Jos pariskunnalla menee huonosti, niin miksi pitää erota. Eikö voida vaan jatkaa elämää vähän viileimmissä väleissä. Ei mun mielestä enää 40vuotiaana etitä uutta, ellei ole tosi pahasti puutteessa.
Minä ollut jo vaimoni kanssa pari vuotta silleen että ei seksiä(käsikin on), ei pusuja, ei haleja mutta puhutaan joka asioista ja eletään ihan kuin aviopari vaikka molemmilla ei mitään tunteita enää ole ja olemme päättäneet että asutaan "kavereina" mutta silti ollaan avioliitossa. Ja ei etsitä enää uusia kumppaneita. Näin lapsillekin helppoa.
Minä ollut jo vaimoni kanssa pari vuotta silleen että ei seksiä(käsikin on), ei pusuja, ei haleja mutta puhutaan joka asioista ja eletään ihan kuin aviopari vaikka molemmilla ei mitään tunteita enää ole ja olemme päättäneet että asutaan "kavereina" mutta silti ollaan avioliitossa. Ja ei etsitä enää uusia kumppaneita. Näin lapsillekin helppoa.
Vastaukset 6
Vanhimmat
olla ilman seksiä? Eihän oma käsi korvaa läheisyyttä ja toisen kosketusta. Käyttekö molemmat vieraissa?
jos polla kestää, älä sitte valita vanhainkodissa elämätöntä elämääsi. Minusta 40v on vielä aikas nuori, pitkä tylsyys tulee oleen jos vaikka elät 80v asti.
40vuotiaana etitä uutta.."
Uusia kumppaneita harvoin etsitään, ne vain tupsahtavat eteen. Jotenkin kummallisesti ne osuvat hyvin juuri tuohon saumaan kun puolisoa kohtaan ei ole enää tunteita. Näin tapahtuu tietenkin ensin vain toiselle puoliskolle. Toinen jää pikkuisen katkerana ihmettelemään miksei "vain ystävyys" liitto toimikaan. Riita on valmis. Ei ole lapsillakaan enää helppoa.
Juuri tuollaisessa ystävyysvaiheessa olisi kaikkein paras sauma erota. Asioistahan voi puhua, olla ystäviä, vaikkei asuta yhdessä. Seksi, pusut ja halit ovat nimenomaan avioliiton liima. Niitä ihminen kaipaa sisimmässään, vaikka kuinka pyrkisi järkiratkaisuun ja pelkästään näyttelisi avioparia. Se on ajan kysymys milloin kohdalle osuu toinen, jossa on liiman aineksia.
Itse olen nelikymppinen, parisen vuotta sitten eronnut. Minulle elämä on liian ainutkertainen asia, että olisin voinut elää sen uskotellen itselleni ja exälleni, että tässä menee loistavasti näin tulevat vuosikymmenetkin ihan kaveripohjalta. En etsi uutta suhdetta, vaan se tulee, jos on tullakseen. Voi olla tulemattakin, mutta ei minun maailmani siihen kaadu. Nautin elämästä näin: lapset, työ ja ystävät tekevät siitä oikein hyvää. Välit exään on kunnossa - eroamalla oikeaan aikaan emme kalvaneet toisiamme kuiviin teeskentelemällä jotain, mitä emme olleet: tyytyväisiä ja onnellisia yhdessä.
No, mutta kukin tyylillään...
En jaksaisi elää tuollaisessa liitossa, mutta meitähän on niin monenlaisia onneksi. Jos teillä on hyvä noin, niin mikäpä siinä. Olen 40 v ja omasta mielestäni kyllä nuori vielä. Rakastuminen on ihanaa, hellyys ja läheisyys on ihanaa. Seksi on ihanaa. Ilman niitä olisi kauhea elää.
Kaikki tekevät niin kuin parhaakseen näkee. Se on myös jokaisen oma päätös kun toinen sairastuu vakavasti että aikooko hoitaa hänet hautaan asti vai ei.
Nykypäivän trendi on että kun ei maistu namilta, pistetään hopeat jakoon. Halutaan että suhde on sitä ruusuilla tanssimista, eikä koskaan olisi sitä alamäkeä matkan varrella. Ei koskaan olisi sitä arkea ja rutiinia.
Suurin syy tähän kaikkeen on mielikuvituksen puute ja suhteen hoitamatta jättäminen. Ei mikään toimi ilman että sitä "huolletaan". Toistetaan niitä samoja virheitä, eikä koskaan oteta oikeasti opiksi jos jokin asia on tehty väärin.