Eli kertokaas minkälaiset kuvat on ehdoton ei nettideittailussa. Olen suht kaunis, itsestäni huolta pitävä nuori nainen, mutta nyt on useampaan otteeseen käynyt niin, että hetken viestittelyn jälkeen olen kertonut miehelle osoitteen mistä kuviani löytyy, jonka jälkeen vastausta ei ole enää kuulunut ollenkaan. enkä usko näiden henkilöiden edes olleen mitään malleja etsimässä, joten ihmetyttää, mikä kuvissani mättää.
kuvan vaikutus
7
564
Vastaukset
Jaa a, vaikee kysymys kun itellä kuva on.
Ehkä he ovat pinnallisia ihmisiä, eli liian nirsoja.
No kullakin on oma tapansa.- Vaikea sanoa
Jos olet keskimäärin "kaunis" niin enpä tiedä.
Esimerkiksi jos et ole ylipainoinen tai ikäistäsi vanhemman näköinen.
Osa miehistä ei tykkää tyrkkykuvista eli tissit etualalla. Samoin jos nainen on kuvissa jossain pissis tai bimbovetimisissä. Samoin ei oikein anna hyvää kuvaa jos kuva on otettu baarissa tai naisella on joku alkoholituote näkyvillä.
Sitten voit miettiä onko kuvissasi esimerkiksi kavereita?
Eräs nainen kerran antoi osoitteen kuvasivulle ja siellä oli sitten "kavereina" jotain kännisiä häntä vanhempia miehiä. Eipä oikein sytyttänyt moinen. jos olet liian kaunis...
- katselen kuvia
jos kuvassa on vaikka valotus virheitä taikka näkyy salama peilistä joka kuva otettu toisella kädellä niistä tulee äkkiä mieleen että eikö tolla naisella ole yhtään kavereita kun pitänyt peilin kautta ottaa kuva :D
taikka muutamat kuvat joissa niissä naisilla on joku hullun katse muut eleet viittaa kuvassa että mikäs spyköpaatti nainen toikin on :D
niissä kuvissa olis hyvä olla edustavan näköinen eli markkinoida itseänsä kaikessa arkista tilanteista :D eikä tuoda niitä negatiivisia puolia hirveesti esiin :D
onneksi joillakin naisilla on hyviä kuva albumeita :D niitä on muka katsella varsinkin kuvia jossa tytsyllä on mukavaa ja positiivinen elämän asenne paistaa kuvasta :D ei tartte olla mikään missi olla mutta yleensä niillä misseillä on justiin niitä oikeesti huonoja kuvia mutta jos niillä on joku herutus kuva löytyy niin niitä voin kattoo mutta siihen se jääkin ;)- kjlkjkljnhbnlkm
kiitoksia näistä kommenteista! täytynee vähän päivittää tuota albumia. esim. baarikuvia taitaa turhan monta löytyä, vaikka en mikään baarikärpänen olekaan:D
- Kukkanen*
Juurikin tällaisten 'katselijoiden' vuoksi en halua laittaa omaa kuvaani profiiliin. Ainakaan kokovartalokuvaa en missään nimessä laittaisi. Sitä arvostelun määrää ei vaan jaksa. Se vaan on jotain niin ällöttävää.
- Yksi näkemys asiasta
Tapasin tänään töiden tiimoilta todella ihastuttavan naisen ja kun juttu tuntui lounaallakin luistavan, niin päätinpä käydä vilkaisemassa onko hänellä naamakirjassa profiili, jos vaikka viestillä joskus heittäisi. No olihan se profiili ja täytyy sanoa, että vaikka kuva on selvästi ammattikuvaajan ottama (taustat, asento, valo, yms.), niin hän oli huomattavasti kauniimpi livenä. Tuollainen kuva menisi hyvinkin täällä treffeissä ohi, jos ilmoitus on vähänkin huonosti tehty, eli pelkkä kuva ei todellakaan herättäisi mielenkiintoa.. vaikka todellisuudessa, sen takana onkin livenä varsin nätti nainen. Googlasin myös hänen nimellään ja löysin harrastuksen, josta hän ei maininnut, sillä lähinnä työjutuissa kuitenkin pysyimme. Harrastusten kautta hänestä löytyi netistä enemmänkin kuvia ja jostain syystä se nyt vaan on niin, ettei hän näytä olevan kovin kuvauksellinen.. eli tuli vain mieleen tässäkin tapauksessa, että miksi laittaa kuva? Taitaa olla enemmän kuitenkin haitaksi, koska ilman kuvaa olevasta ei kuitenkaan ajattele, että "eipä ole kummosen näköinen" - next, kuten kuvallisesta taviksesta herkästi (väärin, myönnän) ajattelee ja yhteydenotto jää tekemättä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minä itkin kotona kun tajusin että
Pelkuruuteni takia kun en lähestynyt vaikka järjestit otollisen hetken ja myöhemmin huomasin lasittuneen katseesi miten111795- 741415
Muistutus t-Naiselle.
Olet ilkeä ja narsistinen k-pää. Annat itsestäsi kiltin kuvan ulospäin kelataksesi ihmiset ansaan. Sitten päsmäröit, hau1511392Ylen jälkiviisaat estotonta Kamala Harris suitsutusta
Kolme samanmielistä naikkosta hehkutti Kamala Harrisia ja haukkui Trumpia estottomasti. Nyt oli tarkoituksella valittu2951290- 281189
Oho! Varmistusta odotellaan.
Pitäneekö paikkansa? "🇺🇦Ukrainian drones hit a 🇷🇺Russian Tu-22M3 bomber at the Olenya airfield,"1161132Oiskohan se aika
Selvittää pää vihdoin ja viimein. Minun kaivattu ei todellakaan käy täällä ja piste. Ei ole mitään järkeä enää tuhlata t51049Mää oikeasti vielä kuolen
Tämän tilanteen takia. Minä tosissani yritin ja tiedän että tämä tilanne sattuu sinuunkin. Molemmat taidetaan olla niin42977Onko jotain sanottavaa vielä, nyt voi kertoa
Poistun kohta täältä ja unohdan ajatuksen naimisiin menosta. Mieheltä29899Kun Suomen uutisiin ei voi luottaa?
Kertoisitteko te uutismaailmasn perehtyneet ASIANTUNTIJAT nyt sitten sen, mihin voi?232848