Aloitin tänään työt yhdessä työpaikassa (Posti). Työpäivän alkuvaiheet tuntuivat ihan mukavilta, ja mieteinkin ehkä jatkavani työtä pidempään. Määräaikainen sopimus tehtiin pariksi viikoksi, ns. kiireapulaiseksi, mutta myös pidempiaikaista työsuhdetta silmällä pitäen. No, sitten kun päästiin itse jakelutilanteeseen, niin tuntui helvetti olevan irti. Kyllä postin lajittelussakin oli oma kiireensä, mutta sen jakamisessa tuntuu olevan 100x kovempi kiire. Jaettavaa on aivan saatanasti ja jotta ne ehtisi jakamaan, pitäisi suurinpiirtein juosta laatikot ja luukut läpi. Asiaa ei helpota varsin vittumaisesti mutkitteleva jakelureitti, mitä et varmasti tule koskaan oppimaan ulkoa, saati sitten yllättävissä piilopaikoissa odottelevat harmaat laatikot, joista pursuaa LISÄÄ POSTIA JAETTAVAKSI. Heti ekana työpäivänä sain olla mukavasti tunnin ylimääräistä, ihan vain ääliömäisen postinjakelemismäärän takia.
No, kuitenkin. Mietein jo heti tänään ilmoittavani lyöväni hanskat tiskiin. Miksi? Jouluna valmistun koulusta, jolloin saan ammattinimikkeen, eli tarvittaessa työkkäriin hakemaan korvausta (vihoviimeinen asia kuitenkin, mitä haluaisin). Tämän lisäksi minulle osittain luvattiin viime kesätöistä työpaikkaa koulun jälkeen (ei kuitenkaan 100% varmaa, mutta melko todennäköistä kuitenkin). Olen myös ollut muutamaan muuhun työpaikkaan ollut haastattelussa ja laittanut hakemuksia, jotka kiinnostaisivat minua.
Mitä minun kannattaisi nyt tehdä? Motivaatio on tajuttoman huono tekemään tätä työtä, mutta toisaalta tehty sopimus ei ole myös pitkä. Eikä irtisanoutuminenkaa varmaan olisi ongelma? Mietein kuitenkin ratkaisua tämä loppuviikko ensi viikon tynkäviikko, on siinä sitten kuitenkin muutama tehty työpäivä.

Vastaukset 2
Vanhimmat
niin on että et ole luotu tekemään töitä... Näitä löytyy tietty määrä meidän keskuudessamme. Sille ei voi mitään..
Ikävä kyllä Posti tekee työn "tehostamista" ja sen myötä, koko jakelusta tulee aika lailla mahdotonta määräaikoihin mennessä (päiväposti ja varhaisjakelu molemmat) ainakin Turun seudulla ja varmaan muuallakin.
Neuvoisin melkeinpä ottamaan loparit, sillä itse en ainakaan jaksa enää painaa niska limassa olemattoman palkan eteen. Johan sitä puoli vuotta tulikin kestettyä. Hermot ja terveys siinä vain menevät. Itse olen varhaisjakelussa, mutta mitä juttuja on kuullut, ei ne asiat paremmin ole siellä päiväpostinkaan puolella.
Toisaalta, jos et kuitenkaan halua irtisanoa itseäsi, ole yhteydessä luottamusmieheen ja kerro miten asiat ovat. Ei siitä välttämättä ole apua, mutta saattaa hyvin ollakin. Esimerkiksi piirejäsi saatetaan pienentää jos niitä ei ehdi normaalivauhdilla jakamaan.
Edelliseen kommenttiin voisin sanoa, että menisit itse jakamaan, niin tietäisit millaista shittiä se suorastaan nykyisin on. Ennen olikin asiat paremmin. Jakaminen sinäänsä on ihan mukavaa, mutta juurikin se kun pitää juosten tehdä, jotta ehtii. Työehtosopimuskin sen jo määrää, että pitää ehtiä reippaalla kävelytahdilla jakamaan.