Olemme avomieheni kanssa asunut yhdessä nyt neljä vuotta. Koko ajan meillä on ollut niin sanotusti omat rahat. Eli palkkamme menevät omille tilillemme. Asumme omakotitalossa, joka on mieheni ostama, hän siis maksaa lainanlyhennyksen. Talomme on suhteellisen iso tarpeisiimme nähden ja peruslaskumme, kuten sähkö ja vesi, ovat suuret. Lisäksi maksamme tv-maksun, jätemaksut, puhellinmaksut, tv-kanavamaksut ym. Tuloeromme ovat valtavat. Itse olen osa-aikatyössä ja tuntimääräni vaihtelevat suuresti. Mieheni on kokopäivätyössä kuukausipalkalla ja hän ansaitseekin ainakin nelinkertaisen palkan omaani verrattuna. Ongelmana on se että mieheni ei ymmärrä suuria tuloerojamme, hän olettaa minun maksavan ruokien lisäksi puolet laskuistamme. Hän ei tunnu tajuavan että jos maksan esimerkiksi pienistä tuloistani sähkölaskumme ja osan pienemmistä laskuista ei minulle juurikaan jää rahaa edes siihen ruokaan. Itselleni ostan todella harvoin mitään juuri sen vuoksi että rahani riittävät ruokaan. Mies ei suostu maksamaan kauppalaskuja vedoten asuntolainaansa ja laskuihinsa. Ymmärrän että asuntolaina vie suuren osan palkasta, mutta hänen palkkansa on nelinkertainen omaani verrattuna asuntolaina siitä vähennettynä. Nyt minua pelottaakin se, että kun joskus saamme lapsia ja jään heitä hoitamaan niin olettaako hän yhä että pystyn kaiken yhä maksamaan. Onko muilla samanlaisia kokemuksia, tai neuvoja tilanteeseemme?
Mies ei ymmärrä
minävain...
101486
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
excel-taulukko, jossa asiat näkyy täysin numeerisina ja rinnakkain. Totta sillä miehellä on sen verta matikkapäätä, et osaa itsekin jotain laskea?
Jos laskutoimituksenkaan jälkeenkään, ei mene jakeluun, ettei sun rahat riitä, niin silloin asut väärässä paikassa väärän henkilön kanssa.
Itselläni on ainakin tuplatulot vaimooni verrattuna ja maksan myös kustannuksia samassa suhteessa. Asumme myös omakotitalossa, joka yhteinen.
koska olette avoliitossa niin sinulla ei ole avio-oikeutta miehesi omaisuuteen ja jos haluatte lapsia niin et saa mitään erotessa kun laki tuli vasta nyt voimaan ja ei muuta kuin naimisiin ja äkkiä koska miehesi yrittää sinulla
maksattaa sellaisia laskuja mikä ei kartuta sinun omaisuutta. Älä missään nimessä tee lapsia enne kuin olet naimisisa koska erossa jäät ilman mitään kompensaatiota lapsen hoidosta ja kotona olemisesta. Yritä hankkia vakituinen työpaikka ennen jälkikasvun hankkimista koska muuten eläkkeesikin on pieni kun olet eläkeiässä.
Taas kerran tulee mieleen, että onkohan suhteessanne tarpeeksi rakkautta, lämpöä ja läheisyyttä. Kyllä tervejärkinen aikuinen tajuaa raha-asioita, eikä voi vaatia toista olemaan jatkuvasti puilla paljailla.
Miten omakotitalo on tullut hommattua? Siis oliko se miehen jo kun aloitte seurustella, vai hankitteko sen yhteisellä päätöksellä mutta miehen nimiin?
Ymmärrän toki, että miehesi haluaa sinun osallistuvan kuluihin, niin pitääkin. Mutta kummeksun myös ajatusta, ettei hyväpalkkaisempi (oli se sitten mies tai nainen) voisi osallistua enemmän välttämättömiin kuluihin.
Muutenkin kummeksun jatkuvaa riitaa rahasta. Jos yhdessä on päätetty elää myös tulevaisuudessa, tulisi pariskunnan elintason olla suht samanlainan, eikä se sitä ole jos taloustilanteet ovat aivan erilaiset. Myöskin tuo, ettei esim. ruokaa osteta yhdessä, on vähän ahdistava ajatus. Ainakin meillä kumpikin ostaa ruokaa yhteiseksi, ja sitä syövät sitten molemmat. Ei edes tuijoteta laskujen hintoja että menevätkö varmasti tasan vaan fiiliken ja rahatilanteen mukaan ostetaan, eikä isotuloisia olla...
Hei,
jos avomiehesi omistaa talon, hänen kuuluukin maksaa KAIKKI lainoihin ja talonhoitoon liittyvät kulut, esim. kiinteistövero, korjaus- ja remonttikulut, pihaan ja taloon tehtävät hankinnat jne.
Asumiseen ja elämiseen liittyvät kulut maksetaan tulojen suhteessa, ei fifty - fifty. Ehdota, että laskette vuosittaiset kulut ja laitatte yhteiselle taloustilille tulojenne suhteessa rahaa talousmenoihin joka kuukausi. Tällainen laskelma on helppo tehdä. Molemmilla on taloustiliin käyttöoikeus ja pankkikortit, jolloin esim. kauppaostokset maksetaan taloustililtä, riippumatta siitä kumpi kaupassa käy, tankkaa autoa tms. Samoin taloustililtä maksetaan yhteiset laskut (sähkö, vesi jne).
Koska miehesi tulot ovat paljon suuremmat, olisi huomaavaista, että hän maksaisi myös harrastuksenne ja matkanne sekä muut elämän ihanuudet.
Ellei raha-asioista pystytä neuvottelemaan, kehoitan sinua miettimään, kannattaako suhdetta jatkaa, missään nimessä lapsia ei kannata ruveta hankkimaan tällaiselle pohjalle. Jos päätät jatkaa suhdetta, huolehdi siitä, että teette välillenne kunnolliset sopimukset (vakuutukset, avioehto, testamentti jne kirjallisena, muuten olet puilla paljailla jos tulee ero tai avomiehellesi sattuu jotain. Oletko vakavasti miettinyt, mitä tekisit sellaisessa tilanteessa, mitkä olisivat oikeutesi?
Itse uskalsin lähteä elämänmuutokseen ja vaikka ensimmäiset vuodet olivat rankkoja, en ole lähtöäni katunut! Nyt minulla on huomaavainen uusi mies, jonka kanssa asiat on selvitetty alusta lähtien!
saat vanhempainrahaa, niin puolisosi tulot otetaan siinä huomioon, eli sitä pienempi raha mitä suuremmat tulot puolisolla. Siinä kohtaa tulee todennäköisesti ero, koska sinulle ei jää mitään omaa rahaa.
ostaa itselleen ison talon, kun sinä elätät häntä ostamalla kaikki syömiset. Ruoka on kallista. Omaisuus jää hänele ja sinä lähtiessäsi et saa mitään.
miksei se sun miehes jää niitä tulevia mahdollisia lapsia hoitamaan?eikös nyt ajeta sellasta lakia, että miehet pitää puolet äitiyslomasta ja hoitovapaasta, ettei naisten tarvii jäädä kotiin.onko sulla ajatus tasa-arvosta hakusessa
> Mies ei suostu maksamaan kauppalaskuja vedoten asuntolainaansa ja laskuihinsa.
Tällaista hyväksikäyttöä varten uusi laki laadittiin.
Ehdota miehellesi, että ostat osuuden talosta, ja maksat sitä ja sitten ruokakulut puoliksi.
Jos ei onnistu, ala ostamaan ruokaa vain itsellesi perustelemalla sitä sillä, että säästäähän mieskin taloa vain itselleen. Lisäksi, että sinulla ei ole varaa elättää aikuista miestä, jonka pitäisi pystyä itse hankkimaan ruokansa.
Syö vaikka hetki työpaikalla ja muualla, jotta jääkaappi tosiaan on tyhjänä, niin ymmärtää.
Tuosta voi kyllä seurata suhteenne jatkumisen selvittely, jos mies on pitänyt sinua siellä vain jakamassa kuluja, eikä oikeasti rakasta.
Mies maksaa omaa taloaan ja sinä maksat omaa asumistasi, siis tavallaan vuokraa.
On hyvin todennäkoistä että tuo mies ei tule jatkossakaan osallistumaan yhteiseen talouteen rahallisesti tuon enempäv.
Sinä tietysti voit, halutessasi, muuttaa omillesi. tilanne jossa yksin pärjäisit paljon paremmin.
Unohda lasten teko tuon miehen kanssa. Te ETTE saa lapsia ellet sinä niitä huolellisesti ja harkiten hanki. ( Mie kun ei voi tulla raskaaksi)
Et kai sä niin nuija voi olla, että alat tuollaiselle urpolle lapsia vääntämään ? Väännä mieluummin rautalangasta, tai -kangesta jos ohuempi ei riitä, mitä tarkoittaa tuloero ja maksujen määrät. Ja jos ei mene jakeluun, kuoleta se nälkään. Löytänet kyllä parempaakin seuraa, tuollaisille junttieinareille ei kannata piiaksi ryhtyä ja vielä itse maksaakin siitä 'ilosta'.