Hermot menee!

Olen 18-vuotias tyttö, tai nainen, ja poikaystäväni on 23. Ollaan seurusteltu pian 2 vuotta ja asuttu yhdessä n. 1,5 vuotta. Eilen illalla tuli kamala riita rahasta. Oli tarkoitus viettää ensimmäistä joulua omassa kodissa, ja minun vanhemmat ja veli olivat tulossa meille syömään yms. Tehtiin sitten laskelmia että mihin rahat riittää ja paljon tuloja on yms. Minä saan n. 300 euroa enemmän rahaa kuussa kuin poikaystäväni, ja nyt kävi niin että hänellä jää vuokran maksun jälkeen rahaa käteen alle 100 euroa, koska on minulle velkaa 100 e. Hän on myös lähdössä treenimatkalle, johon kuluu rahaa 100 euroa ja sen lisäksi matkat n. 40 euroa ja muut menot esim tupakat. Hänellä oli myös maksettavana oma puhelinlasku ja vakuutusmaksut, joista hän pystyy maksamaan vaan vakuutuksen.
Kysyin sitten häneltä että miten hän meinasi osallistua yhteisiin jouluruokiin ja maksaa oman puhelinlaskunsa. Sanoi vaan että ei pysty maksamaan kuin vakuutuksen. Pystyis kyllä maksamaan kaiken ja osallistumaan yhteisiin menoihin jos ei menisi treenimatkalle joka ei siis ole pakollinen, ja niitä on tulossa joulun jälkeen lisää ja sillon meidänkin rahatilanne olisi parempi.
Hän olettaa ilmeisesti että minä olen joku elättäjä, eikä edes vaivautunut kysymään että onnistuuko tämmönen järjestely, tai ehdottamaan että osallistuu enemmän meidän kuluihin sitten tammikuussa. Suuttui ihan hirveästi kun sanoin tuosta, vaikka sanoin ihan asiallisesti ja hän rupes huutamaan eikä voi puhua mistään asiallisesti niin että molempien mielipiteet tulisi esille. Tuntuu muutenkin että mun mielipiteet aina jyrätään eikä niillä ole mitään väliä. Poikaystävä tekee aina juuri niin kuin itse haluaa. :(
Muuten minulla ei ole mitään sitä vastaan että hän menee treenimatkalle, kun nyt tuo raha-asia. Mulla olis varaa maksaa kaikki ruuat yms, mutta en halua koska hän käyttäytyy niin törkeästi mua kohtaa, eikä viitsi koskaan siivota meidän yhteistä asuntoa oma-aloitteisesti, eikä edes ottaa puhtaita pyykkejä pois telineestä. Kirjoitin sille eilen kirjeen jossa selitin asiat koska puhuahan meillä ei voi.
Nyt kaipaisin jotain ihan oikeita neuvoja että miten tästä tilanteesta selvittäis, koska itse en todellakaan tiedä. Mielestäni en ole ihan kohtuuton, koska eikös nyt kun yhdessä asutaan niin pitäis ensin ottaa huomioon yhteiset asiat eikä ajatella vaan omaa etuaan?
Kaipaisinkin nyt neuvoja että olenko ihan kohtuuton kun en suostu olemaan elättäjä kun toinen haluaa ajatella omaa etuaan?
3872
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

voi joustaa. Se olisi kohtuullista.

Äänestä
  • Ajattelinkin että voisin sanoa että voin nyt maksaa mutta saa maksaa puolet yhteisistä menoista sitten tammikuussa. Se oiskin jopa ihan reilua.

    Äänestä

Auttaa kyllä jos muu ei auta. Yleensä hänet määrää Maistraatti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ottaa päähän kirjoitti:

Olen 18-vuotias tyttö, tai nainen, ja poikaystäväni on 23. Ollaan seurusteltu pian 2 vuotta ja asuttu yhdessä n. 1,5 vuotta. Eilen illalla tuli kamala riita rahasta. Oli tarkoitus viettää ensimmäistä joulua omassa kodissa, ja minun vanhemmat ja veli olivat tulossa meille syömään yms. Tehtiin sitten laskelmia että mihin rahat riittää ja paljon tuloja on yms. Minä saan n. 300 euroa enemmän rahaa kuussa kuin poikaystäväni, ja nyt kävi niin että hänellä jää vuokran maksun jälkeen rahaa käteen alle 100 euroa, koska on minulle velkaa 100 e. Hän on myös lähdössä treenimatkalle, johon kuluu rahaa 100 euroa ja sen lisäksi matkat n. 40 euroa ja muut menot esim tupakat. Hänellä oli myös maksettavana oma puhelinlasku ja vakuutusmaksut, joista hän pystyy maksamaan vaan vakuutuksen.
Kysyin sitten häneltä että miten hän meinasi osallistua yhteisiin jouluruokiin ja maksaa oman puhelinlaskunsa. Sanoi vaan että ei pysty maksamaan kuin vakuutuksen. Pystyis kyllä maksamaan kaiken ja osallistumaan yhteisiin menoihin jos ei menisi treenimatkalle joka ei siis ole pakollinen, ja niitä on tulossa joulun jälkeen lisää ja sillon meidänkin rahatilanne olisi parempi.
Hän olettaa ilmeisesti että minä olen joku elättäjä, eikä edes vaivautunut kysymään että onnistuuko tämmönen järjestely, tai ehdottamaan että osallistuu enemmän meidän kuluihin sitten tammikuussa. Suuttui ihan hirveästi kun sanoin tuosta, vaikka sanoin ihan asiallisesti ja hän rupes huutamaan eikä voi puhua mistään asiallisesti niin että molempien mielipiteet tulisi esille. Tuntuu muutenkin että mun mielipiteet aina jyrätään eikä niillä ole mitään väliä. Poikaystävä tekee aina juuri niin kuin itse haluaa. :(
Muuten minulla ei ole mitään sitä vastaan että hän menee treenimatkalle, kun nyt tuo raha-asia. Mulla olis varaa maksaa kaikki ruuat yms, mutta en halua koska hän käyttäytyy niin törkeästi mua kohtaa, eikä viitsi koskaan siivota meidän yhteistä asuntoa oma-aloitteisesti, eikä edes ottaa puhtaita pyykkejä pois telineestä. Kirjoitin sille eilen kirjeen jossa selitin asiat koska puhuahan meillä ei voi.
Nyt kaipaisin jotain ihan oikeita neuvoja että miten tästä tilanteesta selvittäis, koska itse en todellakaan tiedä. Mielestäni en ole ihan kohtuuton, koska eikös nyt kun yhdessä asutaan niin pitäis ensin ottaa huomioon yhteiset asiat eikä ajatella vaan omaa etuaan?
Kaipaisinkin nyt neuvoja että olenko ihan kohtuuton kun en suostu olemaan elättäjä kun toinen haluaa ajatella omaa etuaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu