Olemme seurustelleet puolitoista vuotta ja harrastaneet tämän ajan kuluessa (ehkä luonnollisestikin) koko ajan vähemmän seksiä. Erityisesti lakanoiden välissä puuhastelu on hiipunut viimeisen puolen vuoden aikana. En ole itsekään mikään varsinainen nymfomaani, mutta lähinnä syynä on tuntunut olevan miehen halujen hiipuminen ja tällä hetkellä lähes täydellinen puuttuminen. Aluksi seksikerrat vähenivät useasta kerrasta yhteen kertaan viikossa, nyt väliä tahtoo helposti tulla parikin viikkoa. Ei vielä katastrofaalista, ehkä, mutta...
Koska kyse on selvästi ollut siitä, ettei miestä kiinnosta, olen tietysti syyttänyt itseäni. Enkö olekaan enää houkutteleva, enkö ole tarpeeksi hyvä sängyssä jne. Kuitenkin, ulkonäköni ei ole mitenkään muuttunut tänä aikana ja seurustelumme alkuaikoina mies tuntui hyvinkin tykkäävän seksistä kanssani. Onko kyseessä siis kyllästyminen? Ja siis syy joka tapauksessa minussa? Koko kevään olen yhä enenevässä määrin pyöritellyt asioita mielessäni ja vakuuttunut, että asian on pakko olla näin. Mies on joko kyllästynyt tai alkanut suorastaan inhota minua. Mikä ei järjellä ajatellen kuulosta kovin todennäköiseltä, koska hän jaksaa kyllä edelleen helliä, halailla, suukotella ja pitää sylissä ihan omasta aloitteestaan. Vain seksi puuttuu ja aloitteet siihen. Minunkin aloitteeni yleensä torjutaan.
Tänä aamuna otin asian puheeksi ja kysyin, onko minussa jotain vikaa kun hän ei enää halua. Vastaukseksi sain, että ei tietenkään ole, älä edes ajattele sellaista. Ei hän itsekään tiedä, missä on vika. Ja sitten hän masentui ja sanoi, ettei hänestä taida sitten olla minulle mitään iloa enää.
Selvitimme asian, toistaiseksi, puhumalla. Vakuutin hänelle, että hänestä on minulle todella paljon iloa ja että minua surettaa vain se, jos en kelpaa hänelle. Hieman apeaksi hän jäi. Tämä sai minut miettimään, oliko oikein ottaa asia puheeksi - tähän asti olen murehtinut yksinäisyydessä ja syyttänyt itseäni asiasta, joka ei ole minulle edes se tärkein asia maailmassa tai edes parisuhteessa. Nyt tein asiasta meille yhteisen ongelman - ja mieheni näkökulmasta ongelma on nyt hänen. Hän on kuulemma pettynyt itseensä.
Eli miten itse toimitte vastaavissa tilanteissa? Ihmisen seksuaalisuus on niin hirvittävän arka paikka. Pelkään, että sotkin asioita entisestään ja lisäsin vain paineita. Mutta toisaalta en olisi enää hetkeäkään kestänyt märehtiä asiaa yksin ja tuntea itseäni riittämättömäksi ja seksuaalisesti luotaantyöntäväksi. Ja toisaalta... en olisi tahtonut pahoittaa miehenikään mieltä. Olisin vain toivonut, että asiat paranisivat itsekseen.
Koska kyse on selvästi ollut siitä, ettei miestä kiinnosta, olen tietysti syyttänyt itseäni. Enkö olekaan enää houkutteleva, enkö ole tarpeeksi hyvä sängyssä jne. Kuitenkin, ulkonäköni ei ole mitenkään muuttunut tänä aikana ja seurustelumme alkuaikoina mies tuntui hyvinkin tykkäävän seksistä kanssani. Onko kyseessä siis kyllästyminen? Ja siis syy joka tapauksessa minussa? Koko kevään olen yhä enenevässä määrin pyöritellyt asioita mielessäni ja vakuuttunut, että asian on pakko olla näin. Mies on joko kyllästynyt tai alkanut suorastaan inhota minua. Mikä ei järjellä ajatellen kuulosta kovin todennäköiseltä, koska hän jaksaa kyllä edelleen helliä, halailla, suukotella ja pitää sylissä ihan omasta aloitteestaan. Vain seksi puuttuu ja aloitteet siihen. Minunkin aloitteeni yleensä torjutaan.
Tänä aamuna otin asian puheeksi ja kysyin, onko minussa jotain vikaa kun hän ei enää halua. Vastaukseksi sain, että ei tietenkään ole, älä edes ajattele sellaista. Ei hän itsekään tiedä, missä on vika. Ja sitten hän masentui ja sanoi, ettei hänestä taida sitten olla minulle mitään iloa enää.
Selvitimme asian, toistaiseksi, puhumalla. Vakuutin hänelle, että hänestä on minulle todella paljon iloa ja että minua surettaa vain se, jos en kelpaa hänelle. Hieman apeaksi hän jäi. Tämä sai minut miettimään, oliko oikein ottaa asia puheeksi - tähän asti olen murehtinut yksinäisyydessä ja syyttänyt itseäni asiasta, joka ei ole minulle edes se tärkein asia maailmassa tai edes parisuhteessa. Nyt tein asiasta meille yhteisen ongelman - ja mieheni näkökulmasta ongelma on nyt hänen. Hän on kuulemma pettynyt itseensä.
Eli miten itse toimitte vastaavissa tilanteissa? Ihmisen seksuaalisuus on niin hirvittävän arka paikka. Pelkään, että sotkin asioita entisestään ja lisäsin vain paineita. Mutta toisaalta en olisi enää hetkeäkään kestänyt märehtiä asiaa yksin ja tuntea itseäni riittämättömäksi ja seksuaalisesti luotaantyöntäväksi. Ja toisaalta... en olisi tahtonut pahoittaa miehenikään mieltä. Olisin vain toivonut, että asiat paranisivat itsekseen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
...kun miehesi elämä ja ajatukset ei pyörikään pelkästään pillusi ympärillä.
Voin miehenä kertoa, ettei jatkuva huomauttelu ja ruikutus seksin vähyydestä auta tippaakaan, vaan se ainoastaan tekee siitä "pakkopullaa", mikä vähentää mielenkiintoa entisestään.
Keksi siis jotakin parempaa kuin ruikutus ja kiusalliset "keskustelut" ko. aiheesta.
Eihän seksistä puhumisen tulisi olla kiusallista enää aikuisiällä?
Meillä puhutaan seksistä ihan avoimesti.
Ja minun mielestä parisuhteeseen kuuluu asioista keskusteleminen.
Parempi kertoa ongelmista kuin hypätä vieraaseen sänkyyn kun homma ei toimi kaikkille tyydyttävällä tavalla.
Minusta oli oikein ottaa mieltä painanut asia esille miehensä kanssa.
Niin minusta kuuluisi parisuhteissa toimia.
Aurinkoista päivänjatkoa!
Alkuperäinen kirjoittaja mainitsi keskustelleensa asiasta ensimmäisen kerran toisen osapuolen kanssa vasta tänä aamuna. Onko se jatkuvaa?
Jos itse olet haluton, käsitän kyllä, että kirjoitus voi tuollaisenaankin tuntua vaatimukselta. Vaimo/tyttöystävä ei siis saa edes tarkistaa mieheltä, onko naisessa itsessään jotain vikaa? Mistä sen tietää, jos ei kysy?
Yhtä lailla miehet kyselevät täällä naisten haluttomuudesta, eikä heitä välttämättä syyllistetä samalla tavalla.
Siis mikä olisi vaihtoehtoinen toimintatapa?
Ei seksistä puhuminen ole kiusallista, vaan se, että kun toinen vinkuu munaa, vaikka itseä ei huvittaisi lainkaan ja sitten pitää vielä väkisin selvittää syyt pohjamutia myöden, vaikka kyse ei olisi muusta kuin että sattuu olemaan vähän muutakin ajateltavaa kuin navanalusasiat (mikä TIETENKÄÄN ei kelpaa naiselle selitykseksi, vaan vika on löydyttävä jostakin konkreettisemmasta, josta voi sitten "keskustella" hieman lisää).
Ehkä teillä on toisin, mutta minulla "Mikset sä halua mua enää-olenko mä ruma-petäsä mua-miksei me olla harrastettu seksiä viikkoon" -keskustelut vievät mielenkiinnon seksiin melko totaalisesti.
Minä ymmärrän sinun pointtisi, mutta jos taas ymmärsin Lunan viestin oikein niin hän ei ollut "vinkunut" vaan vasta nyt ottanut asian esille.
Vai muistanko Lunan viestin väärin?
Vinkumisella ja keskustelemisella on iso ero.
Se että jos ei ole viikkoon harrastettu seksiä ja alkaa epäillä pettämistä, niin se on mystistä.
Tapahtuuko niin todella?
Minä tarvitsen ilmeisesti valaistusta näissä asioissa.
Samoin kuin nalkutus-asioissa:)
Kiitos kun vastasit kommenttiini asiallisesti etkä rytännyt minua maanrakoon:)
Hauskaa päivänjatkoa!
kuulostaa kyllä tutulta. jos ei seksiä ole ollut viikkoon, niin kyllä sitä tulee mietittyä, että olenko ruma tai läski ym..
miehessäni on se vika ettei se yleensä puhu niistä asioista. mulle tulee niin inhottava olo jos rupeen tenttimään miestäni. mieheni kehui mua tosi paljon suhteen alkuvaiheessa ja mä "totuin" siihen. nyt ihmettelen miksei kehuja saa. mies kai luulee, että kyllä mä tiedän että oon seksikäs. ei sitä tartte enää vissiin sanoakkaan.
kuka sanoi, että miehen elämän tulisi pyöriä puolison pillun ympärillä? jos seksiä ei ole ollut vähään aikaan, niin kyllä se pistää ihmettelemään. en osaisi olla asiasta hiljaa. itse en kyllä ruikuta munaa koko ajan. en todellakaan. huomauttaa saatan jos ei ole ollut säpinää vähään aikaan
"Huomauttaminen" tarkoittaa suomeksi "Ryhdistäydy saamaton mies ja pane mua tänään".
Ei kukkokaan käskien laula.
Nimen omaan EN ole vonkunut seksiä joka välissä. En ole edes suusanallisesti pyytänyt, olenpahan vain välillä tehnyt aloitteenpoikasia jotka vain harvoin ovat johtaneet mihinkään. Ja huomatessani, ettei toista huvita, olen jättänyt asian sikseen. En ole kiukutellut, en osoittanut mieltä, en syyttänyt pettämisestä, en kysellyt olenko ruma tai lihava. Olen vain mielessäni miettinyt, missä vika. Ja totta kai se asioiden mielessä vatvominen vaikuttaa myös niin, että myös minun haluni alkavat kadota. Ja tässä vaiheessa nimen omaan haluan tehdä tälle kierteelle stopin. Siksi otin asian esille, jälleen yhden lannistavan kokemuksen jälkeen. En nalkuttanut, en huutanut, en kinunnut. Kysyin vain hiljaa, onko minussa jotain vikaa, kun et enää tunnu haluavan.
Ja teoriani siitä, että seksuaalisuus on monille arka paikka, tuli näemmä todistettua. Taas jonkun piti luokitella tämäkin keskustelunaloitus nalkuttavan akan seksinruinaukseksi. Tiedoksi hänelle ja muillekin; asioista voi myös keskustella. Luolamiesten ajat ovat tietääkseni takanapäin.
Ja kyllä, tedän että suurelta osin kyse on juuri väsymyksestä. Siksi juuri en olekaan ruinannut tai syyllistänyt. Mutta koska tilanne on pikkuhiljaa luisumasta käsistä, jotain piti tehdä. Toivon vain, että tein edes jotain tässä oikein.
Ehkäpä ei voi sanoa mikä on oikein ja mikä väärin, mutta tuossa alkup. kirjoittajan tapauksessa ongelma on se, ettei mies halua seksiä. Paraneeko ongelma jos nainen kertoo saavansa seksiä liian vähän? Ei, vaan erittäin suurella todennäköisyydellä mies ottaa itseensä (kuten tässäkin kävi) ja masentuu siitä, ettei halua seksiä enempää. Mies alkaa myös todella pelkäämään, että nainen käy vieraissa, koska itse ei enempään pysty. Ja aina vaan vähemmän pystyy mitä enemmän tuntee olevansa riittämätön.
Eli siis: Kertokaa toki kaikki mieltä painavat asiat kumppanille, ellette vähääkään välitä siitä, että homma toimii sen jälkeen vielä huonommin.
Kysymys ei välttämättä ole itseensä ottamisesta ja masentumisesta, vaan siitä että syiden ja selitysten tenttaaminen saa koko puuhan tuntumaan varsin vastenmieliseltä ja turhalta.
Kumman seuraavista vaihtoehdoista arvelisit toimivan paremmin, jos tarkoitus on saada seksiä viikon tauon jälkeen?
Vaihtoehto 1:
Miksi me ei olla harrastettu seksiä viikkoon? Olenko mä ruma vai miksi sä et enää halua mua? Vai petätkö sä mua? Jokin syy tuohon SINUN haluttomuuteesi on oltava. Selitä HETI miksi mä en enää kelpaa sulle! Etkö rakasta mua enää? VASTAA! Mikset sä voi puhua mulle ja sanoa mikä on vikana??? Miksi et tee asialle mitään? PUHU MULLE NYT!!!
Vaihtoehto 2:
Aijai, kun juuri NYT tekisi mieli pitkästä aikaa. Mennäänkö "nukkumaan"?
Noissa kahdessa esimerkissä kyse on siis vain ideasta/taktiikasta. Eli selitysten, syiden ja tekojen vaatiminen vastaan ehdottaminen/vietteleminen.
Itse kokisin vaihtoehdon 2 huomattavasti mielekkäämmäksi. Jos seksi ei vieläkään maita, niin silloin on helpompaa selittää miksi ja/tai vastata kysymyksiin, sen sijaan että asia pitäisi erikseen ottaa puheeksi ja puida sitä vaikkapa kesken elokuvailtaa.
"kertokaa toki kaikki mieltä painavat asiat kumppanille, ellette vähääkään välitä siitä, että homma toimii sen jälkeen vielä huonommin."
Toisilla toimii toinen ja toisilla ei mikään...
Minun ja mieheni avioliitossa ei asiat mene noin, että jos jompikumpi avaa sanallisen arkkunsa kertoakseen mieltä painavat asiat, niin sen jälkeen hommat menisi huonompaan suuntaan.
Jos kerron miehelleni että nyt on ollut hieman liian hiljaista seksin saralla minun makuuni, niin mieheni kyllä osaa sanoa että mikä on syynä tilanteeseen.
Ja tilanne myös korjaantuu.
Mieheni omaa hyvän itsetunnon ja luottamuksen ja tajuaa että vaikka kerron haluavani seksiä nyt ja heti, eikä hän ole sillä tuulella jos esim mieltä painaa jokin asia, ei hän ala ajatella että apua nyt vaimoni menee pettämään minua koska en pysty tyydyttämään häntä tässä ja nyt.
Eikä hän ota itseensä eikä masennu.
Mieheni tietää että en halua ketään muuta kuin hänet.
Minä en olisi mennyt naimisiin mieheni kanssa jos haikailisin muita miehiä.
Meidän avioliitossa voi sanoa suoraan ja saa rehellisen vastauksen.
Kumpikaan ei masennu tai ota itseensä rehellisyydestä.
Minä ammennan täällä palstalla antamani mielipiteet omasta avioliitostani.
Ei kukaan ota kommenttejani jumalan sanana tai ainoana totuutena.
Ja tuohon että Lunan mies ei halua seksiä.
Kyllä minä haluaisin tietää jos meillä olisi sama tilanne että mieheni ei halua kanssani seksiä.
Se olisi vakava asia.
Ja meidän avioliitossa asiasta puhuttaisiin ilman pettämispelkoa tai masennusta tai pelkoa että hommat toimivat sen jälkeen vielä huonommin.
Fetsykän vastaus oli nyt tässä.
Hauskaa päivänjatkoa kaikille:)
Juuri noinhan minäkin toivoisin sen toimivan, että asioista voitaisiin puhua. Tarkoitus ei ole syyttää vaan selvittää syyt, jos jokin kerran todella vaivaa mieltä.
Itse vaan huomasin, että mies käänsi asian yhtäkkiä päinvastoin ja alkoi itse tuntea itsensä riittämättömäksi. Se ei todellakaan ollut tarkoitukseni! Tarkoitus oli vain sanoa, että olen huomannut, että seksi ei kiinnosta ja että ei kai syy ole minussa.
Mies lähti työreissulle samana aamuna, emme ole keskustelleet asiasta sen jälkeen (muutenkaan tapanamme ei ole soitella joka päivä). Eiköhän tämä kuitenkin tästä. Kuten jo alempana vastasin jollekulle, näissä keskustelupalstaviestessä on se paha puoli, että pakostakin tulee antaneeksi tilanteesta varsin yksioikoisen kuvan vailla todellisia taustoja. Elämäni ei todellakaan pyöri tämän asian ympärillä eikä suhteeni ole tämän takia mihinkään kaatumassa. Olipahan vain eräs mieltäni vaivannut asia, jolle nyt sitten tein jotain. Ja vieläpä kirjoitin tänne siitä... ja olen saanut kyllä näistä vastauksista paljon irtikin. Joka suhde näyttäisi tämän(kin) seikan suhteen olevan ihan omanlaisensa. Minäkin tässä ainakin yritän tuoda omaan suhteeseeni avoimempaa keskustelukulttuuria myös seksiasioissa.
myönnä kyllästymistään naiselle. Itselläni tulee tietyn ajan kuluttua väistämättä kyllästyminen, se ei johdu naisesta vaan itsestä. Siihen vaikuttaa kaikki pienet asiat, puuttuuko seksistä jotain? Suihinotto? Persepano? Muuta erikoista?
Mutta vaikka näitä kaikkia on silti se voi yllättää, kai siihen on jokailla omat syyt.
Toivottavasti saatte yhdessä sen toimimaan:)
Kyllästyminenkin on varmaan useimmissa suhteissa totta - niin lohdutonta kun se onkin ajatella. Mutta jos nyt haluaisi ajatella viettävänsä yhden ja saman partnerin kanssa loppuelämänsä, kyllästymisistäkin tulisi kyllä päästä yli. Sitä minä tällä tämänaamuisella keskustelullakin vähän hain - jotain yhteistä yritystä. Ei tilanne toivoton ole, toisin sanoen vielä korjattavissa. Suurelta osin kyse on kuitenkin uskoakseni väsymyksestä ja työ- ym. stressistä, jotka eivät ole vieraita minullekaan. Pitäisi löytää jostain se yhteinen kipinä. Ei se vielä sammunut ole, kadoksissa vain...
Mutta siitä vaihtelunhalustahan minun piti puhua. Hassua kyllä, minä olen se, joka sängyssä yleensä haluaa keksiä uusia asentoja yms. Mies vaihtaa oma-aloitteisesti vain harvoin. Eli siis itse taidan olla se herkempi osapuoli kyllästymään..:)
Olenhan minä siis tekniikkapuoltakin hionut viime kuukausien aikana, mutta ei se seksi pelkäksi tekniseksi suoritukseksi saa mennä. Sitä tunnetta ja halua minä tässä haen.
Ja alkuperäinen kysymykseni siis oli, vaikka se tuntuukin jääneen hieman pimentoon näiden vastausten perusteella, voiko jonkin seksissä olevan ongelman esilletuonti, vaikka hyvin hellävaraisestikin, olla enemmän haitaksi kuin hyödyksi. Ja toisaalta, voivatko ongelmat selvitä itsekseen ilman, että niitä nostaa pöydälle...
Hei Luna,
lämmittää mieltä lukea kirjoituksiasi, niistä huokuu todellinen välittäminen. Miehesi on onnenpekka!
Sinulla on paljon vaikeita kysymyksiä, joihin on mahdotonta antaa helppoja vastauksia. Kirjoitan siis joitakin ajatuksia aiheen ympäriltä, sillä en usko pystyväni sinua suoraan neuvomaan.
Kyllästyminen on seksihalujen tehokkain tappaja. Muistele alkuaikoja, kun halutti aina ja toisen kosketus oli kuin sähköisku. Mistä se jännite tuli? Siitä, että toinen oli uusi ja tuntematon. Koskapa tuttu ja turvallinen kumppani ei mitenkään pysty olemaan samalla uusi ja tuntematon, on seksiin löydettävä yllätyksellisyys ja spontaanius muilla tavoin.
Moni mies kokee paineita naisen tyydyttämisestä. Heidän oma nautintonsa hiipuu, jos joka sessiossa on ensisijaisesti ajateltava naista. (Nyt en lainkaan viittaa siihen, että sinä olisit vaatinut mitään - miehet vaativat sitä ihan itse itseltään.) Tähän stressiin on hyvä lääke se, että silloin tällöin keskityt vain antamaan nautintoa miehellesi ilman, että hänen täytyy ajatella sinun nautintoasi. Ja nyt toivon, ettei tätä koeta jotenkin alistumiseksi tai naista esineellistäväksi - onpahan tapa tuoda variaatiota leikkeihin.
Se, että sinä olet teistä kahdesta kokeilunhaluisempi saattaa viitata siihen, että miehesi kärsii jonkinasteisesta "madonna/huora"-kompleksista. Hän rakastaa sinua niin paljon, ettei tohdi tehdä "härskejä" ehdotuksia;) Jos näin sattuisi olemaan, yritä vapauttaa hänet tästä olemalla välillä vähän "paha tyttö". Hän todennäköisesti nauttii siitä kyllä, kun ensisäikähdyksestään tokenee.
Kuten jo kirjoitin, nämä asiat ovat kovin intiimejä ja aina yksilökohtaisia ja siksi niin vaikeita. Ehkä ajatukseni eivät ollenkaan päde teihin. Jos niin on, niin älä loukkaannu.
Lämmöllä, Louhi
En toki loukkaannu, hyviä ehdotuksiahan sinä annoit. Vaikea täällä on todella loukkaantua mistään, kun tietää antavansa ihmisille luettavaksi vain pienen palan itsestään. Eihän kukaan voi rivien välistä lukea koko tilannetta.
Ehkä täältä juuri siksi saakin niitä omasta ajattusmaailmasta eroavia ideoita ja näkökulmia... sitä kun on usein klikkiytynyt niihin omiinsa eikä tahdo nähdä metsää puilta.
Yritän olla vaatimatta edelleen ja tarttua tilaisuuteen silloin, kun miehellä näyttäisi tekevän mieli. Katkeroitumalla ja kostamalla tilanteesta ei ainakaan tule mitään, senhän sanoo järkikin. Jospa tämä tästä.
hän masentunut?
Ehkä hyvinkin, sitä juuri tarkoitin sillä väsymyksellä ja työstressillä...sanaa masennus vaan käytetään nykyisin niin heppoisesti - en tiedä, onko kyse ihan siitä.
Näitä viestejä lukiessani ja asiaa itsekin ajatltuani olen kyllä alkanut vakuuttua siitä, että ehkä minussa todellakaan ei ole mitään vikaa. Mies vain on nyt ollut väsynyt ja ehkä masentunutkin. Pitäisihän minun se itsekin tietää, ettei siinä tilassa seksi ole ensimmäisenä mielessä. Sitä vain toivoisi, että voisi tarjota toiselle paon harmaasta arjesta niinkuin silloin joskus ennen, kun mies sanoi, että tuon vastapainoa hänen työlleen ja minun kanssani hänen ei tarvitse ajatella mitään (ja kun puolileikilläni siitä olin loukkaantuvani, hän korjasi että ihan positiivisessa mielessä). Mutta tätä se kai on, jota arjen tuloksi suhteeseen kutsutaan. Tekisi mieli vain, pentele, tapella sitä vastaan niin itseni kuin miehenikin vuoksi!