Neuvokaa,miten selvitään ns.ensimmäisistä yhteisistä perhejuhlista eron jälkeen. Tulossa lakkiaiset,rippiäiset ens kesänä kummilapsien. Voisinko olla menemättä,kun sattuu vielä kipeästi...
yhteiset juhlat
eronnut
41022
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kannattaa mennä, jos tuntuu siltä, että jaksat.
Minä jätin eron ollessa vielä tuore juttu menemättä juhliin. Tiesin, että en olisi jaksanut esittää iloista, ottaa vastaan sääliviä katseita tai kuunella supinaa selän takana.
Minä lähetin yleensä ennen juhlia tervehdyksen juhlakalulle ja opin taitavasti keksimään tekosyitä, miksi en tule juhliin.
Eikä minua jälkeenpäin ole yhtään kaduttanut, että tein niin. Aikaa myöden ihmiset unohtavat ja lakkaavat ihmettelemästä ja juoruamasta ja itselläkin tuska hellittää. Nyt sinun ei tarvitse tai kannata ajatella muuta kuin omaa olemistasi ja jaksamistasi, ja voimia sinulle siinä.
Niin kauan kun kyse ei ole omien yhteisten lasten juhlista minä ilmestyn paikalle vasta ex-mieheni jälkeen, olen sopinut siitä aina etukäteen juhlakalujen perheiden kanssa. Vältän sillä kohtaamasta minua pahoinpidellyttä miestä silti pahoittamatta sankareiden mieliä. Ja hyvin on toiminut ja kaikki ovat ymmärtäneet. Omien lasten kohdalla olen päättänyt että isi saa tulla luoksemme juhlimaan lasten syntymäpäiviä yms, mutta ei ole herraa näkynyt. Tosin, eipä taida lapsetkaan enää rippijuhliin häntä edes haluta kutsua, mutta siihen on onneksi vielä kymmenisen vuotta aikaa.
ollenkaan, miksi ent. puolisoni ei tullut oman poikansa ylioppilasjuhliin, jotka järjestin. Jos hän olisi ehdottanut, että hän järjestää juhlat, minä kyllä olisin mennyt sinne. Käsittämättöntä, että omat lapset pannaan kärsimään aikuisen ihmisen kaunan tunteiden takia.
Aina ei ole kyse aikuisten kaunasta. Heti eron jälkeen voi todella olla vaikeaa kohdata toista osapuolta, syystä tai toisesta. Sopeutuminen vaatii aikaa. Se aika on itselle syytä antaa. Periaatteessa pitäisi tietysti nousta omien tunteidensa yläpuolelle ja osallistua niistä huolimatta. Yli-ihmisiä emme kuitenkaan ole. Joskus vaan koskee liikaa...