Tiedoksi miinanvastustajille = sivareille!!!

SOTAVETERAANI KERTOO TOTUUDEN!!! Hippulit vastustavat miinoja, vaikka ne PELASTAVAT ihmishenkiä!!!

"Miinat voivat säästää ihmishenkiä

Henkilömiinoihin ovat ottaneet kantaa niin yksityishenkilöt kuin valtiot ja kirkkokin. On ymmärrettävää, että kannanotot ovat jyrkän kielteisiä median antaman informaation perusteella. Televisio on välittänyt järkyttäviä kuvia raajansa menettäneistä lapsista. On kerrottu siitä kauhusta, jossa siviilit elävät seuduilla, joihin on kylvetty summassa ja summittain terrorimiinoja ja ansoja. On ymmärrettävää, että tämän informaation pohjalta prinsessa Diana korotettiin kuolemansa jälkeen melkein pyhimykseksi miinoja vastaan kampanjoituaan.

Nobelin rauhanpalkintokin on myönnetty henkilömiinoja vastustavalle liikkeelle (ICBL) ja sen amerikkalaiselle johtajalle. Palkinto luovutettiin maassa, jolla on turvalliset rajat ja henkilölle, joka asuu turvallisten rajojen maassa. Korkean tason asiantuntija on todennut, että Nobel-palkinnot vaikuttavat mielipiteisiin ja asenteisiin. Mutta myös näin päin: poliittiset näkökulmat ja asenteet ovat usein vaikuttamassa nobelien jakoon. Näin on ilmeisesti tapahtunut rauhanpalkinnon jaossa.

Valtioitten kannanotoissa on ollut havaittavissa selvät linjat: valtiot, joilla on turvalliset maarajat tai ovat meren ja tarpeen tullen asetettavien merimiinojen suojaamia ovat innokkaimmin olleet allekirjoittamassa henkilömiinat kieltävän Ottawan sopimuksen. Merten ympäröimä Australia sitoutui siihen ja lupasi hävittää ikivanhat maamiinansa, jotka oli valmistettu japanilaisten maihinnousun pelossa.

Yhdysvallat puolestaan sitoutui sillä varauksella, että jätti maamiinat suojaamaan Etelä-Koreassa olevia joukkojaan. Ottawakin sijaitsee sillä samalla turvallisella mantereella, josta Yhdyvallat meille suomalaisille sodan aikana rauhanvälitystä pyydettäessä antoi "viisaan" neuvon antautua ehdoitta Neuvostoliitolle, koska "he ovat yhtä hyviä demokraatteja kuin muutkin".

Maamiinoista puhuttaessa on nähtävä selvä ero terrorimiinojen ja puolustuksellisten miinojen välillä. Yleistävät kannanotot ovat muodostuneet terrorimiinojen kauhistuttavien seurausten perusteella.

Puolustukselliset maamiinat, mukaanlukien panssarintorjunta-miinat täysin vastuuntuntoisesti asennettuina sen sijaan voivat säästää verta. Ne ovat erityisesti pienen, rauhaa rakastavan kansan maanpuolustuksen olennainen osa, jota rajanaapuri ei voi tulkita aggressiiviseksi.

Vastaamatta jää kysymys, kuinka paljon ihmishenkiä, verta ja koteja olisi säästetty, jos vuonna 1939 maarajoillamme olisi ollut kyllin suojaava ja vastuullisesti asennettu maamiinoitus.

Maa, jolla on yhteinen maaraja aikomuksiltaan arvaamattoman naapurin kanssa ja joka on julistautunut miinattomaksi ja myös pysyttäytyy julistuksessaan, voi tällä tavoin suorastaan houkutella aggressiivisen naapurin rajanylitykseen.

Miinakentän puuttuessa on pakko uhrata ihmisveri, jos maa tahtoo taistella vapautensa puolesta. Eikä ainoastaan sotilaiden veri. Jos naapuri houkuttautuu hyökkäykseen, alkaa terrorismin ehkä kauhistuttavin muoto, ilmaterrori, joka kohdistuu koko uhriksi joutuneeseen kansaan. Mutta myös potentiaalinen hyökkääjä säästyy ihmisuhreilta, jos sillä on tiedossa naapurin kyllin vakuuttava puolustustahto ja puolustustaito. Hyökkäys todetaan liian riskialttiiksi. Terrorimiinat on ehdottomasti kiellettävä ja siitä kiellosta on ihmisyyden nimissä kaikkien pidettävä kiinni ilman ehtoja.

Mikko Ihamuotila
Talvi- ja jatkosodan veteraani, sotainvalidi 3/Sissip.5, 1/KevytPsto 14, JR 15"

http://www.turunsanomat.fi/osasto/?ts=1,9,0,0,162950,2004-05-10
5436
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ai siis presidentti Halonen on sivari?

No, pasifisti hän ainakin on.

Kuvitelkaa, missä tilanteessa elämme. Pasifisti on Suomen puolustusvoimien komentaja. Suomen puolustusvoimien komentaja vastustaa miinoja.

Halonen on ilmoittanut olevansa itsepäinen tässä miina-asiassa.

Huomio, Suomen sotilaat:

Katse VASEMPAAN päin! Siellä on aatteen palosta leimuava punatukkainen komentajamme.

Itse kieltäytyjänä en ota kantaa tähän miina-asiaan, mutta seuraan hykerrellen sitä vierestä.

Äänestä
  • Presidentin puoliso lienee sivari tietojeni mukaan.

    Äänestä

  • Sivari kirjoitti:

    Presidentin puoliso lienee sivari tietojeni mukaan.

    > Presidentin puoliso lienee sivari tietojeni mukaan.

    Se selittää kaiken. Aika munaton mieshän se onkin. Tavjan kulissimies.

    Äänestä

Minä kannatan miinoja. Saisivat miinoittaa koko rajan ja vielä Suomenlahdenkin. Ja jätin intin kesken koska se oli älyvapaata pelleilyä. Enkä käy sivariakaan enkä vankilaa.

Äänestä
  • niin

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Aryan kirjoitti:

SOTAVETERAANI KERTOO TOTUUDEN!!! Hippulit vastustavat miinoja, vaikka ne PELASTAVAT ihmishenkiä!!!

"Miinat voivat säästää ihmishenkiä

Henkilömiinoihin ovat ottaneet kantaa niin yksityishenkilöt kuin valtiot ja kirkkokin. On ymmärrettävää, että kannanotot ovat jyrkän kielteisiä median antaman informaation perusteella. Televisio on välittänyt järkyttäviä kuvia raajansa menettäneistä lapsista. On kerrottu siitä kauhusta, jossa siviilit elävät seuduilla, joihin on kylvetty summassa ja summittain terrorimiinoja ja ansoja. On ymmärrettävää, että tämän informaation pohjalta prinsessa Diana korotettiin kuolemansa jälkeen melkein pyhimykseksi miinoja vastaan kampanjoituaan.

Nobelin rauhanpalkintokin on myönnetty henkilömiinoja vastustavalle liikkeelle (ICBL) ja sen amerikkalaiselle johtajalle. Palkinto luovutettiin maassa, jolla on turvalliset rajat ja henkilölle, joka asuu turvallisten rajojen maassa. Korkean tason asiantuntija on todennut, että Nobel-palkinnot vaikuttavat mielipiteisiin ja asenteisiin. Mutta myös näin päin: poliittiset näkökulmat ja asenteet ovat usein vaikuttamassa nobelien jakoon. Näin on ilmeisesti tapahtunut rauhanpalkinnon jaossa.

Valtioitten kannanotoissa on ollut havaittavissa selvät linjat: valtiot, joilla on turvalliset maarajat tai ovat meren ja tarpeen tullen asetettavien merimiinojen suojaamia ovat innokkaimmin olleet allekirjoittamassa henkilömiinat kieltävän Ottawan sopimuksen. Merten ympäröimä Australia sitoutui siihen ja lupasi hävittää ikivanhat maamiinansa, jotka oli valmistettu japanilaisten maihinnousun pelossa.

Yhdysvallat puolestaan sitoutui sillä varauksella, että jätti maamiinat suojaamaan Etelä-Koreassa olevia joukkojaan. Ottawakin sijaitsee sillä samalla turvallisella mantereella, josta Yhdyvallat meille suomalaisille sodan aikana rauhanvälitystä pyydettäessä antoi "viisaan" neuvon antautua ehdoitta Neuvostoliitolle, koska "he ovat yhtä hyviä demokraatteja kuin muutkin".

Maamiinoista puhuttaessa on nähtävä selvä ero terrorimiinojen ja puolustuksellisten miinojen välillä. Yleistävät kannanotot ovat muodostuneet terrorimiinojen kauhistuttavien seurausten perusteella.

Puolustukselliset maamiinat, mukaanlukien panssarintorjunta-miinat täysin vastuuntuntoisesti asennettuina sen sijaan voivat säästää verta. Ne ovat erityisesti pienen, rauhaa rakastavan kansan maanpuolustuksen olennainen osa, jota rajanaapuri ei voi tulkita aggressiiviseksi.

Vastaamatta jää kysymys, kuinka paljon ihmishenkiä, verta ja koteja olisi säästetty, jos vuonna 1939 maarajoillamme olisi ollut kyllin suojaava ja vastuullisesti asennettu maamiinoitus.

Maa, jolla on yhteinen maaraja aikomuksiltaan arvaamattoman naapurin kanssa ja joka on julistautunut miinattomaksi ja myös pysyttäytyy julistuksessaan, voi tällä tavoin suorastaan houkutella aggressiivisen naapurin rajanylitykseen.

Miinakentän puuttuessa on pakko uhrata ihmisveri, jos maa tahtoo taistella vapautensa puolesta. Eikä ainoastaan sotilaiden veri. Jos naapuri houkuttautuu hyökkäykseen, alkaa terrorismin ehkä kauhistuttavin muoto, ilmaterrori, joka kohdistuu koko uhriksi joutuneeseen kansaan. Mutta myös potentiaalinen hyökkääjä säästyy ihmisuhreilta, jos sillä on tiedossa naapurin kyllin vakuuttava puolustustahto ja puolustustaito. Hyökkäys todetaan liian riskialttiiksi. Terrorimiinat on ehdottomasti kiellettävä ja siitä kiellosta on ihmisyyden nimissä kaikkien pidettävä kiinni ilman ehtoja.

Mikko Ihamuotila
Talvi- ja jatkosodan veteraani, sotainvalidi 3/Sissip.5, 1/KevytPsto 14, JR 15"

http://www.turunsanomat.fi/osasto/?ts=1,9,0,0,162950,2004-05-10

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu