Stalin veti joukkoja pois vaikka hyökkäys

Näin sanotaan että joukkoja alettiin vetää Suomen rintamalta muille rintamille vaikka suurhyökkäys jatkui. Onko tietoa milloin näitä joukkoja alettiin vetämään pois, mitä joukkoja, minkä laatuisia ja minne ne vedettiin? Mikä merkitys näillä joukkojen siirroilla oli suomalaisten onnistuneeseen torjuntavoittoon?
58602
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 58

Vanhimmat

ryhmittyä puolustukseen. Tosin hyökkäys jatkui Vuosalmella vielä muutaman päivän.

15.7. on ensimmäinen havainto pois vedettävistä joukoista. Se koski ennen kaikkea 30.KAK:a ja panssarijoukkoja selä yklijohdon tykistöä. Myös suuri osa jalkaväestä vedettiin pois ja tilalle tuli linnoitusalueita.

Joukot suunnattiin pääasiassa Viroon, osa Valko-Venäjälle. Sinne taisi mennä mm. 21.A:n esikunta. Joukot ja kalusto oli ensin täydennettävä. Ne olivat lähes taistelukyvyttömiä suurten tappioiden takia.

Äänestä
  • Minulle on kerrottu että jo kesäkuun puolella olisi alettu vetämään joukkoja operaatio Bagrationiin. Se alkoi 22. kesäkuuta. Saman kertojan mukaan tarkoitus oli vain irroittaa Suomi sodasta ja saada julistamaan sota Saksalle. Koko maan miehitys ei ollut tavoitteena, siihen joukkoja oli liian vähän?

    Äänestä

  • Aloittaja1 kirjoitti:

    Minulle on kerrottu että jo kesäkuun puolella olisi alettu vetämään joukkoja operaatio Bagrationiin. Se alkoi 22. kesäkuuta. Saman kertojan mukaan tarkoitus oli vain irroittaa Suomi sodasta ja saada julistamaan sota Saksalle. Koko maan miehitys ei ollut tavoitteena, siihen joukkoja oli liian vähän?

    juttuja. On tutkittu Venäjän arkistoissa joukkojen saamat selvät käskyt. Hyökkäys lopetettiin 12.7. Torjuntavoitto oli jo silloin selviö.

    Hyökkäyksen tavoite oli Suomen armeijan tuhoaminen ja maan antautuminen. Maan miehitys olisi sitten ollut eri operaatio. Ei antautuneen maan miehitykseen tarvita mitään suuria joukkomääriä. Joku 10-15 divisioonaa olisi hyvin riittänyt. Sen verran joukkoja kyllä jäi.

    Ja ainahan voidaan luottaa siihen, että kommunistit ryntäävät innolla voittajan puolelle. Sitä porukkaa pyörii vieläkin näillä palstoilla.

    Äänestä

  • on Ylikankaan kirjoitti:

    Voihan sitä suunnitella vaikka minkä valtaamista mutta Suomen valtaamisen käytettävissä olevat joukot eivät olisi mitenkään riittäneet sillä niitä oli yksinkertaisesti aivan liian vähän!

    Puna-armeijan vahvuus oli puolisen miljoonaa miestä. Suomella oli aseissa saman verran, Lapissa oli 200 000 saksalaista. Koko maata, ei edes etelä-Suomea olisi mitenkään pystytty noin vähäisellä määrällä valtaamaan. Ei olisi onnistunut vaikka maailman parhaat kenraalit olisivat olleet asialla. Joukkoja oli liian vähän joten puheet venäläisten massiivisesta ylivoimasta on täyttä puppua.

    Talvisota oli aivan eri juttu, silloin oltiin helisemässä ja koko maa meinattiin vallata. Talvisodan lopussa suomalaisia oli 300 000 miestä, venäläisiä miljoona. Silloin alkoi jo tulosta tulla, suomalaiset olivat helisemässä, sotaa ei olisi kauaa jaksettu. Kesä 1944 oli lasten leikkiä siihen verrattuna.

    Äänestä

  • On totuuden aika kirjoitti:

    Miksi niitä olisi ollut liian vähn? Mitä tilannetta vasten arvioituna?

    " Voihan sitä suunnitella vaikka minkä valtaamista mutta Suomen valtaamisen käytettävissä olevat joukot eivät olisi mitenkään riittäneet sillä niitä oli yksinkertaisesti aivan liian vähän! "

    Äänestä

  • Pussinperä kirjoitti:

    Jos suomalaisilla on puoli miljoonaa miestä aseissa ja Lapissa on 200 000 miestä saksalaista niin miten muka puna-armeija olisi koko Suomen pystynyt puolella miljoonalla miehellä valloittamaan?

    Käytettävissä olevilla joukoilla ja kalustolla ei olisi mitenkään pystynyt edes etelä-Suomea valtaamaan. Helsinki oli aivan utopiaa. Tutustu voimasuhteisiin talvi ja jatkosodan lopulla, ne olivat aivan erilaiset. Talvisodassa oltiin lähellä maan miehitystä. Kesä 1944 oli lastenleikkiä siihen verrattuna.

    Tietenkin sinä olet tietoinen venäläisten suunnitelmista? Oletko kuullut koskaan heidän suunnitelleen joukkojemme tuhoamista ja sen jälkeen edetä syvälle Suomeen? Eli kyllä niitä joukkoja siinä tilanteessa olisi ollut riittämiin, jotta maamme olisi antautunut ja sitten miehitetty.

    Ainahan sitä voi suunnitella vaikka mitä. Miten muka suomalaiset joukot olisi Karjalan kannaksella tuhottu? Kaikenlaista voi suunnitella mutta kuinka realistisia ne ovat onkin jo eriasia.

    Fakta on ettei kukaan kenraali olisi pystynyt koko Suomea eikä edes etelä-Suomea käytettävissä olevilla joukoilla valtaamaan. Ei joukkoja tuosta vain tuhota!

    Äänestä

  • On totuuden aika kirjoitti:

    Voihan sitä suunnitella vaikka minkä valtaamista mutta Suomen valtaamisen käytettävissä olevat joukot eivät olisi mitenkään riittäneet sillä niitä oli yksinkertaisesti aivan liian vähän!

    Puna-armeijan vahvuus oli puolisen miljoonaa miestä. Suomella oli aseissa saman verran, Lapissa oli 200 000 saksalaista. Koko maata, ei edes etelä-Suomea olisi mitenkään pystytty noin vähäisellä määrällä valtaamaan. Ei olisi onnistunut vaikka maailman parhaat kenraalit olisivat olleet asialla. Joukkoja oli liian vähän joten puheet venäläisten massiivisesta ylivoimasta on täyttä puppua.

    Talvisota oli aivan eri juttu, silloin oltiin helisemässä ja koko maa meinattiin vallata. Talvisodan lopussa suomalaisia oli 300 000 miestä, venäläisiä miljoona. Silloin alkoi jo tulosta tulla, suomalaiset olivat helisemässä, sotaa ei olisi kauaa jaksettu. Kesä 1944 oli lasten leikkiä siihen verrattuna.

    Sellaiset oli tehtävät Govorovilla ja Meretskovilla. Suomen armeijan vahvuus Kannaksella oli taistelun akaessa vajaa 90 000 ja päättyessä noin 150 000. Neuvostojoukkojne vahvuus oli ainakin 300 000 ja kokonaisvahvuus noin 600 000. Ne olivat siis hyökkäykseen käyettävissä. Suomen lukuihin sisältyivät mm kotijoikot sekä meri- ja ilmavoimat.Materiaaliylivoima oli suunnaton, taistelujoukkoinakin merkittävä.. Uskottiin, että suomalaiset joukot voitaisiin saartaa ja tuhota suurelta osin jo ennen Viipuria.

    Kun maa olisi antautunut, olisi miehitys yksinkertainen juttu. Siitäkin oli Voroshilovin työryhmä tehnyt valmiin 56-kohtaisen ohjeen Govoroville.

    Suomen armeijan vahvuus oli hyökkäyksen alkaessa noin 450 000 miestä. Elokuussa se oli noussut noin 530 000:een vanhojern ikäluokkien ( 1904-07) palvelukseenkutsumisen takia. Myös suuri määrä lykkäyksiä oli peruutettu.

    Äänestä

  • On totuuden aika kirjoitti:

    Ainahan sitä voi suunnitella vaikka mitä. Miten muka suomalaiset joukot olisi Karjalan kannaksella tuhottu? Kaikenlaista voi suunnitella mutta kuinka realistisia ne ovat onkin jo eriasia.

    Fakta on ettei kukaan kenraali olisi pystynyt koko Suomea eikä edes etelä-Suomea käytettävissä olevilla joukoilla valtaamaan. Ei joukkoja tuosta vain tuhota!

    Suomen joukkoja ei tuhottu eikä maatamme vallattu. Mutta siitä ei kunnia kuulu missään tapauksessa venäläisille. Eihän?

    " Ainahan sitä voi suunnitella vaikka mitä. Miten muka suomalaiset joukot olisi Karjalan kannaksella tuhottu? Kaikenlaista voi suunnitella mutta kuinka realistisia ne ovat onkin jo eriasia. "

    Kyllä suunnitelmat olivat selvät ja stavkan esikunnan korkeiden kenraalien hyväksymät. Suomi vaan esti sunnitelmien toteutumisen.

    Äänestä

  • niin suunnitteli!! kirjoitti:

    Sellaiset oli tehtävät Govorovilla ja Meretskovilla. Suomen armeijan vahvuus Kannaksella oli taistelun akaessa vajaa 90 000 ja päättyessä noin 150 000. Neuvostojoukkojne vahvuus oli ainakin 300 000 ja kokonaisvahvuus noin 600 000. Ne olivat siis hyökkäykseen käyettävissä. Suomen lukuihin sisältyivät mm kotijoikot sekä meri- ja ilmavoimat.Materiaaliylivoima oli suunnaton, taistelujoukkoinakin merkittävä.. Uskottiin, että suomalaiset joukot voitaisiin saartaa ja tuhota suurelta osin jo ennen Viipuria.

    Kun maa olisi antautunut, olisi miehitys yksinkertainen juttu. Siitäkin oli Voroshilovin työryhmä tehnyt valmiin 56-kohtaisen ohjeen Govoroville.

    Suomen armeijan vahvuus oli hyökkäyksen alkaessa noin 450 000 miestä. Elokuussa se oli noussut noin 530 000:een vanhojern ikäluokkien ( 1904-07) palvelukseenkutsumisen takia. Myös suuri määrä lykkäyksiä oli peruutettu.

    "Kun maa olisi antautunut, olisi miehitys yksinkertainen juttu. Siitäkin oli Voroshilovin työryhmä tehnyt valmiin 56-kohtaisen ohjeen Govoroville. "

    Tässä pitää sanoa että "Jos". Tottaki venäläiset ottivat myös sen vaihtoehdon huomioon ja tekivät fiksuina miehinä suunnitelmat valmiiksi myös siltä varalta, että Suomi romahtaa.

    Mutta mikään tavoite se ei ollut. Tarkoituksena kun oli irrottaa Suomi sodasta, mihin riitti voimakas rynnistys kuten nähtiin.

    Karjalan Kannaksella venäläisiä oli suurhyökkäyksen alkaessa 250 000 miestä, ei mitään "ainakin 300 000". Toinen mokoma oli pohjoisempana, joukkoja ei ollut 600 000 mitenkään. Se oli suomalaisten oma moka että olivat jättänee pääoven (Karjalan kannas) apposen auki eli joukot olivat väärässä paikkaa.

    Siitä et kuitenkaan pääse yhtään minhinkään että kesällä 1944 neuvostojoukkoja oli aivan liian vähän edes etelä-Suomen valtaamiseen. Talvisodassa voimasuhteet olivat aivan toiset. Siihen verrattuna kesä 1944 oli lastenleikkiä, ei ollut hätäpäivääkään!

    Ei joukkoja voida noin vain saartaa paitsi jos niille annetaan käsky jäädä asemiin eikä anneta mahdollisuutta perääntyä. Se taasen oli ylipäällikkö Hitlerin taktiikka, meillä oli onneksi eri ylipäällikkö.

    " Siitä et kuitenkaan pääse yhtään minhinkään että kesällä 1944 neuvostojoukkoja oli aivan liian vähän edes etelä-Suomen valtaamiseen. "

    Mutta kunnia kuuluu Suomen kansalle ettei Stavkan suunitelmat toteutuneet. Suunnitelmaan sisältyi tärkeimpänä asiana tuhota Suomen joukot ja edetä syvälle Suomeen. Onneksi laittoivat liian vähän joukkoja Suomea valtaamaan. Suomalaisia joukkoja oli Kannaksella vain 70 000 miestä joita niitäkään venäläiset eivät saaneet tuhottua.

    Äänestä

  • totta kai kirjoitti:

    "Kun maa olisi antautunut, olisi miehitys yksinkertainen juttu. Siitäkin oli Voroshilovin työryhmä tehnyt valmiin 56-kohtaisen ohjeen Govoroville. "

    Tässä pitää sanoa että "Jos". Tottaki venäläiset ottivat myös sen vaihtoehdon huomioon ja tekivät fiksuina miehinä suunnitelmat valmiiksi myös siltä varalta, että Suomi romahtaa.

    Mutta mikään tavoite se ei ollut. Tarkoituksena kun oli irrottaa Suomi sodasta, mihin riitti voimakas rynnistys kuten nähtiin.

    " Mutta mikään tavoite se ei ollut. Tarkoituksena kun oli irrottaa Suomi sodasta, mihin riitti voimakas rynnistys kuten nähtiin. "

    Olet vaan yksinkertaisesti väärässä. Stavkan tavoite oli tuhota Suomen joukot ja edetä syvälle Suomeen.
    Kokeillanko kummalla on paremmat venäläiset lähteet asiasta? Saat aloittaa - minä jatkan Platonovilla.

    Äänestä

  • faktaa faktaa kirjoitti:

    " Siitä et kuitenkaan pääse yhtään minhinkään että kesällä 1944 neuvostojoukkoja oli aivan liian vähän edes etelä-Suomen valtaamiseen. "

    Mutta kunnia kuuluu Suomen kansalle ettei Stavkan suunitelmat toteutuneet. Suunnitelmaan sisältyi tärkeimpänä asiana tuhota Suomen joukot ja edetä syvälle Suomeen. Onneksi laittoivat liian vähän joukkoja Suomea valtaamaan. Suomalaisia joukkoja oli Kannaksella vain 70 000 miestä joita niitäkään venäläiset eivät saaneet tuhottua.

    Stavkan suunnitelmat eivät olisi mitenkään voineet toteutua. Tuskin hekään olivat varmoja että kaikki menee putkeen, sodassa kun yleensä ei mene, tulee mutkia matkaan.

    Etelä-Suomenkin nopeaan valtaukseen olisi tarvittu satoja tuhansia miehiä lisää. Näitä joukkoja ei kuitenkaan ollut tai oli mutta niitä ei tahdottu käyttää aivan toisarvoisella rintamalla. Riitti kun suomalaiset pakotetaan rauhaan ja liittymään sotaan saksaan vastaan. Strategisesti paha isku Saksalle, menetti parhaan liittolaisensa joka vielä julisti sodan sille. Ei Hitler tainnut päämajassaan sudenpesässä riemuita, rotat jättävät uppoavan laivan!

    " Etelä-Suomenkin nopeaan valtaukseen olisi tarvittu satoja tuhansia miehiä lisää. Näitä joukkoja ei kuitenkaan ollut tai oli mutta niitä ei tahdottu käyttää aivan toisarvoisella rintamalla. "

    Stavkan suunnitelmiin kuului kaikkien tärkeimpänä asiana - tuhota Suomalaisten pääjoukot. Kun tämä pääsuunnitelman kaikkein tärkein aia olisi toteutunut, niin puna-armeijan joukkoja ei olisi pysäytänyt tai ollut pysäyttämässä enää mikään. Etelä-Suomi olisi ollut vapaata riistaa JOS Suomen pääjoukot olisi tuhottu, kuten Stakan tekemän suunnitelman olisi pitänyt toteutua.

    Äänestä

  • Huom. herätys! kirjoitti:

    Kannaksella oli etulinjassa 35 tuhatta miestä ja toinen mokoma taaempana. Nämäkö oli Suomen armeijan "päävoimat"? Ensinnäkin miten ne tuosta vain olisi tuhottu ja vaikka etulinjan joukot olisi onnistuttu tuhoamaan olisi joukkoja Suomella silti piisannut.

    Eihän niitä joukkojamme koskaan tuhottu. Siinä tapahtui laskelmallinen ja suunnitelmallinen virhe Stavkalta. Joukkoja olisi pitänyt olla ilmeisesti kaksin verroin enemmän, jotta edes pääasia, joukkojemme tuhoaminen olisi toteutunut.

    Äänestä

  • On totuuden aika kirjoitti:

    Kannaksella oli etulinjassa 35 tuhatta miestä ja toinen mokoma taaempana. Nämäkö oli Suomen armeijan "päävoimat"? Ensinnäkin miten ne tuosta vain olisi tuhottu ja vaikka etulinjan joukot olisi onnistuttu tuhoamaan olisi joukkoja Suomella silti piisannut.

    Platonovin teos todistaa mitkä TODELLISET strategiset päämäärät Stavkalla oli. Paasonen ei vielä TUOLLOIN tiennyt Stavkan todellisia tavoitteita, niin kuin me, sodan jälkeen ilmestynyttä Platonovin kirjaa lukien. Jos kirjaa vain objektiivisesti haluaa tulkita, niin sinäkin ehkä käsität mitä tarkoittivat Stavkan tavoiteet?? Kas tässäpä ne. Otsikon alla. --- Neuvostojohdon päätökset ja suunnitelmat Kannaksen suunnassa. -Vuoden 1944 kesän ja syksyn sotasuunnitelmien perustella oli luoteessa määrä aloittaa kesäkuun alkupuoliskolla 1944 suuri strateginen hyökkäysoperaatio. Sen tarkoituksena oli lyödä suomalaiset päävoimat perusteellisesti Karjalan ja Aunuksen kannaksilla, vapautettaisiin Leningradin pohjoispuoli ja Etelä-Karjala kokonaan vihollisista........Karjalan rintaman oli Laatokan ja Äänisen laivasto-osastojen tukemana suoritettava Syvärin-Petroskoin operaatio. Rintaman pääisku suunniteltiin annettavaksi pitkin Laatokan ranta, jotta suomalaisten Aunuksen ryhmän päävoimat saataisiin lyödyksi, Etelä-Karjala vapautetuksi vihollisesta ja luoduksi edellytykset edetä SYVÄLLE SUOMEEN! On todella lapsellista ryhtyä osoittamaan kaiken tämän tiedostaen, ettei Stalin halunnut valloittaa Suomea siitä huolimatta! EDETÄ SYVÄLLE SUOMEEN?? Tämä tarkoittaa maan valtaamista jos mikä. Tavoitteiden toteuduttua olisivat päävoimamme tulleet lyödyiksi ja neuvostojoukot olisivat vyöryneet esteettä ”syvälle Suomeen”.

    13. Ilma-armeijan tavoitteet
    13.
    Kenraaliluutnantti S. D. Rydaltsenkon komentama 13. Ilma-armeijan oli tuhottava 21.Armeijan hyökkäysalueella olevat vihollisen tukikohdat, estettävä voimakkailla rynnäkkö ja pommihyökkäyksillä vihollisen käyttämästä tykistönsä ja kranaatinheittimistönsä sulkutulta, iskettävä suomalaisten operatiivisia reservejä vastaan , estettävä vihollisen vetäytyminen ennalta valmistettuihin asemiin, tuhottava Viipurin rautateiden solmukohta, Raivolan ja Raudun asemat ja Vuoksen ja Kiviniemen ylityspaikat sekä estettävä vihollisen rautatie ja maantie kuljetukset rannikon, Viipurin ja Käkisalmen suunnissa Viipurin ja Käkisalmen tasalle saakka. Lisäksi 13.Ilma-armeijan oli suojattava 21. ja 23. Armeijoiden joukkoja, rintaman reservejä, liikenneyhteyksiä ja varastoja vihollisen ilmavoimien hyökkäyksiltä. Lentotiedustelu oli ulotettava Hiitolan-Lappeenrannan-Haminan tasalle eli noin 150 km syvyyteen.
    Stavka käski laivaston ilmavoimien tehtäväksi tiedustelun merialueella ja kuljetuksen suojaamisen. Suomalaiset eivät tienneet tämän armeijan paikallaolosta (Oranienbaumissa) mitään suurhyökkäyksen alkaessa. Tämän lisäksi laivaston ilmavoimien oli Leningradin rintaman komentajan (Govorov) käskystä tuettava kesäkuun 10. päivänä kahdella rynnäkkörykmentillä (60 kpl Il-2 lentokoneita) 21. Armeijaa hyökkäämällä Vanhan Valkeasaaren alueella olevia vihollisen puolustuskeskuksia vastaan. Laivaston ilmavoimien päätehtävänä oli kahden hyökkäävän armeijan sivustojen suojaaminen. 21. Armeijan komentajana toimi kenraaliluutnantti Dmitri N. Gusev ja 23. Armeijan komentajana toimi kenraaliluutnantti Aleksandr I. Tšerepanov. Lisäksi laivaston ilmavoimien tehtävänä oli tiedustella ja seurata vihollisen kuljetuksia Suomen satamiin ja erityisesti Helsinkiin, Kotkaan, Haminaan ja Viipuriin sekä seurata mahdollisia joukkojen kuljetuksia Laatokan luoteisrannikolla rrintaman suuntaan. Lisäksi oli selvitettävä vihollisen ilmavoimien sijainti Etelä-Suomessa Helsingin, Kotkan, Haminan ja Suurmerijoen kentillä.

    Äänestä

  • Aunus ja Kannas kirjoitti:

    Tuollaiset suunnitelmat voivat onnistua vain jos ylipäällikkönä on joku korpraali Hitlerin tasoinen mies joka ei suostu perääntymään vaan jättää mielummin joukot saarroksiin.

    Ei venäläisillä ollut mitään mahdollisuutta suomalaisjoukkojen tuhoamiseen Karjalan kannaksella. Tai kerro miten temppu muka olisi tehty, ole jälkiviisas ja hyppää venäläiskenraalin saappaisiin ja kerro miten muka suomalaisjoukot olisi tuhottu? Ei onnistu edes jälkiviisauden avulla!

    Tai sitten tarpeeksi paljon.

    " Ei venäläisillä ollut mitään mahdollisuutta suomalaisjoukkojen tuhoamiseen Karjalan kannaksella. Tai kerro miten temppu muka olisi tehty, ole jälkiviisas ja hyppää venäläiskenraalin saappaisiin ja kerro miten muka suomalaisjoukot olisi tuhottu? Ei onnistu edes jälkiviisauden avulla! "

    Äänestä

  • riittävästi kirjoitti:

    Jos operaatio Bagration olisi peruttu ja puolet niistä joukoista käytetty Suomea vastaan niin Helsinkiin olisivat tulleet heittämällä.

    Yritä nyt kuitenkin käytettävissä olevilla joukoilla edes etelä-Suomi vallata, millainen strategia ja taktiikka? Mitä käyttivät oli mitä ilmeisimmin huono kun eivät päässeet kovin pitkälle.

    Näin S.P.Platonov: Neuvostoliiton ylijohto antoi kesäkuun 21 päivänä 1944 ohjeensa, jossa käskettiin Leningradin rintamaa jatkamaan hyökkäystä Karjalan kannaksella ja sen päävoimia tunkeutumaan 26.-28.päivinä kesäkuuta Imatra - Lappeenrannan - Virojoen tasalle. Viipurin valtauksen jälkeen 21.Armeija sai tehtäväkseen jatkaa pysähtymättä hyökkäystään luoteeseen tavoitteenaan Neuvostoliiton ja Suomen raja ja tämän jälkeen tunkeutua syvälle Suomeen. Sitten seuraa erinäistä selittelyä miksi ohjetta ei pystytty noudattamaan. Maasto ja lukuisat järvet - vihollisen ilmavoimien aktivoituminen kesäkuun lopulla. Näistä syistä 21. Armeijan joukot kykenivät kymmenen päivää kestäneiden hyökkäystaistelujen aikana etenemään vain 8-10 kilometriä. Heinäkuun ensimmäisellä puoliskolla 2. Armeija jatkoi hyökkäystään kapealla järvikannaksella. Ilman menestystä.
    Sivu 176-178
    Leningradin rintaman komentaja KESKEYTTI heinäkuun 12.päivänä antamalla käskyllä 21.Armeijan hyökkäyksen ja käski sen TOISTAISEKSI ryhmittyä puolustukseen saavuttamalleen tasalle. Mutta Vuosalmella ylimenohyökkäys käynnistyi.... Rintaman joukot eivät onnistuneet etenemään valtakunnan ja Suomenrajalle ja täysin puhdistamaan Karjalan kannasta vihollisista. Siirtämällä alueelle riittävästi joukkoja Suomen sodanjohto PYSÄYTTI neuvostojoukkojen hyökkäyksen Karjalan kannakselta SYVÄLLE Suomeen. Heinäkuun puolivälissä rintamalinja koko Karjalan kannaksella vakiintui ja neuvostojoukkojen hyökkäystoimet KESKEYTETTIIN. Neuvostoliiton oli saavutettava vielä uusia voittoja Etelä-Karjalassa, Valkovenäjällä.

    Näin venäläiset kertovat asiasta kuinka Suomen valtausoperaatiossa kävi.

    Äänestä

  • riittävästi kirjoitti:

    Tai sitten tarpeeksi paljon.

    " Ei venäläisillä ollut mitään mahdollisuutta suomalaisjoukkojen tuhoamiseen Karjalan kannaksella. Tai kerro miten temppu muka olisi tehty, ole jälkiviisas ja hyppää venäläiskenraalin saappaisiin ja kerro miten muka suomalaisjoukot olisi tuhottu? Ei onnistu edes jälkiviisauden avulla! "

    Tuskin se selviää sinulle enää jos se ei ole tähänkään asti selvinnyt.

    Äänestä

  • pettivät 90%:sesti kirjoitti:

    13. Ilma-armeijan tavoitteet
    13.
    Kenraaliluutnantti S. D. Rydaltsenkon komentama 13. Ilma-armeijan oli tuhottava 21.Armeijan hyökkäysalueella olevat vihollisen tukikohdat, estettävä voimakkailla rynnäkkö ja pommihyökkäyksillä vihollisen käyttämästä tykistönsä ja kranaatinheittimistönsä sulkutulta, iskettävä suomalaisten operatiivisia reservejä vastaan , estettävä vihollisen vetäytyminen ennalta valmistettuihin asemiin, tuhottava Viipurin rautateiden solmukohta, Raivolan ja Raudun asemat ja Vuoksen ja Kiviniemen ylityspaikat sekä estettävä vihollisen rautatie ja maantie kuljetukset rannikon, Viipurin ja Käkisalmen suunnissa Viipurin ja Käkisalmen tasalle saakka. Lisäksi 13.Ilma-armeijan oli suojattava 21. ja 23. Armeijoiden joukkoja, rintaman reservejä, liikenneyhteyksiä ja varastoja vihollisen ilmavoimien hyökkäyksiltä. Lentotiedustelu oli ulotettava Hiitolan-Lappeenrannan-Haminan tasalle eli noin 150 km syvyyteen.
    Stavka käski laivaston ilmavoimien tehtäväksi tiedustelun merialueella ja kuljetuksen suojaamisen. Suomalaiset eivät tienneet tämän armeijan paikallaolosta (Oranienbaumissa) mitään suurhyökkäyksen alkaessa. Tämän lisäksi laivaston ilmavoimien oli Leningradin rintaman komentajan (Govorov) käskystä tuettava kesäkuun 10. päivänä kahdella rynnäkkörykmentillä (60 kpl Il-2 lentokoneita) 21. Armeijaa hyökkäämällä Vanhan Valkeasaaren alueella olevia vihollisen puolustuskeskuksia vastaan. Laivaston ilmavoimien päätehtävänä oli kahden hyökkäävän armeijan sivustojen suojaaminen. 21. Armeijan komentajana toimi kenraaliluutnantti Dmitri N. Gusev ja 23. Armeijan komentajana toimi kenraaliluutnantti Aleksandr I. Tšerepanov. Lisäksi laivaston ilmavoimien tehtävänä oli tiedustella ja seurata vihollisen kuljetuksia Suomen satamiin ja erityisesti Helsinkiin, Kotkaan, Haminaan ja Viipuriin sekä seurata mahdollisia joukkojen kuljetuksia Laatokan luoteisrannikolla rrintaman suuntaan. Lisäksi oli selvitettävä vihollisen ilmavoimien sijainti Etelä-Suomessa Helsingin, Kotkan, Haminan ja Suurmerijoen kentillä.

    Täälltä löytyy hyvää luettavaa. Ei mulla muuta.

    Äänestä

Tuokin on joku urbaanilegenda, paha vetää pois joukkoja jotka ovat jo kuolleet.

Sattuivat joutumaan kiviseen maastoon Tali-Ihantalassa, ei ollut edes aikaa kaivautua.

Äänestä

venäläiset vetää edelleen joukkojaan pois mm.tali ihantalasta,rukajärveltä,kiestingistä,taipaleenjoelta yms.
Retkeilen kesäisin kannaksella sekä venäjän karjalassa jossa venäläiset vapaaehtoiset sekä eri järjestöt etsivät kaatuneita ja kadonneita sotilaitaan.
summassa mm.joka syksy on merkin lohkon muistomerkillä juhlat jossa hautaavat kesän etsintöjen löytyneet kentällejääneet joukkohautaan.
tosiasia on se,että 44 suurhyökkäykseen keskitetyt joukot,jolla Suomi piti vallata esim.tali ihantalan alueella makaavat portinhoikan,talin sekä ihantalan kirkonmäen alueella edelleen.
Se siitä joukkojen vetämisestä.

Äänestä
  • "tosiasia on se,että 44 suurhyökkäykseen keskitetyt joukot,jolla Suomi piti vallata esim.tali ihantalan alueella makaavat portinhoikan,talin sekä ihantalan kirkonmäen alueella edelleen".
    Eli 600 000 venäläistä makaa siellä. Uskotkohan itsekkään mitä puhut.

    Äänestä

Suomalaiset pyysivät kuutta saksalaista divisioonaa. Hitler lähetti 122. divisioonan ja yhden rynnäkkötykkiprikaatin ja pst aseita. Tilapäisesti käymässä oli hävittäjäpommittajayksikkö. Seurauksena olivat 36 000 miehen tappiot. Operaatio Bagration alkoi virallisesti 23.7.1944 klo 5.

Pyöräkankaan takana olisi ollut panssareille edullinen etenemismaasto, siksi Pyöräkankaan omistuksesta taisteltiin ankarasti.

Äänestä
  • Eräs syy siihen,että miksi neuvostojoukkoja aletttiin vetämää pois Karjalan Kannaksella suomalaisten torjuntavoiton jälkeen oli siinä,että Puna-Armeija tarvitsi lisäjoukkoja Baltian suunnassa.

    Sen operaation perusajatus oli Saksan sotavoimen tuhoaminen Baltiassa ja rannikkoa pitkin edeten hyökätä Tanskaan ja "vapauttaa" Tanska.Sekä myös miehittää Tanska.Mikäli näin olisi käynyt,Neuvostoliitto olisi kyennyt valvomaan Tanskan salmea-eli Itämeri/Suomen Lahti merialue olisi saatu "mottiin"- saaden myös laivastotukikohtia Tanskan rannikolta jolloin NL:n laivastolla ja sukellusveneillä olisi ollut suora pääsy Atlantin valtamerelle.

    Tämä oli operaation perusajatus mutta se ei onnistunut siksi,että liittoutuneitten joukot olivat Normandian maihinnousun jälkeen edenneet jo niin pitkälle että rintamalinja riitti turvaamaan sen,ettei Puna-Armeija Baltian rintamalla päässyt lopulliseen tavoitteeseensa eli Tanskaan.

    Tämän Stavkan suunnitelma oli liittouneille selvinnyt jo Normandian maihinnousun alkuvaiheessa joten he toimivat sen mukaisesti ja estivät Puna-Armeijan aikoman Tanskan "vapautuksen" ja miehityksen.

    Äänestä

Ei kait niin typerää komentajaa liene missää, joka kesken taistelun, jossa ei vieläpä ole tapahtunut mitään ratkaisua voiton suhteen, alkaa heikentää voimiaan.

Mäkelä Jukka L. Salaista palapeliä -kirja kertoo näin:

Sivulla 81-82 kerrotaan partion vaiheista Perkjärven radan varrella ja tarkka päivämäärä kuinka 14.7. kaikki muuttui. Sinä päivänä laskettiin lähes 400 vauunua täysin kuormattuna ja useita kymmeniä miehistönkuljetusvaunuja matkalla Leningradiin. Sama jatkui seuraavina päivinäkin jopa 200 vaunun tavaravaunumäärillä ja kymmenillä miehistönkuljetusvaunuilla.

Kyse on samasta partiosta, josta Esa Anttalan Päämajan kaukopartio -kirjakin kertoo. Samoin se kuinka 2 miehinen partio toi heille kävellen läpi linjojen lisää paristoja. Tuokin mainitaan molemmissa kirjoissa.

Sivulla 252 kerrotaan edelleenkin kuinka 14.7.1944 Perkjärven radan kautta alettiin kuljettaa kalustoa Leningradiin päin.

Mäkelä Jukka L. Salaista palapeliä - Tiedustelupalvelua ja tapahtumia talvisodan ja jatkosodan vaiheilta, WSOY, 1964, 270 s.

Kannaksen partiot sähkötti että kalustoa täynnä olevia junia virtaa taaksepäin. Juhannuksena suunta oli Viipuriin!

Esa Anttalan Päämajan kaukopartio, (1961 5. painos) -kirjassa on ehkä paras kuvaus tuosta partioreissusta:

Suurhyökkäyksen pyörteissä ahtaalla Kannaksella, sivut 137-205

s. 151 alkaa kerronta junista.

-Juhannuspäivän jälkeen oltiin uudessa paikassa ja seuraavana päivänä junat oli täynnä tavaraa kohti Viipuria...

s. 153-154 "Liikenne oli tavattoman vilkasta ja junia kulki jatkuvasti Viipurin suuntaan. - Saimme laskea rauhassa panssarivaunujen lukumäärän, tykit ja jopa tykkien kalipeerinkin. Mutta tämä vain avovaunuista. Onneksi niissä kuljetettiin raskaita aseita.

(Luultavasti?) jo seuraavana päivänä sitten olikin jo näin:

s.155 Sinä yönä alkoi kulkea myös pitkiä sairasjunia Leningradiin - täynnä haavoittuneita.

Sitten ollaankin jo heinäkuun puolivälissä:

s. 169 Veturi tuli näkyviin ja ensimäiset vaunut samoin: avovaunuja. Kaikki vaunut olivat avovaunuja. Mitä kummaa? Kaikki vaunut on lastattu täyteen tykkejä - panssarivaunuja - autoja - ilmatorjuntatykkejä ka -konekiväärejä. Joku on tullut hulluksi.Viipuriinhan niitä piti viedä! ... Ja tuskin oli tämän junan ääni lakannut kuulumasta, kun kaukana kohahteli taas höyryveturin puuskutus ylämäessä. Raskas oli tämäkin juna, niinpä sitä veti kaksi veturia. samaa lastia... Leningradiin.

Äänestä

Ei niitä kesken suurhyökkäyksen pois vedetty. Kun oli kesällä pahimmat taistelut käyty niin jytinä loppui. Lentokoneitakaan ei suomalaisten ja saksalaisten silmiin enää näkynyt.

Äänestä
  • Vaan rauhaanpakottaminen ja Suomen sodan julistaminen natsi-Saksalle. Tässä tavoitteessa onnistuttiin, lisäksi rajamuutoksia tehtiin ja suuret sotakorvaukset saatiin. Varsin onnistunut hyökkäys siis.

    Äänestä

  • Näin se meni kirjoitti:

    Vaan rauhaanpakottaminen ja Suomen sodan julistaminen natsi-Saksalle. Tässä tavoitteessa onnistuttiin, lisäksi rajamuutoksia tehtiin ja suuret sotakorvaukset saatiin. Varsin onnistunut hyökkäys siis.

    Neuvostojohdon päätökset ja suunnitelmat Kannaksen suunnassa. -Vuoden 1944 kesän ja syksyn sotasuunnitelmien perustella, oli luoteessa määrä aloittaa kesäkuun alkupuoliskolla 1944 suuri strateginen hyökkäysoperaatio. Sen tarkoituksena oli lyödä suomalaiset päävoimat perusteellisesti Karjalan ja Aunuksen kannaksilla, vapautettaisiin Leningradin pohjoispuoli ja Etelä-Karjala kokonaan vihollisista........Karjalan rintaman oli Laatokan ja Äänisen laivasto-osastojen tukemana suoritettava Syvärin-Petroskoin operaatio. Rintaman pääisku suunniteltiin annettavaksi pitkin Laatokan ranta, jotta suomalaisten Aunuksen ryhmän päävoimat saataisiin lyödyksi, Etelä-Karjala vapautetuksi vihollisesta ja luoduksi edellytykset edetä SYVÄLLE SUOMEEN! On todella lapsellista ryhtyä osoittamaan kaiken tämän tiedostaen, ettei Stalin halunnut valloittaa Suomea!
    Mitä tarkoitta EDETÄ SYVÄLLE SUOMEEN?? Tämä tarkoittaa maan valtaamista jos mikä. Tavoitteiden toteuduttua, olisivat päävoimamme tulleet lyödyiksi Karjalan ja Aunuksen kannaksilla ja neuvostojoukot olisivat vyöryneet täysin esteettä ”syvälle Suomeen”.
    Kaikki meni kuitenkin mönkään. 13. Ilma-armeija ei pystynyt sille asetettuun vaativaan tehtävään. Komentaja teloitettiin?
    Leningradin rintaman komentaja KESKEYTTI heinäkuun 12.päivänä antamalla käskyllä 21.Armeijan hyökkäyksen ja käski sen TOISTAISEKSI ryhmittyä puolustukseen saavuttamalleen tasalle. Mutta Vuosalmella ylimenohyökkäys käynnistyi.... Rintaman joukot eivät onnistuneet etenemään valtakunnan ja Suomenrajalle ja täysin puhdistamaan Karjalan kannasta vihollisista. Siirtämällä alueelle riittävästi joukkoja Suomen sodanjohto PYSÄYTTI neuvostojoukkojen hyökkäyksen Karjalan kannakselta SYVÄLLE Suomeen. Heinäkuun puolivälissä rintamalinja koko Karjalan kannaksella vakiintui ja neuvostojoukkojen hyökkäystoimet KESKEYTETTIIN. Neuvostoliiton oli saavutettava vielä uusia voittoja Etelä-Karjalassa, Valkovenäjällä ja Balttiassa sekä muilla saksalais-neuvostoliittolaisen rintaman suunnilla pakottaakseen Suomen taantumuksellisen hallituksen hyväksymään Neuvostoliiton hallituksen ehdot ja irtaantumaan sodasta Hitlerin Saksan rinnalla.

    Äänestä

  • Näin silti kuitenkin kirjoitti:

    Markku Jokisipilä: Väitöskirja: Aseveljiä vai liittolaisia 2004
    s.280 Mannerheimin samana päivänä 19.6 saatuun raporttiin vihollistilannekatsauksesta. Laatinut Aladar Paasonen päämajan tiedusteluosaston päällikkö.
    Tanner ja Linkomies katsoivat Mannerheimin taas kääntäneen takkinsa yhdessä yössä.
    Raportista tehty yksimielinen johtopäätös.(en toista raporttia,löytyy samalta sivulta)
    Neuvostoliiton suurhyökkäyksen tavoite ei ole suomen valloittaminen. Ainoastaan rauhaan pakottaminen.
    Kirjassaan :Miten suomi valloitetaan. Ohto Manninen..hän toteaa : Suomen kohdalla ei sotilaalliselta kannalta ollut maan liittäminen Neuvostoliittoon.(kannattaa lukea koska Manninen on viimeisiä valloitus myytin puolustajia ja hänenkin mieli on muuttunut)
    Lue myös Ylikangas: Yhden miehen jatkosota:s40-61 päämajan suunnanmuutos.
    En tiedä muuta 2000luvun tutkimusta mikä tukisi valloitus myyttiä kuin Teloitettu totuus minkä Manninen on laatinut hän itse muuttaa mieltään seuraavassa kirjassa.

    Äänestä

  • maa ei ole litteä kirjoitti:

    Suomessa pidetään sitkeästi kiinni kahdesta täysin alas ammutusta myytistä. Emme muka olleet natsi-Saksan liittolaisia vaan jotain ihmeelisiä "kanssasotijia". Toinen on kesän 1944 taistelut, NL oli muka täydellä voimallaan ja "valtavalla" ylivoimalla koko Suomea valtaamassa.

    luopumaan ehdottoman antautumisen vaatimuksesta. Siinä on se totuus.

    Ehdoton antautuminen olisi seurannut, jos hyökkäyksellä olisi saavutettu alkuperäinen, rintamien tehtävissä määritetty tarkoitus - eli Suomen sotilaallinen ja poliittinen antautuminen. Ja sitä olisi seurannut miehitys ynnä luultavasti muuttuminen kansandemokratiaksi.

    Tämä vältettiin. On aivan selvää, että se harmittaa loputtomiin äärivasemmistoa. Harmitti silloista ja harmittaa nykyistä.

    Äänestä

  • maa ei ole litteä kirjoitti:

    Markku Jokisipilä: Väitöskirja: Aseveljiä vai liittolaisia 2004
    s.280 Mannerheimin samana päivänä 19.6 saatuun raporttiin vihollistilannekatsauksesta. Laatinut Aladar Paasonen päämajan tiedusteluosaston päällikkö.
    Tanner ja Linkomies katsoivat Mannerheimin taas kääntäneen takkinsa yhdessä yössä.
    Raportista tehty yksimielinen johtopäätös.(en toista raporttia,löytyy samalta sivulta)
    Neuvostoliiton suurhyökkäyksen tavoite ei ole suomen valloittaminen. Ainoastaan rauhaan pakottaminen.
    Kirjassaan :Miten suomi valloitetaan. Ohto Manninen..hän toteaa : Suomen kohdalla ei sotilaalliselta kannalta ollut maan liittäminen Neuvostoliittoon.(kannattaa lukea koska Manninen on viimeisiä valloitus myytin puolustajia ja hänenkin mieli on muuttunut)
    Lue myös Ylikangas: Yhden miehen jatkosota:s40-61 päämajan suunnanmuutos.
    En tiedä muuta 2000luvun tutkimusta mikä tukisi valloitus myyttiä kuin Teloitettu totuus minkä Manninen on laatinut hän itse muuttaa mieltään seuraavassa kirjassa.

    http://www.jarmonieminen.fi/historia/?s=paasonen

    Katsaus vihollistilanteen kehitykseen N:o 11

    http://www.jarmonieminen.fi/historia/?p=612

    P Ä Ä M A J A 11.6.1944
    Tiedusteluosasto 70/UK/MP
    d.pvk.N:o 7140/tied.l/sal.

    Seuraavassa tekstissä on julkaistu Päämajan katsaus kesäkuun puolivälin vihollistilanteen kehityksestä. Katsaus esiteltiin päämajassa Mannerheimille 19.6.1944.
    Kyseisestä katsauksesta on tehty hyvinkin erilaisia johtopäätöksiä. Osassa tulkinnoista on todettu katsauksen tarkoittaneen käännekohtaa Mannerheimin suhtautumisessa Neuvostoliiton suurhyökkäyksen tavoitteisiin. Tämän tulkinnan mukaan katsauksessa osoitettiin Suomen armeijan ylipäällikölle, että Neuvostoliitto pysäyttää hyökkäyksensä Viipurin tasalle.
    Itse jäin pohtimaan ertyisesti punaisella merkitsemiäni kohtia?

    Päämajan vihollistilannekatsaus n:o 12

    http://www.jarmonieminen.fi/historia/?p=553

    P Ä Ä M A J A 19.6.1944
    Tied.1 70/UK/LP
    _.pvk. N:o 7650/sal.

    Äänestä

  • On totuuden aika kirjoitti:

    Suomessa pidetään sitkeästi kiinni kahdesta täysin alas ammutusta myytistä. Emme muka olleet natsi-Saksan liittolaisia vaan jotain ihmeelisiä "kanssasotijia". Toinen on kesän 1944 taistelut, NL oli muka täydellä voimallaan ja "valtavalla" ylivoimalla koko Suomea valtaamassa.

    Et pysty mitenkään kumoamaan Neuvostoliittolaisten historian kirjoituksia jotka perustuvat faktatietoon.
    Ei nyt auta suun soitto, esitä faktaa.

    Äänestä

  • Paasonen esillä kirjoitti:

    http://www.jarmonieminen.fi/historia/?s=paasonen

    Katsaus vihollistilanteen kehitykseen N:o 11

    http://www.jarmonieminen.fi/historia/?p=612

    P Ä Ä M A J A 11.6.1944
    Tiedusteluosasto 70/UK/MP
    d.pvk.N:o 7140/tied.l/sal.

    Seuraavassa tekstissä on julkaistu Päämajan katsaus kesäkuun puolivälin vihollistilanteen kehityksestä. Katsaus esiteltiin päämajassa Mannerheimille 19.6.1944.
    Kyseisestä katsauksesta on tehty hyvinkin erilaisia johtopäätöksiä. Osassa tulkinnoista on todettu katsauksen tarkoittaneen käännekohtaa Mannerheimin suhtautumisessa Neuvostoliiton suurhyökkäyksen tavoitteisiin. Tämän tulkinnan mukaan katsauksessa osoitettiin Suomen armeijan ylipäällikölle, että Neuvostoliitto pysäyttää hyökkäyksensä Viipurin tasalle.
    Itse jäin pohtimaan ertyisesti punaisella merkitsemiäni kohtia?

    Päämajan vihollistilannekatsaus n:o 12

    http://www.jarmonieminen.fi/historia/?p=553

    P Ä Ä M A J A 19.6.1944
    Tied.1 70/UK/LP
    _.pvk. N:o 7650/sal.

    Kannattaa lukea jos ymmärryskykyä on ketjun faktat. Et edes yritä ottaa niihin kantaa.
    Aivan selvää kauraa yllä. Neuvostoliitto joutui pysäyttämään hyökkäyksensä syvälle Suomeen, koska suomalaiset torjuivat hyökkäyksen. Ei Paasonen tuolloin vielä tiennyt sitä mitä me nyt tiedämme NL tavoitteista.

    Äänestä

  • On totuuden aika kirjoitti:

    Suomessa pidetään sitkeästi kiinni kahdesta täysin alas ammutusta myytistä. Emme muka olleet natsi-Saksan liittolaisia vaan jotain ihmeelisiä "kanssasotijia". Toinen on kesän 1944 taistelut, NL oli muka täydellä voimallaan ja "valtavalla" ylivoimalla koko Suomea valtaamassa.

    Tästä pukin konttiin, jos vielä jostakin löydät. Kertakaikkisen hieno teos Neuvostoliittolaiseksi.

    Kenraaliluutnantti S.P.Platonov Taistelut Suomen rintamalla 1941-1944. Historioitsijat - Barbasin - Kuznetsov - Morozov - Haritonov ja Jakolev.

    JATKOSOTA NEUVOSTOLIITON PUOLELTA NÄHTYNÄ
    -Tekijöiden pyrkimyksenä on ollut mahdollisimman tarkoin kuvata Neuvostoliiton asevoimien toimintaa luoteisessa strategisessa suunnassa.
    -Aineisto perustuu pääasiallisesti arkistomateriaaliin, rintamalehtiin ja alan kirjallisuuteen.
    -Pääpaino on Leningradin taistelussa.
    -Lisäksi teos kattaa Neuvostoliiton Suomen vastaisen rintaman tapahtumat.
    -Valottaa kiinnostavalla tavalla neuvostoliittolaisten tutkijoiden käsityksiä ja kannanottoja suomalaisten suunnitelmista ja aikomuksista Leningradin suunnalla kriittisinä sotavuosina.
    -Pehmeäkantinen 1976 painettu, 228-sivuinen, sisältää karttoja.
    -Lieviä lukemisen merkkejä, muuten kunto uutta vastaava.

    http://www.huuto.net/kohteet/spplatonov-taistelut-suomen-rintamalla-1941-1944/155622860

    Äänestä

  • Suomen valtaus kirjoitti:

    Kannattaa lukea jos ymmärryskykyä on ketjun faktat. Et edes yritä ottaa niihin kantaa.
    Aivan selvää kauraa yllä. Neuvostoliitto joutui pysäyttämään hyökkäyksensä syvälle Suomeen, koska suomalaiset torjuivat hyökkäyksen. Ei Paasonen tuolloin vielä tiennyt sitä mitä me nyt tiedämme NL tavoitteista.

    Miksi meidän raja ei kulje VKT linjaa pitkin jos taistelu kerran sinne pysähtyi. Miksi se on Moskovan rauhan raja. Stalinhan sanoi että mihin hänen armeijansa pääsee. On myös hänen järjestelmänsä sillä.
    Tuntuu kummalta että sumalaisiin tutkijoihin ei luoteta ollenkaan. Ajopuu, erillis-sota,puolustus-sota,kannaksen halkijuoksu ja lopuksi torjuntavoitto.
    N-L.ssa päätti Stalin ei muut.
    Onneksi meillä on :Jokisipilä,Jussila,Jacopson, Ylikangas,Visuri ja paljon muita tutkijoita jotka pitää näitä juttuja suurina myytteinä. Eihän kaikki usko evoluutioonkaan vielä. Maapalloa pitää latteana moni.

    Äänestä

  • Tässä esittelyni kirjoitti:

    Tästä pukin konttiin, jos vielä jostakin löydät. Kertakaikkisen hieno teos Neuvostoliittolaiseksi.

    Kenraaliluutnantti S.P.Platonov Taistelut Suomen rintamalla 1941-1944. Historioitsijat - Barbasin - Kuznetsov - Morozov - Haritonov ja Jakolev.

    JATKOSOTA NEUVOSTOLIITON PUOLELTA NÄHTYNÄ
    -Tekijöiden pyrkimyksenä on ollut mahdollisimman tarkoin kuvata Neuvostoliiton asevoimien toimintaa luoteisessa strategisessa suunnassa.
    -Aineisto perustuu pääasiallisesti arkistomateriaaliin, rintamalehtiin ja alan kirjallisuuteen.
    -Pääpaino on Leningradin taistelussa.
    -Lisäksi teos kattaa Neuvostoliiton Suomen vastaisen rintaman tapahtumat.
    -Valottaa kiinnostavalla tavalla neuvostoliittolaisten tutkijoiden käsityksiä ja kannanottoja suomalaisten suunnitelmista ja aikomuksista Leningradin suunnalla kriittisinä sotavuosina.
    -Pehmeäkantinen 1976 painettu, 228-sivuinen, sisältää karttoja.
    -Lieviä lukemisen merkkejä, muuten kunto uutta vastaava.

    http://www.huuto.net/kohteet/spplatonov-taistelut-suomen-rintamalla-1941-1944/155622860

    ole totuuteen pyrkivää. Sinänsä Platovnovin teoksessa on kyllä neuvostotutkimukseksi poikkeuksellisen paljon tottakin. Mutta tulee muistaa, että tutkimuksen tuli palvella kommunismia, ei historiatiedettä!

    Äänestä

  • Suomen valtaus kirjoitti:

    Kannattaa lukea jos ymmärryskykyä on ketjun faktat. Et edes yritä ottaa niihin kantaa.
    Aivan selvää kauraa yllä. Neuvostoliitto joutui pysäyttämään hyökkäyksensä syvälle Suomeen, koska suomalaiset torjuivat hyökkäyksen. Ei Paasonen tuolloin vielä tiennyt sitä mitä me nyt tiedämme NL tavoitteista.

    Teheranin kokouksessa marras-joulukuussa 1943 stalin ja Churchill saavuttivat yksimielisyyden siitä, että Neuvostoliitto ei ylitä Moskovan rauhan rajaa hyökätessään Suomeen.

    Neuvostoliiton hyökkäyksellä kesällä 1944 ei siis tavoiteltu Suomen miehittämistä, koska Iso-Britannia ei sitä hyväksynyt ja Stalin katsoi poliittisista syistä järkeväksi myöntyä brittien vaatimuksiin. Stalinilla oli muutenkin päämääränä Berliinin valloittaminen ennen länsiliittoutuneita ja tämä tavoite olisi voinut vaarantua, jos puna-armeija olisi juuttunut Suomessa pitkään sissisotaan suomalaisia vastaan.

    Äänestä

  • tutkimus ei kirjoitti:

    ole totuuteen pyrkivää. Sinänsä Platovnovin teoksessa on kyllä neuvostotutkimukseksi poikkeuksellisen paljon tottakin. Mutta tulee muistaa, että tutkimuksen tuli palvella kommunismia, ei historiatiedettä!

    " Leningradin rintaman komentaja KESKEYTTI heinäkuun 12.päivänä antamalla käskyllä 21.Armeijan hyökkäyksen ja käski sen TOISTAISEKSI ryhmittyä puolustukseen saavuttamalleen tasalle. Mutta Vuosalmella ylimenohyökkäys käynnistyi.... Rintaman joukot eivät onnistuneet etenemään valtakunnan ja Suomenrajalle ja täysin puhdistamaan Karjalan kannasta vihollisista. Siirtämällä alueelle riittävästi joukkoja Suomen sodanjohto PYSÄYTTI neuvostojoukkojen hyökkäyksen Karjalan kannakselta SYVÄLLE Suomeen. Heinäkuun puolivälissä rintamalinja koko Karjalan kannaksella vakiintui ja neuvostojoukkojen hyökkäystoimet KESKEYTETTIIN.

    Tässä faktaa neuvostopropagandalla höystettynä. Tämä lyö korville palsta-Stallareita oikein kunnolla.
    Änkyrä-Stallarithan esittävät päivät pääksytysten että Neuvostoliiton tavoitteet täytyivät jo Viipurin valloitukseen jolla saatiin Suomi irroitetuksi sodasta Saksan rinnalla. Mutta lukekaapas ensin tuo yläpuolinen lainaukseni vielä kerran kun suomalaiset olivat pysäyttäneet neuvostojoukot "Karjalan Kannaksella" ja sitten tutustutte miten tämän kirjoitukseni alla selitetään kuinka Neuvostoliiton oli saavutettava uusia voittoja saksalaisista mm. Balttiassa ja Valkovenäjällä pakottaakseen Suomen irtautumaan
    Saksasta. Viipuri operaatio ei vielä johtanut neuvostonäkemyksen mukaan Suomea irti Saksan rinnalta. Ja Kotka operaation keskeytyminen johti tavoitteiden asettajat uusimaan tavoitteet Suomen irrottamiseksi Saksan rinnalta nyt siirtämällä joukkoja Kannakselta suomalaisten aseistajia - saksalaisia vastaan.

    Tässä pojille asiaa.
    >>>>Neuvostoliiton oli saavutettava vielä uusia voittoja Etelä-Karjalassa, Valkovenäjällä, Baltiassa ja muilla saksalais-neuvostoliittolaisen rintaman suunnilla pakottaakseen Suomen taantumuksellisen hallituksen hyväksymään Neuvostoliiton hallituksen ehdot ja irtaantumaan sodasta Hitlerin Saksan rinnalla.

    Äänestä

  • Historiaa kirjoitti:

    " Teheranin kokouksessa marras-joulukuussa 1943 stalin ja Churchill saavuttivat yksimielisyyden siitä, että Neuvostoliitto ei ylitä Moskovan rauhan rajaa hyökätessään Suomeen. "

    Nyt joudut vaikeaan tilanteeseen. Kerro faktoja lainaten tuo tapahtuma!

    Äänestä

  • Historiaa kirjoitti:

    Teheranin kokouksessa marras-joulukuussa 1943 stalin ja Churchill saavuttivat yksimielisyyden siitä, että Neuvostoliitto ei ylitä Moskovan rauhan rajaa hyökätessään Suomeen.

    Neuvostoliiton hyökkäyksellä kesällä 1944 ei siis tavoiteltu Suomen miehittämistä, koska Iso-Britannia ei sitä hyväksynyt ja Stalin katsoi poliittisista syistä järkeväksi myöntyä brittien vaatimuksiin. Stalinilla oli muutenkin päämääränä Berliinin valloittaminen ennen länsiliittoutuneita ja tämä tavoite olisi voinut vaarantua, jos puna-armeija olisi juuttunut Suomessa pitkään sissisotaan suomalaisia vastaan.

    Neuvostoliitto vaati liittoutuneita hyväksymään Suomen ehdottoman antautumisen vaatimuksen, Teherania edeltävässä ulkoministereiden Teheraniin valmistavassa kokouksessa Moskovassa.

    Mitäs nyt. Menikö propaganda vituiks?

    Äänestä

  • Ei mee läpi kirjoitti:

    Neuvostoliitto vaati liittoutuneita hyväksymään Suomen ehdottoman antautumisen vaatimuksen, Teherania edeltävässä ulkoministereiden Teheraniin valmistavassa kokouksessa Moskovassa.

    Mitäs nyt. Menikö propaganda vituiks?

    Moskovan suhteen olet oikeassa. Teheranissa sen sijaan sovittiin näin:
    Suomea käsiteltiin viimeisenä päivänä 1.12.1943. Läh.T.Polvinen :Suomi suurvaltojen politiikassa-41-44 s.222-223
    1.Vuoden -40 rauhansopimus voimaaan
    2. Hanko tai Petsamo. Viimeksi mainittua ei vuokrattaisi, vaan se liitettäisiin pysyvästi N-l:oon
    3.Suomalaisten aiheuttamien vahinkojen 50-prosenttinen korvaaminen
    4.Välirikko Saksan kanssa
    5.Saksalaisten karkoittaminen maasta
    6.Demobisaatio
    Churchill yritti vielä korvausten osalta vaikuttaa mutta ei onnistunut.
    Tässä pyytämäsi fakta ,usko tai et. Polvista pidetään hyvin luotettavana .

    Äänestä

  • tutkimus ei kirjoitti:

    ole totuuteen pyrkivää. Sinänsä Platovnovin teoksessa on kyllä neuvostotutkimukseksi poikkeuksellisen paljon tottakin. Mutta tulee muistaa, että tutkimuksen tuli palvella kommunismia, ei historiatiedettä!

    "Mutta tulee muistaa, että tutkimuksen tuli palvella kommunismia, ei historiatiedettä! "

    Suomessahan on pitkään ollut käytäntönä, että historiantutkimuksen täytyy palvella isän maaam puollustusta. Totuudesta viis, kunhan Suomi saadaan pidettyä valkoisena.

    Aatteellinen fanatismi, oli se minkä väristä tahansa, on historiantutkimuksen pahin syöpä.

    Äänestä

  • tässä tulee kirjoitti:

    Moskovan suhteen olet oikeassa. Teheranissa sen sijaan sovittiin näin:
    Suomea käsiteltiin viimeisenä päivänä 1.12.1943. Läh.T.Polvinen :Suomi suurvaltojen politiikassa-41-44 s.222-223
    1.Vuoden -40 rauhansopimus voimaaan
    2. Hanko tai Petsamo. Viimeksi mainittua ei vuokrattaisi, vaan se liitettäisiin pysyvästi N-l:oon
    3.Suomalaisten aiheuttamien vahinkojen 50-prosenttinen korvaaminen
    4.Välirikko Saksan kanssa
    5.Saksalaisten karkoittaminen maasta
    6.Demobisaatio
    Churchill yritti vielä korvausten osalta vaikuttaa mutta ei onnistunut.
    Tässä pyytämäsi fakta ,usko tai et. Polvista pidetään hyvin luotettavana .

    Stalin vuodatti paskaa Suomen päästämisestä kynsistään. Maaliskuun ehdot sisältivät myös Moskovan ruhan rajat. Jo ennen Moskovaan menoa, Suomen olisi pitänyt katkaista suhteet Saksaan. Listalla oli asiat joista ei voinut neuvotella Moskovassa. Saksalaisten vangitseminen keväällä 1944 olisi johtanut sotaan Saksan kanssa. Toinen päävaatimus oli myös mahdoton toteuttaa, armeijamme alasajo tilanteessa jossa Saksa oli vielä voimatekijä rajoillamme maailmansodan vielä riehuessa olisi luonut maahamme Romanian kaltaisen tilanteen.
    Suomi ei voinut laskea aseitaan ja lähteä vangitsemaan saksalaisia. Aikaa NL antoi muutamia viikkoja operaatioon.

    Äänestä

  • tässä tulee kirjoitti:

    Moskovan suhteen olet oikeassa. Teheranissa sen sijaan sovittiin näin:
    Suomea käsiteltiin viimeisenä päivänä 1.12.1943. Läh.T.Polvinen :Suomi suurvaltojen politiikassa-41-44 s.222-223
    1.Vuoden -40 rauhansopimus voimaaan
    2. Hanko tai Petsamo. Viimeksi mainittua ei vuokrattaisi, vaan se liitettäisiin pysyvästi N-l:oon
    3.Suomalaisten aiheuttamien vahinkojen 50-prosenttinen korvaaminen
    4.Välirikko Saksan kanssa
    5.Saksalaisten karkoittaminen maasta
    6.Demobisaatio
    Churchill yritti vielä korvausten osalta vaikuttaa mutta ei onnistunut.
    Tässä pyytämäsi fakta ,usko tai et. Polvista pidetään hyvin luotettavana .

    Löydätkö samasta lähteestä mitä Teheranissa sovittiin Viron, Latvian, Liettuan, Puolan, Unkarin, Tsekkoslovakian, Bulgarian, Romanian ja Saksan itäosan kohtelusta ja jostain muusta lähteestä kuinkas sitten kävikään?

    Äänestä

  • tässä tulee kirjoitti:

    Moskovan suhteen olet oikeassa. Teheranissa sen sijaan sovittiin näin:
    Suomea käsiteltiin viimeisenä päivänä 1.12.1943. Läh.T.Polvinen :Suomi suurvaltojen politiikassa-41-44 s.222-223
    1.Vuoden -40 rauhansopimus voimaaan
    2. Hanko tai Petsamo. Viimeksi mainittua ei vuokrattaisi, vaan se liitettäisiin pysyvästi N-l:oon
    3.Suomalaisten aiheuttamien vahinkojen 50-prosenttinen korvaaminen
    4.Välirikko Saksan kanssa
    5.Saksalaisten karkoittaminen maasta
    6.Demobisaatio
    Churchill yritti vielä korvausten osalta vaikuttaa mutta ei onnistunut.
    Tässä pyytämäsi fakta ,usko tai et. Polvista pidetään hyvin luotettavana .

    >>Suomea käsiteltiin viimeisenä päivänä 1.12.1943. Läh.T.Polvinen :Suomi suurvaltojen politiikassa-41-44 s.222-223>reiluna vaihtokauppana>> (a fair exchange). s.222

    Äänestä

  • KEP. kirjoitti:

    >>Suomea käsiteltiin viimeisenä päivänä 1.12.1943. Läh.T.Polvinen :Suomi suurvaltojen politiikassa-41-44 s.222-223>reiluna vaihtokauppana>> (a fair exchange). s.222

    Vedätkö siitä minkälaisia johtopäätöksiä? Oliko Stalin mahdollisesti muuttanut suhtautumistaan Suomen valloittamisesta?

    Äänestä

  • pakkoraossa kirjoitti:

    Vedätkö siitä minkälaisia johtopäätöksiä? Oliko Stalin mahdollisesti muuttanut suhtautumistaan Suomen valloittamisesta?

    >>Vedätkö siitä minkälaisia johtopäätöksiä?

    Äänestä

  • Historiaa kirjoitti:

    Teheranin kokouksessa marras-joulukuussa 1943 stalin ja Churchill saavuttivat yksimielisyyden siitä, että Neuvostoliitto ei ylitä Moskovan rauhan rajaa hyökätessään Suomeen.

    Neuvostoliiton hyökkäyksellä kesällä 1944 ei siis tavoiteltu Suomen miehittämistä, koska Iso-Britannia ei sitä hyväksynyt ja Stalin katsoi poliittisista syistä järkeväksi myöntyä brittien vaatimuksiin. Stalinilla oli muutenkin päämääränä Berliinin valloittaminen ennen länsiliittoutuneita ja tämä tavoite olisi voinut vaarantua, jos puna-armeija olisi juuttunut Suomessa pitkään sissisotaan suomalaisia vastaan.

    Moskovassa, ett Kannaksella ei ole saksalaisia joukkoja. Senkun valtaatte sen. Ja Molotov kiitti tiedoista.

    Äänestä

  • tässä selvitys kirjoitti:

    " Leningradin rintaman komentaja KESKEYTTI heinäkuun 12.päivänä antamalla käskyllä 21.Armeijan hyökkäyksen ja käski sen TOISTAISEKSI ryhmittyä puolustukseen saavuttamalleen tasalle. Mutta Vuosalmella ylimenohyökkäys käynnistyi.... Rintaman joukot eivät onnistuneet etenemään valtakunnan ja Suomenrajalle ja täysin puhdistamaan Karjalan kannasta vihollisista. Siirtämällä alueelle riittävästi joukkoja Suomen sodanjohto PYSÄYTTI neuvostojoukkojen hyökkäyksen Karjalan kannakselta SYVÄLLE Suomeen. Heinäkuun puolivälissä rintamalinja koko Karjalan kannaksella vakiintui ja neuvostojoukkojen hyökkäystoimet KESKEYTETTIIN.

    Tässä faktaa neuvostopropagandalla höystettynä. Tämä lyö korville palsta-Stallareita oikein kunnolla.
    Änkyrä-Stallarithan esittävät päivät pääksytysten että Neuvostoliiton tavoitteet täytyivät jo Viipurin valloitukseen jolla saatiin Suomi irroitetuksi sodasta Saksan rinnalla. Mutta lukekaapas ensin tuo yläpuolinen lainaukseni vielä kerran kun suomalaiset olivat pysäyttäneet neuvostojoukot "Karjalan Kannaksella" ja sitten tutustutte miten tämän kirjoitukseni alla selitetään kuinka Neuvostoliiton oli saavutettava uusia voittoja saksalaisista mm. Balttiassa ja Valkovenäjällä pakottaakseen Suomen irtautumaan
    Saksasta. Viipuri operaatio ei vielä johtanut neuvostonäkemyksen mukaan Suomea irti Saksan rinnalta. Ja Kotka operaation keskeytyminen johti tavoitteiden asettajat uusimaan tavoitteet Suomen irrottamiseksi Saksan rinnalta nyt siirtämällä joukkoja Kannakselta suomalaisten aseistajia - saksalaisia vastaan.

    Tässä pojille asiaa.
    >>>>Neuvostoliiton oli saavutettava vielä uusia voittoja Etelä-Karjalassa, Valkovenäjällä, Baltiassa ja muilla saksalais-neuvostoliittolaisen rintaman suunnilla pakottaakseen Suomen taantumuksellisen hallituksen hyväksymään Neuvostoliiton hallituksen ehdot ja irtaantumaan sodasta Hitlerin Saksan rinnalla.

    taistele tai tuhoudu ,

    en epäile sitä taistelumoraalia jota osoitettiin ko. taistelussa osapuolien välillä.
    Mutta mielestäni meidän Suomalaisten osoitus siitä me kunnioitamme elämää ja rauhaa, siinä muodossa, että jokainen on oikeutettu ihmisarvoiseen elämään on perusta yhteisyydelle.
    Muistakaa miten eräs kirjoitti pienen kansakunnan selviytymistä Maailmanhistoriaan jäävistä mylleyrksistä on lukemisen arvoinen, puhumattakaan inhimmilisyydestä.

    Kunnia kaikille niille, jotka mahdollistivat vapautemme olla Itsenäisenä

    Äänestä

Kumma tyyppi se Jooseppi kun lähti pois kesken ottelun, siis nuolemaan haavojaan!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

oli päällä? kirjoitti:

Näin sanotaan että joukkoja alettiin vetää Suomen rintamalta muille rintamille vaikka suurhyökkäys jatkui. Onko tietoa milloin näitä joukkoja alettiin vetämään pois, mitä joukkoja, minkä laatuisia ja minne ne vedettiin? Mikä merkitys näillä joukkojen siirroilla oli suomalaisten onnistuneeseen torjuntavoittoon?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu