Mulle sano tuossa viikolla yks mies kahden tapaamisen jälkeen että: " Sä et tarvii keneltäkään mitään apua yhtään mihinkään. Se on pelottavaa!" Emmä sille ollu mitään sellasta sanonut, mut se päätteli niin. Sanoin ett välillä on kiva saada joltain apua vaikka ei tarvitsiskaan, ettei aina vaan huolehdi muista. Mitä te tästä ajattelette. Onko olemassa ihmisiä jotka aina haluu selvitä omillaan, eikä tarvii keneltäkään mitään?
Tarvitseminen
timanttia
108836
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 108
Vanhimmat
Mitä se tarkoitti silla avulla, taloudellistako?
On olemassa sellaisia ihmisiä jotka haluavat selvitä omillaan, koska haluaa olla vahva....mutta kuitenkin me tarvitsemme toista ihmistä. Toista ihmistä voi tarvita vaikka henkiseen tukeenkin.
vaan apua/tukea ylipäätään. Tää keskustelu virisi vielä ihan ihmeellisestä tilanteesta sillä mies tarjosi minulle apua, otin sen vastaan ja kiitin häntä vuolaasti siitä kuinka huomaavainen hän oli. Ja sit tulee tämmönen ripitys perään. Se ei nimittäin jäänyt tuohon esimerkkilauseeseen.
Mä taas ajattelen että mä oon ihan tarpeeksi vahva ottaakseni myös apua vastaan muilta ihmisitä. Ei se mua heikennä.
Tota niin, mulle tuli mieleen että se pelästyikö se mies jotenkin, jos sille tulikin tunteita sua kohtaan ja sen käytös muuttui sen takia noin.
Se huomasi että sä tarviitkin häntä.
jotain tunteita ja mä luulen että häviää sen takia pois.
Silloin syy ei ole sinussa, vaaan hän ei kykene käsittelemään tunteitaan nyt.
Ja kohdistaa sen noin nyt, en tiedä.
niistä miehistä jotka on kiinnostunut musta ja minä niistä, pelkää mua. Mä oon ihan tosi väsynyt siihen. Mä saan ne friikkaamaan, vaik en mitenkään sitä haluais ja se on ihan tosi rasittavaa ja kuluttavaa.
Tiedän mitä sä tarkoitat, tuo on vahvojen naisten kirous.
se ole mikään kirous vaan lahja aistia ihmiset jotka kuitenkin pyrkii jollain tavalla vaikuttamaan/hallitsemaan apujensa jne kautta.
olet naiseksi muuttunut?
Menes nyt Serpico hakkaamaan niitä puita ja lakkaa esittämästä bimboa :)
Hau hau!
omillaan toimeentulemista on niin monenmoista. Kuitenkaan harva selviää ihan omillaan...yhteiskunta on suunniteltu sellaiseksi. Plus puhumattakaan etteikö jokainen tai ainakin lähes jokainen kaipaisi toista ihmistäkin seurakseen edes hetkittäin :)
selvitä kaikesta ihan omillaan. Raskaaksi sellanen tulis. Semmonen ihminen ei luota toisiin ihmisiin (tuskin itseensäkään), joka ei uskalla ottaa toisilta vastaan mitään hyvää.
mutta niitäkin on joille on äärimmäisen tärkeetä koittaa selvitä aina omillaan :) Nii ei varmaan luota eikä halua jäädä mistään kiitollisuuden velkaan? Vaikia sanoa ihan tarkkaan mitä sen taustalla voi olla :)
Asia ja miten se esitetään. Minusta on positiivista, jos ihminen on niin vahva, että pärjää omillaan. Että suhteessakin molemmat seisovat omilla jaloillaan, vaikkakin lähellä toisiaan. Erotuksena siis toisessa roikkumisesta, jossa oletetaan toisen tekevän onnelliseksi sen sijaan, että se lähtisi omasta itsestä.
Mutta aina on riski, että asian esittää niin, että vaikuttaa liian itseriittoiselta. Monilla on kuitenkin tarve tuntea itsensä tärkeäksi kanssaihmisilleen. Miten sen nyt sitten hienosti kenellekin esittää, että toinen on tärkeä, vaikkakaan ei välttämätön.
"Onko olemassa ihmisiä jotka aina haluu selvitä omillaan, eikä tarvii keneltäkään mitään? "
Kyllä niitä on. Kumppaneiksi ne ei ole kovin suosittuja.
myös sellaiseksi. Kai mä näyttäydyn monille muillekin samanlaisena, kun niin monet miehet pelkää mua. Ei se kivaa ole.
"Sanoin ett välillä on kiva saada joltain apua vaikka ei tarvitsiskaan, ettei aina vaan huolehdi muista."
hienosti sanoit sille.
paljon on ihmisiä ketkä haluu antaa sellaisen kuvan ittestään ettei tartte apua, mikähän kompleksi sekin on.
tässä kaikessa on että se ei usko mua :(
kait se on päättänyt ettei hän kykene sulle antamaan mitään mitä oikeasti kaipaat
ja valitettavasti monella muullakin :(
tuntee ittensä mitättömäksi ja pieneksi
jooko, oksettaa.
sanon asiat niin kuin ne on
Vaikka ei tarvitsisikaan apua, niin ehkä sille miehelle oli tärkeätä olla avuksi. Ymmärrän, että joskus me naiset osataan olla varsinaisia tehopakkauksia, se on meille luonnollista selviytymistä arjen pyörityksessä.
Sellainen kuitenkin saattaa kumppanin (potentiaalisen kumppanin) mielestä jättää heidät ulkopuolelle, tuntemaan, ettei naisen elämässä ole tilaa, eikä tarvetta miehiselle miehelle.
Riittämättömyyden tunne saattaa olla myös pelottavaa, vaikkei siihen olisikaan mitään aihetta.
että mä selviän elämästä ilman miestäkin, enkä siten kai "tarvitse" riittävästi, mut silti ei se mee niin etten koskaan tarvitsis keneltäkään mitään.
minulle sanoi samaa muutama nainen vuosikymmeniä sitten.
Oikeassa oli.
sillon tuntui ?
koska siitä niin kauan.
Tavallaan jokainen tarvitsee jotakuta. Mikäli sitten emme laske mukaan lääkäreitä, kaupan kassoja, kuljetusmuotoja.
Mikäli ostat polkupyörän, siihen tarvitaan vähintään ajan kuluessa uudet renkaat, ellei aio varastaa niitä yön pimeydessä.
Epäilen kuitenkin ajatelleeni jotain vastakkaista.
halua seurustela ihmisen kanssa, joka tekee töitä 60h viikossa, opiskelee ja juoksee illat bilettämässä.
seurustelisin, en opiskelisi. Enkä biletä kovinkaan usein, oon 40. En myöskään tee 60 h viikossa töitä. Vika täytyy löytyä kyllä musta :)!
tehdä ruokaa ja siinä ohessa korjata kodin pienet ja hieman suuremmat hommat. Monesti sivustaseuraaja sattaa uskoa ettei tuonkaltainen ketään rinnalleen tarvitse.
Sinänsä yksipuolinen ajattelu, ei osaaminen mitään parisuhdetta määritä.
Minä olen ainakin pitänyt aina kunnia-asiana tulla omillani toimeen ja olla olematta riippuvainen kenestäkään.
Saattaahan se olla (ja on monesti ollutkin) pelottavaa sellaisen mielestä, joka pyrkii tavalla tai toisella saamaan aikaiseksi riippuvuussuhteen ja sitä kautta riittävän vahvat neuvotteluasemat itselleen. Kyse on vallasta. Eikä tämä dynamiikka ole yksinomaan parisuhdejuttu. Samaa shittiä tulee vastaan myös työelämässä ja ystävyyssuhteissa.
Välillä sitä ei vaan voi muuta kuin ihmetellä, mille asteelle tuollaiset valta-asemaan pyrkivät regressoituvat, kun huomaavat, etteivät perinteiset keinot toimi. On ollut väkivaltaa, itkupotkuraivareita, säälipisteiden keruuta, uhkauksia ja itsariviestejäkin, kun minä en ole asettunut minulle osoitettuun laatikkoon; autettavaksi, riippuvaiseksi ja lopulta käskettäväksi. Valitettava tosiasia kun on, että monta kertaa me vahvat ja itsenäiset vedämme puoleemme juuri niitä heikoimpia.
Onneksi maailmasta kuitenkin löytyy myös itsenäisiä ja terveellä itsetunnolla varustettuja ihmisiä, joiden kanssa voi elää tasapainoista elämää, jossa kumpikaan ei riipu kummassakaan, vaan molemmat ovat suhteessa omasta vapaasta tahdostaan ja puhtaasta rakkaudesta. Kun tämän lopulta tajusin, ja deletoin lähipiiristäni kaikki valtapelejä pelaavat, on elämä ollut paljon helpompaa, tasapainoisempaa ja onnellisempaa.
Eli minä kyllä sinuna höristäisin korviani, jos parin tapaamisen jälkeen tulee jo tuollaisia tunteenpurkauksia. Kysymys kuuluu: Mihin niillä pyritään?
pitkästsä aikaa. Lucky you että löysit omasi. Ei se helppoa ole, ehkä mun pitäis katsella ihan toisentyyppisiä miehiä, kun nää mitä täs on ollu viime aikoina niin ne ei yleensä kestä itteään eikä mua. Kirjoitit paljon asiaa. Hölmöintä on se että oot sitten mitenpäin vaan niin tietynlainen mieslajike ei kestä lopputulosta. Jos päätät asioista, se ei ole hyvä juttu, jos himmailet ja annat miehen päättää niin sekään ei ole hyvä juttu, jos yrität hakea tasavertaista kompromissia niin sekin tekee toisen epävarmaksi. Ja sit tulee se draama mihin mä en jaksa osallistua. Se päättyy sit tyyliin, että toinen uhkaa juoksevansa ovesta ulos. Emmä jaksa sanoo muuta kuin, että mä tuun saattamaan sut ovelle ja tuut sit parempana päivänä takas. Ei oo sekään hyvä, kun niille pitäs huutaa että älä mee, mut kun mä en jaksa semmosia leikkejä leikkiä :) Muttajoo noi tunteenpurkaukset heti alkumetreillä on se alarm mikä munkin pitäs jo tuntea...ne on dramaqueenin elkeet.
vai soo et sä olet siis se jolle itketään jne. Olisko ylimielisyyttä kehissä? Rakastat kuitenkin jotain toista? Mä vain arvailen mut jos sä jätät jälkees jatkuvasti rikkoontuneita ihmisiä, mikä on syy? Ehkä olet kaunis nainen johon ihastuminen jo pelkäseen tuottaa tuskaa...? :D
Mut tää:
"ne ei yleensä kestä itteään eikä mua"
- on totta!
Mula taas mun olevaisuus ja itsetiedostus on myrkkyä sellaselle joka sitä tahtoo paeta....vaikka eihän ne sitä aluks tiedä ;)
*seisoo rinta rottingilla omuudessaan?
mua ylimieliseksi sanoneet. Jotkut on sanoneet ehdottomaksi kylläkin. Mul on tietyt rajat mitä ei ylitetä, koska mä siedän huonoa kohtelua vain tiettyyn pisteeseen saakka .Mut se ei oo se isoin ongelma vaan se että mä vedän puoleeni vääränlaisia miehiä jotka menettää itsensä hallinnan mun kanssa.
korkki kiinni jo, ääliö.
päättelit ett korkki olis auki. Se on ollut kiinni eilen ja tänään. Perjantaina se oli auki, mut ei se enää vaikuta :)
fiksu nainen sekoilee aivan typeriä juttuja....
naiset vetää puoleensa ensisijaisesti vääränlaisia miehiä. Sitä paitsi suurin osa oikeanlaisista on viety, varattu ja omittu jo aikapäiviä sitten.
Mä luulen että se on naisten viimeistään siinä vaiheessa ruvettava miettimään minkälaiset miehet vetäisi häntä puoleensa ja sitten toimittava itse eikä siirtää vastuuta miehille.
tarkota että vastuu olis miehillä. Se on vaan niin vaikee tunnistaa ulkonäöltä sitä oikeenlaista ennekuin kuin joutunut jo sen vääränlaisen kanssa tekemisiin. Kun sen tunnistaa vasta jutuista jos ulkonäössä ei oo mitään hälyyttävää. Ite mä siitä vastuussa oon.
Minusta osa ihmisistä ihastuu luonteenpiirteisiin, jotka ovat kaikkea muuta kuin hyväksi pitkää parisuhdetta ajatellen.
tämä pitää paikkansa.
pitäis avata se korkki että tulis fikusmpia juttuja...
pienet vetäisit, itsepäisyyden nimiin vaikka.
Eikä asioiden pohtimisessa mitään pahaa ole, ei vain pidä tehdä sitä ilman järkeä.
oon pohtinu vailla järkeä. Otan tämän kunniaksi yhden bacardicolan :)
kanssa sählääminen on tietyn vaiheen, mikä menee yleisenä oppina erilaisista ihmisistä, jälkeen ajan tuhlausta. Pitää etsiä tunnistettavia merkkejä niistä potentiaalisista oikeista ja sitten pystyttävä nopeasti kertomaan kuka sinä olet. Jos se miellytä, niin seuraava.
Ulkonäöstä johtopäätösten tekeminen on haastavaa, mutta jokainen löytänee jotain merkkejä. Itselläni osumatarkkuus parani huomattavasti kun ryhdyin ohittamaan kaikki korkeita korkoja käyttävät naiset.
miesasian kelaaminen on viksuinta toteuttaa jossain muualla, täysin järjissään tai sitten täysin vailla ymmärrystä :)
mä olen täysin järjissäni vaikka tuli tosin pieni heikko hetki :) Tää keskustelu auto siihen :) Hävettääkö sua mun puolesta vai mistä neuvo, että olis "viksuinta" puhua muualla. Onko me muuten joskus nähty sillä sä muistutat kovasti erästä ihmistä?
on hauska ja varsinkin jos se on oikeesti niin että kukaan korkkarimimmi ei sovi sulle. Niissä on nimittäin eroja. Joo mä tiedän että kukaan suurempaa herkkyyttä ja moniulotteisuutta sisältävä mies ei sovi mulle ja niihin mä just haksahdan. Hitto mun on kierrettävä ne :)
Ollaanko me oltu yhdessä samoissa tiloissa vailla ymmärrystä :)?
ollaanko nähty, eikä mua hävetäkään enmä sitä tarkoittanut. Ihan vaan naisellisia juttelen sulle.
Mutta nauti nyt bacardisi :)
Voi olla, tosin täysin vailla ymmärrystä ;)
sä kuulostit yhdeltä tietyltä palstan mieheltä ::) Bacardi meni jo. Ehkä mä otan toisen.
varmaan olekaan. Mut vaikea ja tietäväisen oloinen nainen houkuttaa varmaan öykkäreitä jotka loppujen lopuks itse kaipaa aina jonku äitinsä kaltaisen ämmän huutamaan ja toivoo ehkä et sä ottaisit ohjat vaikket halua sellasta? :) ei ne ymmärrä tollasesta mistä me puhuttiin...
Odotukset ja todellisuus ei kohtaa, mut koukkuun on helppo jäädä kun sisällä ei oo mitää....
(edellinen viesti oli niin täynnä virheitä, että oli pakko poistaa)
Joo, aika nopeasti sen kyllä huomaa, jos mikään mitä teet ei kelpaa, ja siinä kai se juttu juuri on. Mä huomaan nykyään jo aika nopeasti, jos joudun olemaan jonkun seurassa kauhean tietoinen siitä, miten itse toimin, silloin on jo jotain pielessä.
Silloin kun asiat on hyvin, voi jokainen olla tilanteessa omana itsenään. Enkä tarkoita nyt sitä, että se tarkoittasi sitä, että omana itsenään olisi täydellinen, vaan sitä, että kelpaa keskeneräisyydestään huolimatta.
Kyllä mä olen sitä mieltä, että jos tilanne menee jo sille asteelle, että toinen on kiinni ovenkahvassa, ja kääntyy taaksepäin kysymään, että muututko vai lähdenkö, niin ei siinä kannata mitään perään huudella. Saa mennä. Kyllä nämä keskustelut pitää pystyä käymään ilman välitöntä uhkaakin.
Ei se vahvana ja itsenäisenä olo helppoa ole, sen kai jo pystyy lukemaan myös tästä ketjusta. Aika nopeasti tulee leimatuksi itsekkääksi, ylimieliseksi ja saa kuulla, kuinka se on oma vika, kun ei kenellekään kelpaa. Mutta toisaalta: mitä lajiketta nämä syyttelijät ja nauresekelijat ovat?
Ja jos mun pitää valita olenko mielummin vahva ja itsenäinen, vai toisten vaatimuksille antautuva ja perässä vedettävä, ei ole kyllä kahta kysymystäkään kumman valitsen. Ja kuten sanottu: niitä vahvoja ja itsenäisiä löytyy myös vastakkaisesta sukupuolesta. Eikä niistä kaikki läheskään ole vielä/enää varattuja.
Joten jatka etsintää, sisko hyvä! Kyllä se vielä vastaan tulee sullakin ;-)
vaan jätettävä naivistisen ajat taakse. Mä en voi hoivata ketään joka ei ole hoivattavissa, siitähän siinä on kyse. Mul aina herää säälin tunne, mutta mä en saa enää antaa sille pikkusormea. Tämä keskustelu oli kaikenkaikkiaan valaisevaa kun tää tuo mustaa valkoisella asian silmien eteen. Sitä ei voi lakaista maton alle.
Sääli ja sympatia on paha rasti. Kun itse on joskus kokenut kovia, olisi sitä niin mieluusti loukkaamatta muita ja tukena elämän kolhiessa. Jopa siinä määrin, että on uhraamassa oman onnellisuutensa. Mutta kuitenkin niin monesti sekään ei sitten lopulta riitä, vaan sinulle sälytetään vastuu myös tulevista kolhuista. Olethan sopiva syntipukki, kun olet tukijan rooliin asettunut.
Vastuullisuus ja vastuunotto on kaiken ydin. Ja ennen kuin ihminen ottaa vastuun omasta elämästään ja onnelliseksi tulemisestaan, ei mikään häntä auta tai hänelle riitä. Ja sellaisen ihmisen kanssa ei kannata edes haaveilla tasapainoisesta parisuhteesta.
Kiva, jos näistä kokemuksesta kumpuavista ajatuksista oli hyötyä =)
oli hyötyä. Mun ystävät on tästä jo pidempään huomautelleet, mut en ole suostunut kuuntelemaan niitä, kun on tuntunut että ne puuttuu liikaa mun asioihin. Mun täytyy nyt kiittää niitäkin ja kertoa että ne on olleet oikeassa. Tässä keskustelussa oli kiitollisinta nimenomaan te muutamat naiset jotka omakohtaisen kokemuksen vuoksi ymmärrätte mistä puhutaan.
mä esim en halua apua keltä vain. Vain tietyiltä tyypeiltä jotka ei kiristä mua sillä...et ovat auttaneet joskus.Se on toiminut paljon paljon paremmin kuin vastavuoroinen välineystävyys.
täällä antanut, ja nyt jos joku on todennut niin ääneen niin sekös sattuukin arkaan paikkaan.
Mitä sä tarkoitat koko avauksellasi, millaista apua oikein olisit vaille? Kyllä todellinen vahvuus näyttäytyy muutoin kuin uikuttamalla typeriä.
JÄTKÄ LEIKKII NAISTA! :D
makuun päästyäni arvaan seuraavaksi tästä aiheesta.
Tuo "tarvitseminen" (pthyi...) menee hiukan ohi sen miten se tuodaan esille, oli kyseessä sitten mies tai nainen. Mies tuo sen esille usein ns. miesten töissä jne ja nainen usein holhoamistyyppisissä jutuissa, joskin jälkimäissen suhteen olen jäävi kommentoimaan.
Mutta mielestäni siinä useimmiten tarkoitetaan toisen ihmisen kaipuuta rinnalle. Ei pakottavaa tarvetta, ei sitä etteikö pärjäisi itsekseenkin hyvin, vaan sitä että toisen ihmisen, sopivan vastakappaleen, kanssa elämä olisi keskimäärin parempaa. Joo, niitä ongelmia tulee kaksin käsin, mutta se unelma on että niistäkin suoriudutaan ja asiat ovat taas hiukan entistä paremmin. Tarve toiselle, ei toisen suoritteelle, ei toisen taidoille, ei toisen täyttävyydelle, vaan vain sille että kaipaisi toista rinnalleen, jakamaan.
En tiedä onko sellaisia ihmisiä joille tuo edellä esittämäni kaltainen "tarvitsevuus" olisi haastavaa, kaiketi, koska se kuitenkin jossain määrin edellyttää myös sitä että kykenee riittävästi avautumaan toiselle ja mahdollisesti myös sitä, että kokisi voivansa luottaa itsensä täysin toisen käsiin. En tiedä...
Puhdas tiivistetty arvaus, olen täydellisen pihalla ja eksyksissä tämän asian kanssa, vieläkin...
...toisen ihmisen kaipuuta rinnalle... hänen ...
helvettiikö pelottelet niit kundei.
on olemas ihmisii, jotka kuvittelis et ne selvii omillaan. mut ketää ei pärjäis yksin. et siit ei niinku kandeis tehä sellast teesii, jota ei pystyis sit myöhemmin rikkoon. et sen takii ei olevinaa pysyis pyytään apuu.
se vaa o tällane suomalaiste oma keksintö vissii et pitää hampaat irves viimesee saakka itte yrittää, vaik henki menis. njoo.. ehkä se olis jotai kulttuuriperintöö ja opittuu, mut kyl kai se iha tietynlaise miälentilan vaatii, jota ehkä vois jotkut geenit jotenki auttaa, et ku ne olis sopivasti jotenki ristis ja sit olis sopivanlaine koti, niin siit kombost sit tulis sellane yrittäjä- persoona.
tääki o tolle suomalsite keksinnölle tavallaan sokee, koska se ei olis tän miälest yhtää huono juttu se itsenäine elämä tai riippumattomuus. parempi niin ku toisinpäi.
Ihmettelen että tuollanen lause tuli just sun suusta, jonka pitäs tietää etten mä ketään pelottele.
no se ei ollu mikää hattuiluheitto eikä tosissaa väännetty, sellane darrast kärsivän humorpläjäysletkautus yritys. sorppa jos loukkas, se ei ollu tarkotus. komedia o vaikee laji. varsinki ku puolet aivosoluist hukku eile.
Ei kyl saatu kunnon riitaa aikaseks :)
otetaa sen verran takas, tuol toisaal ku joku aukoi jostai itsesuggestiost.
et niinku siel olis tullu niinku miälee, et kyl sä sittenki tavallaa pelotat, et sulla olis sellane kauniin naisen ongelma, ku kundit ei uskalla tulla jutteleen sulle. et jos se niinku alkais niist seuloon ittelee miestä, ni sit se kyl joutus meneen aika paljo vastaan niit.
mut täst sen enempää. ehkä tää hiljenis.
ota nenääni vaikka sanotkin :) Siis tarkotatko sä että mun pitäs niinku lähestyy miehiä? Must se on väärin jos ulkonäön perustella luetaan pelottavaksi, samanlaisia tuntevia olentoja me kuitenkin ollaan kaikki sisältä, eikä kukaan voi sille mitään miltä näyttää. Mut mä ymmärrän mitä tarkotat, ihmiset ei sais olla niin pinnallisia että ulkonäön perusteella luokittelee ihmistä sisältä.
arempie kans se humppa lähtee vaan toisel jalal, ku vähemmä arkojen. et periaattees samaa, mut lähtö ei välttis oo nii nopee tai jotai. ehkä ne tarvii ekanaki mahkui ja toiseksee aikaa, mut sit kui paljo sitä riittää ja onks se mitä löytyy sit tarpeeks sille toiselle, ei voi tietää.
ku se perusohje olis, et vältä välitiloi, mut toi kuulostais nimenomaa silt välitilalt, ainaki jonkiaikaa.
se sais itte miettii sen et millasee säätöön haluu lähtee messiin. ei näis jutuis kuitenka mikää kiire pitäis olla, loppuelämä aikaa..
Ja niistä monet selviääkin. Mut ei ne ole ihmisiä..
.
miten niin ei ole ihmisiä??????
Siis tarkoitan tässä sellaisia jotka hoitaa omat asiansa eikä kuormita niillä muita
Ei se sitä tarkoita että on jokin cyber kyklooppi
.
kysymykseen. Se koski ihmissuhdetta, jossa arvomaailma on ilmeisen erilainen.
Mun mielestä ihmisellä ei ole montaakaan omaa asiaa. Yksin me pirulaiset ei pärjätä. Tarvitsemme toisiamme. Joka muuta väittää, puhuu paskaa.
Vaikka ihminen teoriassa selviäsi yksin, niin miksi edes pitäisi selvitä, kun on toisiakin ihmisiä..
Itselläni on siinä vastaanotossa hiukan ongelmia.
Aina tottunut kaiken tekemään itse ja otan miltei loukkauksena jos joku ajattelee minun olevan avuton ;)
Silti katselen kaihoten naista joka viilaa kynsiään, silläaikaa kun mies tarkistelee rengaspaineita.
osaan ottaa vastaan kun sitä tarjotaan. Pyytämisen vaikeutta jossain määrin on, mutta olen oppinut vähän pyytämäänkin. Mä en koe itseäni avuttaomaksi vaikka minua autettaiskin. Mä autan niin paljon koko ajan muita ihmisiä että olen aina otettu jos joku tarjoaa minullekin jotain apua.
otettu.
Mutta huomaan sählääväni seassa kun auttaja yrittää tehdä jotain ;))
Tiedostan että ongelma on omien korvien välissä.
Mut miten sitä oppis...vaan kainosti viilaamaan kynsiään ;)
keskitie, mutta jätä kynnet viilaamatta. Siten voit olla oma itsesoi. Ei pidä näytellä mitään mitä ei ole.
näytteleminenja valehteleminen ie ole viisasta ;)
Ihan kuin minullekin ois noin sanottu joskus. Tai aika usein... Luin joskus valovuosia sitten miehille tärkeistä ominaispiirteitä naisissa ja yksi niistä oli tarvitsevaisuuden tunne.
Jos nainen on liian itsenäinen niin miesten "ritarillisuus" kärsii. Samoin, jos nainen on liian hallitseva sängyssä niin miesten maskuliinisuus kärsii. Miehen emootiot kohdistuvat yleensä ryhmän hallintaan ja ryhmään kuulumiseen ja naisella yksilön hallintaan. Tästä johtuu, että pikkupojat leikkivät mielellään ryhnissä, kun taas naiset suosivat parileikkejä. Miehille tärkeää on kuulua ryhmään ja jos mies saa perheessä tunteen, että kuuluu ryhmään ja häntä siinä tarvitaan, jotta ryhmä olisi kokonainen, niin liitosta tulee kestävämpi. Miehet mieluummin hoitavat perheessä lapsilaumaa leikkimällä ja raijaamalla harrastuksiin, kun taas naiset viihtyvät sen pienen nyytin kanssa ja keskittyvät lapsen pieniin kehitysvaiheisiin. Artikkeli oli mielenkiintoinen siinäkin mielessä, että pitkään sinkkuna olleet yh-naiset epätodennäköisimmin pariutuvat laten ollessa alaikäisiä. Vasta lasten ollessa täysi-ikäisiä useimmat yh-naiset pariutuivat, koska maskuliinisten asioiden hoito väheni lasten lennettyä pesästä. Mies haluaa, että nainen on hieman avuton ja osoittaa, ettei pärjää yksin.
Tämä teoria tavallaan on ihan varteenotettava. Ihmettelin, miten ystävälläni oli jatkuvasti hyvä tuuri miesten suhteen, vaikka hän oli normaalin näköinen ja avuton. Toinen ystäväni, joka oli nätti ja "omillaan toimeentuleva" vuorostaan kärsi sinkkuudesta. Minulla on myös sama ongelma, että haluan näyttää olevani vahva ja pärjääväni omillani. Jotenkin sukulaisten jatkuvat arvostelut minua kohtaan ovat olleet osana toimintamallini muodostumiseen. Olen vahva luonne kaikinpuolin ja pidän itsenäisyydestäni, mutta olen sisältä heikko. Minuun ihastuvat miehet useimmiten miehet, joiden maskuliininen taso on matala ja tykkäävät olla huollettavia. Teen tämän asian kanssa töitä, mutta helppoa se ei ole. Jos tiedän hoitavani jonkun asian, niin minun on vaikea antaa tehtävä toiselle. Sitä huomaamattaan antaa itsestään itsenäisiä signaaleja. Ihan pieniä eleitä ja sanontoja, joista muodotuu erilainen mielikuva, kuin mitä itsestään haluaa antaa.
Niin, että kyllä naisen itsenäisyys ei välttämättä hyvä asia ole näin parinmuodostamisen kannalta.
sinulta Petronelli. Meissä on monet asiat samoja. Mäkin hoidan hommat ja kotona on opetettu että duunit tehdään eikä sanota ettei osaa tai voi vaan aina pitää yrittää. Yrittämättä ei voi kukaan sanoa ettei osaa. Se onkin kaksiteräinen miekka sillä se on toisaalta paras oppi minkä oon himasta saanu, kun on sanottu, että sä pystyt kyllä. Sen kun on kuullut tarpeeks monta kertaa niin tietää että pystyy lähes mitä vaan. Sitä ei vaan sit kaikki kanssakulkijat kestä parisuhteissa eikä töissä.
Toi sängyssä hallitsevuus on kans joillekin liikaa, mut ei siinä pysty itseään muuttamaan. Samanlaisia miehiä minäkin vedän puoleeni, mut nyt se loppuu. Pakko tehdä tietoinen ratkaisu.
Mä en yritä olla mitään, oon vaan liikaa kaikkee väärille miehille. Jos mä jotain oon yrittäny niin oon joskus yrittäny pitää vähän kantta vakan alla, etten olis niin pelottava, mut nyt sekin loppuu.
Jep ja juuri tuo kotoa opittu malli. Ihan kuin maailmassa ei muuta malleja olisi. Niistä vain on vaikea päästä irti ja teettää työtä poisoppia vanhoista tavoistaan. Motto "teen kaiken niin hyvin kuin osaan" sopii työelämään, muttei yksityiseen elämään. Pitää antaa joissain asioissa periksi. Luonnetta vaatii toimia periaatteen vastaisesti.
Katsoin joskus ohjelmaa pakko-oireisista ja fobioista kärsiviä. Ohjeman tyttö pelkäsi kuollakseen rottia. Niimpä hoitokeinona ongelmaan oli tutustua rottiin. Ohjelman lopussa tyttö rakastui rottiin eikä kokenut pelkoa niitä kohtaan. Tarinan opetus oli, että pelkoja pitää kohdata ja niitä päin on mentävä vastaan. Tätä voisi soveltaa kotoa opittuihin tapoihin. Jos tuntee, että joku asia on väärin ja haluaa elää toisella tavalla, niin tekee mielikuvaharjoittelua ja kohtaa ongelmansa. Helpommin sanottu kuin tehty, mutta toimi minulla opiskeluun lähtiessä ja erossa. Ei parisuhteessa tai työssä pidä sietää kaikkea. Oman onnen eteen pitää itse tehdä töitä.
Kirjoitit: "Mä en yritä olla mitään, oon vaan liikaa kaikkee väärille miehille". Voiko tuon paremmin kiteyttää ongelmaa? Se miellyttämisen halu on kovaa silloin, kun pelkää hylätyksi tulemista. Liisa Keltinkankaalla on hyvää kirjallisuutta aiheesta. Kannattaa lukea, jos lukeminen ja itsensä kehittäminen kiinnoostaa.
Tsemppiä pohdintoihin!
runoilija kirjoitti joskus http://keskustelu.suomi24.fi/node/4914357
epävarmuus? Etkö itse tiedä minkälainen olet?
etten pelottele parisuhteessa ketään. Monilla miehillä vaan tuntuu olevan se epävarmuus asian suhteen.
täällä kyselet?
Tai onko sulla mainoskampanja menossa?
tää on suhteet ja tunteet miehen logiikka -palsta :) Ei mulla oo mainoskampanja menossa. Jos olis niin markkinoisin itseeni positiivisessa valossa. Tätä keskustelua ei voi CV:hen lisätä :)
mutta paskapuhetta, sanon minä. Tai sitten onnistut löytämään kaikkialta ne ihme vätykset, jotka itseään mieheksi luulevat.
tarkentaa valintojani.
täytyy nähdä itsesi realistisesti ja lakata esittämästä jotain muuta mitä todella olet.
kestä sitä jos mä olenkin valinnut vätyksiä, kun se on sun mielestä huono totuus? :) Mä en yhtään ihmettele sitä.
minulla siinä on? Ei mun tarvitse valittaa täällä sitä, että olen pelottava parisuhteessa.
sua närästää että mä siitä puhun :)
Närästää? Mietipä uudestaan.
Oletko muuten kuullut, että kaltaisuus vetää puoleensa?
syystä sä siinä natkutat kerta toisensa jälkeen jotain :) Oletko koskaan ymmärtänyt että tuollanen tyyli ei saavuta keskustelussa mitään toivomaasi lopputulosta. Se ei ollu kysymys.
Katsopas uudestaan aloitustasi. Jostain syystä näyttää siltä, että en asetu siihen nalkuttajan osaan.
Palatakseen siihen "kaltaisuus vetää puoleensa"-aiheeseen. Oletko sittenkään sellainen, mitä luulet olevasi? Maalaat itsestä sellaista mielikuvaa, mikä ei kestä todellisuutta. Ei tosin mitään uutta The Palstalla.
Pieni oppitunti sinulle miehistä. Ei miehet ole lopulta sellaisia sikoja, että sanovat suoraan päin naamaa sen, että miksi ei. Miehet keksii usein, melkein aina jonkun valkoisen valheen naiselle selitykseksi miksi ei, paitsi silloin, kun tulevat pahasti loukatuksi. Silloin alkaa paska lentämään ja pahin paska on aina se totuus, mitä kukaan ei halua itsestä kuulla. Ei miehet eroa siinä asiassa naisista. Sellainen on hyvin inhimmillistä. Samoin se, että aina maalataan itsestä todellisuutta parempi kuva. Eikä ole epätavallista sekään, että maalataan itsestä huonompi kuva. Sekin on yksi tapa saada huomiota ja sääliä osakseen. Kummatkin tavat on lopulta mahdollisen suhteen kannalta tuhoon tuomittuja.
Realismi on jotain, mitä jää niiden kahden tavan väliin ja ehdottomuus ei siihen kuulu. Ehdottomuus siinä, että lyö lukkoon jotain, mitä ei voi tietää, koska se jokin ei ole vielä ajankohtainen ja ei välttämättä edes ajakohtaiseksi tule. Joku(kenties suurin osa) vaatii ja odottaa ehdotonta uskollisuutta suhteessa, vaikka ei voi tietää mihin se suhde kehittyy ja mitä kaikkea vielä elämä eteen tuo. Siinä herää kysymys, että miksi vaatii sellaista? Miksi sellainen on ehdottomana vaatimuksena? Onhan se aika selvää, ainakin minun mielestä. Sellaisen vaatija pelkää tulevan petetyksi. Onko sellaisessa pelossa eläminen sitten toivottavaa? Ja mitkä ovat sellaisen pelon seuraukset? Sitä sopii jokaisen miettiä... Ja sitten taas se toinen ääripää(sellaiset taitaa olla vähemmistössä). Ei mitään väliä, vaikka nussiikin ympärilleen. Onko sellaisessakaan mitään järkeä? Mitä jää jäljelle? Niinpä...
Sitten vielä aloituksesi aiheeseen. Sekin on hyvin inhimmillistä keksiä selityksiä yhdelle ja toiselle asialle. Sekin sopii tavalliselle rationaaliselle järki-ihmiselle paremmin, kuin selityksettömyys. Se on aina turvallisempaa kuin selityksettömyys. Mieluummin virheellinen selitys, kuin rehellinen tietämättömyys...
sä tunnet mut hyvin ja tiedät että vain samankaltaisuudet vetää tosiaan puleensa niin mä oon oon hoidettava ressukka. Ihan sama mulle.
että jos mietit itse jotain miestä, jonka kanssa olet kokenut saman kaltaista tunnetta, että hän ei tarvi sulta apua mihinkään. Jos se avaisi sulle, mitä tuo mies mahdollisesti tarkoitti. Voihan olla toki, että tarkoitti jotain muuta kuin sanoi, mutta jos toisinpäin ajatteleminen aukaisisi sulle, mitä mies mahdollisesti yritti sulle sanoa. Jos olet sellaista miestä sitten koskaan tavannut, jonka olisit kokenut olevan sinulta apua tms. tarvitsematon.. En osaa muuta sanoa, kun en sillä lailla sua tunne. Joskus vaan itsellä asioiden toisin päin ajatteleminen on auttanut.
ole tullut sellaista tunnetta. Jos ei puhuta avusta niin jostain tarvitsemisesta. Mut mä haluun saada apuakin. Tai sillon tietty jos huomaa että joku mies ei oo edes kiinnostunut musta, niin ei oo tarvinnu yhtään mihinkään. Mä päätin, että mä selvitän vielä tänään sen asian tuon miehen kanssa. Olen kokemusteni vuoksi herkkähipiäinen asian suhteen.
naiset on kun rutto, ne tarvii vahvan miehen.
kauniista sanoista :) Siis oikeesti vaikka sarkastiselta kuulostikin.
joka haluaa nähdä sanojen taa, kykenee merkityksen ymmärtämään.
sellaisia ihmisiä jotka kokee, ettei tarvitse keneltäkään mitään. Loppujen lopuksi ne saattaa olla niitä, jotka tarvitsee eniten. Kai sitä jokainen tarvitsee oikeasti jotain :)
sen näen. (Runontaja saa olla poikkeus tässä teoriassa)
No poikkeus vahvistaa säännön :) En ole vielä lukenut mitä runontaja kirjoitti.
niin ihminen joka tarvii rahaa, tarvii tulonlähteen joka tulee sekin toisilta ihmisiltä. Ihminen joka tarvitsee ravintoa, saa senkin toisilta ihmisiltä. jne. markkinatalous on tae sille, että me kaikki tarvitaan toisiamme. Mikäli ei sulkeudu kokonaan yhteiskunnan ulkopuolelle ja pärjäile oikeasti omillaan. Omavaraisuuskin saa jostain alkuaineen.. Eli kärjistetysti kukaan ei taida pärjäillä ihan aikusten oikeesti omillaan. Riippuu mistä katsoo ja miten syvältä asiaa tonkaisee :)
totta tuokin mutta tarkoitin itse lähinnä tarvetta olla toisen lähellä ja jakaa asioita, olla rakastettu/rakastaa jne.
:)
ymmärsin :) Halusin vaan lisätä tähän toisenlaisenkin tarvitsen toisia näkökulman. :)
Monenlaista tarvetta on. Nyt miun tarvii lopettaa tää netissä surffailu tältä erää :)