihin ja pelkotilani häiritsevät niin pahasti opiskeluakin, että en usko pärjääväni vielä tässä vaiheessa työelämäsä. Minulla on monet lääkärinlausunnot ja olen käynyt psykologilla 15-vuotiaasta ja siltikään vanhemmat eivät edes halua ymmärtää tätä tilannettani...Pitäisikö minun terveyteni kaupalla tehdä mitä tahansa työtä, kunnes selkäni tai psyykeni pettää lopullisesti, vain jotta vanhempani olisivat tyytyväisiä ja jatkuva syyllistäminen loppuisi? Olen lopen uupunut tähän jatkuvaan syyllistämiseen, joka vain pahentaa masennustani ja huonontaa itsetuntoa...
Minulla on vaikea sosiaalisten tilanteiden pelko, jonka takia opiskeluni ovat vaarassa keskeytyä jälleen. Olen lopettanut jo aiemmin yhden koulun, joka päättyi itsemurhayritykseen masennuksen seurauksena sekä useita eri työkokeiluja ja kursseja. Olen ollut nyt yli 3 vuotta määräaikaisella työkyvyttömyyseläkkeellä, jonka turvin olen onneksi pystynyt opiskelemaan. Nyt tilanne on taas siinä pisteessä, että ole sairaslomalla masennuksen takia ja opiskeluni ovat jälleen vaarassa keskeytyä.
Minulla on todettu myös skolioosi ja teini-iästä vaivanneet selkäsäryt ovat pahentuneet siihen pisteeseen, että joudun päivittäin syömään lihasrelaksanttia ja särkylääkkeitä, jotta kipu pysyy siedettävällä tasolla ja itse jaksaisin toimintakykyisenä. Vanhemmat eivät ole koskaan hyväksyneet sitä, että heidän tyttäressään voisi olla jotain vikaa. Kaikki on ollut joko teiniangstin, välinpitämättömyyden tai laiskuuden syytä.
Olen saanut kuulla olevani pummi, joka vain käyttää vanhempiaan hyväksi (en ole pyytänyt rahaa, vaan he ovat itse tarjonneet sitä minulle, vaikka olen sanonut, etten tarvitse) sekä laiska paska, josta ei ikinä tule mitään ja jota olisi pitänyt pieksää kunnolla, jotta minusta olisi tullut "kunnon ihminen". Minua kiusattiin 9 vuotta koulussa, mikä todennäköisesti laukaisi pelon ja masennuksen. Mutta vanhempani eivät tätä ymmärrä, vaikka ovat omin silmin nähneet!
Jatkuvasti he syyllistävät siitä, että minun pitäisi jo tämän ikäisenä olla töissä, eivätkä voi ymmärtää, miksi en ole (aiemmin keskeytyneet opinnot, masennus, selkäkivut) ja huomauttelevat asiasta tyyliin "kyllä sinun on pakko saada jotain töitä, et muuten koskaan opi työntekoon" jne.
Eivät selityksistä huolimatta ymmärrä, että selkäni takia en voi todellakaan hakea siivoustöitä, joita he ehdottelevat jatkuvasti (lääkäri kielsi) enkä muitakaan fyysisesti raskaita töitä. Ilman koulutusta taas en pääse niihin ns. kevyempiin töihin ja pelkotilani häiritsevät niin pahasti opiskeluakin, että en usko pärjääväni vielä tässä vaiheessa työelämäsä. Minulla on monet lääkärinlausunnot ja olen käynyt psykologilla 15-vuotiaasta ja siltikään vanhemmat eivät edes halua ymmärtää tätä tilannettani...Pitäisikö minun terveyteni kaupalla tehdä mitä tahansa työtä, kunnes selkäni tai psyykeni pettää lopullisesti, vain jotta vanhempani olisivat tyytyväisiä ja jatkuva syyllistäminen loppuisi? Olen lopen uupunut tähän jatkuvaan syyllistämiseen, joka vain pahentaa masennustani ja huonontaa itsetuntoa...
Vastaukset 13
Vanhimmat
oppisopimustyötä?
Töissä opit ja koulussa käyt teoriakokeissa. Opiskelu siis on itsenäistä omalla tavalla.
Samalla saat palkkaa.
http://www.oppisopimus.net/html/yleista.html
Uskon että vanhempiesi sanomiset tuntuvat sinusta syyliistäviltä, kuitenkin he ovat varmasti ihan kauhuissaan tilanteestasi. Sillä aiankin minulle jäi kuva, että itse ole valmis oikein mitään tekemään, vaan perustelet saamattomuuttasi näillä sairauksilla. Uskoakseni olet saanut ja saat hoitoa, puhu siellä myös tästä asiasta, että sinun pitäisi kiireesti saada työtä, jota voisit tehdä ja että masennuksesi hoidetaan.
Vanhempasi näkevät pitkälle, kuinka elämäsi menee, kun he vanhenevat, meinattko koko elämän ekää siivellä vedoten aina näihin sairauksiin.
Näin he ovat nyt yrittäneet saada sinua edes näyttämään, että pystyisit johinkin, nyt vain moitit heitä tästäkin.
Pyydä itselleisi apua, kun masennus lakkaa huomaat vanhempiesi juuri kaikin tavoin yrittävän saada sinulle turvallista elämää itsenäisesti. He ovat varmasti hyvin hämilläään ja eivät tiedä mitä pitäisi tehdä. Asi on heille hyvin raskas.
Niin, tuota olen saanut kuulla koko ikäni: "olet vain laiska, et vain viitsi/halua, elät yhteiskunnan siivellä", jnejnejne...Hyvähän se on terveen ihmisen tulla tuomitsemaan ja syyllistämään. Kun on itsemurhan partaalla ja kivut ja masennus ovat jatkuvia, oloa todellakin parantaa juuri tuo syyllistäminen. Miten työkyvytön voi tehdä työtä, kerro se minulle? Kuten olen kertonut, en ole henkisesti enkä fyysisesti työkykyinen tässä vaiheessa. Se ei ole tekosyy. Se on silkkaa faktaa, ei minun laiskuuttani tai saamattomuuttani.
Tuo viittauksesi "siivellä elämiseen" todella satuttaa, koska tunnen muutenkin joka päivä syyllisyyttä ja häpeää tästä tilanteestani ja jatkuvasti joudun pelkäämään tulkevaisuutta: joudunko mahdollisesti leikkauspöydälle, mitä jos en enää jaksa, saanko ikinä töitä, pystynkö ikinä töihin, paranenko koskaan jne. Ja sitten saa kuulla vittuilua ja syyllistämistä tästä tilanteesta. On niin helppo huudella sieltä nimimerkin takaa "töihin siitä laiska yhteiskunnan elätti" kun itse on sattumoisin ainakin toistaiseksi täysissä sielun ja ruumiin voimissa. Kaikki eivät valitettavasti ole, eikä se aina katso ikää.
Olen kertonut mielestäni alkuperäisessä viestissä varsin selkeästi tilanteeni, se ei siitä tällä hetkellä muuksi muutu, vaikka kuinka tuomitsette. Mutta masennustahan ei vielä tänä päivänäkään ilmeisesti oteta vakavasti.Tunnen myös vanhempani ja varmasti jollain tavalla ovatkin huolissaan, mutta ovatko huolissaan minusta vai oman maineensa takia? Mitä sukulaisetkin sanovat, kun tytär on hullu? Varmasti tuttua monille mielenterveysongelmista kärsiville...
En käytä sairauksiani tekosyynä siihen, etten tee töitä. Mutta ymmärrän, että se saattaa ulkopuolisen silmin näyttää laiskuudelta, varsinkin jos on itse aina ollut perusterve. Mutta asiathan yleensä tajutaan vasta sitten, kun joutuu itse kokekaan saman. Minun on turha tässä enempää puolustella itseäni, tuskinpa se muuttaa niiden mielipidettä, jotka ovat minut laiskaksi pummiksi päättäneet tuomita, vaikka löisin kaikki lääkärin minulle kirjoittamat B-lausunnot pöytään. Toivoisin, että saman kokeneet kommentoisivat, eivät ne, joilla ei ole kokemusta näistä asioista
Hei - sinulla ei ole mitään hävettävää. Sinulla on keho, joka tuottaa sinulle rajoituksia - ja näistä rajoituksista huolimatta olet yrittänyt parhaasi. Se riittää.
Tuollaiset "tuomiosaarnat" "siivellä" elämisestä ja pummaamisesta eivät kerro sinusta mitään, vaan tuomitsijoiden ahtaasta ja epäempaattisesta maailmankuvasta. Tällaiset pikatuomitsijat eivät ole mitään "kunnon" ihmisiä - vaan pikemminkin kunnollisuuden irvikuvia. Sillä oikea "kunnon" ihminen näkee toisen ihmisen hädän ja kykenee myötäelämään toisen vaikeuksissa.
oikeasti ymmärrä mitä sanalla masennus oikein tarkoitetaan, niin kauan he nimittelevät siihen sairastuneita ihmisiä laiskoiksi ja saamattomiksi ym. nimillä, täten vain pahentaen mainittua sairautta. Se kun oikeasti pahimmillaan voi olla tappava sairaus, enkä nyt puhu vain itsemurha-alttiudesta. Kun mieli sairastuu niin siinä sivussa sitten saa kehoonsakin kaiken maailman vaivoja tahtomattaan ja pahentuessaan masennusta on vaikeaa saada parantumaan.
Vanhemmat ihmiset eivät varsinkaan käsitä millainen tauti tämä masennus oikeasti on.
Kaikkihan joskus masentuu, mutta se menee ohi aika äkkiä itsellään. Sairastunut vaan ei saa sitä itsestään menemään ohi vaan joutuu käyttämään lääkitystä ja terapiaa ja saattaa olla etteivät nekään poista masennusta vaan joutuu lopun elämää elämään siellä harmaalla alueella.
Se on niin helppoa sellaisen joka ei ole sairastanut koskaan masennusta arvostella muita, he kun eivät oikeasti ymmärrä taudista yhtään mitään. Eivätkä ehkä haluakaan ymmärtää. Onhan se mukavaa että on joku ketä aina tölviä ja moittia, saa nostettua omaa arvoaan toisen kautta oikein kunnolla.
ymmärrän missä tilanteessa olet ja toivon että muutkin oppisivat olemaan syyllistämättä sinua sairauksiesi vuoksi, sairaus kun paranee vain sillä että saa tukea ja ymmärrystä siihen. Selkäsairaus onkin jo sitten vaikeampi parannettava.
Itse olen komekymppinen mielenterveyskuntoutuja, takana rikkonainen työ- ja opiskeluhistoria. Kokemuksesta voin sanoa, että et voi väkisin muuttaa vanhempiasi. Minusta et voi myöskään vastoin omaa parastasi toimia heidän tahtonsa mukaan. Ainoa keino on jättää heidän kommenttinsa omaan arvoonsa. Yritä etsiä Sinua tukevia ihmisiä muuta kautta, hakeutumalla esim. terapiaan, vertaistukitoimintaan tms. Voimia!
On enemmän kuin todennäkoistä että kehosi sairaudet johtuvat psyykkisistä ongelmista.
Oletko kokeillut fyysisen kuntosi kohentamista, siis oikein tietoisesti. Aloita aivan vähällä, hitaasti kävelyä korttelin ympäri. Seuraavana päivänä sama lenkki mutta hiukan nopeammassa tahdissa. Kolmantena päivänä lisää matkaa kortteli ja tee se sopivan hitaasti. Seuraavna päivänä nuo pari korttelia oikein kunnon vauhdilla jne. Lisää joka pävä, vahän kerrallaan. kuukauden päästä käveletjo hyvin reipasta vauhtia pari kolme km! Tärkeintä että teet sen joka ikinen päivä. Samalla aloitat fyysisen kuntotreenauksen vaikka nostamalla painoja (ensi kevyitä kuten esim. litran mehutolkki parikymmenta kertaa ja lisäät joka paiva kunnes pääset 100. sitten voit lisätä painoa.)
On yos hyvin tärkeää voimistuttaa vatsalihaksiasi, nehän tukevat selkääsi! Googeloi sovivat vatsalihas-harjoitukset, tai mikä vielä parempi, hanki DVD jonka ohjemaa seuraamalla teet samat liikkeet. Joka päivä. Ai ettei sinulla ole aikaa? Laita herätyskellosi soimaan tuntia aiemmin, niin muutkin ihmiset tekevät!
Tulet olemaan todella yllättynyt kun huomaat kuntosi kohonneen ja kipujen vähenevän. (Tuo toimi minulle ja mikä parasta, kun keho alkoi voida paremmin, mielikin kirkastui - saihan aivot lisää happea) Eikä se edes maksa mitään muuta kuin tahdon tehdä se. Ehkä voisit mennä kuntosalille ja jumpata muiden mukana.
Voitko olla kokonaan vanhemmistasi erossa. Ts, ei ottaa mitään yhteyttä heihin. Jätä heidät aivan omiin oloihinsa. Heidän soittaessa, älä vastaa tai tee puhelusta hyvin lyhyt. Syytä kiireitä. Sinä todellakaan et tarvitse saastaa niskaasi, sinulla on nyt paljon tärkeämpää tekemistä: itsesi uudelleen rakentaminen. Se vie jonkin aikaa: ethän sinä tuohon kuntoon tullut yhdessä yossä! Mutta älä luovuta, sinä TULET saamaan terveen kehon ja terveen mielen!!!!! Mutta se ei tule hopeatarjottimella. Sinun itsesi ON tehtävä sen eteen toita.
ASinulla kuulostaa olevan liian paljon tyhjää aikaa joka tylsistyttää aivosi ja saa ajatukset kiertämää sitä iänikuistä vanhaa tuhoavaa rataa. Ala tekemään jotain aivan uutta joka stimuloi aivosi: kirjottaudu mille tahaansa kielikurssille tai taidekurssille ( tai käytä kirjastossasi olevia ilmaisia kielikasetteja) tai opettele soittamaan mitä tahaansa instrumenttia....
Tiesitko että ihmiset jotka ovat olleet PALJON huonommassa kunnossa niin henkisestii kuin fyysisestikin , ovat tyollä saaneet itsensä kasaan ja todella hyvään kuntoon, joka mielessä! Sinä et ole sen erikoisempi, sinä pystyt siihen mihin muutkin!!!!
Hei,
minulla on samankaltainen ongelma kuin sinulla tällä hetkellä. Olen vähän yli parikymppinen nainen ja muutin vastikään uudelle paikkakunnalle työn perässä. Minulla on takanani myös vuosikausia kestänyt kiusauskierre sekä masennusta jne. Itsemurhayrityskin löytyy menneisyydestä, jonka laukaisi äitini.
Olen tällä hetkellä uudessa työssä, mutta huomaan että en viihdy siellä ollenkaan, sillä minua lyödään kuin vierasta sikaa ja kohdellaan kalseasti. Edellisestä työstäni minulle jäi valtavat henkiset arvet pomoni vuoksi, jonka mielestä on ok haukkua minua muille työntekijöille niin että minäkin tiedän asiasta.
Tiedän että olen taas sairastumassa masennukseen, kiitos uuden & vanhan työpaikkani. Soitin äidilleni asiasta, kuvittelin typerästi että saisin mukamas sieltä tukea ja turvaa. Paskat. Sain kuulla samat asiat kuin sinä. He antavat minulle rahaa vaikka en edes pyydä ja sen jälkeen voivottelevat miten heillä itsellään sitä ei ole, näin syyllistäen minua. Kun kerroin työpaikkani ilmapiiristä ja masennuksen uusiutumisen pelosta, sain kuulla että minun "pitäisi nyt vaan sinnitellä, olla tarkempi työssäni ja kyllä se siitä, älä ota sitä itseesi. Meillä ei oo rahaa, ei me voida sua elättää loppuelämän ajan." Tuollaista tekstiä henkilöltä, joka vielä vähän aikaa sitten oli menettää tyttärensä! Kertoo mielestäni hyvin paljon hänestä.
Minulla on myös todettu että saatan sairastaa lihasreumaa, joka tekee siis fyysisestä työstä vielä vaikeampaa, jopa mahdotonta. Toisaalta tahtoisin erota työstäni mutta en uskalla, sillä pelkään joutuvani työkkärin kautta karenssiin, jonka aikana en saisi heiltä rahaa.
Tiedän siis miltä sinusta tuntuu ja toivon että selviät jotenkuten. Itse katkaisin hetkeksi välit vanhempiini, se auttoi asiaa. Suosittelen sinulle samaa.
vaikuttaa siltä että vanhempasi tarvitsevat itse apua. minkä takia asut kotona? etkö voi saada omaa asuntoa ? en voi mitenkään ymmärtää vanhempisesi asennetta. jos sulla on lääkärintodisteet terveydestäsi ja jo nuorena yritit itsemurhaa. itsemurha on usein avunpyyntö eikö he sitä tajuu? ! itselläni on 18 vuotias tytär ja olen aina kuulolla miten hän voi ja jos huomaan jotain outoa. ehkä olen kanaemo en tiedä. mutta nykyajan nuorilla ei ole helppoa ja vanhempana on turha luulla että he ilman tukea selviävät, oli he sitten kuinka vanhoja tahansa. liian moni lapsi/nuori saa selvitä liikaa yksin ilman tukea valitettavasti. vaikka oma tyttäremme on tähän asti menestynyt hyvin koulussa ja töissä kuitenkin hänen itsetunto on huono. enkä ymmärrä miksi. sillä tuemmehan häntä niin paljon kun voimme. silloin en voi olla kysymättä miten on niiden nuorten laita jotka eivät tukea saa? niinkuin sinä. etkö voi puhua vanhempiesi kanssa? jos ett. kirjoita kirje! sen neuvon annoin tyttärellemme kun hän oli pahimmassa teiniässä ja raivoili.pyysin häntä kirjoittaan ja se päti oikein hyvin. nykyisin puhekin onnistuu vaivatta. yritä lääkärisi kautta apua että saat oman asunnon ja tukea ammattilaisilta. sinun tilasi ei parane kotona se on varmaa. paremmat mahdollisuudet saat omassa rauhassa ilman haukkuja. miten sinun ystäväpiirisi on ? oletko ainut lapsi? eikö oo sukulaisia joista saisit tukea?
pahoittelen tilannettasi todella. maailma on kova ilman että tarvitaan vielä tunteettomat vahemmat.
voimia sinulle ja irtaudu vanhemmistasi jos tilanne ei parane.kunnioitus täytyy olla molemmanpuoleista.
...samaan aikaan ei voi olla kuntoutustuella eli ma.eläkkeellä ja sairauslomalla, sitä ollaan jommalla kummalla, ei molemmilla samaan aikaan, vähän OT
"Olen ollut nyt yli 3 vuotta määräaikaisella työkyvyttömyyseläkkeellä, jonka turvin olen onneksi pystynyt opiskelemaan. Nyt tilanne on taas siinä pisteessä, että ole sairaslomalla masennuksen takia ja opiskeluni ovat jälleen vaarassa keskeytyä."
!
Ei tullut mieleesi seuraava. Alkuperäisen viestin kirjoittaja on todennäköisesti kuntoutustuella ollessaan saanut lääkäriltä sairauslomatodistuksen oppilaitosta varten. Tokihan opiskelupaikkaankin pitää sairauslomatodistus toimittaa.
Monissa aikuislukioissa on mahdollisuus opiskella netin välityksellä. Muutaman kerran kuussa pitää käydä koululla, sekä tietysti silloin kun on kokeet.