Kun teillä on/oli pieniä lapsia, niin kuka lähti katsomaan lasta yöllä, jos se alkoi itkemään?
(tässä vaihtoehtoja)
-aina äiti/isä
-yleensä äiti/isä
-kuka heräsi ensin
-vuoroöin/-viikoin
-ketä se alkoi enemmän sattumaan
-ei kukaan
jne.
(tässä vaihtoehtoja)
-aina äiti/isä
-yleensä äiti/isä
-kuka heräsi ensin
-vuoroöin/-viikoin
-ketä se alkoi enemmän sattumaan
-ei kukaan
jne.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Isä ei herännyt tai jaksanut. Äidille se oli jotenkin luontaisempaa.
Äiti kunnes äiti pamautti isiä kaulimella takaraivoon ja sanoi että tämänkin täytyy nousta välillä tai lentää niskaperse otteella pihalle lopullisesti :)
Kumpi heräsi ensin niin se meni... Yleensä meni 50-50 suhteella.
Lauantaina aamuisin yhä edelleen isä saa nukkua niin pitkään kuin jaksaa ja sunnuntaisin äiti.
Sopikaa ja keskustelkaa miten hommat jaetaan. ei se parane täällä marisemalla vaan nostamalla kissa pöydälle.
Toki silloin kun olin äippälomalla nousin enemmän sillä olinhan kotona mutta 50-50 mennyt sen jälkeen kun palasin kotiin.
Sitä paitsi synnytyksen kautta äiti on herkempi vauvan itkulle ihan hormoonien takia ja sitä hormoonia ei ole miehillä..:)
Aivan vauvana lapsen sänky olis isän puolella vieressä. Illalla katsoimme valmiiksi yötä varten kaikki tarpeellisen , tuttteja oli useampia saatavilla, jotta yöllä ei tarvinnut lähteä konttaamaan lattialta. Syötimme laspemme hyvin illalla, jotta sitten ei ainakaan nälkää itke. Lapsemme olivat tosi vähä itkuisia, kun vauva-aika oli mennyt ja syttöjen välit pitenivät. Silloinkin mieheni nosti vauvan rintaa syömään ja huolehti hänet omaan sänkyyn.
Kiitän todella miestäni, hän antoi minulle mahdollisuuden levätä, joten jaksoin hyvin lasten kanssa päiväällä, kun hän oli työssään. Riitaa meillä ei asiasta ollut koskaan, meille oli suuri riemu, että saimme lapsemme yleensä lainkaan. He olivat niin toivottuja lapsia.
Alkuyöstä iskä, joka on huonouninen ja yökukkuja. Loppyöstä äippä, joka on jo saanut unta useamman tunnin ja alkaa muutenkin heräillä piakkoin.
Hyvin usein isä. Oli herkempi lapsen unelle ja teki vain osapäivätöitä, niin pystyi ottamaan päikkärit, jolloin taas äiti päivysti. Eli hyvin symbioosissa mentiin :)
Kahden ensimmäisen lapsen kanssa olin pitkään vanhempain vapaalla joten oli luonnollista, että minä heräsin ja lohdutin tms. koska pystyin ottamaan päiväunet lasten kanssa jos tarvis. Kuopuksen kanssa nukuimme yhdessä toisessa huoneessa koko ensimmäisen vuoden. Mies nukkui makuuhuoneessa ja vanhemmat lapset omissa huoneissaan. Nautin suunnattomasti tästä järjestelystä. Pystyin hoitamaan yösyötöt rauhassa ja muu perhe saattoi nukkua rauhassa.
Niin tein minäkin. Tunnollisuus kuuluu/kuului elämäntapaani, kunnes vuosia myöhemmin tajusin työuupumuksen syövereissä, ettei yksin tarvitse uhrautua. Tasapainottelen edelleen tunnollisuuteni kanssa.
En kokenut uhrautuvani kenenkään tai minkään vuoksi. Meille yllämainittu järjestely sopi kaikille. En usko olevani sen tunnollisempi kuin kukaan muukaan tavallinen äiti. Mielestäni tein niin kuin parjaaksi näin ja näen. Ja uskallan elää oman näköistä elämääni. Kiirettä ei ole vuosikymmeniin ollut vaikka haastavassa työssä olenkin, en nimittäin suostu kiireen tunteeseen; olisko pohja tästä itsetunnosta tuolta äitiysvuosilta, jolloin en mukautunut kenenkään laatimaan muottiin enkä ottanut marttyyriroolia...
Kun lapset oli pieniä niin heräiltiin vuorotellen ja viikonloppuisin toinen nukkui pitempään lauantain, toinen sunnuntain. Nyt se menee niin että kumpi sattuu heräämään. Arvioisin että 60% minä eli isä ja äiti 40%. Lähinnä siitä syystä että itse olen herkkäunisempi.
herätti kohteliaasti äidin katsomaan jokaisen pierunkin perään. Lopulta äiti muutti isän kauas pois itsestään ja lapsosistaan nukkumaan herkkää untaan.
Itse nukuin vauva vieressäni ja syötin siinä puoliunessa, vaippoja ei meillä yöllä vaihdeltu, paitsi silloin harvoin kun tuli kakka. Isä oli töissä, joten mielestäni yöheräilyt kuuluivat minulle. Esikoisen kanssa nukuin myös päiväunet, joten univelka ei aivan hirveäksi kasvanut, vaikka ensimmäiset kuukaudet menikin yöt valvoessa. Isä nukkui isompien lasten kanssa toisessa huoneessa.
Viikonloppuisin sain aamuisin nukkua ja isä nousi ylös lasten kanssa. Meille tämä järjestely sopi. Nyt jälkeenpäin ymmärrän kyllä, että minun olisi pitänyt levätä enemmän, pyytää miestä tekemään enemmän kotitöitä ja nukkua viikonloppuisin niin paljon kuin unta olisi riittänyt. Olin nuorimman lapsen ollessa pieni todella väsynyt ja hermot kireällä, sattui samaan aikaan elämässä kaikenlaista ikävää. Yritin vain puskea läpi harmaista päivistä ja suoriutua täydellisesti äidin tehtävistä. Nyt olisin viisaampi ja ottaisin rennommin...