Olen aina miettinyt, miten ihmiset voivat olla niin pahoja, että satuttava toisiaan tai tappavat. Nyt ymmärrän edes osan.
Rakastuin suloiseen, kilttiin miehen alkuun 16-vuotiaana. Tämä ihminen oli parasta mitä minulle oli tapahtunut, hän oli täydellinen poikaystävä, kiltti, huomioon ottava. Menimme kihloihin kun olin 19-vuotias. Poikaystäväni oli minua vuoden vanhempi. Opiskelimme ja muutimme yhteen kun olimme lukiossa. Valmistuimme molemmat 23 ja 24 vuotiaina ja menimme töihin, elämä oli täydellistä, olimme edelleen kuin vasta rakastuneet ja mieheni oli edelleen unelmien poikaystävä, kaikki sukulaiset ja kaveritkin pitivät hänestä. Parin vuoden työnteon jälkeen jäin vauvalomalle, saimme suloisen poikalapsen. Mieheni vietti kaiken vapaa-ajan kanssa pojan kanssa puuhaillessa. Saimme vuoden kuluttua toisen suloisen pojan. Menimme myös vähän ennen toisen lapsen syntymää, naimisiin. Mieheni vietti paljon aikaa poikien kanssa ja vei heitä vaikka ja mihin!
Saimme myös muutaman vuoden päästä tytön. Hän rakasti lapsia ja toivoi vain lisää, jopa tytön jälkeen hän sanoi, että yksi olisi vielä tervetullut, mutten enää halunnut käydä laitoksella.
Muutaman vuoden kuluttua kun lapset kasvoivat, rupesin huomaamaan miehessäni omituisia piirteitä. Hän hermoistui välillä todella herkästi lapsille ja huusi, hän huusi minullekki ihan ilman syytä. Ajattelin hänen olevan vain väsynyt työn ja perheen yhteensovittamisesta. Vähän ajan päästä lapset saivat ihmeellisiä rangaistuksia isältä, ulosmeno kieltoa, leikki kieltoa, huoneessa oloa, vaikka lapset eivät olisi tehnyt mitää tai jotai pientä mitä lasten kuuluu!
Yritin puhua hänelle, mutta kuulin ensimmäistä kertaa hänen suustaan mitää tälläistä " Ole sinä läskihuora hiljaa kun et omia kakaroitas osaa kasvattaa". Olin täysin poissa tollaltani ja lähdin vanhempieni luoksi viikonlopuksi, lapset jäi kotiin. Kun tulin sieltä, lapset oli hiljaisempia kuin yleensä ja löysin poikien käsistä muutaman mustelman, kysyin mistä ne oli tulleet ja vastaus oli kaatuminen. Ajattelin, että tulen vainoharhaiseksi ja päätin uskoa mitä lapset sanoivat. Jatkoimme elämäämme normaalisti, vaikka huutaminen ja ihmeelliset rangaistukset perheessä jatkui.
Tulin töistä kotiin Tammikuussa 2007 ajoissa ja kun avasin oven järkytyin! Vanhin poika oli tuolloin 10-vuotias. Tavarat oli hujan hajan, heitelty ja mieheni huutaa, lapset itkevät ja näin kuinka mieheni löi vanhinta lastani, muut istuivat katsomassa. Menin sisään ja rupesin huutamaan ja repimään poikaani miehen käsistä. Siinä samassa lapseni näki kuinka äiti hakattiin pahasti. Yritin taistella vastaan turpaan saamisen jälkeen ja lapsen komensin ulos pakkaseen ja menetin hermot, en voinut käsittää miten joku voi satuttaa minun omia lapsia! Annoin tulla takasin, oloni oli sellainen, että olisin voinut vaikka tappaa mieheni siihen paikkaan, mutta naapurit onneksi huomasivat tilanteen ja soitti poliisit. Siitä poliisiasemalle selvittämään tilannetta. Kumpikaan ei nostanut syytettä, mutta oikeuteen oli pakko lähteä, koska halusin yksinhuoltajuuden.
Sain lopulta yksinhuoltajuuden ja ennen sitä lapset tapasivat isäänsä vain valvotusti, tosin viikon riidan jälkeen niin tapasivat minuakin valvotusti.
Lapset saivat terapia-apua, niin kauan kuin he sitä tarvitsee ja tyttöni käy vieläkin, kahden kuukauden välein. Vasta siellä paljastui, että mieheni oli pahoinpidellyt heitä ennenkin ja hyväksikäyttänyt tytärtäni, ei yhdyntään asti, mutta halunnut katsella alastonta tytärtään.
En voi ymmärtää vieläkään miten näin pääsi käymään! En koskaa huomannut mitään, ja mieheni oli hyvin opettanut lapsia pitämään suunsa kiinni. Tämä on saattanut alkaa jo vauva-iästä, mutta ei voida olla varmoja, koska eiväthän lapset niin pienestä muista.
Mutta nyt tiedän, miksi joku voi löydä toista tai vahingoittaa suuresti, teen lasteni puolesta mitä vain, mutta enää koskaa, kukaan ei koske lapsiini!
Rakastuin suloiseen, kilttiin miehen alkuun 16-vuotiaana. Tämä ihminen oli parasta mitä minulle oli tapahtunut, hän oli täydellinen poikaystävä, kiltti, huomioon ottava. Menimme kihloihin kun olin 19-vuotias. Poikaystäväni oli minua vuoden vanhempi. Opiskelimme ja muutimme yhteen kun olimme lukiossa. Valmistuimme molemmat 23 ja 24 vuotiaina ja menimme töihin, elämä oli täydellistä, olimme edelleen kuin vasta rakastuneet ja mieheni oli edelleen unelmien poikaystävä, kaikki sukulaiset ja kaveritkin pitivät hänestä. Parin vuoden työnteon jälkeen jäin vauvalomalle, saimme suloisen poikalapsen. Mieheni vietti kaiken vapaa-ajan kanssa pojan kanssa puuhaillessa. Saimme vuoden kuluttua toisen suloisen pojan. Menimme myös vähän ennen toisen lapsen syntymää, naimisiin. Mieheni vietti paljon aikaa poikien kanssa ja vei heitä vaikka ja mihin!
Saimme myös muutaman vuoden päästä tytön. Hän rakasti lapsia ja toivoi vain lisää, jopa tytön jälkeen hän sanoi, että yksi olisi vielä tervetullut, mutten enää halunnut käydä laitoksella.
Muutaman vuoden kuluttua kun lapset kasvoivat, rupesin huomaamaan miehessäni omituisia piirteitä. Hän hermoistui välillä todella herkästi lapsille ja huusi, hän huusi minullekki ihan ilman syytä. Ajattelin hänen olevan vain väsynyt työn ja perheen yhteensovittamisesta. Vähän ajan päästä lapset saivat ihmeellisiä rangaistuksia isältä, ulosmeno kieltoa, leikki kieltoa, huoneessa oloa, vaikka lapset eivät olisi tehnyt mitää tai jotai pientä mitä lasten kuuluu!
Yritin puhua hänelle, mutta kuulin ensimmäistä kertaa hänen suustaan mitää tälläistä " Ole sinä läskihuora hiljaa kun et omia kakaroitas osaa kasvattaa". Olin täysin poissa tollaltani ja lähdin vanhempieni luoksi viikonlopuksi, lapset jäi kotiin. Kun tulin sieltä, lapset oli hiljaisempia kuin yleensä ja löysin poikien käsistä muutaman mustelman, kysyin mistä ne oli tulleet ja vastaus oli kaatuminen. Ajattelin, että tulen vainoharhaiseksi ja päätin uskoa mitä lapset sanoivat. Jatkoimme elämäämme normaalisti, vaikka huutaminen ja ihmeelliset rangaistukset perheessä jatkui.
Tulin töistä kotiin Tammikuussa 2007 ajoissa ja kun avasin oven järkytyin! Vanhin poika oli tuolloin 10-vuotias. Tavarat oli hujan hajan, heitelty ja mieheni huutaa, lapset itkevät ja näin kuinka mieheni löi vanhinta lastani, muut istuivat katsomassa. Menin sisään ja rupesin huutamaan ja repimään poikaani miehen käsistä. Siinä samassa lapseni näki kuinka äiti hakattiin pahasti. Yritin taistella vastaan turpaan saamisen jälkeen ja lapsen komensin ulos pakkaseen ja menetin hermot, en voinut käsittää miten joku voi satuttaa minun omia lapsia! Annoin tulla takasin, oloni oli sellainen, että olisin voinut vaikka tappaa mieheni siihen paikkaan, mutta naapurit onneksi huomasivat tilanteen ja soitti poliisit. Siitä poliisiasemalle selvittämään tilannetta. Kumpikaan ei nostanut syytettä, mutta oikeuteen oli pakko lähteä, koska halusin yksinhuoltajuuden.
Sain lopulta yksinhuoltajuuden ja ennen sitä lapset tapasivat isäänsä vain valvotusti, tosin viikon riidan jälkeen niin tapasivat minuakin valvotusti.
Lapset saivat terapia-apua, niin kauan kuin he sitä tarvitsee ja tyttöni käy vieläkin, kahden kuukauden välein. Vasta siellä paljastui, että mieheni oli pahoinpidellyt heitä ennenkin ja hyväksikäyttänyt tytärtäni, ei yhdyntään asti, mutta halunnut katsella alastonta tytärtään.
En voi ymmärtää vieläkään miten näin pääsi käymään! En koskaa huomannut mitään, ja mieheni oli hyvin opettanut lapsia pitämään suunsa kiinni. Tämä on saattanut alkaa jo vauva-iästä, mutta ei voida olla varmoja, koska eiväthän lapset niin pienestä muista.
Mutta nyt tiedän, miksi joku voi löydä toista tai vahingoittaa suuresti, teen lasteni puolesta mitä vain, mutta enää koskaa, kukaan ei koske lapsiini!
Vastaukset 2
Vanhimmat
Joo, kyllä vanhempii (normaali vanhempi siis) saa leijonan voimat kun omaa lasta pitää puolustaa eikä silloin omasta itsestä ole niin väliä...
Toivottavasti lapset pärjää, yhtä hyvää ystävääni hyväksikäytti äidin miesystävä kun tämä oli pieni, hän kävi vuosia terapiassa ja haki miehiltä teini-iässä hirveästi hyväksyntää, toivottavasti tyttäresi selvityy tästä!!
Kaikkea hyvää teille!
Kiitos sinulle!
No tyttäreni elää jo ihan "normaalia" elämää, mutta välillä huomaa, että menneisyys on mielessä ja tosiaan vielä käy terapiassa ja kaipaa tukea elämän jatkamiseen..
Toivon sydämmestäni, ettei kenenkään lapsen tarvisi kokea samaa!