Kuntayhtymän johtaja Ilkka Pirskasella on vähän erikoisia tapoja. Tästä esimerkinä koko henkilökunnalle
suunnattu pkky.fi -tutkinto. Sinänsä hyvä idea, mutta väärällä tavalla tuotu pakolla suoritetttavaksi. Asia olisi voitu hoitaa paljon paremmin niin, ettei se oli aiheuttanut mielipahaa henkilöstön keskuudessa. Nimittäin tällainen mielipaha oli verraten laajaa. Monet eivät vain uskaltaneet tai viitsineet ääneen mitään sanoa. He "nielivät" asian suorittamalla tutkinnon, josta sinänsä on yleensä hyötyä. Toki monille oli paljon opittavana asioita, joilla ei mitään tee. Toinen näkökohta on se, että vaikka jonkun yksittäisen hienouden opetteleekin, niin sen unotaa ja sitten kun sitä tarvitsee, joutuu opettelemaan kuitenkin uudelleen.
Eli "pakkopulla" oli tässäehdottomasti väärä tapa toimia. Tähän samaan ansaan lankesivat sitten "pikkupomot", jotka kovistelivat alaisiaan sähköposteilla "tästä ei keskustella, se on suoritettava tai muuten ryhdyn toimenpiteisiin..."
Valitettavasti pkky.fi -tutkinnosta tulee jäämään mielipaha "hampaa koloon" tuleviksi vuosiksi.
Pirskanen Ilkka - Pohjois-Karjalan kuntayhtymässä tapahtuu
Inhimillisyyttä
1
897
Vastaukset
- Anonyymi
Vielä pitäisi hyväksyä omituiset tavat Johtajalta ei ole tätä päivää Johtaja ei ole myöskään mikään diktaattori joka käskee ja kyykyttää henkilökuntaa miten parhaaksi näkee siis ei ole tämäkään oikein sairaalan johtaaminen vain lääkäreille ja sillä siisti nähty on mitä on seurannut kun ammattitaito ei vaan yksinkertyaisesti riitä
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?
Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos3815420Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit151422- 105941
- 78841
- 41813
- 50812
Asentajako putosi radiomastosta
https://www.is.fi/tampereen-seutu/art-2000011707236.html Ihminen on kuollut pudottuaan radiomastosta Tampereen Teiskoss43799Haikeaa miten kaikki meni
Ei ole rohkeutta enää nähdä. Koska pelkään, että haavat aukeaa. Ikävä on silti, vaikka en vastannut...tiedät mihin.56787- 56784
Kuinka monesti olet itkenyt?
Kuinka monesti olet itkenyt kuluneen viikon aikana toisen ihmisen takia? Itse itken joka kerta, kun joku sanoo jotain i132773