Miehen on parin viikon ajan puhunut että erotaan kun ei tästä tule mitään. Miten ihmeessä voi olla totta että miehelle ero on niin hirveän helppoa?? Minusta ainakin tuntuu tosi pahalta erota kuitenkin olemme viettäneet yhdessä 20 vuotta. Tiedän ettei tämä meidän elämä niin helppoa ole nykyään ollut mutta kun meillä ei ole yhteistä aikaa. Tuntuu vain siltä että nyt heitetään hukkaan 20 vuotta. En tietenkään voi yksin syyttää miestäni siitä että meillä menee huonosti tottakai vika on molemmissa, olisi pitänyt vaan jaksaa ottaa enemmän huomioon häntä, mutta kun välillä tuntuu vain siltä olen hänelle pelkkää ilmaan itse rakastan häntä todella paljon mutta kun tuntuu välillä etten saa häneltä vastarakkautta. Asia pyörii koko ajan mielessä välillä tuntuu että olisi kaikista helpointa pakata laukut ja lähteä, mutta toisinaan taas tuntuu siltä etten halua erota siinäpä onkin kysymys mitä oikein teen?? Eletään vain päivä kerrallaan ja katsotaan eteenpäin jospa se aurinkokin paistaa risukasaa vielä joskus.
ero!
katkera
61452
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ei se aurinko risukasaan paista, ellei asioille tee mitään. Suhde ei korjaannu jos jäädään tuleen makamaan ja odotetaan ihmettä ... ja ellei eväitä ole muuttaa tilannetta (tahtoa, voimia, rakkautta, taitoa ...) niin ero on parempi ... kuin että molemmat ja usein vielä lapsetkin kärsivät riitaisessa ja rakkaudettomassa kulissiavioliitossa.
Helppoa se tuntuu olevan naisellekin. Ei puhettakaan yrityksestä korjata suhdetta. Ei puhetta mistään, vaan selän takana uusi mies. Ei antanut edes mahdollisuutta puhua tai yrittää. Että sillä lailla.
Minäkin olen elänyt yli kaksikymmentä vuotta mieheni kanssa ja pitänyt perheen koossa yksin, olen puhunut ja yrittänyt kaikkeni, mutta mieheni ei kertakaikkiaan osaa selvitellä asioita ja hän on aina jättänyt kaikki keskustelut kesken.Olen tehnyt kaiken mitä hän on halunnut,mutta nyt tajuan että tästä ei tule mitään olen todellakin ollut tyhmä ja nyt se on loppu.Minulla ei ole toista miestä ja olisin halunnut elää mieheni kanssa loppuelämän mutta hän ei ilmeisesti halua tehdä asialle mitään niin olkoon sitten.Toivottavasti selviän
Kaiken olet YKSIN tehnyt ja yrittänyt ja nyt et enää jaksa. No pitkäänhän tuota jaksoitkin. Jos on tuollainen tolvana ja puhumaton puupökkelö miehenä kuten annoit ymmärtää niin en ihmettele että olet väsynyt. Sitä minä ihmettelen että vieläkin silti pidät yhteistä elämää miehesi kanssa parempana kuin siitä lähtemistä.."olisin halunnut elää loppuelämän mieheni kanssa" Naiset kyllä tyytyvät vaikka minkälaiseen parisuhteeseen , ihan sama minkälaiseen. Kunhan vaan on siinä se MIES!
Älä kiusaa itseäsi enää vaan ota rohkeasti ero.Mieshän sitä juuri koskaan ei tee.Se on vaikea loikka ,tiedän itse kokeneena.Toisaalta miksi me naiset niin pelkäämme sitä yksin jäämistä.Nyt 2 v eron jälkeen mulla on usko tai älä ihana suhde mieheen,jota aika ajoin tapailen.Rahaakin on käytössäni paljon enemmän kuin ennen eikä tarvitse riidellä kenenkään kanssa. Laskutkin hoidan nyt itse ajallaan, ei tipu karhumakirjeitä enää luukusta.Veroilmoituksenkin osaan täyttää itse .
Pärjäät kyllä paremmin omin neuvoin,usko pois!
Kyllä se on tosiaan näin kun sanoit, laskut tulee hoidettua ajallaan, kaipa tuon veroilmoituksenkin osaa aikanaan täyttää ja voipa olla asunnossaan vaikka poikittain jos siltä tuntuu. Kukaan ei ole kyselemässä mitä syödään ja koska syödään jne...
Puoli vuotta itsellä nyt takana eri osoitteessa ja masentavia päiviä on ollut paljon ja varmasti vielä tulee eteenkin, mutta olen kuitenkin olemassa ja eteenpäin vaan täytyy porskutella. Niin sitä kuvitteli että loppuelämä sitä yhdessä ollaan, mutta näin ei sitten käynytkään. Tuntui että en ole mitään, mies löysi itselleen uuden. Kiitos kahdelle asiallisesti käyttäytyvälle aikuiselle miehelle, he saivat tuntemaan että olen siis kuitenkin nainen ja olen siis jotakin.
Jaksamista ja eteenpäin menoa vaan, kesäillat ovat valoisia ota niistä voimaa itseesi.