kommentteja

Yli 20 vuoden avioliiton jälkeen erosin (minun aloitteeni). Erosta on nyt kolme vuotta, ja olen tyytyväinen elämääni. Jossittelu on turhaa, mutta olisi pitänyt olla rohkeutta erota paljon aikaisemmin.

Erostani on yli neljä vuotta. Mieheni oli pettänyt minua työtoverinsa kanssa ja kerrottuaan asiasta, lähdin siltä istumalta. Enkä takaisin palannut. Viikkoa myöhemmin hain allekirjoituksen eropapereihin. Oikeastaan hänen pettämisensä oli vain odotettu sysäys, että pystyin jättämään tämän kusipään. Avioliittomme oli lähinnä hänen sairauden elämistä päivästä toiseen, eli paniikkihäiriöisen ymmärtämistä ja tukemista. Kiitoksena oli pettäminen ja valehtelu. Katkera ero oli raskasta aikaa. Hän jäi yhteiseen vuokra-asuntoomme, tavarat pakkasin parissa tunnissa. Tämä toinen nainen oli ollut jo avioliittomme aikana minun ollessa työssä, kodissamme yötä. Muuttopäivänä löysin parisängystämme "ihanan" yllätyksen. He olivat ilmeisimmin juhlistaneet rakkauttansa yhteisellä sessiolla pedillä. Naisella oli ollut kuukautiset ja hän oli vetänyt persettänsä pitkin päiväpeittoa. He siis tiesivät, että olen muuttokuormaa hakemassa sinä päivänä.
Itselleni on kirkastunut se ajatus, että eroon EI ole kahtaosapuolta syyllisenä. Vaan pettäminen on TÄYSIN toisen osapuolen tietoinen narsistinen ratkaisu paeta ongelmien ratkaisua puolisonsa kanssa. Ex-mieheni sanoi suoraan, etten ollut tehnyt mitään väärää...
Sain tukea äidiltäni kuten huoneen hänen luotaan. Talous meni ylösalaisin, mutta vaikka vouti vieraili tililläni, olin ONNELLINEN! Koin aika rankan masennuksen pari vuotta eron jälkeen. Ymmärsin kuinka petetty ja hyväksikäytetty olin. Olin ja olen katkera sille kusipäälle, mutta ainut hyvä erosta oli itseni löytäminen ja kasvu aikuiseksi. Kaduttaa, että menetin parhaimmat vuoteni paapoen toisen egoistisia haluja seitsemän vuoden ajan. Itse sen rankimman masennuksen aikana ei edes ystävät voineet piristää minua. Jaksoin sen jakson läpi, tiedostaen, että kunhan tämän läpi käyn, niin pärjään minkä asian kanssa tahansa.
Senkin opin, että ÄLÄ TYYDY VÄHEMPÄÄN! Tsemiä, jos eroa harkitset! Siitä selviää! Ja aina siitä koituu jotain hyvääkin!

Eroni oli parasta, mitä itselleni olen tehnyt.
Siis sen korjaamattoman mokan jälkeen, että perustin perheen ja menin naimisiin sen ihmisen kanssa.
Nuori, typerä ja epävarma. Siinä syyt, miksi suhteemme kesti niinkin kauan.
Kaksi ihanaa lasta sain, ja he ovatkin ainoa syy, minkä varjolla voin antaa itselleni ja elämälleni anteeksi hukkaanheitetyt vuodet huonossa suhteessa.

Minä lähdin. Kun pääsin omaan asuntoon, minulla ei ollut edes lapsilleni sänkyä, mutta olin niin onnellinen ja uhkuin voimaa.
Rakensin meille kodin.

Erosin lähinnä miehen vastuuttomuuden ja väkivallan takia.
Sinä päivänä kun hän yritti minua selviltä päion lyödä, olin varma, että nyt riittää. Ja se riitti.

Olen tyytyväinen elämääni. Olin nuoresta iästäni huolimatta elänyt tunnetyhjiössä kauan ennen eroamme.
Tapasin upean ihmisen ja rakastuin. Uskalsin ottaa elämän heittämän haasteen vastaan.
Olen onnellinen ja naimisissa.

Paras tekemäni ratkaisu, vaikka vaikea.
Eron syyt olivat miehen halu saada täysin alistettu vaimo, joka teki selvää jopa roskiksen viemisestä, ketä näit jne. järjetön mustasukkaisuus, vaikka itse oli uskoton, sehän oli minun syy. Nykyään, kun olen saanut takaisin oman iloisen luonteeni ja itseluottamukseni, olen enemmän kuin tyytyväinen elämääni. Jos tarkoitat tuolla pärjäämisellä rahaa, niin sitä on niukemmin, jostain asioista on pitänyt luopua, mutta lämpöä, ruokaa ja vatteitakin on löytynyt meille kaikille ja puutteet korvaa lapsen halaus illalla ja sanominen, että kyllä meillä on ihanaa.

Kokemuksenne olivat postiivista luettavaa omaan tilanteeseeni. Kiitos teille tsemmpauksista ja hyvää jatkoa teille :)