Mitä joululahjaksi ostaisitte tuota

monetkin ehkä pohtivat mielessän, itsekkin olen ajatellut mutta aivan toisesta näkökulmasta ja vaikka ette haluisi tätä lukea niin kirjoitan kuitenkin varsinkin kun olen oppinut keskustelupalstoja lukeneena ihmisenä kuinka te älykyydestänne ylpeilevät sekä muutenkin tieto teknillisillä sovelutuksilla sekä it osaamisella koulutetut sekä sitä soveltamalla epärehelisyyteen mm.olette keksineet nimityksiä ihmisille kuten liika lihavuudesta kärsivät teidän vietien mukaan ovat:
lähiönorsuja, ai jaa lähiöissäkö vaan on liikalihavuutta entäs sitten mitähän me tyhmännäköiset , entäs sellaiset jotka eivät ole mitään, entäs mitäs lähiövalaat niin ja suomessahan kaikki mummot on teidän mielestä dementikkoja tai sekaisin mitäs olette heille ajatelleet ostaa. Tottahan nyt noinkin älykkäät jotka vat keksineet noin hienoja nimikkeitä ihmisistä joita eivät edes tunne tai vaikka tuntisivatkin keksivät myös joululahjat heille. Ei tietystikään että kirjaimelisesti niitä antaisitte mutta .

tuossa nyt ihan kevyemmästä päästä varmasti hyvin monet ennenmän kuin arvaattekaan tahtoo lukea mitä te noinkin älykkäät keksimään halventavia nimityksiä osaatte myös keksiä mitä joululahjoja antaisitte tosin tiedän kyllä ette oleelista on kuitenkin se että: lähiönorsujen, vaalaiden, tyhmännäköisten jne.Niin ja ainahan sitä voi vaikka sanoa että ihan läppää tuo on se "normaali selitys ".
Mutta kun nyt kuitenkin tahdotte täällä mainos/markkinointi palstalla käydä lukemassa sekä saamassa itsellenne kuten monesti kirjoitatte päivän parhaat naurut tosin oleelista sekin mille nauratte niin teillähän on tänäänkin tässä mieltänne ylentävää sekä rauhoittavaa älylistä haastetta kerakseen ja sen verran mitä olen keskustelupalstoja lukennut niin teidän tunteva mieli on järkeä nopeampi sekä it osaaaminen varmasti epärehelisyyteen parasta . :) .
4338
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

entä mitä te jotka oman tunteenne ohjaamina ajatelette kuin teidän mielestä joku on yksinäinen, säälittävä reppana niin että röyhkeimmät jopa ovat tulleet työmatkallani tarjomaan autokyytiä ilmeisesti viellä täytyy kirjoittaa että entäs mitä te olette ajateleet ostaa jolulahjaksi heille jotka teistä tuntuu niin käyhiltä että ei ole varaa taksiin tai julkisiin liikennevälineisiin tai että ei edes puhelita saatika känykkää tyhmyyttäni :) tässä kysynkin onko se känykkä puhelin :)

tiedättekö mitä ajttelen kun ole kohdannut kiusattuja, pahoinpideltyjä kokonaan ihmisiin luottamuksen menettäneitä tiedättekö mitä ajattelen kaikista niistä aikuisista isistä ja äidistä jotka tuottavat ainoastaan näppäimistöiltään elämän valhetta tai niistä aikusista jotka pystyvät valehtelemaan pokkana Tiedättekö, parasta että en kirjoita mitään. Hyvää joulua ja hyvää uutta ei se joulu löudy pukin kontista jos ihminen ei sydämestään joulua löydä Rauhalista joulua.

Äänestä
  • aijaa joku tyyppi on tullut listansa kanssa hänellekin vain :) herran siunausta ja lystikästä joulua enenmpää en uskalla kirjoittaa että ei vain tulkitsi tätä esseetäni siten että yrittää tulla lähentelemään vaikkakin näin julkisella suomen suurimalla palstalla ollaan. Tosiaan suomalaiset eivät ole kaikista lukutaitoisempia nytkö vasta sen uskotte kun joku virallinen taho sen teille kertoo voi voi teidän kanssa mehän ollaan se tiedetty aikoja sitten. Mutta "kuulkaas " ainakin nimittelyissä suomalaiset and ulkomaalaiset ovat suomessa yhtä tylsäpäisiä :)

    Äänestä

  • . kirjoitti:

    aijaa joku tyyppi on tullut listansa kanssa hänellekin vain :) herran siunausta ja lystikästä joulua enenmpää en uskalla kirjoittaa että ei vain tulkitsi tätä esseetäni siten että yrittää tulla lähentelemään vaikkakin näin julkisella suomen suurimalla palstalla ollaan. Tosiaan suomalaiset eivät ole kaikista lukutaitoisempia nytkö vasta sen uskotte kun joku virallinen taho sen teille kertoo voi voi teidän kanssa mehän ollaan se tiedetty aikoja sitten. Mutta "kuulkaas " ainakin nimittelyissä suomalaiset and ulkomaalaiset ovat suomessa yhtä tylsäpäisiä :)

    mieleeni juolahti kerran että te kaikki jotka nimittelette halventavin lausein jatkuvasti teille outoja ihmisiä tai muuten ruumia :) niin kirjoittaakohan he lahjapakettin päälle esim. Valaalle, norsulle, lehmälle, apinalle jne. no ihan sama mitä kirjoitatte itse joudutte oman päänne kanssa tulemaaan toimeen ja nyt näyttää siltä ette oikein hyvin tule toimeen kun kerta taas olette tulleet palstalle.

    Tässähän jos mielikuvitusta käyttää alkaa tuntumaan siltä että tahdotte kaikki toivotta minulle hyvää joulua ja uutta vuotta :) kuin myös teille kaikille tälläisella nykyaikaisella ihmisellä on aina senverran aikaa että käy teitä täällä moikkaamassa kunhan ette kosimaan vaan ala saatika muutenkaan lähentelemään :)

    Äänestä

kakkaa....

Äänestä

Kommentoi aloitusta


. :) kirjoitti:

monetkin ehkä pohtivat mielessän, itsekkin olen ajatellut mutta aivan toisesta näkökulmasta ja vaikka ette haluisi tätä lukea niin kirjoitan kuitenkin varsinkin kun olen oppinut keskustelupalstoja lukeneena ihmisenä kuinka te älykyydestänne ylpeilevät sekä muutenkin tieto teknillisillä sovelutuksilla sekä it osaamisella koulutetut sekä sitä soveltamalla epärehelisyyteen mm.olette keksineet nimityksiä ihmisille kuten liika lihavuudesta kärsivät teidän vietien mukaan ovat:
lähiönorsuja, ai jaa lähiöissäkö vaan on liikalihavuutta entäs sitten mitähän me tyhmännäköiset , entäs sellaiset jotka eivät ole mitään, entäs mitäs lähiövalaat niin ja suomessahan kaikki mummot on teidän mielestä dementikkoja tai sekaisin mitäs olette heille ajatelleet ostaa. Tottahan nyt noinkin älykkäät jotka vat keksineet noin hienoja nimikkeitä ihmisistä joita eivät edes tunne tai vaikka tuntisivatkin keksivät myös joululahjat heille. Ei tietystikään että kirjaimelisesti niitä antaisitte mutta .

tuossa nyt ihan kevyemmästä päästä varmasti hyvin monet ennenmän kuin arvaattekaan tahtoo lukea mitä te noinkin älykkäät keksimään halventavia nimityksiä osaatte myös keksiä mitä joululahjoja antaisitte tosin tiedän kyllä ette oleelista on kuitenkin se että: lähiönorsujen, vaalaiden, tyhmännäköisten jne.Niin ja ainahan sitä voi vaikka sanoa että ihan läppää tuo on se "normaali selitys ".
Mutta kun nyt kuitenkin tahdotte täällä mainos/markkinointi palstalla käydä lukemassa sekä saamassa itsellenne kuten monesti kirjoitatte päivän parhaat naurut tosin oleelista sekin mille nauratte niin teillähän on tänäänkin tässä mieltänne ylentävää sekä rauhoittavaa älylistä haastetta kerakseen ja sen verran mitä olen keskustelupalstoja lukennut niin teidän tunteva mieli on järkeä nopeampi sekä it osaaaminen varmasti epärehelisyyteen parasta . :) .

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu