Alkuhuuma

Kuinka tärkeä asia suhteen alku aika on?

Jos asiat menee perselleen alussa mutta myöhemmin asiat on hyvin, kuinka tärkeä alkuaika on. Jos tuntuu siltä että perseelleen menneet asiat kadottivata alkuhuuman jota oli ihan aluksi kunnes paljastui että toinen salaa ja valehtelee.

Voiko alkuhuuman katoamisen jotenkin paikata jos suhteessa on kaikki hyvin nyt?
2475
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Suhteet alkavat eri tavoin. Toisilla koko homma kuivuu kasaan alkuhuuman jälkeen, toisilla alku on hankalaa mutta suhde paranee kaiken aikaa. Elämäntilanne kun ei aina ole ideaalein kun uusi ihminen astuu kehiin.

Tärkeintähän on nykyhetki. Miksi miettiä vanhoja jos tällä hetkellä asiat ovat hyvin (ja niistä menneistä on jotenkin selvitty)?

Voihan suhteessa tulla uusi alkuhuuma kun muut ongelmat eivät varjosta eloa.

Äänestä

Eihän toki menneellä ole merkitystä, jos nyt on kaikki hyvin. Ei suhteiden tarvitse edetä minkään kaavan mukaan, eikä alkuhuuma ole mikään pakkopulla. varmaan on aika tavallistakin että aluksi on erilaisia ongelmia, kunnes tutustutaan ja totutaan toisiinsa ja yhteinen sävel löytyy vasta vähitellen. Monilla tapahtuu uusi huuma ja rakastuminen aina silloin tällöin suhteen jatkuessa, ja uusi alku vaikeitten vaiheitten jälkeen. Jätä menneet ajat taakse ja elä tätä päivää!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


haaveilijako__ kirjoitti:

Kuinka tärkeä asia suhteen alku aika on?

Jos asiat menee perselleen alussa mutta myöhemmin asiat on hyvin, kuinka tärkeä alkuaika on. Jos tuntuu siltä että perseelleen menneet asiat kadottivata alkuhuuman jota oli ihan aluksi kunnes paljastui että toinen salaa ja valehtelee.

Voiko alkuhuuman katoamisen jotenkin paikata jos suhteessa on kaikki hyvin nyt?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu