Olen vielä opiskelija ja kuulun opiskelijajäsenenä opiskelemani alan Akavan erityiskoulutettujen liittoon. Sain kuitenkin töitä kaupan alalta, eli siellä noudatetaan PAMin tessiä. Olen nyt vähän ulalla, mihin liittoon pitäisi kuulua ja onko sillä oikeasti väliä, mihin kuuluu? Neuvokaas nyt noviisia.
Mihin liittoon?
Pam pam pamela?
9570
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Tämä kaupan alan työsoppari on vakituinen (vaikka vielä koeajalla), mutta mielelläni tekisin opiskelemani alan töitä ja niitä tässä ohessa etsinkin. Onko se työelämässä jotenkin kummallista, jos kuuluu eri alan liittoon, kuin mitä työtä tekee?
Hei,
Perinteisesti korkeasti koulutetut ovat järjestäytyneet oman koulutuksen mukaiseen liittoon riippumatta siitä, missä tehtävissä työskentelee. Koulutuspohjaiset liitot ovat Akavalaisia liittoja ja niihin kuuluu esim. Lääkäriliitto, Uusi Insinööriliitto, Tradenomiliitto, Ekonomiliitto, Tekniikan Akateemiset, Akavan erityisalat...
Jos ja kun siis omaat jonkun korkeakoulututkinnon, suosittelen liittymään koulutuspohjaiseen liittoon. Sieltä saat myös apua esimerkiksi alalle työllistymiseen ja uralla etenemiseen. Koulutuspohjaiset liitot kantavat huolta tutkintojen arvosta työelämässä ja tekevät aidosti työtä sen eteen, että kaikki tutkinnon omaavat saisivat oman koulutuksen mukaista työtä. Tätä työtä eivät muut liitot tee.
Osoitteesta www.jarjestaydy.fi löydät oman Akavalaisen liittosi.
Aina kuulutaan siiheen liittoon, mitä tessiä työpaikalla noudatetaan, eli sinun kohdallasi pam. Sillä ei ole mitään merkitystä mikä koulutus, vaan mikä on alalla noudatettava tes.
Okei, eli siis kahta mielipidettä.. huoh. Tai siis kolmea, jos otetaan tuo YTK vielä mukaan. Ei oo helppoa tämäkään.
Jos työpaikalta löytyy akavalaisten luottamusmies, joka tarvittaessa auttaa sinua, niin voit rauhassa kuulua nykyiseen liittoosi. Mutta jos ei löydy, kannattaisi vaihtaa liittoa siksi aikaa, kunnes löydät uuden työn.
Tradenomit pääsevät nykyään helposti kaupan kassaksi, tosin osa-aikaiseksi. Maisterit ovat vaateosastoilla myymässä, insinöörit rauta-osastolla jne. Luottarit ovat kuitenkin pamilaisia, pitävät varmasti huolen siitä, että kaikki saavat varmasti MINIMIPALKAN.
--- että kukaan ei saa varmasti enempää kuin MINIMIPALKAN.
Ajatus näissä tessien minimipalkoissa on hyvä, mutta kun työnantaja saa siitä oivan selkänojan palkkakeskusteluun, tyyliin "tessissä on tämä palkka määrätty". Näin minimipalkasta tulee monesti myös maksimipalkka vaikka kuinka sanotaan, että aina saa maksaa enemmän.
Ja koulutettujen dissaaminen on täysin tarpeetonta ja tyhmää. Osoitat sillä lähinnä oman kateutesi siihen, että mainitsemiesi alojen koulutetut saavat todellisuudessa paremmat työpaikat, paremman palkan, paremmat työsuhde-edut ja paremmat naiset.
Alkuperäiselle kysyjälle tiedoksi, että vaikka TES olisi jossain muualla, niin se ei määrää liittoa. Varsinkin jos kyseessä on huono TES (mikä ainakin Pamin tessi mielestäni on), niin kannattaako olla siinä joukossa joka tessin on tehnyt.
YTK.
Ei punikki liittoja.
Mä en ole koskaan kuulunut liittoon, kun mulla oli omia kuorma-autoja niin annoin loparit aina kuskille joka kuului liittoon. Liittoon kuuluvat kuljettajat olivat aina kitisemässä tunneista korvausta, paskan marjat, mäkin ajoin 20 tuntia vuorokaudessa ja en saanut joka tunnista liksaa, myöskään mitään pekkasia tai lomarahoja en maksanut, töitä mulle tultiin tekemään, eikä lomailemaan.puukengän kuvan persuksiin sai liiton mies multa.
Lama kun tuli meni omat ja firman rahat sekaisin ja täytyi pistää kuljetusliike nurin.
Kortistossa en makaillut vaan töihin heti, vieraalle ajamaan ja samalla lailla puukenkä painaa kaasupolkimen pohjaan kuin isäntänä ollessanikin, enkä kuulu liitton ja en kitise tunneista.
Kyllä mies työllä itsensä elättää, viime kuussakin ajoin 500 tuntia ja palkkaakin tuli yli 2 tonnia, ei siinä paljon nukuttu.
Silloin kun mulla oli omat autot mä kellotin kaikki sivut esim helsinki-hämeenlinna välin ajoaika oli tasan tunti, kyllä siihen pystyy kuorma-autolla kun painaa kaasun pohjaan, jos kuski lorvi vähensin palkasta, siinä ei liittoja tarvittu.
Mä oon aina sanonut, että paras kuski on tyhmä ja vahva, farkkutakki niskaan, nortti poskeen ja puukengät jalkaan ja baanalle ja talla pohjaan.