Nyt alan olla niin hukassa elämäni kanssa että en tiedä enää mitä tehdä. miehessäni on paljon narsistisia piirteitä (ei kuitenkaan fyysistä väkivaltaa) piirteitä ja ne vaan tulevat esille enemmän ja enemmän. meillä on kaksi lasta joiden takia jaksan olla hänen kanssaan. yhdessä ollaan oltu 10 vuotta ja lapset ovat alle kouluikäisiä. mies alistaa poikaa jatkuvasti; moittii pienestäkin asiasta ja huutaa, ja tyttöä taas kehuu pojankin kustannuksella. lapset kyllä isästään tykkää kun kyllä se joskus osaa kivakin niille olla. mut ite en jaksa kuunnella miehen itsekkyyttä, tunteettomuutta, muitten arvostelua ym. ym. mitä pitäisi tehdä? Onko lapsille perempi olla nykyisessä tilanteessa vai sitten niin että erotaan ja on vuoroin toisella ja vuoroin toisella? haen vain sitä lapssille parasta vaihtoehtoa, ite kyllä ehkä jaksan kärvistellä, lasten takia. lapset ovat mulle niin kaikki kaikessa. Aluksi tätä ongelmaa ei ollut mutta ekan lapsen syntymän jälkeen tilanne alkoi muuttua pikkuhiljaa. osaako joku antaa neuvoja?
narsismi,ero,lapset..
parasta lapsille..
16992
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Niin nyt aika kyllä keskustella miehesi kanssa jos ei mene perille, niin yrität uudestaan, kunnes kuuntelee.
Isän olisi hyvä antaa omaa aikaansa kummallekkin lapselle erikseen, se tahtoo vain nykyajan kiireisessä elämässä unohtua.
Ero ei välttämättä aina kannata jos sattuu, että miehesi löytääkin sellaisen naisen itselleen, joka ei välitä lapsistanne, niin käy useasti. Tai Sinun mahdollinen uusi miehesi ei ehkä hyväksy lapsianne.
Toisen lasta voi yrittää rakastaa mutta se tahtoo vain mennä niin, että ne omat ovat rakkaampia.
Miehestäsi et kuitenkaan pääsisi eroon, vasta kun lapsenne ovat aikuisia, aina on lasten synttäreitä sun muita juttuja. Tässä nyt vain osa mahdollisista tulevista ongelmista.
Minun neuvoni on, että kouluta miehesi keskustelemalla niin, että saatte yhteisen sävelen ja sano suoraan mielipiteesi hänelle.
Kyllä mä olen yrittänyt ja yritän vielä uudestaankin. Meillä vaan aina menee huutamiseksi noi keskustelun yritykset ja lasten kuullen en ala asioita puimaan. olen myös ehdottanut terapiaan menoa mutta ei mies halua, ehkä. Jotenkaan en haluaisikaan erota, juuri lasten takia. mietin aina että haluan näyttää heille hyvää esimerkkiä kaikessa. Halusisin että pystyisimme syömään yhdessä, samaa ruokaa (miehelleni ei usein kelpaa minun tekemä ruoka eikä hän voi syödä ruoka-aikana jos ei satu juuri silloin olemaan nälkä..). kiva olisi myös yhdessä ulkoilla töiden jälkeen, koko perhe yhdessä. ja sitten vielä jos huutaminen loppuisi niin nämä olisivat jo paljon mulle. Kiitos avusta sinulle, kiva kun joku viitsii välittää.
Parasta lapsille on ERO. Poika kasvaa psyykeltään häiriintyneeksi jos annat miehesi eli isänsä painaa ja halveksia tätä mennen tullen. Olisiko poika herkkä, äitiinsä tullut, ja tytär kovempi, enemmän isän kaltainen.
Mene ihan ensin esim. neuvolapsykologille tai jollekin terapeutille juttelemaan oman pääsi selvittämiseksi. Kaikki ponnistuksesi herttaisen perhe-idyllin luomiseksi lapsille ovat tuhoon tuomitut, jos miehelläsi on narsistisia taipumuksia ja itse yrität vain kiltisti sinnitellä. Lopulta mies yrittää kääntää lapsetkin sinua vastaan, alistamaan sinua, haluatko todella tätä kaikkea? Läheisriippuvuus ei ole rakkautta, vaan jotakin josta tulisi päästä irti, omille jaloilleen.
Ensi- ja turvakotien liitto on ainoita paikkoja jossa sinun kaltaisillesi löytyy turvaa ja ymmärtämystä. Henkinen väkivalta riittää itsellesi eron/lähdön syyksi. Fyysistäkin saattaa ruveta löytymään lopulta jos aikasi oottelet ihmeitä tapahtuvaksi.
Olen kaiken itse kokenut ja kehotan lähtemään, kauas ja pian, ennen kuin on liian myöhäistä.
Miten ihmeessä arvasit että poika on herkkä, minuun tullut, ja tyttö kovapäisempi?? Hän tosiaan on isin tyttö ja poika on minuss kiinni yölläkin.
En vain ymmärrä miksi mietin koko ajan että olisko sittenkin lapsille parempi että oltais perheenä? On meillä hyviäkin hetkiä, harvemmin kyllä nykyään. Itestä tosiaan välillä tuntuu että onko mulla riittävät perusteet erolle. ja mitä sitten tapahtuu kun lapset olisivat vuoroviikon isällä? Sitten en olisi edes poikani turvana jos miehen hermo pettää. Onko sulla tästä kokemusta?
Joskus on pakko herätä. Ja kirjoittamasi perusteella on nyt sinun hetkesi. Pelkkä pohtiminen ja ihmettely ei vie asioita mihinkään. Asioiden muuttamiseksi tarvitaan tekoja. Siis ihan oikeasti! Puhumalla ei pääse vielä mihinkään, eikä puhuminen auta, jos mikään ei muutu.
En ota kantaa siihen narsismi-kohtaan. Miehelläsi voi olla, tai olla olematta narsistisia piirteitä. Tai sitten hän vain käyttäytyy tietoisesti, tai tiedostamatta, huonosti. Ihan se ja sama mitä miehesi on tällä hetkellä. Hän muuttuu jos on muuttuakseen. Sinä et voi häntä muuttaa. Keskity siis ensisijaisesti itseesi, ja rooliisi äitinä. Älä miehesi tekemisiin. Hänen muutoksensa ei ole mikään avain onneen ja autuuteen.
Kun ihminen ottaa itseään niskasta kiinni, ja ottaa samalla oman elämänsä haltuun, niin kummasti kumppani siinä vierellä alkaa myös muuttua. Sen minä opin pitkässä terapiassa. ja kun minä aloin keskittyä enemmän tekemään asioita tavalla, jotka olivat mielestäni hyväksi minulle ja lapsille, niin mieskin tuli kuin huomaamatta perässä. Ensimmäinen askel oli vain se, että lopetin miehen vahtaamisen. Meilläkin miehellä oli mielestäni vaikka mitä piirteitä, mutta tajusin lopulta, että me parisuhteen osapuolina teimme toisistamme sellaisia kuin olimme. Jomman kumman oli vain otettava se ensimmäinen askel ja murrettava olemassaolomme kaava. Se satuin olemaan minä, koska oma olo oli paha, ja tuntui, että perheessämme oli kamalasti negatiivista "tunnetta". Kommunikointi meni aina riitelyksi, lapset olivat jollain tavalla varuillaan ja se ahdisti.
Mutta hyvä uutinen on siis se, että ero ei aina ole se ainoa ratkaisu. Joillakin ehkä, mutta ei pakosta.
Pakkohan siihen on puuttua, jos räikeästi poikaa väheksyy ja tyttöä kehuu??!!
Se on selvää, että riitaa pitäisi pystyä välttämään ja minä annankin sinulle AP neuvon, joka saa meillä miehen suun kiinni!
En nimittäin lähde naisten tapaan riitelyyn mukaan, vaan kasvan kahdeksi ja sanon napakasti, että suu kiinni! Itse pidän suuni tiukkana viivana ja jatkan normaalia puuhiani.
Asia ratkeaa yleensä sitten sillä. Motkotus lapsille loppuu mieheltä siihen ja painuu omiin hommiinsa. Myöhemmin sitten ollaan kumpikin jo lepytty.
Siinä olen samaa mieltä ed.n kanssa, että miestä et voi muuttaa, mutta itseäsi kyllä, joten pistäppä se herkkyytesi välillä tauolle ja ole jämäkämpi ja kasva henkisesti isoksi, vaikka nuorempi miestäsi oletkin. Hänen käytöksestään sen voi päätelläkkin...
Ero ei ole se ensisijainen helpotus, siihen kannattaa turvautua vasta, kun muut keinot on käytetty. Tuo pedofiiliepäilysi mietityttää...mistä moinen luulosi on tullut?
Yleensä lapsiin sekaantujilla on materiaalia jossain kotona piilossa tai koneella, oletko havainnut sellaista?
Meillä mies on suhtautunut alentuvasti poikaani, joka on aikaisemmasta liitostani. Yhteisiä lapsia meillä on kaksi ja heitä kohtelee tasavertaisesti, eli kyllä se valitettavasti on niin, että uusioperheessä ei lapset aina saa sitä tasapuolisuutta tasavertaisesti...Mutta! minä olen aina ottanut sen kantin, että olen tämän ensimmäiseni puolella asiassa, kuin asiassa ja mieheni kanssa ollaan asiasta monesti riidelty, mutta periksi en anna!
Poika on minulle rakas siinä kuin nämä pienemmätkin ja jos mies on niin mäntti, että haluaa heitä erillä lailla kohdella, se on hänen heikkouttaan.
Lapsilla on keskenään lämpimät välit ja olenkin huomannut, että vietän nykyään suurimman osan ajastamme lasten kanssa ilman miestä. Miehellä on kiireinen työ, joka on hänelle antoisampaa kuin kotielämä (on sen itse sanonut), joten tämä järjestely sopii meille.
Sinulle AP neuvoisin, että vaikka riitoja tulee, silti mene poikasi puolelle! Loppupeleissä se on tärkeämpää, kuin kupla onnellisesta perhe-elämästä.
Voisit mainita neuvolassa asiasta, saisit jotain lukemista miehelle sieltä, miten poikalasta tulee kohdella.
Ilmeisesti mies kohtelee poikaa, niin kuin isänsä häntä? On aika panna se perinne poikki, jos näin on.
olen ihan sanaton kun viesteihini kommentoidaan, KIITOS!
jos varaan ajan kunnan psykologille niin meneekö sieltä kaikki tiedot neuvolan puolelle? Ollaan pienellä paikkakunnalla ja neuvolassa tuttu nainen töissä..
On meillä kanssa aika paljon sitä että mä olen lasten, varsinkin pojan kanssa. ulkoillaan ja käydään jossain. ei mulla ole tätä vastaan kauheasti mutta se huutaminen on sit sitä pahinta. mä siitä viimeksi tänään sanoin miehelleni. luulen, että se vähäksi aikaa loppuu mutta aina siihen samaan on palattu. sitten vielä yksi tärkeä kysymys jota en uskaltaisi muuallla edes sanoa tai miettiä. onko narsistisilla ihmisillä taipumusta lasten hyväksi käyttöön enemmän kuin muilla, "normaaleilla" ihmisillä? en tiedä miksi mutta mua välillä jotenkin pelottaa ajatella että mitä kotona taphtuu mun poissaollessa.. olen miestäni huomattavasti nuorempi ja joskus olen miettinyt että millä perusteella mieheni oikein alkoi olla kanssani. onko olemassa jotain tunnusmerkkejä joita voisin asiaan liittyen tarkkailla miehessäni tai lapsissani?
Ei mene mikään tieto mihinkään, ellet sitä nimenomaan itse halua. Potilassuoja on Suomessa tiukka.
Mutta aika hurjia kysymyksiä esitit viestissäsi. En osaa edes vastata. Selvää on se, että apua tarvitaan. Joko sinä, miehesi tai te molemmat. Miehesi ainakin vaikuttaa aika kontrolloivalta, mutta samalla tavalla myös sinusta saa sellaisen kuvan... eli täältä ulkopuolelta on tosi paha sanoa juuta tai jaata mihinkään. Hanki aikuinen/ammattilainen keskustelukumppani joka auttaa sinua näkemään tilanteesi toisin silmin.
Nyt on tärkeämpää poikasi hyvinvointi, kuin se että neuvolassa on tuttu nainen!
Heillä on kaikilla vaitiolovelvollisuus, joten voit huoletta puhua asiasta. Älä uhraa lastasi ennakkoluulojesi vuoksi! Ihmiset siellä ovat juuri sitä varten, että heidän puoleensa voi kääntyä.
Ehkä on hyväkin, että on tuttu, tietää jo sitten taustaasi edeltäkäsin.
Heitä jo romukoppaan se ajatus, että varsinkin tutuille pitää näyttää, että hyvin menee!
Kenelläkään ei niin hyvin mene tässä elämässä, että sitä pitäisi liputtaa vieraille! Kaikilla meillä on omanlaiset ongelmamme, niitä pitää oppia vain ratkomaan niin, että niistä hyötyisimme! Apua saa hakea.
Tuo pedofiili epäilysi oli aika rankkaa.. Mistä olet alkanut epäilemään moista?
Jos sellaisesta on ihan oikeaa epäilystä, niin sitten ei auta muutakuin erota ja kertoa siitä lastensuojelulle, sitten ei saa isä tavata lapsia kuin valvotusti.
Hyvä kun olet avautunut edes täällä, jos et ole muille uskaltanut kertoa.
Ratkaisu löytyy ihan varmasti mietinnöillesi.
varaat ajan psykologille ja heti.
Koskaan et voi tietää mitä poissaolllessasi tapahtuu. Ikävä kyllä silloin tapahtuu usein paljon pahempaa kuin ikinä voisit kuvitella. Lapset eivät kuitenkaan ehkä ikinä uskalla puhua m itään.
Exäni pelotteli/kovisteli aikoinaan lapsiamme heidän ollessa pieniä. Minun piti aina olla lasten ja heidän isänsä "välissä". Vasta kun vanhin lapsi teini-ikäisenä sairastui masennukseen ja kävimme sen takia psykologin luona perhetapaamisissa, kävi ilmi, että ex oli kurittanut lapsia fyysisesti näiden ollessa pieniä (jännä juttu sillä olin kotona lasten kanssa 10v enkä siitäkään huolimatta tiennyt tilannetta). Kaikista eniten keskimmäistä lasta, joka oli niinikään herkin. Minä tyhmänä ihmettelin vuosia keskimmäisen käytöstä. Niinä kertoina kun minä itkin, silloin n. 2v keskimmäinen tuli lyömään minua ja näytti vihaiselta. Kun jälkeenpäin ajattelin, se oli aivan normaalia, koska exällä ei ollut mitään myötäelämisen taitoja ja lapsen itku tarkoitti huonoa käytöstä, josta tuli rankaista.
Meillä teini-ikäiset lapset kannustivat eroon. Sen jälkeen he puhuivat. Vasta nyt - reilu puoli vuotta eron jälkeen alan ymmärtää, että lapset menettivät lapsuutensa minun typerän perhekäsityksen vuoksi. On he_-tin helppoa ja jotenkin kuullostaa hienolta sanoa olevansa yhdessä "lasten takia". Todellisuus on toinen. En kuitenkaan kadu eroa vasta nyt, sillä huoltajuus olisi mennyt oikeuteen, ellei nuorinkin olisi erotessamme täyttänyt jo 12v.
Meillä on kaikki mennyt oikeuteen. Lastenvalvojalla neuvoteltiin ja neuvoteltiin. Tapaamissopimustakin viilattiin 4 tuntia. Lopulta ´päästiin "sopimukseen", mutta sopimusta ei ole noudatettu. En tiedä onko äitejä, jotka pakottavat jo varttuneemmat lapset huolehtimaan (tai haukuttavaksi) avuttomasta moniongelmaisesta isästään, jolla on kaikki palikat aivat sekaisin - sekä omassa päässään että kotona. Minä en ainakaan sellaiseen ryhdy. Jokainen täysjärkinen ihminen ymmärtää, ettei lapset voi eron jälkeenkään solmia fiksua suhdetta isäänsä, joka etsii jokaisesta ihmisestä ympäriltään hyötyä, puhuu sekavia ja paljon itsekseen. Ei näe itseään selkeästi.
Koska vietät aikaa paljon lasten kanssa, niin kannattaa erota heti. Myöhemmin tilanne saattaa olla toinen ja silloin on piru merrassa, Miehesi on arvatenkin mielestään erinomainen kasvattaja ja sinua paljon parempi.
Meillä oli myös 10 v yhteiseloa takana, alle kouluikäisiä lapsia 4. Otin eron miehestäni, kun jäi kiinni pettämisestä, mikä paljastuikin hyvin pitkään jatkuneeksi ja laajaksi asiaksi. Miehessä oli aina ollut itsekeskeisiä piirteitä, jotka vuosien varrella voimistuivat. Vasta myöhemmin ymmärsin että oli narsismista kyse...(voi tietysti olla muutakin). Hän eli täydellistä kaksoiselämää.
Minusta löytyi aina huonoja puolia, vaikka olisin ollut kuinka hoikassa kunnossa, järjestänyt kahdenkeskistä aikaa tms, jopa pienestä tytöstämme hän alkoi sanomaan, että tyttö ei saa yhtään tuosta lihoa (normaalipainoinen). Olen kieltämättä ajatellut myös tuota hyväksikäyttöä, koska mies mitä ilmeisemmin on niin koukussa seksiin. En voinut ajatukselle/pelolle mitään. Mutta minun on pakko luottaa siihen että lapset kyllä kertovat. Olen yrittänyt opettaa lapsille että kukaan ei saa koskea uikkarialueelle...(joskus sanon ilman lupaa tai aikuinen) ja että aina voi kaikesta äidille kertoa. Meidän tilanteessa koin eron parhaaksi ratkaisuksi, koska aloin voida niin pahoin suhteessa (mies ei koskaan lopettanut seikkailujaan lupauksistaan huolimatta), eikä tuollainen elämänmalli ja vanhempien pahoinvointi ole hyväksi lapsille. Pystyn nyt hengittämään! Itse keskityn nyt arkeen lasten kanssa ja koitan opettaa heille mm.rehellisyyttä ja empatiakykyä, mikä heidän isältään puuttuu täysin. Lapset rakastavat isäänsä. Onneksi hän touhuaa lasten kanssa kaikkea, kuten vie heitä uimahalliin yms, tosin melko levotonta touhu on joka kerta... Joku lapsista yleensä raportoi kyllä mitä ovat tehneet ja kenen kanssa.
Lapset ovat isällään joka toinen viikonloppu. Niimpä he elävät arkea minun kanssani ja toivon mukaan omaksuvat oman arvomaailmani... Kaikkiin asioihin en valitettavasti kuitenkaan voi vaikuttaa, voin vain yrittää parhaani. Lapsilla on valtava suru erosta, reagoivat kukin tavallaan ja melkein päivittäin on tullut kysymyksiä miksi jne. He jaksavat toivoa yhteenpaluuta, vaikka olen sanonut että niin ei tule käymään. Lapsilla on niin suuri sydän. Heille pitäisi kyllä riittää, jos on yksi tasapainoinen, rakastava vanhempi. Silloin ei käsittääkseni ole niin suurta huolta jos toinen ei ihan niin hyvä kykene olemaan (kyllähän se tietysti haavoja lapsiin jättää, varsinkin alistaminen...).
Sinullakin, ed. on aika suuri sydän, kun haluat lapsiesi kuitenkin olevan isän kanssa tekemisissä, vaikka koko ajan on huoli, ettei mitään pahaa satu..
Tuo on hyvä juttu, kun olet lapsillesi sanonut, missä se raja menee seksuaalisuuden suhteen ja sen, että äitille voi ja pitää kertoa, jos se ylittyy....Koko ajanhan siinä saa varpaillaan olla, mutta lapset kasvaa ja oppii myös itse pitämään puoliaan, kun tietävät, mikä on oikein ja mikä väärin.
Kyllä lapset sen tietävät, mikä on isällinen halaus ja mikä hiplaileva halaus...
Minulla oli myös ongelmia mieheni suhteen, kun hälle osui 40 villitys.
Teini-ikäisen poikani tyttöystävän kanssa yllätin hänet kerran suutelemassa ja muutenkin käyttäytyi kuin teini lasteni kavereiden kanssa ja naurettavaksi teki itsensä loppujenlopuksi. Se, että pyysi tyttöni kavereita facebookin avulla kavereikseen, pisti topin hommalle! Yhden tytön äiti otti yhteyttä ja mieheni sai ansaitusti sellaista sapiskaa, ettei paremmasta väliä! Minunhan oli ollut ihan turhaa yrittää puhua hälle järkeä päähän. Oli sellainenkin kausi, että flirttaili oman tyttäremme kanssa ja kun tytär vaivautuneesti siitä minulle kertoi, laitoin tytölle huoneensa oveen hakalukon, jota käskin pitämään yöt päällä.
Ja miehelle pidin tästäkin puhuttelun. Oli onneksi nolona.
Tähän aikaan kuului myös se, että tietokoneella piti peliä nuorten naisten kanssa seksisivustoilla ja leikki jotain parikymppistä jätkää, joka tykkäsi kuulemma nuolla pilluja. Oma poika tästä kertoi minulle, kun sivuhistoria oli jäänyt muistiin ja poika oli koneella käymässä.
Tämän kaiken pistin ikäkriisin piikkiin, kun ei ollut aikaisemmin tuollainen ollut ja ohihan se sitten menikin koko kotkotus.
Nurjamielislten mielestä tämä tietenkin johtui siitä, ettei saanut kotona seksiä, mutta väärin meni. Kotona sai ja saa seksiä aikuiselta hyväkroppaiselta naiselta, joten syy ei ollut se.
Mutta silmät sai olla selässäkin koko tämän miehen vuosia kestäneen ikäkriisin takia. Nyt on taas rauha maassa ja lapset opiskelemassa.Sinulle AP annan saman neuvon, kuin ed. kerro lapsillesi, että housuihin ei ole kenelläkään muulla asiaa, kuin housujen pitäjällä itsellään ja että äitille voi kaikesta kertoa.
Seuraile tilannetta. Neuvolassa puhuisin kanssa ongelmista.
kuullostaa kenties typerältä, mutta kiitä onneasi, kun lasten isällä on taipumusta toisiin naisiin ja kaksoiselämään. Minun ex ei ole vieläkään saanut eletyksi omaa elämäänsä. On kotona töissä ja harrastuksissa. Ystäviä hänellä ei ole (vaikka sanookin puhelinmyyntiasiakkaiden olevan hänen ystäviään). Siinä on lopputulos, kun hakee ihmisistä pelkästään hyötyä. Haluaa lasten käyvän hänen luonaan, koska se on HÄNELLE ainoa tapa saada kosketus "sosiaaliseen elämään".
Lapset ovat etenkin pienempänä tiukkoja konservatiiveja. Siksi he usein toivovatkin vanhempien paluuta yhteen, koska vain ovat tottuneet ydinperheeseen. Kummityttöni (nyt 9v) vanhemmat erosivat pari vuotta sitten. Kun silloin kyselin tytön fiiliksiä, niin tämä vastasi aika ykskantaan "ihan hyvä juttu" "ne ei sopinu yhteen".
ihan 40 villityksen piikkiin tuo kertomasi. Kuullostaa sen verran pedofiliaan viittaavalta....
Seuraappa varsin ikäluokkaa 40-50v miehiä...
Juuri tuollaisia ne ovat, kuin "yksi kokenut" kertoo.
Pornosivuilla viihtyvät yöllä ja flirttailevat nuorten pimujen kanssa, esim.kauppojen kassoilla..
Ei se pedofiliaa tartte olla, lapsethan ovat jo teinejä ja kehittyneitä sellaisia ja harrastavat ehkä jo sitä seksiäkin poikakavereittensa kanssa, niinkuin ainakin itse harrastin 16v poikakaverini kanssa...
Mutta se, että naimisissa oleva aikuinen mies alentuu tuollaiseen, viittaa juuri siihen perverssiyteen ja ikäkriisiin, mihin vain tuon ikäinen ukko alentuu viimeisillä "nuoruushaikuillaan" ennen ikävää keski-ikää...
Kummasti ne ukot taas asettuu uomiinsa, kun ikä menee ohi. Moniko nainen sitten viitsii sietää tuollaista, on eri asia.