Usein olet toistanut uskollisuuden ja rehellisyyden olevan tärkeimpiä asioita elämässä.
Ja sinä tiedät, että olen täysin samaa mieltä kanssasi.
Minä tiedän, että olet yksi maailman uskollisimmista ja parhaista miehistä.
Tiedäthän, että pidän sinusta hyvin paljon ystävänä, arvoistan ja kunnioitan sinua
- rakastan sinua suurella lähimmäisen rakkaudella, en kuitenkaan samalla tavalla kuin puolisoani, senkin tiedät.
Meillä on kanssasi hyvin samalaiset elämän tärkeimmät arvot ja asenteet,
vaikka toisaalta meissä on yhtä suuria eroja kuin välimatkammekin.
Tiedät, että välitän ja olen huolissani sinusta ja sinun jaksamisestasi.
Ymmärrän, että sinun on vaikeaa olla rehellinen tämän hetkisessä elämäntilanteessasi.
Jos vaan voisin, ottaisin vaikka ihan vain pienen repullisen taakastasi kannettavakseni.
Tai kantaisin vaikka jättiläis-suurella repulla auringonvaloa synkkään metsääsi.
Mutta itse sinun on taakkasi kannettava ja itse sinun on etsittävä tiheän metsän uumenista uudelleen oma polkusi auringonpaisteeseen.
Arvasin pian, mikä sinua painaa ja sinä arvasit, että nukun paremmin, kun tiedän vähemmän.
Tiedäthän, että olen vahva, joten älä sinä ole enää huolissasi minun yöunista.
Sen sijaan minä olen aina uudelleen huolissani sinusta, kun tapaamme.
Tiedät, missä minä olen, jos kaipaat YSTÄVÄÄ.

Vastaukset 10
Vanhimmat
aivan ihana. tämän kun lukisi mahdollisimman moni mies :)
Kiitos, minulle kyllä riittäisi kun lukisi SE yksi. Omani luki jo kirjoittaessani, sillä hänkin tietää miten huolissani olen...
Mutta vakavasti ottaen, kyllä hänestä mallia olisi monelle miehelle. Me ollaan hyvät ystävät, enkä oikeastaan toisten miesten kanssa ole ikinä ollut niin hyvä ystävä: aina ne jossain välissä rupee kuvittelemaan joko, että minä haluan tai sitten ne rupee itse haluumaan seksiä.
Nyt olen niin huolissani kaverista...
???
hän ei halua, että hänen elämäänsä julkisesti pohdiskelen.
Lähinnä toivon, että hän sattuisi lukemaan tämän ja itse mahdollisesti halutessaan ottaisi rohkeasti yhteyttä, sillä hän kun on niin hömppä, että ajattelee, että ei toisia enempää omilla murheillaan rasita. Mutta sitä vartenhan ystävät ovat! Hän on sanonut minulle, että kertoo myöhemmin kaiken, en tiedä onko hän jo valmis. Eikä hänen tietenkään tarvitse kertoa koskaan yhtään mitään, jos ei halua, mutta tiedän, että olemme keskustelleet kaikesta maan ja taivaan välillä hyvinkin luottamuksellisesti, niin voipa ollakin, että hän haluaisikin, mutta hömppä saattaa ajatella, että minulla on tarpeeksi omissa arkielmän huolissa ja murehissa.
Mutta miksi tämän pitäisi lukea mahdollisimman moni mies,sitä en ymmärrä.Käsitinkö oikeen että me miehet ei osata olla ystäviä naisille?
Toisaalta kyllä tarkemmin ajateltuna me miehet kyllä ollaan aika jörriköitä.
Miehen nyky-yhteiskunnassa on äärettömän vaikeata olla herkkä ja ylläpitää tuollaista ystävyyttä koska leimautumisen vaara on kova.
Toisaalta itselleni ei ole mitään väliä mitä muut minusta ajattelee ja leimataanko minut homoksi/hintiksi koska näen että on elämän rikkautta omata tälläinen ystävyys ja halu auttaa lähimmäistään kun hän sitä tarvitsee.
Omaan laajan kaveripiirin ja rikollisen taustan mutta elämä on opettanut karistamaan sen kovan kuoren jonka olen rakentanut itselleni vuosien varrella ja se jos mikä on ollut koskettava ja hieno asia elämässäni.
kaverirakkaus on ihme mitä moni ihminen ei saa koskaan maistaa
tv:Avoliitossa elävä heteromies
Kyllä minultakin on kysytty, onko meidän välillä jotain, eikä se kysymys todellakaan tarkoittanut ystävyyttää. Ja nyt kun olen ollut huolissani hänestä, eräs yhteinen ystävämme kysyi minulta, olenko minä rakastunut häneen. Onneksi oma mieheni ymmärtää ja tietää, että rakastan vain häntä itseään sillä tavalla.
Sitä minä en meinaa ymmärtää, että ystävästä ei saa välittää, jos huomaa, että kaikki ei ole hyvin. Eikö ystävän pahasta olosta saa huolestua ja välittää olipa, sukupuoli mikä tahaansa?
Minä olen hänestä huolissani ja hänen jaksamisesta ja hän tietää sen. Hän tarvitsee aikaa, enkä halua "hyökätä" suoralla yhteydenotolla, toisaalta olen miettinyt, että pitäisikö minun kuitenkin joidenkin hänen ajatustensa perusteella, joita en julkisesti pohdiskele.
Ainakin olen yrittänyt taas muistuttaa häntä, missä on ystävä ja jakamalla taakkaa sen kantaminen on helpompaa.
te miehet osaatte vähän liiankin hyvin olla naiselle ystävää mutta miks muut miehet ei ymmärrä jos mies ja nainen tosiaan on vain ystäviä. vaikeasti selitetty mutta oma tilanteeni on että suurin osa kavereistani on miehiä, jos liikun parin jätkän kans muut kattoo kieroon mutta kun olen niitten kans toiset kattoo kieroon. (ehkä vielä vaikeemmin selitetty)
olipas jotenkin vaikeesti selitetty,voitko tarkentaa mitä tarkoitin,minä en tajunnut edes puolia mitä yritit kertoa
Ensimmäisen kerran pitkään pitkään aikaan olin eilen iloinen erotessamme.
Hymy on ikkuna sydämeen, josta näkee, että siellä on onni kotona. Olen niin iloinen puolestasi, että onni on taas löytänyt tai ainakin on löytämässä tiensä sydämeesi ja olet saanut voimia elämääsi.
Toivon että, nyt kun purtesi purjeita tuuli pullistaa, ettei tyyni tai myrsky yllätä, ennen kuin sinulla on riittävästi voimaa odottaa uutta myötätuulta.
Tiedäthän, että olen edelleen täällä mantereella, jos joudut myrskynsilmään ja kaipaat ystävää. Aurinkoisia myötätuulisia purjehduskelejä sinulle!
On sitten tuo nalle-puh? ei tuosta tekstistä sitä oikein osaa lukea..