...kaipaisin seuraavaan asiaan.
Minulla on ollut parin viime vuoden aikana muutama miestuttavuus, joista toinen asuu parin sadan kilometrin päässä Suomessa ja toinen parin tuhannen kilometrin päässä ulkomailla. Kyseiset tapaukset vain ovat saaneet minut hämmennyksen valtaan.
En ole kummankaan kanssa ikinä keskustellut varsinaisesti seurustelusta, koska onhan se aika selvää ettei sellainen tulisi onnistumaan välimatkojen vuoksi. Kumpikin miehistä on kuitenkin seurustelunkin maininnut tyyliin: "Eihän meistä tietysti ikinä voisi mitään tulla tämän välimatkan takia, vai mitä luulet?." Johon olen jättänyt vastaamatta ja vain hymyillyt, koska en ole ollut varma kysymyksen vakavuudesta... Olen kumpaakin miestä tavannut pari kertaa ja nauttinut hetkistä sinällään, vaikka vakavammasta ei tosissaan ole kumpikaan halunnut keskustella.
Molemmissa tapauksissa, kun olen miesten kanssa aikaa viettänyt, he ovat olleet älyttömän helliä, huomaavaisia; suukotelleet jopa vähän liikaakin liikkuessamme yhdessä julkisilla paikoilla, puristaneet tiukasti kättäni ja nukkumaan käydessämme puristaneet minua kädestä kuin olisi kuolema tulossa. Seksi, varsinkin ulkomailla asuvan miehen kanssa on ollut aivan uskomatonta! Itse asiassa molemmat miehet ovat vapisseet aktin aikana ja kertoneet sitten jälkeenpäin ettei koskaan ole tuntunut niin hyvältä.
Sinänsä tietysti imartelevaa, mutta...sen jälkeen, kun olen palannut kotiin ja ottanut seuraavaksi mieheen yhteyttä (sähköpostitse yleensä), ovat kummatkin miehet reagoineet aivan samoin minuun: ovat vähäsanaisia tai eivät vastaa vähään aikaan mitään. Olen jättänyt asian sitten siihen, kun olen ajatellut etten kiinnostakaan heitä, mutta muutaman viikon tai viimeistään kuukauden jälkeen kummastakin on aina kuitenkin kuulunut sittenkin. Ulkomailla asuva mies kertoi viimeisen tapaamisen jälkeen, että hänen tarvitsi ottaa etäisyyttä minuun. Ei kuitenkaan selvittänyt tarkemmin miksi - enkä kysynytkään. Suomessa asuva mies sanoi, että viikottainen yhteydenpito raastaa hänet hengiltä. Sen saatoin kuvitella tarkoittavan sitä, että hän olisi minuun ihastunut. Tai sitten vaihtoehtoisesti kuvotan häntä!
Mutta..en siltikään ole ihan perillä näistä kuvioista. Onko niin ettei kumpikaan oikeasti ole kiinnostunut minusta? Kuitenkin tavatessani heitä tunnen, että kumpikin on vähän turhankin liimautuneena minuun koko ajan...mutta saatanhan kuvitella väärinkin.
Vai voiko olla, että mies reagoi ihastumaansa ihmiseen niin, että haluaa pitää taukoja yhteydenpidossa häneen esim. juuri seurustelun melko mahdottomaksi tekevän välimatka vuoksi? Siis toisin sanoen, että hän pelkäisi jotain?
Itse en sen kummemmin ajattele asioita pidemmälle. Olen pidellyt heihin yhteyttä miettimättä, haluanko seurustella vai en. Toisaalta tietysti takaraivossa koko ajan totuus tilanteesta eli välimatkasta eli siitä, että nykyisellään seurustelu olisi likilailla mahdotonta.
Jos en itse pidä heihin vähään aikaan yhteyttä, tulee heti kyselyjä, mihin olen hävinnyt ja miksi minusta ei kuulu. Joten tuntuu etteivät he täysinkään halua minua elämästään sulkea.
Mutta..mitähän h*lvettiä tämä miehen logiikka taas saattaisi olla ja tarkoittaa? On ihanaa aina, kun ollaan yhdessä, mutta siitä hyvästä "rangaistaan" toista ihmistä eikä halutakaan olla vähään aikaan tekemisissä sen jälkeen! So weird...
Minulla on ollut parin viime vuoden aikana muutama miestuttavuus, joista toinen asuu parin sadan kilometrin päässä Suomessa ja toinen parin tuhannen kilometrin päässä ulkomailla. Kyseiset tapaukset vain ovat saaneet minut hämmennyksen valtaan.
En ole kummankaan kanssa ikinä keskustellut varsinaisesti seurustelusta, koska onhan se aika selvää ettei sellainen tulisi onnistumaan välimatkojen vuoksi. Kumpikin miehistä on kuitenkin seurustelunkin maininnut tyyliin: "Eihän meistä tietysti ikinä voisi mitään tulla tämän välimatkan takia, vai mitä luulet?." Johon olen jättänyt vastaamatta ja vain hymyillyt, koska en ole ollut varma kysymyksen vakavuudesta... Olen kumpaakin miestä tavannut pari kertaa ja nauttinut hetkistä sinällään, vaikka vakavammasta ei tosissaan ole kumpikaan halunnut keskustella.
Molemmissa tapauksissa, kun olen miesten kanssa aikaa viettänyt, he ovat olleet älyttömän helliä, huomaavaisia; suukotelleet jopa vähän liikaakin liikkuessamme yhdessä julkisilla paikoilla, puristaneet tiukasti kättäni ja nukkumaan käydessämme puristaneet minua kädestä kuin olisi kuolema tulossa. Seksi, varsinkin ulkomailla asuvan miehen kanssa on ollut aivan uskomatonta! Itse asiassa molemmat miehet ovat vapisseet aktin aikana ja kertoneet sitten jälkeenpäin ettei koskaan ole tuntunut niin hyvältä.
Sinänsä tietysti imartelevaa, mutta...sen jälkeen, kun olen palannut kotiin ja ottanut seuraavaksi mieheen yhteyttä (sähköpostitse yleensä), ovat kummatkin miehet reagoineet aivan samoin minuun: ovat vähäsanaisia tai eivät vastaa vähään aikaan mitään. Olen jättänyt asian sitten siihen, kun olen ajatellut etten kiinnostakaan heitä, mutta muutaman viikon tai viimeistään kuukauden jälkeen kummastakin on aina kuitenkin kuulunut sittenkin. Ulkomailla asuva mies kertoi viimeisen tapaamisen jälkeen, että hänen tarvitsi ottaa etäisyyttä minuun. Ei kuitenkaan selvittänyt tarkemmin miksi - enkä kysynytkään. Suomessa asuva mies sanoi, että viikottainen yhteydenpito raastaa hänet hengiltä. Sen saatoin kuvitella tarkoittavan sitä, että hän olisi minuun ihastunut. Tai sitten vaihtoehtoisesti kuvotan häntä!
Mutta..en siltikään ole ihan perillä näistä kuvioista. Onko niin ettei kumpikaan oikeasti ole kiinnostunut minusta? Kuitenkin tavatessani heitä tunnen, että kumpikin on vähän turhankin liimautuneena minuun koko ajan...mutta saatanhan kuvitella väärinkin.
Vai voiko olla, että mies reagoi ihastumaansa ihmiseen niin, että haluaa pitää taukoja yhteydenpidossa häneen esim. juuri seurustelun melko mahdottomaksi tekevän välimatka vuoksi? Siis toisin sanoen, että hän pelkäisi jotain?
Itse en sen kummemmin ajattele asioita pidemmälle. Olen pidellyt heihin yhteyttä miettimättä, haluanko seurustella vai en. Toisaalta tietysti takaraivossa koko ajan totuus tilanteesta eli välimatkasta eli siitä, että nykyisellään seurustelu olisi likilailla mahdotonta.
Jos en itse pidä heihin vähään aikaan yhteyttä, tulee heti kyselyjä, mihin olen hävinnyt ja miksi minusta ei kuulu. Joten tuntuu etteivät he täysinkään halua minua elämästään sulkea.
Mutta..mitähän h*lvettiä tämä miehen logiikka taas saattaisi olla ja tarkoittaa? On ihanaa aina, kun ollaan yhdessä, mutta siitä hyvästä "rangaistaan" toista ihmistä eikä halutakaan olla vähään aikaan tekemisissä sen jälkeen! So weird...
Vastaukset 4
Vanhimmat
olla, että heillä on jo kaveri tai sitten "antauduit" liian helposti.
Varmaankin kummatkin välittävät ja pitävät sinusta. Luulisin vain että molemmat ovat turhautuneita jatkuvasti rakastamaan ja ajettelemaan ihmistä jonka kanssa he eivät voi olla. Omaa oloaan he tällä vaikenemisella pyrkivät helpottamaan koska ei ole helppoa päivästä toiseen haluta mahdottomia.
He pitävät sinuun silti ajoittaista yhteyttä, koska merkitset heille liikaa. Sinua ei siis voi unohtaa eikä sinua voi saada, ei siis mikään ihme jos asia raastaa jätkän kuin jätkän hengiltä!
siltä kuin molemmat miehet olisivat sinusta kiinnostuneet ja etupäässä vain fyysisesti ja heille sopisi hyvin fyysisten tarpeiden purkaminen silloin tällöin, kun heille sopii. Molemmilla voi olla myöskin muitakin vastaavia purkukohteita ja he haluaisivat pitää vaihtelua yllä, vaikka se saakin heidät aika-ajoittain hämmennyksiin, kun eivät taida olla kunnon pelimiehiä, vaikka sitä mahdollisesti toivoisivatkin.
Mikäli he olisivat myöskin henkisesti kiinnostuneet he toisivat sen selvästi esiin ja pyrkisivät korjaamaan olosuhteita (välimatkoja) siihen suuntaan missä suhde toimisi kokonaisuudessa paremmin.
Hmm.."Taavi" taisi olla kuitenkin nainen?! Teksti vaikutti enemmän naiselliselta ajattelulta.
Itselläni alkoi puolitoista vuotta sitten sama tilanne; tapasin toisella puolen Suomea asuvan upean naisen. Hän ei myöskään kertaakaan edes vihjannut, että haluaisi muuttaa kanssani samaan kaupunkiin asumaan. Tapaamiset oli sanoinkuvaamattoman fantastisia, mutta olotilani aina hänen palattuaan kotikaupunkiinsa joka kerta vain karmeampi ja karmeampi.
Jossain vaiheessa rohkenin ja otin puheeksi sen, että olisiko mahdollista joku päivä ajatus, että asuisimme samassa kaupungissa. Siinä vaiheessa myös hän kertoi ajatelleensa suhdettamme pidemmälle, mutta että hän ei pysty jättämään tällä hetkellä hyvää työpaikkaansa. Ehkä jonkun vuoden päästä, hän sanoi. Minä itse olen pari vuotta sitten perustanut oman firman enkä todellakaan (itsekästä, tiedän kyllä) pysty uhraamaan työni tulosta nyt tässä vaiheessa, jättää kaikkea ja muuttaa "tyhjän päälle" asumaan.
Niin me sitten sovittiin, että ehkä joku päivä polkumme kohtaavat ja katsoimme parhaaksi katkaista välit toistaiseksi kokonaan, koska yhteydenpito olisi niin rankkaa syvien tunteiden vuoksi.
Ihmeellistä tämä elämä, täytyy myöntää. Rakastan häntä aivan suunnattomasti eikä menee päivääkään ettenkö häntä ajattelisi, mutta järkisyyt pitävät minut hänestä erossa. Kertakaikkisen kammottavaa...mutta tilanne ei ole yksiselitteinen eikä siihen todella ole helppo löytää ratkaisua. Ja voi olla, että kärsin tästä koko loppuikäni.