Yksinäisyys vaivaa

Kyllä me ollaan puhutta näistä asioista miehen kanssa, mut eihän se ymmärrä minkälaista kotona oleminen oikeasti on, kun omaan aikaan ei ole juurikaan mahdollisuutta. Hän on omasta mielestään etuoikeutettu silloin harvoin kun hänellä on vapaa viikonloppu näkemään omia kavereitaan ja lähtemään heidän kanssaan sitten vaikka viihteelle. Hän ei ymmärrä sitä, jos minä en koko viikkona ole edes jutellut yhdenkään muun aikuisen kanssa, niin tarvisin pientä tuulettumista varmasti ainakin ihan yhtä paljon kuin hän. Hänellä on tietenkin myös enemmän kavereita, kun on kaverit töistä ja harrastuksista, jotka järjestää sitten kaikenlaista "tärkeää" tapahtumaa: kolmekymppisiä, varpajaisia, valmistujaisia ym...Harmittaa tosi paljon kun omat kaverit ovat jo lakanneet pyytämästä minua minnekään, kun en oikeasti ikinä pääse.

Ja kun viikonloppuisin en sitten pääse minnekään ilman vauvaa, niin aloitin arkena uuden harrastuksen yksinäni, mutta jouduin senkin lopettamaan mieheni epäsäännöllisten töiden takia. Olen myös ehdottanut sellaista, että menisin itse töihin ja hän jäisi kotiin välillä, mutta ei sekään käy. Ja viimeksi eilen yritin soittaa kaverille, että oltais tultu autolla käymään ja laitoin viestin kun ei vastannut, niin hän vastasi vasta tänään. Oli ollut tavallista myöhempään töissä. Eihän sille voi mitään, mutta pahalta se tuntuu kun ei oikeasti kellään ole aikaa nähdä.. Kyllä me autolla ollaan liikkeellä paljonkin, mutta lähes aina kahdestaan vauvan kanssa.

Varmaan eniten tässä harmittaa ja masentaa miehen asenne ja ymmärryksen puute. Mutta miten senkään voisi saada tajuamaan? Pitää varmaan rekisteröityä jonnekin keskustelupalstoille, jotta ei ihan hulluks yksin tule. Mistäköhän sitä aloittaisi...

äiti 84 kirjoitti:

Kyllä me ollaan puhutta näistä asioista miehen kanssa, mut eihän se ymmärrä minkälaista kotona oleminen oikeasti on, kun omaan aikaan ei ole juurikaan mahdollisuutta. Hän on omasta mielestään etuoikeutettu silloin harvoin kun hänellä on vapaa viikonloppu näkemään omia kavereitaan ja lähtemään heidän kanssaan sitten vaikka viihteelle. Hän ei ymmärrä sitä, jos minä en koko viikkona ole edes jutellut yhdenkään muun aikuisen kanssa, niin tarvisin pientä tuulettumista varmasti ainakin ihan yhtä paljon kuin hän. Hänellä on tietenkin myös enemmän kavereita, kun on kaverit töistä ja harrastuksista, jotka järjestää sitten kaikenlaista "tärkeää" tapahtumaa: kolmekymppisiä, varpajaisia, valmistujaisia ym...Harmittaa tosi paljon kun omat kaverit ovat jo lakanneet pyytämästä minua minnekään, kun en oikeasti ikinä pääse.

Ja kun viikonloppuisin en sitten pääse minnekään ilman vauvaa, niin aloitin arkena uuden harrastuksen yksinäni, mutta jouduin senkin lopettamaan mieheni epäsäännöllisten töiden takia. Olen myös ehdottanut sellaista, että menisin itse töihin ja hän jäisi kotiin välillä, mutta ei sekään käy. Ja viimeksi eilen yritin soittaa kaverille, että oltais tultu autolla käymään ja laitoin viestin kun ei vastannut, niin hän vastasi vasta tänään. Oli ollut tavallista myöhempään töissä. Eihän sille voi mitään, mutta pahalta se tuntuu kun ei oikeasti kellään ole aikaa nähdä.. Kyllä me autolla ollaan liikkeellä paljonkin, mutta lähes aina kahdestaan vauvan kanssa.

Varmaan eniten tässä harmittaa ja masentaa miehen asenne ja ymmärryksen puute. Mutta miten senkään voisi saada tajuamaan? Pitää varmaan rekisteröityä jonnekin keskustelupalstoille, jotta ei ihan hulluks yksin tule. Mistäköhän sitä aloittaisi...

Lue lisää

Sinun pitää ihan oikeasti olla tosissaan ja kertoa tuo kaikki mitä kerroit noissa viesteissäsi. Olen itse lapseton mutta mulla on sellainen kuva että miehet usein kuvittelee äidin hoitavan aina lapsen niin että itse saa lähteä radalle ja sinun pitää kertoa että se ei käy. Ei voi olla niin että sinä jäät eristyksiin neljän seinän sisälle lapsen kanssa etkä saa mitään sosiaalista elämää.

lyhyt perustelu kirjoitti:

Sinun pitää ihan oikeasti olla tosissaan ja kertoa tuo kaikki mitä kerroit noissa viesteissäsi. Olen itse lapseton mutta mulla on sellainen kuva että miehet usein kuvittelee äidin hoitavan aina lapsen niin että itse saa lähteä radalle ja sinun pitää kertoa että se ei käy. Ei voi olla niin että sinä jäät eristyksiin neljän seinän sisälle lapsen kanssa etkä saa mitään sosiaalista elämää.

Lue lisää

Hieman kuulostaa ajatukset samalta tosin meillä mies säännöllisessä päivätyössä. Päivät olen vauvan kanssa melkein aina kahden. Harvassa on ne kaverit jotka ovat vapaana päivällä. Kun mies tulee kotiin haluaisin, että hänkin ottaisi suuremman hoitovastuun vauvasta ja itse voisin vapaammin käydä jossain (esim kirjastossa yksin/kaverin kanssa). Jos jonnekkin haluan lähteä ja jättää vauvan miehen hoiviin tuntuu, että joutuisin pyytää häntä lapsenvahdiksi. Itse hän harrastaa pari kertaa viikossa omia juttuja niin, että näkee niinä päivinä vauvan hereillä vaan parin tunnin ajan. Ja kaljalla käy n 1-2 kertaa kuukaudessa. Itse olen päässyt vain kerran lapsen syntymän jälkeen iltamenoihin kavereiden kanssa. Mies vielä kehtasi valittaa kuinka omaa aikaa ei enää ole. Minä hoidan aina yösyötöt ja mies nukkuu toisessa huoneessa. Valittaa siitäkin kun on niin väsynyt (herää kun poikakin herää 6-7 aikaan) eikä saa nukkua pitkään. Olen nyt aloittamassa vauvan kanssa harrastuksia jos vaikka sitä kautta tapaisi muita aikuisia. Olisikohan sinullakin mahdollista käydä vaikka perhekahviloissa ym.?

Tulipahan avauduttua :)

näin meillä kirjoitti:

Hieman kuulostaa ajatukset samalta tosin meillä mies säännöllisessä päivätyössä. Päivät olen vauvan kanssa melkein aina kahden. Harvassa on ne kaverit jotka ovat vapaana päivällä. Kun mies tulee kotiin haluaisin, että hänkin ottaisi suuremman hoitovastuun vauvasta ja itse voisin vapaammin käydä jossain (esim kirjastossa yksin/kaverin kanssa). Jos jonnekkin haluan lähteä ja jättää vauvan miehen hoiviin tuntuu, että joutuisin pyytää häntä lapsenvahdiksi. Itse hän harrastaa pari kertaa viikossa omia juttuja niin, että näkee niinä päivinä vauvan hereillä vaan parin tunnin ajan. Ja kaljalla käy n 1-2 kertaa kuukaudessa. Itse olen päässyt vain kerran lapsen syntymän jälkeen iltamenoihin kavereiden kanssa. Mies vielä kehtasi valittaa kuinka omaa aikaa ei enää ole. Minä hoidan aina yösyötöt ja mies nukkuu toisessa huoneessa. Valittaa siitäkin kun on niin väsynyt (herää kun poikakin herää 6-7 aikaan) eikä saa nukkua pitkään. Olen nyt aloittamassa vauvan kanssa harrastuksia jos vaikka sitä kautta tapaisi muita aikuisia. Olisikohan sinullakin mahdollista käydä vaikka perhekahviloissa ym.?

Tulipahan avauduttua :)

Lue lisää

On kyllä älyttömän yksinäistä täälläki. Arjen pyörittäminen 2 muksun kera tuntuu välillä niiin pitkäpiimäseltä hommalta että. Mies on kuvioissa, ja osallistuu paljon myös kersojen hoitoon. Silti usein tulee hetkiä että voi ku tää kaikki nyt ees kerran viikossa voiski olla jotenki ihan toisin. Esim. että asuis jossain ihan muualla ja ns. status ois jotain aivan muuta ku nykyään kotiäitinä ollessa on. Raha riittää hädin tuskin ruokaan ja välttämättömään, joten turha haaveillakkaan että kävis piristään itteään shoppailemalla tai kävis harrastaan jotain mikä maksaa. Ja mikä se ei tänä päivänä maksa? Kaikenlaista ikävää on tähän syksyyn muutenkin mahtunut, ja kaverit on kyllä viimeistään nyt kaikki kaikonnu. Voi että ootan päivää kun voi taas ajatella pikkasen valosammin ja nauttia elämästä täysin palkein.

äiti 84 kirjoitti:

Kyllä me ollaan puhutta näistä asioista miehen kanssa, mut eihän se ymmärrä minkälaista kotona oleminen oikeasti on, kun omaan aikaan ei ole juurikaan mahdollisuutta. Hän on omasta mielestään etuoikeutettu silloin harvoin kun hänellä on vapaa viikonloppu näkemään omia kavereitaan ja lähtemään heidän kanssaan sitten vaikka viihteelle. Hän ei ymmärrä sitä, jos minä en koko viikkona ole edes jutellut yhdenkään muun aikuisen kanssa, niin tarvisin pientä tuulettumista varmasti ainakin ihan yhtä paljon kuin hän. Hänellä on tietenkin myös enemmän kavereita, kun on kaverit töistä ja harrastuksista, jotka järjestää sitten kaikenlaista "tärkeää" tapahtumaa: kolmekymppisiä, varpajaisia, valmistujaisia ym...Harmittaa tosi paljon kun omat kaverit ovat jo lakanneet pyytämästä minua minnekään, kun en oikeasti ikinä pääse.

Ja kun viikonloppuisin en sitten pääse minnekään ilman vauvaa, niin aloitin arkena uuden harrastuksen yksinäni, mutta jouduin senkin lopettamaan mieheni epäsäännöllisten töiden takia. Olen myös ehdottanut sellaista, että menisin itse töihin ja hän jäisi kotiin välillä, mutta ei sekään käy. Ja viimeksi eilen yritin soittaa kaverille, että oltais tultu autolla käymään ja laitoin viestin kun ei vastannut, niin hän vastasi vasta tänään. Oli ollut tavallista myöhempään töissä. Eihän sille voi mitään, mutta pahalta se tuntuu kun ei oikeasti kellään ole aikaa nähdä.. Kyllä me autolla ollaan liikkeellä paljonkin, mutta lähes aina kahdestaan vauvan kanssa.

Varmaan eniten tässä harmittaa ja masentaa miehen asenne ja ymmärryksen puute. Mutta miten senkään voisi saada tajuamaan? Pitää varmaan rekisteröityä jonnekin keskustelupalstoille, jotta ei ihan hulluks yksin tule. Mistäköhän sitä aloittaisi...

Lue lisää

Mistä päin olet? Olen Helsinkiläinen 24-vuotias kahden tytön äiti ja mielelläni tarjoan seuraa ja mahdollisesti hoitoapua! Krista

Pistäkäähän listaa tahollanne missä päin asustelette. Jospa näin voisimme toinen toistamme ihan tapaamis asteella tosissaan piristää ja auttaa jaksamaan perheen kanssa. Itse olen pohjois-suomessa.

Äipät kirjoitti:

Pistäkäähän listaa tahollanne missä päin asustelette. Jospa näin voisimme toinen toistamme ihan tapaamis asteella tosissaan piristää ja auttaa jaksamaan perheen kanssa. Itse olen pohjois-suomessa.

Lue lisää

Kuulostaa tutulle. Kertakaikkiaan ilmeisesti vaan on niin että miehet ajattelee ktotna olemisen olevan lomaa ja niin iisisä että ei sillon voi muuta tarvita ja kaivata. Itsellä 5v vanhempi ja nyt 2kk vauva. Vauva ei valvota itkulla vaan muutoin vielä rytmi haussa ja yritän sinnitellä ittni kans vain muutaman tunnin yöunilla päivästä toiseen. Maksimissaan saan nukuttua 2,5 t. pätkän kerralaan ja yleensä vaan sen yhden sikeän kerran. Kaiken tästä johtuvan väsymyksen jälkeen yritän raahautua jumpalle koska siellä hermoni lepää ja saan nautinnon omalle hetkelle. Sinne kyllä pääsen ilman mitään mukinaa, mutta kotona olo on tuskaista, mies valittaa työpäivän jälkeen väsymystään ja olen yön kuunnellut kun se on kuorsannut vähintään 7t. yöunet heräämättä. Isysloman jälkeen hän valitti niskakipua kun oli kannellut vauvaa ja syöttänyt välillä pullolla,...niin itsehän olen vain joutunut hakemaan ergonomiset asennot ettei vastaavaa vaivaa tule, mutta en ole krtaakaan valittanut. Olen miettinyt, tuleeko miehellä joku mustasukkaisuuteen liittyvä kompeksi tässä tilanteessa kun vauva syntyy vai mikä on kun mies alkaa valittaa pienistä asioista ja itse yrittää sinnitellä äärirajoilla väsymyksen kanssa että selviytyy arjesta. Samoin tuntuu pahalle että yhtäkkiä on kokoajan jotain talkoohommaa tai muuta mitä miehellä ilmaantuu. Välillä jopa tuntuu että mies huomioi ja auttaa muita enemmän kuin omaa perhettä. Onneksi olen saanut 5v tytöstäni reippaan apulaisen joka antaa minulle hetken vauvalta esim. suihkulle tai omalle pihalle lumitöille. Sen olen huomannut että on äärimmäisen tärkeää että on aikuista juttuseuraa ja joku paikka mihin pääsee joskus "puhaltamaan". Mutta ei tämä tilanne mitään herkkua parisuhteelle ole, hormoonit hyrrää ja mieli vaihtelee ja välillä jopa tuntuu että olisiko siitä apua että lähtisi hetkeksi pois kotoa lasten kanssa ja jättäisi miehen yksin "miettimään" että merkitseekö se perhe hänelle mitään vai ei? Karulle kuulostaa mutta jossain tapauksissa voisi auttaa. Ja tutntuu että kulutan myös suuren osan energiastakin näiden asioiden pyöritelyn ja siihen pahanolontunteeseen mikä välillä käy sietämättömäksi. Senkin kannalta helpottaisi olla ehkä hetki erossa. Ja silti vaikka kaiken tämän tekisi, ainakaan minun mieheni tuskin ymmärtäisi pointtia, vaan toteaisis luultavasti että älä ressaa ja rauhotu! Ärsyttäääää niiiiin paljo välllä!!!!!