KELA korvaukset Multaq lääkkeestä?!

Olen joutunut käyttämään Multaq lääkettä huhtikuun alusta ja silloin minulle sanottiin että se tulee syksyllä Kelan korvausten piiriin.
Olen odottanut kuin kuuta nousevaksi päätöstä sillä lääke on minulle kallis (180 €/100 kpl ja otan niitä 2 kpl päivässä),
muitten lääkkeiden lisäksi (10 eri lääkettä)

TYKS :issä sanottiin kysyessäni että sitten kun se tulee korvattavaksi niin saan sen automaattisesti .

Nyt joulukuun alusta Multag tuli korvauksen piiriin kuten arvata saatta KELA onkin keksinyt ihan uuden luokitusnumeron joku 304 eli ilman jäin lääkekorvausta.

Olin varta vasten kysynyt että onko se Multaq sitten minulle korvattava myös. kyllä oli vastaus.
Olen 66 v ja ektooppinen eteistakykardia (vaikea) tehty 4 katetriablaatiota/4 kk aikana, tänä vuonna.

Nyt sitten pitää tilata aika kardiologilta ja sitten pyytää b-todistusta ja sitten se menee Kelaan ja odottaa vastausta ja vasta senjälkeen voin saada hiukan halvemmalla (42% korvaus) lääkkeeni.

Minulle alkaa nyt riittää, ilmeisesti on parempi että lopetan koko lääkityksen sillä masennukseni takia minulla on nyt mitta täynnä tätä paskaa yhteiskuntaa.
On sitten ainakin yksi vähemmän Kelan etuuksista nauttimassa.
7863
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

ihan normaali käytäntö. KELA vaatii B-lausunnon. TYKS:n olisi se pitänyt automaattisesti lähettää, eikö totta? Jos kerran _siellä_ sinulle on sanottu että saat sen korvauksen sitten automaattisesti....Etkö voi vain soittaa kardiologille, näkeehän hän sinun tietosi ja voi sen lausunnon kirjoittaa.

Se koodi millä sen peruskorvattavuuden saa on 342.

Äänestä
  • No apteekki selvitti asiaa ja sai yhteyden kardioligiin ja tänään heti kirjoittivat uuden B-lausunnon minulle tulemaan.
    Minulla oli rytmihäiriölääkitys ennestään mutta Kelan piti keksiä uudet kuviot hämmentämään asiaa, jopa lääkäreillekin se tuli yllätyksenä.

    Äänestä

Sama juttu täällä lääkkeen kanssa, mulle kerrottiin myös että syksyllä korvattavaksi.
Mutta eipä näy eikä kuulu.
Ennen oli tampocor joka korvattiin mutta keksivät että kokeillaan Multaq lääkitystä
ja ei muuta hyötyä kuin kallinpaa.
Pitää kai keskustella lääkkeestä lääkärin kanssa,ja vaihtaa takaisin edelliseen.
Tätä Multaq lääkettä ei edes hussin sairaaloista löydy sillä omat täytyy viedä mukana,jos joutuu
esim.sairaalahoitoon.

Äänestä

Olin sairaalassa jatkuvasti koko kevään ja sain 19.03.2010 B-lausunnon sydämen rytmihäiriöihin, Kela-kortissa se on 207. Koska muut sairaalassa kokeillut lääkkeet eivät sopineet ollenkaan, mutta Multaq ainoa ja senhän piti olla samaan vaivaan mutta nyt Kela keksi sille uuden 342 numeron ja korvaus on vain 42%, muissa samaan vaivaan kelakorvaus taitaa olla 72%.
Kyllä tässä nyt sairaita kustaan silmään, olen maksanut 8 kk = 992 € omasta pussistani koko hinnan ja kelan sairaskulukatto ei kasva Multaqin osalta ollenkaan ja muita lääkkeitä on 9 erillaista. Eläkeläiselle tämä on ollut aivan liikaa. Kenelle voin osoittaa valitukseni suoraan että vääryys korjataan!

Äänestä
  • saa Multaq-lääkkeestä enempää kuin peruskorvattavuuden, se EI ole AE-tai YE-korvattava kellekään!

    Hommaat uuden B-lausunnon.

    Äänestä

  • . kirjoitti:

    saa Multaq-lääkkeestä enempää kuin peruskorvattavuuden, se EI ole AE-tai YE-korvattava kellekään!

    Hommaat uuden B-lausunnon.

    Miksi minulle pitää hankkia toinen B-lausunto kun koko ajan on sanottu että se B-lausunto jonka tähän vaivaani sain Maaliskuussa niin sillä saan myös Multaqista sitten se tulee kela-korvauksen. Miksi eivät TYKSIN lääkäritkään sitä tienneet, vasta apeekisssa se selvisi, kun 01.12.2010 jälkeen korvattavuus alkoi. Miksi helmikuussa alkaneet rytmihäiriöt tarvitsevat samaan vaivaan 2 kpl B-todistuksia eikä minulla ole muita lääkkeitä tähän sydämen rytmihäiriöön kuin tämä yksi eli Multaq.
    Minä en muuta korvattavuutta olekkaan hakenut vaan sen mikä tulee, ettei ihan koko hintaa tarvitse itse maksaa pienestä elääkkestä.

    Äänestä

  • Tyhjäst paha nyhjäst kirjoitti:

    puoleeen ja kysy sieltä miksi asiaa ei ole hoidettu.

    On olemassa erilaisia rytmihäiriöitä. Jos sinulla ei ole 342-koodia niin korvaustahan ei tule. Jos kyseisen koodin haluat (ja jos se sinulle kuuluu), niin uusi B-lausunto, niin se vain menee. KELA sitten päättää saatko sen 342-koodin vai et. Sillä 207-koodilla ei tälle kys.lääkkeelle peruskorvattavuutta tule (muuta korvattavuutta sillä ei olekaan).

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Poistun takavasemmal kirjoitti:

Olen joutunut käyttämään Multaq lääkettä huhtikuun alusta ja silloin minulle sanottiin että se tulee syksyllä Kelan korvausten piiriin.
Olen odottanut kuin kuuta nousevaksi päätöstä sillä lääke on minulle kallis (180 €/100 kpl ja otan niitä 2 kpl päivässä),
muitten lääkkeiden lisäksi (10 eri lääkettä)

TYKS :issä sanottiin kysyessäni että sitten kun se tulee korvattavaksi niin saan sen automaattisesti .

Nyt joulukuun alusta Multag tuli korvauksen piiriin kuten arvata saatta KELA onkin keksinyt ihan uuden luokitusnumeron joku 304 eli ilman jäin lääkekorvausta.

Olin varta vasten kysynyt että onko se Multaq sitten minulle korvattava myös. kyllä oli vastaus.
Olen 66 v ja ektooppinen eteistakykardia (vaikea) tehty 4 katetriablaatiota/4 kk aikana, tänä vuonna.

Nyt sitten pitää tilata aika kardiologilta ja sitten pyytää b-todistusta ja sitten se menee Kelaan ja odottaa vastausta ja vasta senjälkeen voin saada hiukan halvemmalla (42% korvaus) lääkkeeni.

Minulle alkaa nyt riittää, ilmeisesti on parempi että lopetan koko lääkityksen sillä masennukseni takia minulla on nyt mitta täynnä tätä paskaa yhteiskuntaa.
On sitten ainakin yksi vähemmän Kelan etuuksista nauttimassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu