Olen nyt ollut etäsuhteessa tyttöystäväni kanssa n.kuukauden. Olen siis Kanadassa ja tyttöystäväni Suomessa.
Alussa kaikki sujui tosi hyvin ja eikä ollut kauhea ikäväkään, mutta nytten ajan kuluessa on ikävä kasvanut jo todella suureksi :(. Muutenkin yhteydenpito on aika hankalaa 9h aikaeron takia ja molempien harrastusten takia. Ja vaikka olisin yhteistä aikaa niin molempien pitäisi olla tietokoneen päässä, koska soittamalla kännykkälasku tulee ihan järkyttäväksi. Muutaman kerran ollaa puhuttu skypessä ja mesessä päivittäin, mutta lähi aikoina ei ole mikään auttanut ikävään... Muutenkin mielessä pyörii kaiken näköset toisen pettämiset ja että toinen löytää uuden, mutta ollaan kyllä näistä puhuttu ja molemmat luottaa toisiinsa, mutta silti. Tiedän kokemuksesta, että toisesta tuntuu todella pahalle kun mesessä sanoo että on itkeny ikävän takia, mutta yritän siitäkin löytää positiivisen asian, että sillon ainakin välittää toisesta =).
Kun eri keskustelupalstoja lukee niin vituttaa kun ihmiset itkee jostakin vitun 90km välimatkasta ja ei nää toista ku viikonloppusin. Samassa maassa sentään pystyy puhumaan toiselle ilman isoja puhelinlaskuja ja toisen äänen kuuleminen jo helpottaa paljon, mutta tuota toisen äänen kuulemista on minulla vain hyvin harvoin... Jotakin positiivista sentään ni lennän onneksi Jouluksi kotiin =) Mutta tässäkin jo pelottaa Joulun jälkeinen aika kun siinä ollaan taas erossa monta kuukautta :( Eli kaipaisin jotakin piristystä tilanteeseeni ja toki voitte kertoa omia kokemuksia.
Tätäkin kirjoittaessa tuli tippalinssiin, mutta toivon että joku osaisi piristää...
Kiitos etukäteen :)

Vastaukset 4
Vanhimmat
Niin no, samalla tavalla, kun sua vituttaa muiden itkeminen 90km välimatkasta niin mua vituttaa toi sun itkeminen neljän viikon erosta...Jotkut ihmiset eivät vaan ole luotuja kaukosuhteisiin. ollaan kolme viikkoa erossa ja heti aletaan miettimään pettämisiä. Sitten oikein kärsitään ja ikävöidään lisää. pahimmassa tapauksessa ei muuta tehdäkkään,kuin ikävöidä ja yritetään kytätä toisen tekemisiä. Siinä menee sitten se tarkotus,miksi ollaan ulkomailla vähän niinku harakoille.ei nautita nykyhetkestä,kun vaan mietitään,miten on ikävä.
Kyllä kaikki lähtee sieltä omien korvien välistä. Itseään voi aina toki piristää ajatuksella, että onneksi on meset ja skypet ja tekstiviestit. Että toista se oli ennen! Jotenkin sitä pitäis saada oma mieli ajattelemaan,että hei meillä on aikaa olla yhdessä sitten,kun palaan/hän palaa. Jos suhde ei kestä muutaman kuukauden erossa oloa, mitä muuta se ei kestä? ja jos minä en kestä muutaman kuukauden erossa oloa toisesta ihmisestä,mitä se kertoo minusta?
älä huoli, kaikki sujuu varmasti hyvin. itselläni on kokemusta tuosta tunteesta. olen kaukosuhteessa tällä hetkellä. mieheni asuu ulkomailla. luottamus on tärkeintä suhteessa ja ikävä on ihan normaalia. itselläni ikävä purkautuu aika usein itkien iltaisin. se on ihan normaalia ja ikävä vaan kertoo välittämisestä. mutta aika auttaa. mieti teidän tulevaa tapaamista, se auttaa ainakin minua jaksamaan paremmin :) puhuminen ikävästä ja tunteista auttaa, puhu ystävillesi tai perheesi kanssa. onneksi olemassa on netti ja puhelin! dont worry! aika kuluu nopeammin kuin luuletkaan! :) meitä on monia muitakin tämän asian kanssa :) voimia sinulle ja kaikkea hyvää :)
Mimmi123456 on ihan oikeassa siinä mitä kirjoitti, itse olen kaukosuhteessa kanssa, ja totta kai se on rankkaa, mutta tästä selviää kyllä ja niin selviät sinäkin. Ja jos on ikävä välität toisesta ja toisin päin.. Älä ajattele sitä aikaa kun lähdet taas hänen luotaa, vaan odota sitä että näette ja nauti siitä ajasta paljon!
Jos tiedät että toinen välittää sinusta miksi olet saanut päähäsi etttä hän pettäisi sinua, älä ajattele pahoja asioita mieti teidän yhteisiä hyviä hetkiä ennemminkin. Ja aina ei ole hyväksi sanoa toiselle että itken ikävästä täällä sinun takia, silloin myös "satutat" sitä toista osa puolta ja voit saada hänelle pahaa oloa aikaan! tiedän omakohtasesta kokemuksesta!!
Tsemppiä jaksatte kyllä yhdessä eteenpäin, mailma on täynnä ylä ja ala mäkiä!
Jos toinen pettääkin, niin tuskin joudut siitä kärsimään kun et siitä mitään todennäköisesti saa tietää. Ja onhan teillä varmaan muitakin ennen toisianne ollut, joten sama se jos nytkin on joku tilapäisesti. Turha pähkiä itsestäänselvyyksiä.