Voi ei :(

Seurustelen tai no olen asunut avoliitossa kuusi vuotta. Aloitin työt kaksi vuotta sitten ja samaan aikaan kanssani aloitti eräs mies. Meistä tuli erittäin hyviä ystäviä, jossain vaiheessa huomasin olevani ihastunut mutta unohdin sen ja yritin päästä yli, ajattelin että olen vain hämmentynyt koska hän on niin hyvä ystävä. Tämä mies on naimisissa ja hänellä on yksi pieni lapsi. No, nyt meillä oli sitten pikkujoulut ja kuten arvata saattaa siellä sitten suudeltiin yms. Mies kertoi että pitää minusta hyvin paljon ja että harmittaa kun ei olla aikaisemmin tavattu. Tunnen samalla tavalla. Järki sanoo että ei ei ja ei mutta tunteet..tiedän olevani ensimmäistä kertaa _oikeasti_ rakastunut. Mitä tässä voi tehdä? Olen sekaisin kuin seinäkello, tiedän että mies rakastaa vaimoaan, mutta...Ahdistaa :(
6774
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Järki kehiin nyt. Haluatko särkeä toisten avioliiton? Pieni lapsikin kuvioissa? Haloo, mieti että sinä olisit se vaimo siellä kotona hoitamassa arjen ja pitämässä huolta lapsesta ja kodista. Miehesi juoksee ympäri kyliä hankkimassa vähän jännitystä, sen sijaan että perhe olisi elämässä etusijalla. Tyhmää on lähteä tuollaseen mukaan. Se on vaan himo mikä puhuu, nyt lakkaa elämästä pilvilinnoissa. Vaikka saisitkin miehen itsellesi, niin voisitko _koskaan_ luottaa siihen ihmiseen?? Pettää rakasta vaimoaan pikkuhempukan kanssa töissä heti kun silmä välttää, sama olisi sulla edessä sitten aikanaan.

JÄTÄ TOISTEN PERHEET RAUHAAN JA HANKI VAPAA MIES ITSELLESI.

Äänestä

oletkohan mieheni toinen nainen??? :D

Äänestä

kysypä vaikka siltä avomieheltä, että mitäköhän tässä tekis.

Äänestä

samaa, jätä toisten miehet rauhaan, vaikka kuinka mieli tekisi, ruoho voipi näyttää vihreämmältä naapurin pihalla, mutta tuleese arki sielläkin vastaan, siis pysyttele erossa siitä miehestä äläkä aiheuta sydänsuruja miehen perheelle, pieni lapsi ja kaikkea.
Ja se mies voisi keskittyä omaan perheeseensä eikä keräillä uusia valloituksia maailmalla.

Äänestä

Et kerro mitään siitä, millä mallilla oma suhteesi on. Aloita siitä, että mietit, onko oma suhteesi sinua
tyydyttävä tai jos ei ole, onko se korjattavissa. Jos se ei ole korjattavissakaan, harkitse eroa. Mielestäni on kuitenkin aika hälyttävää, ettet ole ilmeisesti koskaan rakastanutkaan avopuolisoasi. Ei siis ihmekään, että olet sekaisin, jos tunnet tuon tunteen ekan kerran elämässäsi.

Kerrot myös, että mies "pitää" sinusta. Riittääkö se mielestäsi parisuhteeseen? Itse en ainakaan menisi
suhteeseen, jos mies ei rakasta. Varsinkin jos hän rakastaa edelleen omaa vaimoaan...

Et ole helpossa tilanteessa, et. Älä tee mitään hätiköityä. Toisen avioliiton väliin meneminen olisi tietenkin rumaa, mutta toisaalta tangoon tarvitaan kaksi... elämä ei ole aina mustavalkoista.

Äänestä
  • Tiedätkö, miten vaikeaa on kertoa pienelle lapselle, että isi ei asu enää kotona ja isi "rakastaa" toista naista? miten sen pienen ihmisen sydän särkyi? Noh, minä tiedän. Meni 3vuotta, ja yritti jo tulla takaisin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ahdistunut kirjoitti:

Seurustelen tai no olen asunut avoliitossa kuusi vuotta. Aloitin työt kaksi vuotta sitten ja samaan aikaan kanssani aloitti eräs mies. Meistä tuli erittäin hyviä ystäviä, jossain vaiheessa huomasin olevani ihastunut mutta unohdin sen ja yritin päästä yli, ajattelin että olen vain hämmentynyt koska hän on niin hyvä ystävä. Tämä mies on naimisissa ja hänellä on yksi pieni lapsi. No, nyt meillä oli sitten pikkujoulut ja kuten arvata saattaa siellä sitten suudeltiin yms. Mies kertoi että pitää minusta hyvin paljon ja että harmittaa kun ei olla aikaisemmin tavattu. Tunnen samalla tavalla. Järki sanoo että ei ei ja ei mutta tunteet..tiedän olevani ensimmäistä kertaa _oikeasti_ rakastunut. Mitä tässä voi tehdä? Olen sekaisin kuin seinäkello, tiedän että mies rakastaa vaimoaan, mutta...Ahdistaa :(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu