Onpa minua siunattu hankalalla tilanteella.
Olen asunut omillani jo viitisen vuotta, tehnyt töitä ja elänyt "kunnollista" elämää parin sadan kilometrin päässä vanhemmistani. Välini vanhempiini on ollut aina hyvät paitsi sillon kun seurustelen (!!!!!)
Minulla on takanapäin 2 pidempää suhdetta ja molemmat suhteet päättyneet -yllättäen- eroon. Ensimmäinen alkoi osoittaa väkivallan merkkejä, päätin lähteä ennenkuin nyrkki viuhuu, toinen jätti minut koska olen niin "typerä lehmä".
Viimeisen suhteen loppumisesta on jo yli 2 vuotta ja siitä lähtien vanhempani ovat päättäneet vihata poikaystäviäni, heitä edes tapaamatta.
Nyt olen puolisen vuotta seurustellut ihanan miehen kanssa, suunnittelemme yhteenmuuttoa ja yhteistä tulevaisuutta. Vanhempani ovat kuitenkin päättäneet vihata tätä moitteetonta nuorta miestä. Olen yrittänyt järjestää tapaamista, että he tapaisivat poikaystäväni, eivät halua tavata. Äitini soittaa liki joka päivä ja kysyy että olenko tavannut sitä miestä muttei kommentoi asiaa sen kummemmin, tietää kuitenkin että vietämme kaiken vapaa-ajan yhdessä.
Mitä tällaisessa tilanteessa voi tehdä? Rakastan poikaystävääni, en aio luopua hänestä vanhempieni takia. Rakastan myös vanhempiani, muuten kaikki onkin OK, mutta aina kun tulee puhetta poikaystävästä, tulee riita. Ja poikaystävä tuntee huonommuuden tunnetta ettei vanhempani halua tavata, onko hän liian tyhmä/köyhä ettei kelpaa heille - poikaystävän perhe kun on ottanut minut vastaan erittäin lämpimästi.
Miksi vanhempani tekevät näin? Miten onnistuu sukkulointi vanhempien ja poikaystävän välillä ilman että ympärilläni on jatkuvasti pahaamieltä? Miten saisin vanhempani tajuamaan, että MINULLE tulee pahamieli siitä, että eivät hyväksy ELÄMÄNKUMPPANIANI??
ps. tämä ei ole provo ja minä olen 23, poikaystävä 26 joten ihan teinejä ei enää olla :)
Olen asunut omillani jo viitisen vuotta, tehnyt töitä ja elänyt "kunnollista" elämää parin sadan kilometrin päässä vanhemmistani. Välini vanhempiini on ollut aina hyvät paitsi sillon kun seurustelen (!!!!!)
Minulla on takanapäin 2 pidempää suhdetta ja molemmat suhteet päättyneet -yllättäen- eroon. Ensimmäinen alkoi osoittaa väkivallan merkkejä, päätin lähteä ennenkuin nyrkki viuhuu, toinen jätti minut koska olen niin "typerä lehmä".
Viimeisen suhteen loppumisesta on jo yli 2 vuotta ja siitä lähtien vanhempani ovat päättäneet vihata poikaystäviäni, heitä edes tapaamatta.
Nyt olen puolisen vuotta seurustellut ihanan miehen kanssa, suunnittelemme yhteenmuuttoa ja yhteistä tulevaisuutta. Vanhempani ovat kuitenkin päättäneet vihata tätä moitteetonta nuorta miestä. Olen yrittänyt järjestää tapaamista, että he tapaisivat poikaystäväni, eivät halua tavata. Äitini soittaa liki joka päivä ja kysyy että olenko tavannut sitä miestä muttei kommentoi asiaa sen kummemmin, tietää kuitenkin että vietämme kaiken vapaa-ajan yhdessä.
Mitä tällaisessa tilanteessa voi tehdä? Rakastan poikaystävääni, en aio luopua hänestä vanhempieni takia. Rakastan myös vanhempiani, muuten kaikki onkin OK, mutta aina kun tulee puhetta poikaystävästä, tulee riita. Ja poikaystävä tuntee huonommuuden tunnetta ettei vanhempani halua tavata, onko hän liian tyhmä/köyhä ettei kelpaa heille - poikaystävän perhe kun on ottanut minut vastaan erittäin lämpimästi.
Miksi vanhempani tekevät näin? Miten onnistuu sukkulointi vanhempien ja poikaystävän välillä ilman että ympärilläni on jatkuvasti pahaamieltä? Miten saisin vanhempani tajuamaan, että MINULLE tulee pahamieli siitä, että eivät hyväksy ELÄMÄNKUMPPANIANI??
ps. tämä ei ole provo ja minä olen 23, poikaystävä 26 joten ihan teinejä ei enää olla :)
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ensinnäkin vanhempasi ovat väärässä ja sinä oikeassa. Vika on heidän suhtautumisessaan (mikä ei tainnut epäselvää ollakaan).
Sinä olet aikuinen ihminen, vastuussa omista tekemisistäsi ja ratkaisuistasi. Ne eivät kuulu vanhemmillesi. Heidän kuuluu hyväksyä ja kunnioittaa sinun valintaasi, varsinkin kun siinä ei ole mitään kyseenalaista. Normaalisti luulisi vanhempien olevan iloisia puolestasi ja kannustavan sinua tuossa tilanteessa.
Sinun ei tarvitse elää vanhempiesi mielen mukaan.
Ei kai tässä muuta voi sanoa kuin että yritä puhua asia vanhemmillesi niin, että he todella kuuntelevat ja ymmärtävät, ettei heillä ole sananvaltaa ratkaisuissasi. Jos asenteet eivät sittenkään muutu, vähennä yhteydenpitoa heihin. Heillä ei ole oikeutta myrkyttää elämääsi. Näin minä ajattelen.
Minä olen Laiska-Leenan kanssa täysin samaa mieltä!
Todella fiksu kommentti!
Vanhempasi eivät ole osaanneet päästää irti, vaan pitävät sinua edelleen heidän pikkutyttönä, jonka tekemisiin ja elämään heillä on mielestään hallintaoikeus.
Itsellä ollut vanhempieni kanssa vähän toisenlaisia ongelmia samasta syystä. Ja mitkään pikkusanomiset ja vihjailut eivät ole auttaneet.
Olen itse todennut, että jos vanhemmista ei ole irrottautumaan lapsistaan, niin tässä on itse osoitettava olevansa aikuinen jolla on oma elämä ja itsemääräämisoikeus.
Jos vanhempasi eivät hyväksy poikaystäviäsi, niin sano heille, että he ovat osa sinua ja jos tämä "paketti" ei heille käy, niin sinuakaan ei sitten tarvitse odotella, etkä jää odottamaan heidän hyväksyntää.
Tilanetta voisi verrata yksinhuoltajaan, joka on aloittamassa uutta suhdetta. Jos lapset eivät sovi uuden kuvioon, niin homman voi unohtaa.
Mitä noihin muuttoihin jne. tulee, niin ethän sinä ole aikonut lupaa vanhemmiltasi kysyä? Älä hae hyväksyntää heiltä, koska asia on sinun itsesi päätettävissä. Jos antaa pikkusormen, se vie koko käden :)
Ehkä vanhemmat vaan haluavat suojella sinua huonoilta miehiltä. Jos ensimmäinen miehesi osoitti väkivallan merkkejä ja toinen haukkui sinua lehmäksi, ehkä omassa arvostelukyvyssäsi on jotain vikaa. Vanhemmat tahtovat vain tyttärelleen parasta ja siksi suhtautuvat uuteen poikaystävääsi varauksella. Ehkä sinun pitäisi tutustua poikakaveriisi kunnolla, ennen kuin muutatte yhteen. Puolen vuoden seurustelu kuulostaa kovin lyhyeltä, jos nyt jo muutatte yhteen. Vanhempasi varmasti haluavat sinun olevan tällä kertaa "varma" poikaystävästäsi.
minäkin.
Kyllä on syytä tarkastaa omat tutkat sojottamaan oikeampaan suuntaan jos ensimmäinen kumppani heittäytyy väkivaltaiseksi ja toinen haukkuu julkeasti lehmäksi. Lienee nämäkin miehet olleet ensin "täydellisiä".
Puolen vuoden seurustelun jälkeen ei todellakaan kannata muuttaa yhteen. Kannattaisi katsella ainakin reilu pari vuotta.
Kiitos mielipiteistä kaikille vaikka tähän vain vastaankin.
Tarkennus siis, että ei me olla tässä yhteenmuuttamassa, ollaan siitä vaan puhuttu, että tulevaisuudessa sitten. Haaveilu on mukavaa :)
Ongelma todella on se, että vanhempani ovat päättäneet vihata tätäkin kandidaattia edes häntä näkemättä!
Sen, että olen 2 kertaa seurustellut ihan typeryksen kanssa, ei saisi antaa leimata koko tulevaisuuttani, onko todella niin etten koskaan enää löydä kunnollista miestä kun minulta puuttuu näköjään arvostelukyky?
Nykyinen poikaystäväni poikkeaa näistä kahdesta edellisestä täysin: on fiksu, hyvästä perheestä, hänellä on rakastavat suhteet vanhempiin ja sisarukseensa, heidän perhe on ottanut minut vastaan lämpimästi yms. On siis aivan eri maata jo tässä vaiheessa kuin edeltäjänsä.
Minulla on yhä paha mieli, en haluaisi tehdä pelijakoa vanhempieni ja poikaystäväni välillä, rakastan heitä kaikkia ...
Äitini aluksi piti miehestäni todella paljon, oli onnellinen puolestani! Mutta sitten suhde alkoi rakoilemaan ja jätin mieheni viime kesän lopulla, ja äitini kuuli ja minäkin tietysti sitä ennen, mieheni menneisyydestä, mitä kaikkia pahoja mokia hän oli tehnyt jne. Äitini ei voinut missään tapauksessa hyväksyä enää miestä lähellekään minua tai häntä, ei missään nimessä, teki mitä vain että en voisi olla missään tekemisissä mieheni kanssa, uhkasi perinnöttömyydellä jos palaisin yhteen sen kanssa! mutta... Kuitenki äitini on töissä, missä hän auttaa ihmisiä jatkamaan elämää pahasta menneisyydestä huolimatta, jos on ollut huume tai alkoholiongelma tms, ja uskoo parempaan, mutta mieheni kohdalla asia on aivan toinen! Uskon että ihminen pystyy parantamaan tapansa ja muuttumaan jos niin oikeasti haluaa!
Ja tämän takia en ole kertonut äidilleni sitä että olemme palanneet takaisin yhteen ja olleet puol vuotta kohta yhdessä! Kihloissa ja asutaan yhdessä, tämä onnistunut hyvin, koska muutin toiselle paikkakunnalle opiskelemaan! Puhelimessa on helppo valehdella :)
Tälläinen tarina.. Olen sitä mieltä myös että ei vanhemmilla ole oikeutta valita lapsiensa puolisoa, pitää luottaa lapseensa että hän osaa tehdä oikean ratkaisun! Tietysti vanhemmat ovat huolissaan, haluavat lapsilleen parasta ja täten myös ehkä puuttuvat herkästi lastensa elämään. Mutta sehän on vain rakkautta, joskus se vain menee yli, kuten tässä munkin tilanteessa.. olisi onnellinen siitä kun olen onnellinen! No.. kohta koittaa päivä jolloin kerron salaisuuden :)