Olen tässä miettinyt. Ollaan miehen kanssa seurusteltu alta vuosi. Asutaan omissa asunnoissa naapurikaupungeissa. Suhde on alusta alkaen ollut melko tiivis, tai ihan alkuun juteltiin paljon chatissa ja nähtiin harvemmin, sitten muuttui tiiviimmäksi näkemiseksi, jolloin suhde tietenkin (?) nopeammin myös arkistuu.
Mies on alusta asti tehnyt paljon töitä (on yrittäjä), mutta aina löysi aikaa tapaamiselle, viestitteli/soitteli, kuinka on ikävä jnejne. Nykyään tuntuu, että minä olen se, joka kyselee, kumman luona nähdään ja koska ja mies on aina töissä. Eikä tunnu enää samanlaista kiirettä luokseni olevan.
Olen asiasta puhunut, toistaiseksi ilman tulosta. Ja ymmärrän toki sen, että työtkin on tehtävä. Tuntuu vain siltä, että työt menee nykyään tosi helposti minun edelleni. Mies on luonteeltaan perussuomalainen jörrikkä, joka ei kauheasti tunteistaan puhu, näyttää ennemmin. Mutta ihan alkuun minusta puhuikin enemmän, vaikka silloin myönsi, ettei se ole hänelle kovin helppoa.
Silloin kun ollaan yhdessä, niin on mukavaa. Mies hellii ihan entiseen malliin ja seksiäkin on. Jotenkin mulla on vain nyt sellainen pelko, että mies on kyllästynyt ja minä tässä yritän puhaltaa liekkiä eloon.. Kaipaan niin hulluna sitä tekstailua ja toisen muistamista ex-tempore, ja minä sitä mielelläni jatkaisinkin. Mutta mies ei aina edes vastaa, ja myöhemmin sanoo, että oli kauhea kiire just töissä. Uskon sen, mutta mistäs sitä aikaa silloin aikaisemmin löytyi?
Ymmärrän kyllä, että suhde muuttaa muotoaan ja ihastukselta katoaa se terävin kärki. Mutta kun tässä ollaan oltu yhdessä ALLE VUOSI. Mitä luulette, hukkaanko aikaani katsomalla, mitä tästä tulee? Mies kun on kuitekin ns kunnollinen yhden naisen mies, ei juo ja hoitaa asiansa jne.. Ja mikä pahinta, rakastan häntä kaikesta huolimatta tosi paljon :( Mutta kun rakastan itseänikin, ja tämä asia painaa ihan liikaa..
Mies on alusta asti tehnyt paljon töitä (on yrittäjä), mutta aina löysi aikaa tapaamiselle, viestitteli/soitteli, kuinka on ikävä jnejne. Nykyään tuntuu, että minä olen se, joka kyselee, kumman luona nähdään ja koska ja mies on aina töissä. Eikä tunnu enää samanlaista kiirettä luokseni olevan.
Olen asiasta puhunut, toistaiseksi ilman tulosta. Ja ymmärrän toki sen, että työtkin on tehtävä. Tuntuu vain siltä, että työt menee nykyään tosi helposti minun edelleni. Mies on luonteeltaan perussuomalainen jörrikkä, joka ei kauheasti tunteistaan puhu, näyttää ennemmin. Mutta ihan alkuun minusta puhuikin enemmän, vaikka silloin myönsi, ettei se ole hänelle kovin helppoa.
Silloin kun ollaan yhdessä, niin on mukavaa. Mies hellii ihan entiseen malliin ja seksiäkin on. Jotenkin mulla on vain nyt sellainen pelko, että mies on kyllästynyt ja minä tässä yritän puhaltaa liekkiä eloon.. Kaipaan niin hulluna sitä tekstailua ja toisen muistamista ex-tempore, ja minä sitä mielelläni jatkaisinkin. Mutta mies ei aina edes vastaa, ja myöhemmin sanoo, että oli kauhea kiire just töissä. Uskon sen, mutta mistäs sitä aikaa silloin aikaisemmin löytyi?
Ymmärrän kyllä, että suhde muuttaa muotoaan ja ihastukselta katoaa se terävin kärki. Mutta kun tässä ollaan oltu yhdessä ALLE VUOSI. Mitä luulette, hukkaanko aikaani katsomalla, mitä tästä tulee? Mies kun on kuitekin ns kunnollinen yhden naisen mies, ei juo ja hoitaa asiansa jne.. Ja mikä pahinta, rakastan häntä kaikesta huolimatta tosi paljon :( Mutta kun rakastan itseänikin, ja tämä asia painaa ihan liikaa..
Vastaukset 4
Vanhimmat
No en minä ainakaan jättäisi hyvää miestä sen takia ettei hän tekstaile joka hetki. Mietippä nyt uudestaan että oletteko te jotain teinejä vai aikuisia ihmisiä.
Olipas samoja fiiliksiä mitä itselläni on! Hieman kauemmin seurusteltu, asutaan eri kaupungeissa, ja mies ei mikään puhujaluonne. Alussa viestitteli, soitteli aktiivisemmin, näki vaivaa tapaamisten suhteen. Kun nähdään hän on ok. Epäilyksiä silti onko hän kyllästynyt. Alussa tietenkin sitä alkuhuumaa, jolloin jaksaa nähdä vaivaa ja toinen tuntuu kiinnostavalta. Itse yhä olen kiinnostunut ja jaksan panostaa, mutta tuntuu usein että panostus on kovin yksipuoleista. Haluaisin enemmän. Rakastan myös häntä. Puhua pitäisi, mutta minä olen se joka koskaan puhuu epäkohdista, enkä haluaisi olla siinä roolissa (aina minä). Myös fiilikset, yritänkö puhaltaa hiiliä turhaan.
On luonnollista että suhde muuttuu, eikä sen tarvitse tarkoittaa kyllästymistä. Aluksi nähdään vaivaa iskemiseen, tutustumiseen ja vakiintumiseen. Sitten kun ollaan vakaalla pohjalla, voi jo ottaa rennommin ja luotetaan siihen että suhde kestää vaikka ei viestitellä yhtenään. Eihän sellaista jaksakaan jatkuvasti, ainakaan miehet. Pitää antaa myös omaa rauhaa ja aikaa tehdä omia juttuja, ja luottamusta toisen tunteisiin, vaikka niitä ei koko ajan näytetä tai vakuutella. Olette varmaan molemmat siirtyneet suhteen vakautumisvaiheeseen, johon ei tarvitse kuulua niin paljon "hössötystä" kuin alussa. Mies on luultavasti tyytyväinen suhteen tähän tilaan, rakastunut ja uskollinen, mutta naisen vaatimukset ja jatkuva tunteiden vakuuttelu voivat alkaa rasittaa
Onhan toi pitkälti ns totta mitä kirjoitit. Miehiäkin on vaan niin erilaisia ja jokainen suhde erilainen. Kummatkin osapuolet tuovat menneisyytensä, joka voi olla edesauttava tai suhdetta raskauttava.
Olen elänyt tiiviistä aikansa hyvin toimivaa avioliittoelämää, myöhemmin ollut suhteessa missä mies oli todella keskustelevainen ja yhteydenpito hänen puolelta tiiviimpää kuin minun. Myös halusi todella viettää aikaa kanssani aina kuin mahdollista, oli asioistani kiinnostunut. Suhteet päättyivät muista syistä. Kaikkea ei voi saada. Minkä voittaa toisessa suhteessa, häviää toisessa...