ei haluta.

Pari vuotta seurusteltu ja suurin osa ajasta asuttu yhdessä.
Nykyään ei vain tee mieli. Seksissä itsessään ei ole mitään vikaa. Miehessäkään ei ole mitään vikaa. En vaan jaksaisi innostua. Rakastelu on kivaa, mies tyydyttää minut ensin, joskus onnistuu, joskus ei. Ensimmäinen mies joka saa minut laukeamaan. Meillä on kivaa. Saatan yllättää miehen suuseksillä, käsihoidoilla yms. työviikon päätteeksi perjantai-iltana.

Tuntuu siltä, että kun tässä on toista vuotta menty jo tahdilla 3-5 kertaa viikossa, ettei enää jaksa sitä. Seksimme ei ole tylsää! En vain tunne mitään haluja aloittaa koko toimintaa.

Tuntuu, että tarvitsisin pitemmän ajan täysin ilman seksiä, jotta voisin uudelleen taas haluta. En ole moneen kuukauteen tyydyttänyt itseäni, katsonut eroottisia elokuvia tai mitään.

Olemme matkustelleet kesän-syksyn aikana, olleet hotelleissa ym. "muissa ympyröissä", ostaneet rooliasuja, leluja jne. joten noita on turha ehdottaa.
6826
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kysytkö nyt miten kannattaisi toimia vai miten saada vähennettyä seksikertoja vai että miten saada haluja lisättyä? Kahteen ensimmäiseen en osaa vastata, mutta kolmanteen neuvoisin että kysy lääkäriltä, koska mahdollisia syitä on monia.

Äänestä
  • Tietenkin. Haluan haluni takaisin.

    Eräänlaisena ongelmana on ollut vähäinen kostuminen, joka sitten hoidetaan joko syljellä tai liukuvoiteella.
    Voi kuinka kaipaan niitä teiniaikoja, kun pienestäkin ajatuksesta tykytti alapäässä ja pikkarit oli märkänä. Eikä tuosta ole kuin 10 vuotta aikaa. Mihin se katosi?

    Harmittaa miehenkin puolesta kun varmasti vaistoaa, että suostuu vain toisen mieliksi eikä ole täysillä mukana.

    Äänestä

  • avovaimo1 kirjoitti:

    Tietenkin. Haluan haluni takaisin.

    Koska haluja on ollut aiemmin enemmän, se viittaisi siihen että ne voi palauttaa. Kyse voi olla niinkin yksinkertaisesta asiasta, että olet jonkin ravintoaineen suhteen aliravittu. Hakisit apua lääkäriltä.

    Äänestä

  • avovaimo1 kirjoitti:

    Tietenkin. Haluan haluni takaisin.

    Eräänlaisena ongelmana on ollut vähäinen kostuminen, joka sitten hoidetaan joko syljellä tai liukuvoiteella.
    Voi kuinka kaipaan niitä teiniaikoja, kun pienestäkin ajatuksesta tykytti alapäässä ja pikkarit oli märkänä. Eikä tuosta ole kuin 10 vuotta aikaa. Mihin se katosi?

    Harmittaa miehenkin puolesta kun varmasti vaistoaa, että suostuu vain toisen mieliksi eikä ole täysillä mukana.

    Normaalia ikääntymistä.

    Äänestä

Naisilla se suhteen vakiintuminen usein vie halut. Se vain nyt kuuluu naisen biologiaan, yksilöllistä on kuinka paljon ne halut vähenevät. Joillakin ne eivät laske juurikaan suhteen alkuajoista, joillakin ihan kokonaan. Oliko sulla suhteen alussa haluja?

Jos kerta miehessä ja seksissä ei ole vikaa, niin en oikein muuta syytä keksi. Tietysti voisi olla joku terveydellinen syy, mutta ei liene tässä tapauksessa todennäköistä.

Äänestä

MIelestäni vastasit itse kysymykseesi, seksi tympii jos sitä aletaan pakkojuottamaan. Pitäkäähän taukoja välillä tai kyllästytte kokonaan toisiinne. Nuorilla yleensä joku kuvitelma, että hommaa pakko tehdä vähintään 3-4 krt. viikossa tai on jotakin vialla - ei ole pakko aina höylätä. Seksistä kuuluu nauttia eikä vaan suoritella.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

avovaimo1 kirjoitti:

Pari vuotta seurusteltu ja suurin osa ajasta asuttu yhdessä.
Nykyään ei vain tee mieli. Seksissä itsessään ei ole mitään vikaa. Miehessäkään ei ole mitään vikaa. En vaan jaksaisi innostua. Rakastelu on kivaa, mies tyydyttää minut ensin, joskus onnistuu, joskus ei. Ensimmäinen mies joka saa minut laukeamaan. Meillä on kivaa. Saatan yllättää miehen suuseksillä, käsihoidoilla yms. työviikon päätteeksi perjantai-iltana.

Tuntuu siltä, että kun tässä on toista vuotta menty jo tahdilla 3-5 kertaa viikossa, ettei enää jaksa sitä. Seksimme ei ole tylsää! En vain tunne mitään haluja aloittaa koko toimintaa.

Tuntuu, että tarvitsisin pitemmän ajan täysin ilman seksiä, jotta voisin uudelleen taas haluta. En ole moneen kuukauteen tyydyttänyt itseäni, katsonut eroottisia elokuvia tai mitään.

Olemme matkustelleet kesän-syksyn aikana, olleet hotelleissa ym. "muissa ympyröissä", ostaneet rooliasuja, leluja jne. joten noita on turha ehdottaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu