Onko

Juu, mutta jättäisitkö näppiksen ja pysyisitkö pois koneen ääreltä, jos sinulla olisi jatkuvasti ihmisiä ympärilläsi vastaamassa kaikkiin sinun kysymyksiisi ja keskustelemassa ihan samalla tavalla kuin täällä, sit mie vaan meinasin...

piparinmurunen kirjoitti:

Juu, mutta jättäisitkö näppiksen ja pysyisitkö pois koneen ääreltä, jos sinulla olisi jatkuvasti ihmisiä ympärilläsi vastaamassa kaikkiin sinun kysymyksiisi ja keskustelemassa ihan samalla tavalla kuin täällä, sit mie vaan meinasin...

minä en kauaa keskustele vaan aloitan oheistoiminnan. Tyydyttikö vastaus?

inaf kirjoitti:

minä en kauaa keskustele vaan aloitan oheistoiminnan. Tyydyttikö vastaus?

Ei ollenkaan tyydyttänyt, eihän keskustelussa aina kyse ole oppimisesta, vaan ajankulusta, ajatustenvaihdosta, tietoisuuden laajentamisesta, pohdinnasta, ajatusten ja tietojen vaihtamisesta. Tavallisen keskustelun päämääränä harvoin on oheistoiminta.

piparinmurunen kirjoitti:

Ei ollenkaan tyydyttänyt, eihän keskustelussa aina kyse ole oppimisesta, vaan ajankulusta, ajatustenvaihdosta, tietoisuuden laajentamisesta, pohdinnasta, ajatusten ja tietojen vaihtamisesta. Tavallisen keskustelun päämääränä harvoin on oheistoiminta.

ne mielenkiintoiset keskustelijat? Uskon kyllä, että tuo kinesteettisyys on opitun tulos, mutta toisaalta olen siirtynyt enemmän visualisoinnin suuntaan eli siitä voi oppia poiskin.

inaf kirjoitti:

ne mielenkiintoiset keskustelijat? Uskon kyllä, että tuo kinesteettisyys on opitun tulos, mutta toisaalta olen siirtynyt enemmän visualisoinnin suuntaan eli siitä voi oppia poiskin.

Onko elämässä kaikessa aina kysymys sinun mielestäsi oppimisesta, eikö kesksustelu voi olla muutakin kuin hyödyntavoittelua? Voihan keskustelijan kanssa keskustella vaikka hän ei olisikaan mielenkiintoinen tai hänen ajatuksensa olisivat tylsiä, tylsistyminenhän siinä tosin tulee, mutta eikö ihmisen kohtaaminen jossain määrin ole kuitenkin oppimista tärkeämpää? Eikö toinen ihminen anna tunteen siitä, että olet yhteydessä toiseen, et ole yksin. Mieti avaruutta,...jos olisit siellä vuosia ollut yksin ja yhtäkkiä kohtaisit siellä ihmisen,.. esim,..tälläisen tylsimyksen kuin minä, mikä olisi ensi reakotiosi,..oppiminen, vai olisitko vaan ilonen siitä, että nyt voit jonkun kanssa jakaa omat ajatuksesi, mielipiteesi, toiveesi, haaveesi jne..tosin voisit visualisoiden kuvitella myöskin itsellesi mielikuvituskaverin, mutta olisiko sillä samanlainen arvo?

neilikkapipari kirjoitti:

Onko elämässä kaikessa aina kysymys sinun mielestäsi oppimisesta, eikö kesksustelu voi olla muutakin kuin hyödyntavoittelua? Voihan keskustelijan kanssa keskustella vaikka hän ei olisikaan mielenkiintoinen tai hänen ajatuksensa olisivat tylsiä, tylsistyminenhän siinä tosin tulee, mutta eikö ihmisen kohtaaminen jossain määrin ole kuitenkin oppimista tärkeämpää? Eikö toinen ihminen anna tunteen siitä, että olet yhteydessä toiseen, et ole yksin. Mieti avaruutta,...jos olisit siellä vuosia ollut yksin ja yhtäkkiä kohtaisit siellä ihmisen,.. esim,..tälläisen tylsimyksen kuin minä, mikä olisi ensi reakotiosi,..oppiminen, vai olisitko vaan ilonen siitä, että nyt voit jonkun kanssa jakaa omat ajatuksesi, mielipiteesi, toiveesi, haaveesi jne..tosin voisit visualisoiden kuvitella myöskin itsellesi mielikuvituskaverin, mutta olisiko sillä samanlainen arvo?

kinesteettisyyden keskustelun yhteydessä siihen, että reagoi koko ruumiillaan eikä pelkästään liikuta äänihuulia ja heiluta korvanlehtiä.
Koen melko harvinaiseksi sen tilanteen, että jonkun puhe esimerkiksi olisi mitenkään tyydyttävää.

inaf kirjoitti:

kinesteettisyyden keskustelun yhteydessä siihen, että reagoi koko ruumiillaan eikä pelkästään liikuta äänihuulia ja heiluta korvanlehtiä.
Koen melko harvinaiseksi sen tilanteen, että jonkun puhe esimerkiksi olisi mitenkään tyydyttävää.

Aivan, juuri siksi et koe, koska et reakoit tunnetasolla ollenkaan ihmiseen, teet vain kylmiä aistihavaintoja ja keskustelet asiasta faktoina pohtimatta ollenkaan tunnepuolta. Tarkat aistit ja havainnollisuus voivat olla hyviä kykyjä, mutta ilman tunteita niillä ei ihmissuhteissa ole kovinkaan paljon merkitystä. Keskustelussa tärkeintä on tuoda esille sisintään, sitä aitoa persoonaa, joka meissä jokaisessa on. Feikit persoonat, ihmisuhdepelurit ja kylmän empaatittomat ihmiset ovat hmm...melkeimpä voisi sanoa ajanhaaskausta.

murupipari kirjoitti:

Aivan, juuri siksi et koe, koska et reakoit tunnetasolla ollenkaan ihmiseen, teet vain kylmiä aistihavaintoja ja keskustelet asiasta faktoina pohtimatta ollenkaan tunnepuolta. Tarkat aistit ja havainnollisuus voivat olla hyviä kykyjä, mutta ilman tunteita niillä ei ihmissuhteissa ole kovinkaan paljon merkitystä. Keskustelussa tärkeintä on tuoda esille sisintään, sitä aitoa persoonaa, joka meissä jokaisessa on. Feikit persoonat, ihmisuhdepelurit ja kylmän empaatittomat ihmiset ovat hmm...melkeimpä voisi sanoa ajanhaaskausta.

väitteessäsi, jos ihminen olisi pelkkää puhe-ja kuuloelintä, mutta kun ihmisellä on koko ruumis, joka reagoi. Olisi luultavasti kliininen tunne olla auditiivinen persoona, jonka kaltaisiin nykyinen oppimiskulttuuri nojaa uskonsa valmistaen psykopaattisairaanhoitajia.

inaf kirjoitti:

väitteessäsi, jos ihminen olisi pelkkää puhe-ja kuuloelintä, mutta kun ihmisellä on koko ruumis, joka reagoi. Olisi luultavasti kliininen tunne olla auditiivinen persoona, jonka kaltaisiin nykyinen oppimiskulttuuri nojaa uskonsa valmistaen psykopaattisairaanhoitajia.

On empaattisesti reakoivia ja empaatittomasti reakoivia ihmisiä. Reakointapa kahden ihmisen välillä voi olla erilainen vaikka obejkti viestilähettäjänä olisikin sama. Sitä juuri tarkoitinkin, että ihminen ei ole pelkkä viestinvastaanottaja vaan myöskin viestin ja viestijän analysoija sekä järjen että tunteen kautta. Toki jokainen pyrkii etsimään itselleen tasavertaista keskustelukumppania, mutta yleensä tahtoo käydä niin, että kaikkein fiksuimmat ovat niitä kaikkein yksinäisempiä, koska heidän ajatusmaailmansa on niin taktiilinen ja kinesteettinen.

Stroessnerin paratiisiin?