Hesari 6.12.2010
Taass unohtuu kirkon ihmiseltä se peiliin katsominen. Kirkon väkipako johtuu mediasta, Vapaa-ajattelijoista ja Eroakirkosta.fi palvelun ylläpitäjistä.
Ja samaa perustelematonta väitettä, ettei ihminen ymmärrä muita uskovia jos ei tunne omaa uskontoaan. Mitä omaa uskontoa?
Kun joku joskus esittäisi todisteen näiden väitteiden todenperäisyydelle.
"Kirkon johtava virkamies näkee uskonvastaisuuden nousevan
Kirkon ylin virkamies: Uskonto on ahtaalla
Täysin maallistunut Suomi olisi lukutaidoton myös muiden uskontojen suhteen, Jukka Keskitalo sanoo.
Katja Kuokkanen
HELSINGIN SANOMAT
KARI PULLINEN
"Jos halutaan kasvattaa suvaitsevaisia ihmisiä, myös oman uskonnon entistä parempi tuntemus on tärkeää", sanoo Kirkkohallituksen tuore kansliapäällikkö Jukka Keskitalo.
Uskon esiin tuominen on Suomessa yhä ahtaammalla, sanoo luterilaisen kirkon johtava virkamies, Kirkkohallituksen kansliapäällikkö Jukka Keskitalo.
Uskonnon näkyminen halutaan pyyhkiä pois yhteiskunnasta, elokuussa uuden pestin aloittanut Keskitalo näkee.
Siitä johtuvat esimerkiksi kantelut koulujen ja seurakuntien yhteistyöstä.
"Uskonnonvapauden pääongelma on, että ilmapiirin muutoksessa vapaus harjoittaa ja tuoda esiin uskoa jää kritiikin alle", Keskitalo sanoo.
Ilmapiiriin vaikuttaa Keskitalon mukaan pienten mutta äänekkäiden, uskonnottomuutta ajavien intressitahojen aktiivisuus.
Hän ei mielellään nimeä äänitorvia, mutta usein äänessä ovat Vapaa-ajattelijat ja Eroa kirkosta -sivuston ylläpitäjät.
"Media on sitten tehokkaasti kertauttanut näitä asioita. Uskonnonvapauden tulkinnassa on tullut totuudeksi, että täällä pakotettaisiin joitakin vastoin omaatuntoaan uskonnon harjoittamiseen."
"Uskonnonvapaus on perusoikeus. Lakien taustateksteissä korostui positiivisuus: ihmisillä on oikeus uskoa ja tunnustaa ja harjoittaa uskoa. Nyt tämä jää negatiivisen varjoon."
Täysin maallistunut Suomi menettäisi tietoisuuden juuristaan, Keskitalo sanoo.
Kristilliset arvot, kuten lähimmäisenrakkaus ja heikomman oikeuksien huomioiminen, näkyvät vahvasti lainsäädännön perusteissa.
Samalla uskontojen merkitys kasvaa maailmanpolitiikassa ja siirtolaiskysymyksissä. Ellei uskontojen ymmärtämisen tärkeyttä nyt ymmärretä, olemme tulevaisuudessa Keskitalon mukaan "ihmeissämme tämän kanssa".
"Ollaanko suomalaisista tekemässä uskonnollisesti lukutaidottomia? Jos uskonnonvastaisuus vahvistuu, vuosikymmenen sisällä keskustelemme tosissamme huivien ja kaularistien kielloista."
Keskitalo asettuu puolustamaan kaikkien oikeutta ilmaista uskontoaan.
"Näen Euroopassa huolestuttavina pyrkimykset peittää uskonnollisia symboleita. Voi olla turvallisuussyitä kieltää täyshuntu, mutta ei huivia."
Homojen ja lesbojen oikeudet kirkossa ovat olleet syksyn kuohuttaja Ylen Homoillan ja marraskuussa kirkolliskokouksessa päätetyn homoparien puolesta rukoilun takia.
Keskitalon mielestä suvaitsevaisuuden on oltava kirkon ydin.
"Kirkko haluaa osoittaa varauksettoman hyväksynnän seksuaalivähemmistöille, mutta olla samalla uskollinen Raamatulle. Homokeskustelussa molempien näkökulmien huomioiminen näytti kuitenkin kääntyvän kirkkoa vastaan."
Se tarkoittaa, että kirkko antaa tilaa erilaisille näkemyksille – joku voi suhtautua varauksellisesti esimerkiksi homoparien siunaukseen mutta ei homoseksuaaliin ihmiseen."

Vastaukset 5
Vanhimmat
"Keskitalo kertoo: Näin Suomea maallistetaan
Teksti: Katja Kuokkanen HS
Miten Suomessa halutaan eristää uskonto yhteiskunnasta? Luterilaisen kirkon kansliapäällikkö Jukka Keskitalo keräsi HS:lle esimerkkejä ja kommentoi niitä.
Media kärjistää ristiriitoja
Väite: Uskonnottomuutta ajavat pienryhmät hakevat äänekkäästi julkisuutta. Media antaa tilaa niille ja vahvistaa uskonnonvastaisuutta.
Tapaus 1: Ajankohtaisen kakkosen Homoilta lokakuussa toi studioon esimerkiksi kristillisdemokraattien puheenjohtajan Päivi Räsäsen, joka ei ole kirkon virallinen edustaja. Homoutta sanottiin synniksi, jopa sairaudeksi. Ohjelman jälkeen kirkosta on eronnut noin 50 000 jäsentä Eroa kirkosta -sivuston kautta.
Kommentti: "Sivuston taustavoimat ovat olleet homokeskustelun haaskalla. Media ei ole kaikilta osin toiminut kriittisesti jättäessään paljastamatta sivuston ideologiset tavoitteet."
"Myös viranomaistulkinta ihmetyttää. Tahdonilmaisun aitouden varmistamiseksi tulisi edellyttää vahvaa tunnistautumista esimerkiksi pankkitunnuksin. Nyt maistraatit selvittävät satoja haamueroja."
Kouluista karsitaan uskontoa
Väite: Kouluissa uskonnottomien oikeudet ovat nousseet voimakkaasti.
Tapaus 2: Perusopetuksesta ollaan vähentämässä uskonnonopetusta. Työryhmän esitys on keskeneräinen.
Kommentti: "Tuntien vähentäminen voi ajan myötä johtaa uskonnonopetuksen lakkauttamiseen. Peruskoulun aikana tunteja on tähän mennessä vähennetty 40 prosenttia."
Tapaus 3: Opetushallitus ohjeisti kouluja vuonna 2003: kirkkoon kuuluvan lapsen perheeltä kysytään kirjallisesti, saako lapsi osallistua koulujumalanpalveluksiin tai uskonnollisiin päivänavauksiin.
Kommentti: "Eikö kirkkoon kuuluminen ole merkki vakaumuksesta? Nyt osallistumiseen pitää pyytää lupa."
Apulaisoikeusasiamies kielsi seurakuntapostin
Väite: Viranomaistulkinnoissa on vahvistunut negatiivisen uskonnonvapauden periaate tavalla, joka ei vastaa lain henkeä. Negatiivinen uskonnonvapaus korostaa, ettei kukaan ole velvollinen harjoittamaan uskontoa.
Tapaus 4: Eduskunnan apulaisoikeusasiamies Jukka Lindstedt on antanut ratkaisuja seurakuntalehtien osoitteettomasta jakelusta. Hänen mukaansa esimerkiksi Vantaan Rekolan seurakunta menetteli lainvastaisesti lähettäessään uskonnollisia julkaisuja seurakuntaan kuulumattomille. Perustuslakivaliokunta on ollut eri mieltä ja todennut, että seurakunnat nauttivat uskonnon- ja sananvapautta ja saavat jakaa lehtiä muillekin kuin jäsenille.
Kommentti: "Tämä on painava esimerkki, miten laintulkitsija on ottanut kantaa uskonnon sananvapautta vastaan. Apulaisoikeusasiamies ei ole tyytynyt perustuslakivaliokunnan kantaan, vaan on antanut uusia ratkaisuja vedoten hallintolakiin."
Lisää aiheesta:
Kirkon ylin virkamies: Uskonto on ahtaalla
Jukka Keskitalo"
Tää jaksaa minua aina sekä huvittaa että suututtaa:
"Kristilliset arvot, kuten lähimmäisenrakkaus ja heikomman oikeuksien huomioiminen, näkyvät vahvasti lainsäädännön perusteissa."
Jälleen kerran kristityt yrittävät omia lähimmäisenrakkauden joksikin kristittyjen omaisuudeksi
ja yksinoikeudeksi, josta muilla ei voi olla tietoakaan. Kumma kyllä minä olen pitkän elämäni aikana todennut, että käytännössä tuo paljon mainostettu kristillinen lähimmäisenrakkaus onkin lähinnä vain lähimmäisenvihaa ja ahdasmielistä suvaitsemattomuutta, jolla ei ole mitään tekemistä oikean
lähimmäisenrakkauden kanssa. Ja kristityt ovat aina saaneet "lähimmäisenrakkauteensa" täysin
sujuvasti sisältymään myös teilipyörät ja jalkapuut ja polttoroviot ja hirsipuut ja kiduttamisen,
joten siinäkin mielessä tuo väite on lähinnä irvokas.
Ja kun vielä muistaa sen seikan, että kristityt ovat kautta vuosisatojen jyrkän kiivaasti vastustaneet
sellaisia nykyään yhteiskuntaamme lähes itsestäänselvyytenä kuuluvia arvoja kuten uskonnonvapaus,
tasa-arvo ja sananvapaus, niin alkaa tuo kristillinen arvomaailma asettumaan paremmin kohdalleen.
Meillä on nuo arvot nykyään yhteiskunnassamme vain kiitos yleisen maallistumisen - ei tippaakaan
kristittyjen ansiosta, vaan heidän vastarinnastaan huolimatta. Jos eläisimme kristittyjen ihannoimassa teokratiassa, niin meillä ei olisi noita arvoja vieläkään, vaan ne olisivat lailla kiellettyjä ja edelleen
polttaisimme niitä rikkovia ihmisiä elävältä roviolla, toki vasta ankaran kiduttamisen jälkeen.
Eihän siitä ole kuin reilut sata vuotta, kun täällä Suomessakin oli vielä voimassa kuolemanrangaistus
jumalanpilkasta. Ja jumalanpilkaksi on kristittyjen mielestä aina riittänyt pelkästään se, että ei usko
kristittyjen jumalaan, tai ei suostunut pakkokuulumaan kaikille pakolliseen kirkkoon tai ei halunnut
käydä kaikille ehdottoman pakollisissa jumalanpalveluksissa kerran viikossa (tästä rikkeestä saattoi
toki selvitä lievemmilläkin rangaisuksilla, kuten raipaniskuilla eli ruoskinnalla, jalkapuulla tai ankarilla
sakoilla - raha kun on kirkonmiehille aina kelvannut).
Tuossa on hyvä yleisesitys siitä, miten (osittainen) uskonnonvapaus saatiin lopulta tänne Suomeen
noin 90 vuotta sitten. Huomionarvoista tuossa Suomen uskonnonvapauden historiassa on kristittyjen
osuus koko asiaan - se koostui ainoastaan asian jyrkästä vastustamisesta viimeiseen asti. Kuten aina.
http://www.uskonnonvapaus.fi/artikkelit/historia-suomi.html
Mutta vieläkään ei ole täyttä uskonnonvapautta eikä täyttä sananvapautta, sillä edelleenkin vauvat
pakkoliitetään ideologiseen uskonnolliseen järjestöön eli kirkkoon ja edelleenkin on voimassa laki
jumalanpilkasta. Ja edelleenkin, kuten aina, kristityt vastustavat viimeiseen asti näiden lakien
muuttamista todellisen tasa-arvon ja uskonnonvapauden ja ihmisoikeuksien mukaisiksi.
http://www.uskonnonvapaus.fi/hakusanat/jumalanpilkka.html
Mutta kehtaavat sitten kyllä itkeä julkisuudessa, että heitä muka sorretaan. Hehheh. Naurettavat
marttyyripellet. Kukahan se tässä on sortanut ja keitä satoja vuosia ja edelleenkin säälimättä sortaa.
En tajua miten kristinopin tuntemus lisäsi juutalaisuuden tai islamin ymmärtämistä. Miten muka?
Niin niin ja taas haukutaan vapareita ja eroakirkosta.fi-palvelua. Onhan kirkollakin omansa.
""Kirkko haluaa osoittaa varauksettoman hyväksynnän seksuaalivähemmistöille, mutta olla samalla uskollinen Raamatulle. Homokeskustelussa molempien näkökulmien huomioiminen näytti kuitenkin kääntyvän kirkkoa vastaan."
Täysin mahdoton yhtälö.
Kirkko siis haluaa osoittaa varauksettoman hyväksyntänsä seksuaalivähemmistölle, jonka sekä kirkko
että sen keskeisin opinkappale ja pyhä kirja raamattu tuomitsevat kammottavaksi synniksi.
Mahdoton yhtälö. Kirkko ei voi koskaan osoittaa varauksetonta hyväksyntää sellaiselle, minkä se samalla tuomitsee iljettäväksi synniksi. Mutta tätähän kirkonmiehet eivät voi eivätkä halua sanoa ääneen, vaan kiemurtelevat kuin mato koukussa lässyttämässä täysin merkityksetöntä sontaa kokonaan itse asian
vierestä. Kirkolla ei ole nyt eikä tulevaisuudessa koskaan pienintäkään aikomusta hyväksyä homoja eikä homoseksuaalisuutta. Tuo tyhjä lässytys mukamas varauksettomasta hyväksynnästä ei tarkoita yhtään mitään, ei edes teoriassa eikä varsinkaan käytännössä. Tai siis se tarkoittaa ainoastaan että "Please,
älkää nyt kaikki erotko kirkosta kun me yritetään mukamas olla silmänlumeeksi vähän suvaitsevaisia,
vaikkei oikeasti koskaan ollakaan".
Kirkon virallinen kantahan on se, että kirkko ei vihaa ja halveksi ja sorra homoja siten kuin Räsänen,
vaan ihan pikkaisen eri tavalla. Luulenpa että se ihan pikkainen ja käytännössä täysin olematon ero ei taida kiinnostaa ketään.
en harrasta ekumeniaa