Tästä on varmasti kirjoitettu jossain aiemminkin, mutta en heti löytänyt ainakaan. Minulla on melko vähän ystäviä/kavereita, mutta jostain syystä tunnun olevan sellainen "ongelmamagneetti". Eli haen ystävyyttä, mutta törmään lähes aina sellaisiin, joilla on oma elämä täysin sekaisin ja aikaani kuuntelen ja tuen, mutta kuten nytkin, niin en enää oikein jaksaisi tukea :(. Onhan minulla omassakin elämässä niin ylä- kuin alamäkiä. Mutta kun haluaisin silti että ongelmista viis, voisi puhua välillä mukavistakin asioista.
On äärettömän raskasta saada soittoja välillä jopa keskellä yötä(!) jossa toinen vaan itkee omaa surkeuttaan. En jaksa uskoa että ystävyys on pelkästään sellaista. Jos käymme jossain kahvilla, niin edes silloin emme voi keskustella mistään normaalista, vaan hetken istuttuamme, hän alkaa vuodattamaan niitä samoja asioita (mitkä eivät ole kolmeen vuoteen muuttuneet yhtään).
En haluaisi katkaista välit häneen kokonaan, mutta kerran sanoin hänelle, että nyt en tällä hetkellä jaksa kuunnella sun juttujasi kun on omassakin tekemistä (oma äiti oli päivä aiemmin kuollut), jolloin tämä ystävä suuttui minulle niin paljon että ei puhunut minulle kolmeen viikkoon(!!)
Onko jollain joku idea miten käsitellä tällaista ihmistä? -Itsellä loppuu keinot kesken. Tulen tosi alakuloiseksi hänen seurassaan. Onko ainoa keino vaan ottaa itse etäisyyttä häneen?
On äärettömän raskasta saada soittoja välillä jopa keskellä yötä(!) jossa toinen vaan itkee omaa surkeuttaan. En jaksa uskoa että ystävyys on pelkästään sellaista. Jos käymme jossain kahvilla, niin edes silloin emme voi keskustella mistään normaalista, vaan hetken istuttuamme, hän alkaa vuodattamaan niitä samoja asioita (mitkä eivät ole kolmeen vuoteen muuttuneet yhtään).
En haluaisi katkaista välit häneen kokonaan, mutta kerran sanoin hänelle, että nyt en tällä hetkellä jaksa kuunnella sun juttujasi kun on omassakin tekemistä (oma äiti oli päivä aiemmin kuollut), jolloin tämä ystävä suuttui minulle niin paljon että ei puhunut minulle kolmeen viikkoon(!!)
Onko jollain joku idea miten käsitellä tällaista ihmistä? -Itsellä loppuu keinot kesken. Tulen tosi alakuloiseksi hänen seurassaan. Onko ainoa keino vaan ottaa itse etäisyyttä häneen?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Kyllä ota etäisyyttä, sillä ei asiat ainakaan helpompaan suuntaan mene.
Minusta on todella surkeaa ettei ihmiset ajattele kuin itseään, ja muita pidetään liian tiukasti tukena. Tämä alkaa vaikuittaa todella paljon hyväksikäytöltä. Itse ainakin olen ottanut etäisyyttä hyväksikäyttäjiin, ja tottakai se tuntuu pahalta mutta joskus on vain tehtävä ikäviä päätöksiä.
"Ongelmamagneetti" -sanan käyttö on lainausmerkeistäsi huolimatta aika lailla itseäsi syyllistävä pilkkanimi ja haluan heti muistuttaa, että me kaikki ihmiset törmäämme monenlaisiin ihmisiin ja vasta hetken päästä tajuaa tarkemmin kenen kanssa on tekemisissä. Jotkut meistä vetävät tiukat rajat heti, jotkut heräävät rajan vetämiseen myöhemmin ja jotkut suostuvat olemaan aina toisen oksennussankoja. Sinun hommasi on siis nyt oppia vetämään ne rajat ja se on aina alussa vaikeaa, koska pelkää toisen loukkaamista etenkin jos toinen on nimenomaan herkästi loukkaantuvaa tyyppiä. Mutta nyt järki käteen! Uskotko, että on muutakaan keinoa vetää rajat ystävällesi? Et voi muuttaa kännykenttien ulottumattomiin ja piileskellä siellä puoli vuotta toivoen, että ystäväsi ymmärtäisi katoamisesi perimmäisen syyn ja jättäisit sinut lopulta rauhaan. Et voi myöskään pyytää ketään kolmatta osapuolta toimimaan puhemiehenäsi ja selittämään kaverillesi, ettet aina jaksaisi olla kuuntelemassa joka marmatusta. Jnejne....Eli vaikka kuinka pahaa tekisi, niin sinun on aloitettava ystäväsi kouliminen jo siinä ettet kerta kaikkiaan vastaa öisin puhelimeen. Ei ole väärin sanoa, että haluat nukkua ja olet väsynyt. Se on tuiki tavallista yhteiskunnassamme muutenkin ja ystäväsi vain ei satu sitä asiaa muistamaan, koska olet antanut hänen pompottaa sinua sielunsa kyllyydestä viime ajat. Kun pikku hiljaa pääsette sääntöön nro yksi, ettei yöllä enää soitella siirrytte sääntöön nro kaksi, jossa opetat ystävääsi pikku hiljaa kunnioittamaan henkisiä lepotaukojasi ja valitsemaan sellaisia puheenaiheita ,mihin voimasi sillä hetkellä riittävät.Ja jos ystäväsi ei linjamuutoksista pidä, niin mieti hetki onko kyseessä todellakin vuorovaikutteinen, demokraattinen ja sieluasi virkistävä ystävyys vai kenties komea esimerkki hyväksikäytöstä? Mieti myös haluatko elää elämääsi oksennussankona vai rajaatko rooliasi sen mukaan kuin toinen sen ansaitsee. Onhan nimittäin sinullakin oikeus välillä saada oksentaa toiselle takaisin. Jotenkin niin se ystävyyden perusrakenne pitäisi mennä.
Joten rohkeutta uuden oppimiseen. Elämä ei ole aina sitä, että pääsee helpolla. Joskus on vaan pakko kestää toisen käytös ja kun nyt yhden kokeilet, ei seuraava kerta kirpaise yhtä pahasti ja opit olemaan muutakin kuin ongelmamagneetti.
täääääääääääääätz. Kirjoituksesi on tosi hyvä ja asiallinen. Ehkä minä vielä opin arvostamaan itseäni enemmän ja vetämään ne rajat, pelkäämättä seurauksia liikaa. En ole aiemmin ajatellut että pääsisin helpolla oksennussankona, mutta kirjoituksesi kyllä auttaa näkemään että pakenen tiettyjä tilanteita, osittain ainakin. Pitää vaan tarttua härkää sarvista ja alkaa vetämään ne rajat paremmin ja selkeämmmin, jotta minä itse voisin paremmin. Mutta kai sitä jotenkin itselleen myös on vaan tähän asti selittänyt että "on hyvä ihminen" kun kestää tuollaista. Mitään hyväähän siinä ei oikeasti itselleen jää käteen. Mutta se on eräänlainen keino paeta sitä päätöstä ja vaan aina mukautua, eli kai se jotenkin on myös pelkuruutta tavallaan. Toisaalta, pitkä pinnahan mulle on kehittynyt. Ehkä opin löytämään sen kultaisen keskitien vielä :). Kiitos paljon kirjoituksestasi! Mietin tätä tykönäni, ja yritän yksi askel kerrallaan tuoda julki missä kulkee minun rajani. Yöllisistä soitoista alkaen :)
Juu, tunnen tyypin, kyseessä on entinen kaverini. Ennen tuohon törmäämistä en tullut ajatelleeksikaan, että ystävyydessä pitäisi olla sääntöjä. Hänen toilailujaan seuraamalla ne säännöt ja rajat ovat vaan itselle kummasti kirkastuneet. Tässä näitä omia sääntöjäni muutamia:
1. Todellakaan ei mitään soittoja keskellä yötä. Yöllä nukutaan.
2. Jos joutuu pulaan, poliisi, lääkäri ja taksikuski auttavat. Tiedän että heille joutuu maksamaan, mutta itse maksan avusta kavereillekin, joko rahalla tai jollakin lahjalla.
3. Känni ei ole tekosyy yhtään millekään. Turha selitellä pettämisiään ajautumisilla, kohtaloilla tms.
4. Joskus vastaan puhelimeen, toisinaan en. Enkä todellakaan aio raportoida missä olen milloinkin ollut jos en vastannut.
5. Valitsen ystäväni ja puolisoni aivan itse, enkä ota vastaan mitään neuvoja tai vinkkejä, kiitos vaan. (Ei, minulle ei edes tarvitse tulla kertomaan vaikka puolisoni pettäisi. Uskon selviäväni omassa parisuhteessani itse.)
6. Tunteilla kiristäminen tulisi olla rikos. Ikävää jos joku haluaa tappaa itsensä kun kaikki on niin toivotonta ja kurjaa, mutta monihan tosiaan tappaakin. En minä sille mitään mahda.
Ja eihän se tietenkään helppoa ole kasvattaa ihmisiä hyväksymään minun tilantarvettani, mutta onneksi löytyy niitäkin joiden koko elämä ei ole kurjaa kamalaa sontaa.
Aloittajalle: jos ystäväsi on kolme vuotta jauhanut samoja asioita, tulee mieleen onko hän masentunut. Kuulostaa siltä että on ammattiavun tarpeessa. Tuntuu vaan siltä, että nykyään ammattiapua on tarjolla hyvin harvalle. Lääkeresepti kouraan ja toivottavasti perhe ja ystävät hoitavat kuuntelutyön.
Mielestäni jokaisella on oikeus laittaa oma jaksaminen etusijalle. Jos tuntuu ettet jaksa ystävääsi ota rohkeasti etäisyyttä. aluksi tämä irtiotto tuntuu pahalta, mutta kun aikaa on hieman kulunut, huomaat miten paljon olet saanut energiaa ja tilaa itsellesi, ja muuta sisältöä elämään. Ystävää voi auttaa tiettyyn pisteeseen asti, mutta sinun kohdalla on selvästi tullut se raja vastaan.
Kiitoksia vastauksestasi. Hän on varmasti masentunut, sillä hän on jopa hiljattain puhunut itsemurhasta. Sen takia tämä tilanne onkin hieman hankala ja herkkä. Olen itsekin joskus ollut masentunut, ja ehdotin hänelle (kuultuani hänen itsetuhoisista ajatuksistaan) terapiaa (koska tiedän että se auttaa). Hän ei kuitenkaan ollut kiinnostunut siitä, sillä yksityisellä se maksaa, ja kunnalliseen on pitkät jonot. Kun kuulin tämän, tuli sellainen olo että nyt minun täytyy tehdä jotain itseni suojelemiseksi, koska tuntuu ettei tämä ihminen ole edes halukas auttamaan itseään. Itse kun kohtasin oman kriisini, en nähnyt mitään muuta mahdollisuutta kuin mennä juttelemaan ammattiauttajan kanssa, maksoi mitä maksoi, enkä ole katunut hetkeäkään.
Masentuneen ihmisen seurassa oleminen (siis sellaisen joka ei hoidata itseään), syö omia voimavarojani mielestäni liikaa. On varmasti toki henkilökohtaista miten kukin käsittelee kriisejään, mutta en minä ole pätevä terpeutiksi, enkä koe että sellaisen tuen tarjoaminen kuuluu välttämättä edes ystävyyteen. Itse olen vaan oppinut, että vahva on se joka hakee apua ja myöntää olevansa välillä heikko.
Se raja, jonka huomaat että olen kohdannut tämän ystäväni kohdalla, tuli vastaan juuri sillä hetkellä kun hän puhui itsemurhasta. Koko mun päiväni (ja yöni) meni pilalle sen takia. Olin niin huolissani, vähän jopa vihainen. Koska minulle tuli yhtäkkiä sellainen olo, että olen jotenkin vastuussa nyt hänen hyvinvoinnistaan. Kun tätä illalla kotona sitten mietin, totesin että en minä ole vastuussa muista kuin itsestäni ja lapsistani. Ja tajusin että jokin on pahasti pielessä jos minun pitää iltaisin miettiä ystäväni murheita, omassa kodissani. Etäisyyttä otan, ja rajat laitan nyt tähän. Muuten en jaksa itse. Ja minulle tärkeimmät eivät ole ystävät, vaan minä itse ja oma perheeni.
vastauksestasi :)
Meinasi laittaa sama aihe uuden otsikon alle, mutta huomasin sitten kirjoituksesi. En tiedä ikäsi, itse olen jo 40 vuotta ylittänyt nainen, perusluoneeeni on sosiaalinen, tutustun helposti uusiin ihimisiin, ja saan helposti ystäviä, ongelmaksi on vain minullakin muodostunut, että tuntuu että kaikki haluaa kertoa ongelmistaan minulle, huonosta rahatilanteesta, vaikeuksista suhteessa ym. Olen ilmeisesti hyvä kuuntelija, vaikka osaan myös itse puhua ja antaa itsestäni. En vain itse ole sellainen, että jaksaisin aina puhua ongelmistani kun tapaan kaverit, toki jokainen niistä joskus saa ja pitääkin puhua, mutta kun tuntuu että minäkin olen tälläinen"ongelmamagneetti" kuten mainitsit.
Minäkin sain välillä näitä öisiä soittoja, mistä milloinkin olisi pitänyt lähteä hakemaan, olisi pitänyt päästä luokseni nukkumaan. En taida sitten olla niin hyvä ja kiltti kaveri, mutta en suostu siihen, että minut käytetään hyväksi, joten nykyään minulla on puhelin aina öisin suljettuna. Saavat selvittä öiset sotkunsa yksin. Kun oikein ajattelen kaveripiiriäni, minulla on yksi vahna ystävä jonka kanssa yleensä puhutaan vain hauksoista ja mukavista asiosita, ja ero on todellakin suuri, on niin virkistynyt olo kun hän lähtee, kun taas nämä muut syövät voimaa minusta. Sairastuin muutama vuosi sitten jonkinlaiseen uupumukseen, ja sen jälkeen päätin karsia ysävänpiirissä, no en konkreettisesti päättänyt karsia, vaan niin vain kävi ajan kanssa, kun yksinkertaisesti en jaksanut tavata heitä. Koen siitä syyllisyyttä ajoittain, mutta en vain jaksa antaa itsestäni koko ajan. Olen huomannut että voin kaikista parhaiten, kun saan viettää illat yksin työpäivän jälkeen, ja myös usein viikonloput. Meillä on aika läheiset suhteet työpaikallakin, joten siellä tulee aika paljon sekä juteltua että kuunneltua, joten en kaipaa enää illaksi juttuseuraa. Olen kyllä välillä miettinyt onko minusta tullut epäsosiaalinen, en tiedä. En vain jaksa tavata ystäviäni kovin usein, vaikka heista pidän.
Kirjoitat ihan lopussa että tulet alakuloiseksi hänen serurassaa. Uskoisin tosiaan, että ainoa keino on ottaa etäisyyttä, jotkut ihmiset tuovat sitä huona energiaa mukaansa, eikä he muuttuvat, sinun on se ratkaisu otettava.
Onkohan se sitten niin, että hieman epävakaat ihmiset hakeutuvat turvallisten ihmisten kavereiksi, he tarvitsevat jonkun johon tukea, ilmeisesti sinäkin olet tasapainoinen ihminen, ja se ominaisuus vetää puoleensä samantyyppiset kaverit.
Hyvää jatkoa sinulle!
vastauksestasi :)