että näin

Tässä oma tarinani!
Olen tuntenut (sanotaan tässä häntä vaikka Toniksi) Tonin noin 7vuotta.. meillä on ollut sinä aikana vaikka kuinka monta juttua, yhden yön- vuoden seurusteluja...
nyt olemme olleet "erossa" jo vuoden päivät, ellei yhtä yhden yön juttua pari kuukautta sitten oteta huomioon. Aina kun olen yrittänyt seurustella jonkun muun kanssa niin aina toni on saanut mut sekoamaan häneen, taasen.
Eihän siinä muuten mitään vikaa olisi, jos meidän suhde todella kestäisi. mutta kun meidän yhteiselomme tuntuu olevan tuhoon tuomittu! se ei ikinä kasva aikuiseksi vaikka kyse on kuitenkin 24 vuotiaasta miehestä(?) , en enää jaksa sitä.. olen yrittänyt pistää välit poikki kokonaan mutta se on kuitenkin ainut joka mutkin tuntee läpikotoisin.. joten se pystyy sitäkin asiaa käyttämään "hyväksi"!
Nyt olen seurustellut reilun kuukauden päivät, ja tunnen pitkästä aikaa olevani erittäin onnellinen tämän mieheni kanssa, mutta eikäös tämä kyseinen toni saanut jo mut taas sekaisin tässä yksi päivä.. olin isommalla porukalla kahvilla jossa oli tämä Toni mutta ei nykyinen mieheni.. toni ei suostunut millään uskomaan että seurustelin, koska en ollut juuri sillä hetkellä mieheni seurassa.. yritti taas kaikenlaista, ja lähellä oli etten langennut.. HYVÄ MINÄ! kertokaa miten saan hänet pois mielestäni, ja elämästäni, toivottavasti lopullisesti...
2327
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mun ongelma on mies, sanotaan vaikka Antti:) johon tutustuin 4 vuotta sitten. Tiesin sen maineesta naistenmiehenä ja olinkin päättänyt et en lankea. Puolivuotta pyörittiin kavereina, tutustuttin ja huomasin et ei se mikään mulkku olekaan vaik niin olin kuvitellut.. No, se sai mut houkutelua muuhunkin kuin kaveruuteen. Tapailtiin ja aloin kuulla kaikkialta kommenttia kuinka A on muuttunut mies, kuinka huomaa et se on rakastunut jne. Joten mä uskalsin ekaa kertaa elämässäni heittäytyä täysillä mukaan. Rakastuin aivan silmittömästi ja meillä oli uskomaton kesä. Kuitenkin Antti jäi kiinni pettämisestä exänsä kanssa. Maailma romahti. Uskoin kun se sanoi et kysymys oli vaan seksistä ja hän ei voi sille mitään et on niin munansa orja (no ei nyt noilla sanoilla mut kuitenki..). Sovittiin et annan uuden tilaisuuden ja parin viikon päästä sama tapahtui. Olin aivan paskana, samoin Antti ja mä sit annoin sille kenkää. Kundi oli reilu puoli vuotta aivan alamaissa, sen ystävät jopa aneli mua et ottaisin sen takas koska siitä oli tullut aivan apaattinen ja maaninen. Mä rakastin edelleen sitä mutta päätin että en anna enää koskaan sen satuttaa mua. Nytkin, vuosien jälkeen kaipaan sitä ja kun nähdään, sydämeen sattuu. En tiedä onko A päässyt yli minusta, mutta mä en ole vieläkään. Odotan sitä päivää kun voin aloittaa ihmissuhteen ilman että vertaan sitä ko mieheen.. Ainoa vaan että sen lisäksi että rakastan sitä, mä halveksun ja sen valheet saa mut voimaan pahoin. Tosi tervettä.

Ainoa neuvo minkä voin antaa on että opettele vihaamaan sitä miestä joka 'kummittelee'. Eihän sekään viisasta ole mut parempi kuin ikävöidä ja kaivata.

Äänestä
  • Hitto ku olis niin helppoa.. arvaappa kuinka monta kertaa olen yrittäny häntä "vihata".. ku ei se saakeli tunnu onnistuvan millään, en tiedä olenko sitten itse niin heikko ihminen.. onneksi tulee viikonloppu ja pääsen OMAN kullan kainalooni.. toivon että törmätään tähän kyseiseen "haamu toniin".. että se näkee sen kuinka onnellinen nykyään olen ja jättäisi sekin mut rauhaan..
    se on vaikeeta unohtaa se "ensirakkaus" .. ei sille mitään mahda.. vaikka aikaa on kulunut seittemän vuotta ja tiedän sisimmässäni mikä paska kyseinen jätkä on, niin silti sydämessä helähtää aina kun sen nään.. =( valitettavasti
    mutta nyt toivon että tästä nykyisestä suhteestani tulee jotain todella pysyvää.. sen verran hyvältä tää nyt tuntuu.. ja toivon että pystyn pysymään kovana tämän tonin suhteen,, etten vaan lankea häneen missään vaiheessa enää!!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mie kirjoitti:

Tässä oma tarinani!
Olen tuntenut (sanotaan tässä häntä vaikka Toniksi) Tonin noin 7vuotta.. meillä on ollut sinä aikana vaikka kuinka monta juttua, yhden yön- vuoden seurusteluja...
nyt olemme olleet "erossa" jo vuoden päivät, ellei yhtä yhden yön juttua pari kuukautta sitten oteta huomioon. Aina kun olen yrittänyt seurustella jonkun muun kanssa niin aina toni on saanut mut sekoamaan häneen, taasen.
Eihän siinä muuten mitään vikaa olisi, jos meidän suhde todella kestäisi. mutta kun meidän yhteiselomme tuntuu olevan tuhoon tuomittu! se ei ikinä kasva aikuiseksi vaikka kyse on kuitenkin 24 vuotiaasta miehestä(?) , en enää jaksa sitä.. olen yrittänyt pistää välit poikki kokonaan mutta se on kuitenkin ainut joka mutkin tuntee läpikotoisin.. joten se pystyy sitäkin asiaa käyttämään "hyväksi"!
Nyt olen seurustellut reilun kuukauden päivät, ja tunnen pitkästä aikaa olevani erittäin onnellinen tämän mieheni kanssa, mutta eikäös tämä kyseinen toni saanut jo mut taas sekaisin tässä yksi päivä.. olin isommalla porukalla kahvilla jossa oli tämä Toni mutta ei nykyinen mieheni.. toni ei suostunut millään uskomaan että seurustelin, koska en ollut juuri sillä hetkellä mieheni seurassa.. yritti taas kaikenlaista, ja lähellä oli etten langennut.. HYVÄ MINÄ! kertokaa miten saan hänet pois mielestäni, ja elämästäni, toivottavasti lopullisesti...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu