Sinkkuna parempi?

Nuoruuden ihastusten jälkeen ymmärtää, ettei mies oikeastaan tuo mitään. On enemmänkin riippakivi. Jos seksi pelaa hyvin yhteen, niin se on ainut positiivinen asia.

http://keskustelu.suomi24.fi/node/9521025
Siinähän niitä.

Tosi vaikea kysymys, olen elänyt sinkkuna viimeiset kuusi vuotta, ja täytyy sanoa, että olen nauttinut, ei kukaan määräämässä mitä teet ja koska tulet ja mistä. Minulla ei todellakaan ole mitään salattavaa, en vain tykkää siitä, että minun pitäisi perustella esim. miksi tulen kotiin vasta 19,00. En suoraan sanoen osaa sanoa, mitä tässä iässä enää olisi parempaa suhteessa, lapsen halusin ja sain nuorena. Tulen hyvin toimeen yksinkin, asun juuri niin kun haluan, omakotitalossa, olen saanut sisustaa sen juuri haluamallani tavalla. En ainakan voisi kuvitella asuvani pysyvästi miehen kanssa, en halua, että hän tuo sinne omat taulunsa ja mööpelinsä sotkemaan täydellistä sisustustyyliäni, ja koska olen esteetikko, minulle on erittäin tärkeätä miltä koti näyttää. Sanotaan nyt vaikka, että ehkä läheisyys toiseen ihmiseen jonka kanssa kemiat pelaavat 100 %:sti voisi olla yksi syy miksi voisin kuvitella suhdetta, toinen on turvallisuus, en tarkoita talodellista turvallisuutta vain, vaan se, että siinä vierellä on ihminen johon voi luottaa ja tietää, että hän aina ajattelee parastani, voisemme tukea toinen toisiamme kun tilanne sen vaatii. Tärkeintä kumminkin olisi, että itse uskoisin suhteeseen alusta alkaen täysin, kokeilemaan, jos sattuisi syntymään tunteita ei lähtisi.

Mietin asiaa siltä kannalta, että mitä kumppanini tuo elämääni ja miksi olen hänen kanssaan.

Tärkeimmäksi asiaksi koen asioiden ja elämän jakamisen hänen kanssaan. Jaettu ilo on moninkeratainen ilo ja jaettu suru on vain puolisurua.
Mieheni avartaa maailmaani. Kun katselee maailmaa neljällä silmällä kahden sijaan, näkee ja kokee enemmän.
Hän saa minut tuntemaan henkistä turvallisuutta. Vaikka aina ei aurinko paistakaan, niin tunteet ja sitoutuminen ei pyöri tuuliviirinä.
Saan osoittaa rakkautta ja tuntea itseni rakastetuksi.
Viimeisenä, mutta ei vähäisenä: seksi

läheisyyttä, kumppanuutta, hyvää seuraa, uusia näkökulmia elämään ...

"Nyt haluaisin naisilta vastauksia, että mitä sen miehen pitäisi sitten tuoda naisen elämään, jos raha ei riitä."

Heti aluksi pitää kommentoida tuota lausettasi... Harvemmat naiset ovat miehen kanssa hänen rahansa vuoksi, ei Suomalaisissa ole montakaan niin varakasta jotta sen vuoksi pitäisi roikkua suhteessa.

Miksi parempi sinkkunako? No itse olen kokenut niin monta pettymystä, etten enää jaksa lähteä kokeilemaan uutta sellaista, ja kyllä olen erittäin skeptinen mitä tulee miehiin, liian monet ovat häikäilemättömän epärehellisiä. Sitten vielä se, kun on iältään 30-40v niin vaihtoehdot pienenee, varsinkin kun olisi tahtonut miehen jolla ei ole lapsia, eikä niitä myöskään enää halua. Ennemmin olen yksin kuin väkisten lapsia omaavan miehen kanssa, jonkalaisessa suhteessa en tunne olevani sinut.

Ehkä, mutta vain ehkä voisin lähteä suhteeseen, jos miehet olisivat rehellisempiä (pikkuvalheista kasvaa suuri valhe), ajattelisivat ennen kuin sanovat jotain ilkeää aihetta (ei sitä jaksa vuosi tolkulla pahoittaa mielensä, toisen ilkeistä sanoista), ei antaisi ymmärtää että pitää vaikka todellisuudessa ei pidäkään minusta ja olen vain varalla kunnes löytää "paremman", saisi minut hyvälle tuulelle, suukottelisi, pitäisi kädestä kiinni ilman että siitä pitää aina erikseen mainita, tekee pieniä ylläreitä (mitä minäkin teen miehelle) esim pieni rakkauden osoitus (eväsleipien välissä muotoiltu sydän paprikasta tms),siis pieniä joka päiviäisiä "huomaamattomia" osoituksia että pitää toisesta.

Itse olen aina ollut suhteessa se osapuoli, joka antaa kaikkensa suhteelle ja olisin toivonut miehenkin tekevän joskus niin, mutta pettynyt liikaa. Ja se, että ensin kun mies on antanut ymmärtää että on kiinnostunut ja sitten kun itse lämpenen ajatukselle, toinen kääntääkin takkinsa ja häviää kuin tuhka tuuleen.. En enää luota/usko rakkauteen omalla kohdallani, on helpompaa olla yksin kun ei ole mitään odotuksia toisesta.

Sen, että mies saa minut nauramaan/hyvälle tuulelle :) ei sen vaikeampaa.

Hyvä suhde on sellainen, jossa pääsääntöisesti on kivaa.

Huono suhde on sellainen, jossa pääsääntöisesti ei ole kivaa.

Yksityiskohdat ovatkin sitten kiinni yksilöistä, joiden toivelistat voivat olla kuin yö ja päivä.

olla paras ystävä eikä pelkästään pedinlämmittäjä ja etäinen hahmo. Suomalaisilta ei normaali ystävällinen kommunikointi oikein tahdo sujua. "Normaali" puhuminen on tiuskimista, nalkuttamista ja toisen herjaamista. Yhteiset koti-illat kahdestaan tai kavereiden kesken ovat ryyppäämistä. Ei hirveästi nappaa.
Itselleni olisi erityisen tärkeää se, että mies olisi jossain määrin syvällinen, luova ja boheemi. Kuivat salkkumiehet tai rääväsuiset duunarit eivät sovellu samankaton alle kanssani.

Sinkkuna on ihanaa oma rauha. Kukaan ei tule arvostelemaan eikä nalkuttamaan mitä pitäisi tehdä tai miten pitäisi tehdä. Raha-asiat ei sotkeudu keskenään. Kodin saa sisustaa miten lystää. Eniten vihaan miesten "leluja" eli typeriä pleikkareita, autolehtiä, tietokoneromuja, autonromuja, puhumattakaan "aikuisviihteestä." Se on varma lähtöpassi äijälle jos niitä havaitsen alkumetreillä toisen kämpässä. Jos mies on kaiken kukkuraksi laiska sohvaperuna ja olettaa että nainen on "kodin hengetär" niin se on moro.
Etsin aitoa ja elinikäistä kumppania, yhteisymmärrystä, en tunteetonta robottia.

KUN raha ei riitä. Se ei koskaan riitä. Ja tuon ulkonäön suhteen olet oikeassa, sitäpaitsi kauneus on katsojan silmässä. Muistan kuinka eräskin missi kertoi miehestään, miten "tottakai ihastuin hänen komeaan ulkonäköönsä" ja mä katsoin ja katsoin ja mietin, että mihin?! Joten yhdelle yhtä ja toiselle toista.

Mun huonot suhteet on olleet esim. sairaanloista mustasukkaisuutta, jatkuvaa kitinää ja itsekkyyttä, määräilyn halua ja "isän" esittämistä, valehtelua, nälvimistä ja haukkumista, roikkumista. Semmoista, että ei todellakaan ole hyvä olo. Toinen syö viimeisetkin ruoat kysymättä edes onko mullakin ehkä nälkä.
Semmoiset suhteet, mitkä ei vaan ole toimineet, eivät ole sinänsä olleet pahoja, mutta ei vaan mikään toimi: ei ole hauskaa koskaan, vaikka mitä yrittäisit. Toinen ei lähde mukaan mihinkään etenkään omien mukavuusalueittensa ulkopuolelle, eikä voi keskustella kun iltapäivälehdistä tyyliin. Seksi on intohimotonta, siinä ei temppuradat paljon auta, jos ei koe mitään todellista yhteyttä ja halua. Kaikki on "samantekevää".

Hyvä suhde ois semmoinen, missä voidaan olla avoimia, keskustella ja sietää toisen heikkouksia, rakastaa kaikesta huolimatta ja sen takia. Missä miehellä on oma elämä, missä kuitenkin on tilaa ja aikaa mulle ja sama toisinpäin. Tuki ja kannustus ois naisellekin tärkeää, mä haluaisin, että munkin jutut ois tärkeitä ja Minäkin kiinnostaisin, miten voin, ja tulisin kuulluksi myös, itsenäni. Mies olisi tietty myös avoin, oma itsensä, kertoisi asioita, jakaisi elämäänsä. Olisi huumoria, ja yhteishenkeä, intohimoa elämässä, ja halua. Ystävällisyyttä ja rehellisyyttä. Olisi siis riittävästi yhteisiä asioita ja riittävästi erillisiä asioita, lämmin ystävyys rakkaudella ja seksillä.
Uskon, että elämä on silloin parempaa, kun voi jakaa asioita, molemmat kokee itsensä toiselle tärkeiksi, mutta ei tarvitse tärkeillä tai roikkua riippuvaisena. Molemmat saa rakkautta, iloa ja lohtua, olla vapaasti sitoutuneita toisiinsa ja suhteen rakentamiseen. Olisi tärkeää olla jollekin sekä vahva että heikko, saada ystävä elämän taisteluihin, jonka kanssa paikataan sotavammat, hoidetaan särkynyttä sielua ja sitten taas iloitaan ja nauretaan yhdessä. Kyllä mä olisin onnellisempi, jos olisi sellainen syli aina joskus, mihin saisi painautua, mutta mistä saisi myös nousta. Ja että olisi sellainen ihminen, mies, joka luottaisi minuun niin, että painautuisi tarvitsemanaan hetkenä minun syliini, olisi sekä vahva että heikko, olisi ihminen.

Jaa että niitähän löytyy? No ei todellakaan löydy. Kyllä rehellisyys ja aitous tuntuu olevan todella kiven alla, kyllä tasa-arvoinen kunnioitus ja suhde tuntuu olevan aika vaikea tavoite ja rakkaus, missä tajuttaisiin rakkauden olevan matka, harvinaista. Kyllähän tässä aika paljon törmää siihen, että tarvitseminen ja ottaminen tuntuu olevan helppoa, mutta antaminen onkin sitten vähän niin ja näin.
Mutta uskon, että se muuttuu ja löydänkin vielä sen, mitä etsin, vaikken aktiivisesti etsikään, kunhan pidän silmät auki, elän elämääni, rakennan itseäni ja keskityn sitten olemaan tyytyväinen ja onnellinen yksin.

Rakkaus sinänsä on laajempaa kuin vain parisuhderakkaus, joten kyllä sitä saa ja on olemassa useassa muussakin muodossa, mutta kyllä lähes ainakin jokainen jollain tasolla kaipaa rakkautta ja sitä jotain erikoista ihmistä, jonka kanssa jakaa enemmän. Ihmiset tuo niin paljon toisilleen, ehkä huonojakin asioita, mutta kyllä hyviäkin, miehet ovat monella tapaa ihania ihmisiä, aivan kuten naisetkin. Jos toinen pitää pahoin, hän syyllistyy pahoin pitelyyn ja siihen ei pidä jäädä eikä aikaansa haaskata: silloin on parempi olla yksin, mutta kyllä mä silti uskon, ettei meistä (juuri) kukaan ole saari. Vaikka jotkut joutuvatkin olemaan.

Siinäpä kai sitä jo tulikin :)

Parisuhde itsessään tuo asioita, ei niinkään nainen yksin tai mies yksin. Parisuhde tuo hellyyttä, välittämistä (voi rakastaa ja saa rakkautta), seksiä, ystävyyttä, tukea ja sitä olkapäätä. Onnellinen parisuhde itsessään on suuri henkinen voimavara kummallekin. Näitä kaksi ihmistä voivat antaa toisilleen parisuhteessa, myös mies siinä missä nainenkin.

Huono parisuhde: Turvattomuutta, huolta, surua, rakkaudettomuutta, ei läheisyyttä, ei turvaa. Kuluttavia riitoja, epäluottamusta, epävarmuutta. Joskus parisuhde voi olla myös voimavarasyöppö eikä siinä ole sen enempää miehen kuin naisenkaan hyvä olla.

Tuosta sun viestistäsi jo kuvastui sen "huonon parisuhteen" ydin, ihmiset, joiden tulisi olla toistensa elämänkumppaneita ovatkin toistensa vihollisia, riitelytovereita. "Mitä sen miehen nyt pitäs tuoda,eiksrahatriitämitähä?!" ei pätkääkään sellaista toisistaan välittävien ihmisten pohjavirettä ja halua yhteisestä hyvästä, ainoastaan tämä minä vs. sinä. Tostahan kuuluu niin selvästi se turhautuminen siihen "akkaan" jolle mikään ei omasta mielestä riitä ja ainoa mitä oletat arvostavan on raha tai korkeintaan se ulkonäkö myös. Kaikki otetaan vain vaatimuksina ja koetaan, että se toinen vain syö omia voimavaroja. Mä osaan hyvin kuvitella, että niin raskaassa suhteessa oikeasti kokee, että ehkä parempi olisi olla ilman. Ei olisi ehkä niitä asioita, mitä hyvä parisuhde voi tarjota, mutta ei olisi sitten sitä huonon parisuhteen vihan ilmapiiriä.

Onko tämä muka naisen logiikkaa?! Eivätkö miehet koe, että huono parisuhde voi olla joissain tilanteissa huonompi kuin yksin eläminen? Mä olen täältä suomi24:stäkin lukenut niin tuskastuneita miesten kirjoituksia, että vaikea uskoa tuohon. Vai onko se sitä niin naisilla kuin miehilläkin esiintyvää yksinelämisen pelkoa? Kokonaan oma aiheensa olisi sitten se, että onko mikäkin yksilöllinen parisuhde hyvä/huono vai jotain siltä väliltä. Mutta oma henk.koht. mielipiteeni; Huono parisuhde voi olla joskus pahempi kuin yksinolo (ääriesimerkkeinä parisuhdeväkivalta, alkoholistipuoliso). Ja joskus voi jopa olla niin, että miehellä tai naisella ei ole mitään tehtävissä sen suhteen.

Jos parisuhde on niin huonossa jamassa, niin ei siinä auta kuin yrittää asennoitua eri tavalla ja pyrkiä ymmärtämään se miksi se toinen osapuoli käyttäytyy kuin käyttäytyy. Ja saada keskustelussa myös se toinen ymmärtämään. Eli mies voi tuoda keskustelutaidot, kyvyn asettua muiden asemaan, välittämisen toisen hyvinvoinnista, rakkauden, kyvyn tehdä kompromisseja. Ihan samoja juttuja joita nainenkin. Jos ei niin välitä tai näkee sen toisen vain jotenkin viemässä itseltä pois, niin silloin ehdottomasti PARIsuhdetta parempi vaihtoehto on se yksinoleminen, jossa ei tarvitse tehdä ikäviä kompromisseja, ymmärtää ja kuulla ketään muuta kuin itseään. Parisuhteessa vaaditaan lähinnä sitä yhteistä panostusta, ei niinkään sitä minä vs. sinä/nainen vs. mies vastakkainasettelua.

Siis ettäkö mitä eroa on , jos rahaa naisen elämään tuo itsekäs, sieluton, alistava juntti vai miellyttävä, älykäs, viisas ja lämminsydäminen ihminen, joka kykenee vastavuoroiseen parisuhteeseen ja kunioittaa sitä?

olen yksinäinen susi, en ole koskaan jaksanut miehiä.
Pitäisi olla räsynukke että jakasisi miehiä,
eli hiljainen, aina hyvällä tuulella, täysin karvaton, hajuton , mauton, äänetön, taipua joka asentoon, siis räsynukke.
Valitettavasti olen inhimillinen ihminen jolla on oma elämä ja majava.
Jos joku mies olisi inhimillinen, kiltti, hellä, maalaisjärkinen, antaisi tilaa ja osaisi puhuakkin tarvittaessa niin WAU, mutta ei ole vielä tullut vastaan sellaista.

Seuraa, läheisyyttä, hellyyttä, seksiä (saa seksiä sinkkunakin, mutta parisuhdeseksin odotan olevan vähän tasokkaampaa), että on joku jonka kanssa suunnitella tulevaisuutta ja rakentaa yhteistä juttua, joku joka välittää, joku joka on kiinnostunut minun asioistani ja siitä mitä minulle kuuluu..Sinkkuudessa pahinta ei ole sinkkuus (se ettei ole vakikumppania) vaan yksinäisyys. Yhteiskuntamme rakentuu heteroparisuhdeydinperhemallin ympärille, sinkulle ei tässä mallissa riitä läheisyyttä tai seuraa vaan sinkku on totaalisen yksin ellei lähipiiristä löydy toisia sinkkuja. Hellyys, kosketus, seksi, yhteiset asiat ja suunnitelmat, yhteisen ajan vietto on yhteiskunnassamme rajattu parisuhteen ja perheen sisäisiksi jutuiksi.

Mielenkiintoinen myös aloittajan kommentti "jos raha ei riitä". Kuvittelitko, että naiset haluavat mieheltä vain rahaa? Haluatko itse naiselta vain rahaa? Vai seksiä rahan vastineeksi? Mitä itse haluat naiselta?

voisi jakaa asioita. Keskustella, viettää aikaa kaiken tekemisen parissa, antaa läheisyyttä, seksiä ja tietenkin nainenkin saisi antaa samoja asioita miehelle. Itse olen todella hellyydestä nauttiva ja annan itsekkin sitä mielelläni.
Asioita yhdessä ja erikseen. Huumorilla höystettyä arkea ja juhlaa. Raittiutta päivä kerrallaan. Rentoutumista.

Tukea. Molemminpuolin. Olisi kiva, jos on olemassa edes yksi henkilö (oman äidin/isän lisäksi) joka hyväksyy ihmisen sellaisena, kuin hän on.
Monesti sekä miehet että naiset hakee jotain harhaa, tai ihastuu johonkin omaan mielikuvaansa toiesta eikä siihen, mitä toinen todellisuudessa on.

Tai jopa yrittää muokata toista joksikin ideaaliksi, itselleen sopivaksi. Tokihan ihminen kasvaa eläessään, ja on ihan oikein huomauttaa jos huomautettavaa on käytöksessä/elämäntavoissa, mutta pitää ymmärtää että se muutos tapahtuu omaa aikaansa, ei toisen pakottaessa. Parasta on yrittää tukea toista, ei pakottaa.

Elikkä, parempi yksin, kuin suhteessa ihmiseen jolle ei kelpaa omana itsenään.

Eihän se raha ole vielä mitään. Tämän päivän nainen kyllä elättää itsensä, kyllä sitä miestä johonkin muuhuntarvitaan!

Tunne kai se on tärkein molemmin puolin ja kemia, lisäksi halu luopua vapaaehtoisesti omasta sinkkuudesta. Kaverina on helpompi tutustua toiseen ja katsoa rauhassa, onko sen toisen lähellä hyvä olla ja miten yhteinen aika sujuu. Joskus tapaa miehiä, jotka ovat niin täynnä omia tekemisiään ja erinomaisuuttaan, et koko ajan puheissaan sitä mainostavat. Mulla herää hälytyskellot soimaan, et eiks he luota minun arviointikykyyn kuin erinomaisia he ovat. Niin miten se vuorovaikutus sujuu :)

Huvittava aloituskirjoitus, mutta voihan tuostakin keskustelun näemmä kehittää. Itse olen vastikään eronnut vuoden suhteesta, koska halusin nimenomaan olla yksin. En myöskään ole lämmennyt iskuyrityksille, vain uusia kavereita olen hankkinut. Siinä ei auta yhtään mikään, mitä mies voisi tehdä ettei elämäni olisi nyt parempaa yksin, koska minä halusin juuri nyt keskittyä vain itseeni ja omaan elämääni. Olen 21, joten tässä vaiheessa itsenäistymiseni on minulle tärkeää, en halua tukeutua muihin liikaa. Haluan seistä täysin omillani, olla ajatusmaailmaltani täysin ehjä ja varma itsestäni, ennen kuin viitsin edes harkita suhdetta. Viime suhteeni oli jo liian rajoittava ja hallitseva osa elämääni, että huomasin miten laiskistuin tekemään mitään muun elämäni suhteen, kavereitakaan ei turhan montaa ollut. Kun tunteet sitten viilenivät, tajusin että nyt on pakko tarttua itseään niskasta kiinni ja hankkia se oma elämä. Typeräähän se oli, että olin aikaisemmin ollut niin flegmaattinen, mutta nyt menee taas lujempaa kuin koskaan, en ole kai koskaan ollut näin paljon menossa joka paikkaan. Kaipaan joskus myös miestä, mutta se menee ohi kun ajattelen mikä sotku siitä tulee. Eli, mies olisi tällä hetkellä minun elämässäni pelkkä energiaa vievä riippakivi, minulla ei nyt ole varaa sellaiseen. Kaikki säädöt sun muut myös jääköön pois.

Haluaisin että mies olisi luotettava, ihan kaikilla elämän alueilla! Miehellä olisi tarpeeksi vahva itsetunto, ettei hän epäilisi turhaan tai olisi mustasukkainen.
Jonka syliin voisi käpertyä kun elämä potkii tai muuten ketuttaa. Voisi keskustella ihan mistä vaan, voisi kysyä mielipidettä ja sellaisen myös saisin. Sellainen, että voisin hellitellä ja silitellä, ilman että aina sanottaisiin mene pois!!! Voisi kadulla ottaa käden käteen ilman että se vedetään pois. Voisin sanoa rakastan sinua.
En kaipaa mieheltä rahaa. Tahdon elättää itse itseni, mutta taloudellista tukea antaisin jos sellaiseen olisi mahdollisuus. Haluaisin yhteisen elämän, ei sellaista minun sinun elämää. Myös erotiikan pitäisi olla luontevaa ja vain kahden keskinen juttu. Läheisyyttä muulloinkin kuin seksin yhteydessä. Huomioon ottamista, arvostusta molemmin puolin!

ei ole muija vikisemässä koko ajan rahasta tai muista asioista.

Yksinkö parempi, ei todellakaan kannata olla ainakaan loppu elämää, huonosta suhteesta kannanattaa lähteä tietenkin jos siltä tuntuu, rahalla ei osteta onnea, hienoja autoja tai jotain muuta maallista mammonaa ehkä, Läheisyys se kannattaa, pitää huolta toisesta. Tämä oli miehen mielipide elämästä tähän asti koetusta

Yksinkertaisesti miehen halut, teot ja lupaukset eivät kohtaa suhteissa. Mies kuvittelee haluavansa ja olevansa jotakin, mutta se ei koskaan päde. Helpoiten tämän huomaan kun minä olen se osapuoli jolla on lapsia entisestä avioliitosta. Miesten mielestä se on ihanaa ja he ovat aina halunneet lapsia jne.
Sitten alkaakin ahdistaa kun ex mieheni hakee lapsia, soittelee että mitä lapsille jne. Sitten alkaa ahdistamaan arki. Ei päästäkkään minne vaan sillon kun huvittaa. Kaikelle pitää löytää sitä aikaa. Kotityöt osottautuvat sangen vastenmielisiksi ja lopulta kaikki on liian vaikeaa. Seksistä aina puhutaan..mutta sekin saa miehen karkuun jos nainen osaa ja haluaa vaatia sitä jokapvä. Hui kamala.
Mutta todellakin. Jos kerrankin löytyisi mies joka tietäisi mitä haluaa, osaisi käyttäytyä kuin mies ja puhua kuin mies, niin luulisin että sitten olisin onnellisempi kuin nyt sinkkuna.
Nyt minun tarvitsee huoltaa vain koti ja lapseni..on yksi "lapsi" pois siitä kuviosta ja ah sitä autuutta.
En varsinaisesti etsi uutta suhdetta, mutta toki pienissä unelmissa olisi se mies joka osaa ottaa minut sellaisena kuin olen ja joka on itse niin aikuinen, että tietää mitä haluaa ja mihin kykenee.
Näissäkin makuja on monia. Mutta läksyni olen oppinut. Älä koskaan odota niiltä lupauksilta yhtään mitään!

Nykyajan naiselle ei kelpaa enää mikään, ja se on kylmä totuus. Ei mitään monimutkaisia syitä, vain tämä yksi yksinkertainen fakta.

Kysy naisilta ja saa 1000 väärää vastausta.... :D Munaa kun antaa niin kyllä ne yleensä on tyytyväisiä, sitä pitää joskus aina antaa, ei se siitä kulu. Panemaan siitä.

Oletko ihan tosissasi :o En yhtään ihmettele, jos naiset ovat sinulle noin sanoneet...

Ihminen joka hakee onnea, menestystä tai tyytyväisyyttä kumppanista, niin karikkoon karahtaa jossain vaiheessa. Ihmisen pitäisi osata olla onnellinen ja tyytyväinen oman itsensä kanssa ja sitten etsiä samassa tilanteessa oleva kumppani.
Eli kumppanin ainoa tuominen on mahdollinen perheen lisäyksen saaminen.

Mies voi jakaa naisen kanssa elämän, jos haluaa niin. Antaessaan saa ja päinvastoin. Tarkoitan tällä molemminpuolista ajatusten vaihtoa ja toinen toisensa hyväksymistä ja kunnioittamista erilaisina ihmisinä.
Yrittää ymmärtää, että mies ja nainen eivät ole toistensa vihollisia vaan toisiaan täydentäviä kumppaneita.
Turvallinen mies, joka ei heilu ja horju mistään syystä. Mies joka pysyy naisensa rinnalla tilanteessa kuin tilanteessa. Uskon, että nainen ei voi vastustaa tällaista miestä!

Minusta raha ei ole edes lähellekään tärkein asia, mitä mies voi tuoda naisen elämään. Minä haluan löytää sen toisen puoliskon, joku, joka täydentää minua ja tekevät minusta paremman ihmisen (kuulostaapa lässyltä). Tässä asioita, joita minä toivon mieheltä:

- Kumppanuutta loppuelämäksi, joku, jonka kanssa kasvaa vanhaksi ja jakaa elämän ilot ja surut.
- Tukea ja turvaa; tunne, että tapahtui mitä tahansa, joku on aina sinun puolellasi.
- Isyyttä, eli haluan perustaa perheen enkä halua tehdä sitä yksin.

Siinä minun kolme tärkeimmät kriteerit miehelle. Raha ei ole koskaan edes käynyt mielessä tärkeänä kriteerinä, ei nuorempana eikä nyt. Tienaan itseasiassa tällä hetkellä reilusti avomiestäni enemmän, eikä se haittaa meistä kumpaakaan. Komea hän kyllä on, siitä ei mihinkään pääse :)

Sivuhuomautuksena mainittakoon, että lukiossa tein tällaisen listan tulevan mieheni ominaisuuksista:

- Huumorintajuinen
- Uskollinen
- Hyvä tanssija (harrastin itse kansan- ja vakiotansseja)
- Kiinnostunut teatterissa käymisestä
- Siniset silmät
- Tummat hiukset
- Sosiaalinen
- Kiinnostunut matkustamisesta
- Kunnianhimoinen

Tästä toivelistasta 6/9 toteutui, ei paha, ei paha :)

Mutta miksi parisuhteessa ollaan oikeasti tyytymättömiä?
Eikö eripura voitaisi puolittaa ja oikeasti ajatella tuota toista ihmistä tuntevana ihmisenä.
Mies ja nainen! Niin erilaisia kaikella tapaa.
Toisesta aidosti välittävä, läsnäoleva, kuunteleva ja vastuullinen asenne parisuhteessa.
Hyviä, tuntevia miehiä uskon vielä olevan olemassa.
Kaikki lähtee siitä oman elämän hallitsemisesta, kun oma elämä on jota kuinkin kohdallaan.
Ja päässä järki, rehellisyys, avoimuus ja usko toiseen ihmiseen.

Minun mies pettää minua ja ansaitee taloudellisesti paljon enemmän kuin minä.... ja tuhlaa kaiken mieluummin itseensä.
Olen katsonut läpi sormien kaikkia ( niitä joista on jäänyt kiinni ) suhteita ja uusia tuntuu olevan kokoajan.
Vuosien rinnakkaiselon jälkeen tein omat ratkaisuni ja otin itseäni 15 vuotta nuoremman miehen elämääni.
Mies on naimisissa ja hänellä on oma elämä.
Kysyit mitä miehen pitäisi tuoda....naisen elämään.
Raha, ulkonäkö tai arjen status ei riitä.
Eikä mikään tapaus ole toisensa kaltainen.
Minun mies on narsisti joka tappaa kaiken inhimillisen.
Älä kysele mitä mies voi tuoda naisen elämään.
Kysy, oletko sinä vastaus elämään jota naisesi haluaa.

Uskoisin että monilla naisilla on rima aika korkealla jonka vuoksi yksin on parempi kuin "huonossa suhteessa huonon miehen kanssa".

Mutta ainakin itse olen samoilla linjoilla miehenäkin että ei niitä sopivia löydy helposti tai jotka kiinnostaa.
Enkä puhu nyt naisen ulkonäöstä yms. vaikka toki esimerkiksi kehon muodolla on vaikutusta valintaani.

Uskoisin että ihmiset tuon riman lisäksi ovat vain erilaisia ja kykenevät sopeutumaan eri tavoin yleisesti ihmisiin.

Tiedän etten tule monien naisten kanssa vain toimeen. Yksin on vain helpompi myös ajatellen sitä toista osapuolta.

oon nyt pari vuotta ollu yksin. parisuhde oli jatkuvaa riitaa. en oo siihen kaivannut. paitsi pari ekaa kuukautta oli vaikeeta. Yksin en halua loppu elämää elää. Kaipaan suhdetta, josta löytyy toisen ihmisen arvostus, luottamus ja kunnioitus. Eli molemmilla olis omaa aikaa ja tilaa, mutta että olis myös kiva tehdä jotain yhdessä (naimisen lisäksi.) ulkonäkö, -koko, omaisuus ja muut materiaalijutut on turhia asioita. jos rahaasiat on suht koht ok, ni sit hyvä. alkoholi ja väkivaltaisuus on ongelma. muuten riittää, et on ihminen, jonka seurassa on hyvä olla ja JOKA HYVÄKSYY MINUT SELLAISENA KUIN MINÄ OLEN JA JONKA MINÄ VOIN HYVÄKSYÄ SELLAISENA KUIN HÄN ON.

En tiedä olenko näinkin nuorena ihmisenä vanhoillinen vai jeesustelija, mutta pistää silmääni näitä lukiessa, miten monella lukee olevan suhde varattuun mieheen! Kuinka te kehtaatte. Omassa suhteessa menee päin helvettiä niin silti tehdään helvetti toisellekkin osapuolelle. Kummallista ajattelua.
Eikä pettäminen kaikissa olosuhteissa ole aina väärin. En ole koskaan pettänyt, minua on petetty. Juuri näin: Naimissa, kaksi pientä lasta ja mies alkoi pyörittää haaremia. Olin niin sokea aluksi kunnes jäi verekseltään kiinni. Ja nämäkin naiset varattuja. Kaikki pettivät toisiaan. Sairasta.
Haluanko siis maailmaani ihmisiä jotka tuntuvat kokevan että kaikki on sallittua vain siksi, että itsellä on lupa tuntea mielihyvää? En osaa vain ymmärtää enkä haluakkaan. Toisekseen, lapset tehtiin oman mieheni tahdosta, hän vannoi niitä haluavansa vaikka kerroin mitä se pahimmillaan voi olla. Voi kuule rakas..ollaanhan me kestetty muutakin jne.No kaikki ne kauhuskenaariot kävi toteen. Mies ei kestänyt, ei suostunut puhumaan, sopimaan, menemään terapiaan. Hän päätti alkaa huoraksi. Jätti minut lapsinemme kotiin, valehteli, varasti ja huijasi. Vain koska itse pettyi siihen mitä kuvitteli perhe elämän olevan. Minä joustin, sovittelin ja tein kaikkeni, rakastin tuota lusmua. Silti. Nyt voin todeta, että vaikka elämä olikin yhtä helvettiä sen hetken niin parempi ilman ihmistä johon ei voi luottaa.
Kokeilin uutta suhdetta pari vuotta eromme jälkeen. Näitä oli pari miestä..kummatki pettivät. Olivat hekin näitä mikään pillu ei ole tarpeeksi miehiä. Hekin valehtelivat ja sotkivat kuvioon omat perheensä joita en tiennyt heillä edes olevan. Mikä onkaan kamalampi kuin huomata, että olen omalla tietämättömyydelläni aiheuttanut jonkun toisen vaimolle järjetöntä tuskaa!
Siis miehet..niin. Olen todella onnellinen yksin. Se, että minä jaksas yrittää, ymmärtää ja tukea ei tarkoita sitä, että minut saa kerta toisensa jälkeen rikkoa.
Onko tämä nykymaailman meno. En jotenkin ymmärrä. Pettäminen, seksi ja kaikki siihen liittyvä. Mikä teitä ihmisiä vaivaa, voitteko todella olla niin itsekkäitä? Minulle nyt ja heti kaikki.
nämä pano buddyt muuten puhuvat vaimoistaan yms suhteistaan aina niin, että sinä tunnut olevan se joka hänet siltä pelastaa, he pyörittävät uskomatonta rinkiä valehtelemalla ja huijaamalla. Heikot naiset ovat tyytyväisiä siihen mitä saavat.
Nyt silmät auki ja miehet..te ette voi pelastaa tätä tilannetta enää millään. Mulla on vielä se 40 vuotta ainaki elämää jäljellä. Elän sen mieluummin sinkkuna lasteni kanssa nauttien kuin että antaisin kenenkään enää satuttaa itteeni kuten teistä niin moni onjo tehnyt!

Ainoa mikä parisuhteessa houkuttelisi olisi se, että olisi joku joka hoitaisi vanhana ja sairaana (riippuen siitä kumpi silloin apua tarvitsee). En kuitenkaan ole tavannut koskaan miestä, jonka kanssa olisin voinut sairastaa edes flunssaa ilman että hän lähtee siksi aikaa karkuun (ja palaa takaisin taas kun olen terve ja fiksu ja filmaattinen). Ja kuitenkin parisuhteita on ollut ja pisin kestänyt useita vuosia.

Pyrinkin turvaamaan tulevaisuuteni muilla keinoin: vapaaehtoinen eläkevakuutus, puolivakavat suunnitelmat ystävättärien kanssa yhteisen ison osakehuoneisten hankinnasta sitten eläkeiässä; siellä voimme katsoa toinen toistemme perään ja hankkia yhteisen kotiavustajan.

Turvallisempaa tehdä nyt paljon töitä ja kerätä turvaa vanhuuteen kuin laskea elämänsä miehen varaan tietäen, että esimerkiksi rintasyöpään sairastuminen on usein liian kova paikka miehelle - itse asiassa pelkkä vanheneminen tuntuu olevan liian kova paikka miehelle, koska nuorempaa pitää saada jo omassa viidenkympin villityksessä.

Kyllä se avainasia on toistensa kunnioitus, jos se toimii molemmin puolin niin suhde toimii.
Olen yli yhdeksän vuotta asunut yksin ja välillä tuntuu että tulen vastakin asumaan. Tietenkin toisessa pitää olla se jokin mikä mielyttää silmää ja korvaa ja kemiat pelaa. Itse vaan olen kokenut niin monta pettymystä että olen mieluummin yksin vaikka välillä onkin toisen ihoa ikävä);

Olen itse eron jälkeen (n. 15 v) ollut sinkkuna paria lyhytaikaista seurustelua lukuun ottamatta. Raha on ollut erittäin tiukilla, mutta ei ole tullut pieneen mieleenkään ottaa miestä rahan vuoksi. Tarjokkaita olisi ollut liiankin kanssa ja lupauksia vaikka mistä.

Mitäköhän vastaisin kysymykseesi. On sen verran laaja. Ensiksikin, ajattelen, että toisen kanssa pitää olla hyvä, tasapainoinen olo. Ei ristiriitoja (aina niitä on jonkin verran), ei mustasukkaisuutta (pieni kuuluu suhteeseen), pelkoa uskottomuudesta eli toiseen voisi luottaa kuin kallioon, toisen kannustamista ja tukemista, hyvää seksiä, yhteistä tekemistä eli molemmat osallistuvat esim. kotitöihin. Suhde pitäisi yksinkertaisesti olla sellainen, että siinä saa olla oma itsensä. Siinä se tuli. Eräs 30 vuotta onnellisesti aviossa ollut pariskunta sanoi ohjenuoraksi, että pitää kilpailla siitä, kumpi tekee toisen onnelliseksi eikä siitä, kumpi on oikeassa. Uskon, että tuossa on sen salaisuus. Ikävä kyllä, yleensä on niin, että yritetään alistaa ja muuttaa tosta eikä tueta toisen kasvua.

Olen korkeasti koulutettu ja huomannut ikäisissäni miehissä, että he esim. neuvovat, mihin minun pitää ajaa parkkiin ja millä tavalla jne eli pitävät naista ääliönä. Ei siis ihme, että mieluummin olen yksin kuin alistun tuollaiseen. Täydellistä miestä ei onneksi ole olemassa, en minäkään ole täydellinen, mutta kunhan olisi joku, jonka kanssa olisi suht hyvä olla. Yhdelle se "suht hyvä" on aivan toista kuin jollekin toiselle.

Mieluummin sinkkuna kuin suominaisen kaa.

Tahdon kaverin jääkiekkoa katsomaan, silitettäväksi ja rapsutettavaksi. Kuorsaava unikaverikin olisi hyvä.
Rahaa ei tarvitse olla kuin sen verran että mies elättää itsensä.Pitäisin miestä kuin kukkaa kämmenellä, jos seksiä saisi vähintään 3-kertaa viikossa, eikä peiton alla piilossa. Rakastan rooliasuja. Kalakaverikaan ei olisi pahitteeksi :)

Olen 24-vuotias nainen, jolla on ollut kaksi suurta rakkautta. Toinen niistä oli lyhyt, mutta räiskyvä rakkaus ja toinen vaikea ja pitkäkestoinen, mutta kumpaakaan en vaihtaisi pois. Haluaisin kysyä kaikilta täällä olevilta, että oletteko te koskaan olleet rakastuneita?

Itse tosiaan olen ollut nuo kaksi kertaa ja aion todellakin odottaa kolmatta. Nyt olen sinkku ja tämäkin on mahtavaa. Saa mennä ja tulla, roikkua baareissa ja ystävillä. Saan käyttää kaikki rahani Extempore-Pariisin matkaan, mutta se, etten enää koskaan rakastuisi. Ajatus on niin sitämätön, etten pysty edes ajattelemaan sitä. Eli siis vastaukseni on, etten minä ainakaan tarvitse mitään erikoista mieheltä, kunhan ollaan rakastuineita, eikä mitään "no toi Ville on ihan jees, ni voidaan sit vaikka tapailla".

Rakkautta ihmiset

vastaan että uskollisuutta ja rehellisyyttä.

Itse olen neljän lapsen yh.
Ja sanon että paljon parempi on ollut 10 vuottaasua lasten kanssa kuin entisen ex kanssa.
Vieläkin pirulainen koettaa häiritä aika ajoin elämäämme.Ei rakkauden tunnustuksin (mitä häneltä en haluakkaan) vaan ilkein viestein ja kommentein.
Se ihminen pilasi elämästäni osan,koska sain elää katsellen sen ajoittaista ryyppäilyä ja kamalaa viinapäätä.
Sain kärsiä hakkaamisesta ja haukkumisesta.Luulottelusta ja ties mistä.
Eron jälkeen meni vuosia korjatessa itsetuntoa ja tuntea että hei,eihän ne asiat olleetkaan kaikki minun vika,vaikka näin mies koetti kovasti väittää ja kylälle puhua.
Minulle miehessä riittäisi rehellisyys,huumorintaju,hellyys,ymmärtäväisyys ja positiivinen elämän katsomus.
Ja se ettei viinapäissään ala tappelua jauhamaan kenenkään kanssa.
Ulkonäkö ja raha on ihan sivuseikkoja.Vaan eipä sellaista miestä helpolla vastaan tule joten ns.yksin elo jatkukoon.
Hyvää Joulua kaikille.

Se mitä suhteelta odottaa on kumppanuutta, uskollisuutta ja tukea. Millään muulla ei loppujen lopuksi ole väliä, jos näitä ei löydy. Omien kokemusten pohjalta miehet kyllä vaativat näitä minulta, mutteivät koskaan tarjoa niitä minulle. Joten olen mielummin yksin. Miehet vaativat, että minun pitää olla aina tarvittaessa tukena vaikeissa tilanteissa, aina pitäisi olla tavoitettavissa eikä saisi nähdäkään muita ihmisiä tai olla muuta elämää. Pitäisi vain odottaa kotona puhelin kädessä sitä, että mies tarvitsee. Miehet itse kyllä lähtevät ilmoittamatta reissuilleen, ovat tavoittamattomissa ja erityisesti he tuntuvat katoavan, kun itse tarvitsisi sitä kumppanuutta ja tukea. Miehet vaativat kaiken, mutteivät anna MITÄÄN. Sinkkuna on parempi olla.

Minä olen eronnut nainen, miksi parempi yksinkuin...siksi, että mies(ei missään nimessä kaikki, en ainakaan usko) lopettaa luonnollisen hellyyden kun hurma on haihtunut!!!!Uskon, että ajattelet: onhan naisiakin samanlaisia...mutta nyt oli kysymys toinen. Itse menin toistamiseen 9 vuotta vanhemman miehen kanssa naimisiin ja luulin!!!tässä on mies joka tietää mitä nainen tahtoo...seksi ja seksualisuus ovat kaksi eri asiaa!!
Mies oli "kunnon mies" mutta yksin on siksi parempi, että ei tarvitse "rääkätä" miestä naisen kysymyksillä, koska sieltä ei tule vastausta???? Uskon edelleen siihen, että on olemassa miehiä jotka osaavat pitää naisestaan yhtä hyvää huolta kuin autoistaan tai ystävistään!!!
Olen kertonut hänelle kaikki toiveeni ja miltä minusta tuntuu kun ollaan yhdessä mutta yksin:(
En kaipaa timantteja ym. kaipaan tavallista arkea johon kuuluu pientä huomion osoitusta kuin alussakin!!

Tunnustan miettineeni tätä itsekin, ja sitä sivuten sitten sitä, miten huonosti asioiden tulee olla ennenkuin on 'lupa' luovuttaa? Kommentoikaa te siihen. Jos siis perusjutut on kunnossa, mutta parisuhteessa olemisesta on tullut ennemminkin kämppistouhua, niin kuinka toimia?

Olen seksuaalisesti aktiivinen nainen, ja miestäni viisi vuotta nuorempi. Hänellä on ollut yksi hairahdus, jonka jälkeen olimme pari viikkoa erillämme miettimässä, miten jatkaa - vai jatkaako ollenkaan. Päätimme vielä yrittää. Itse olen ollut uskollinen, mutta tapahtuneen jälkeen myönnän miettineeni syrjähyppyä. Se ei kuitenkaan tuntunut oikealta, ja on jäänyt tekemättä.

Taustaa senverran, että ennen tätä avoliittoa, olen ollut kertaalleen naimisissa - avioliitto päättyi, koska mies petti. Senkin jollain tavalla ymmärsin, koska olimme toistemme ensimmäisiä, enkä oikein jaksanut uskoa, että yksikään ihminen jättäisi kokemuksensa ns. yhden kortin varaan.

Suhde ei olisi toiminut pidemmällä tähtäimellä muutenkaan, - olimme mm. aivan liian nuoria aloittamaan 'vakavan' suhteen - , josta pääsemme alkuperäisen kirjoittajan kysymykseen. Mielestäni olennaista parisuhteen onnistumiselle on jonkinlainen samalla 'tasolla' oleminen - enkä tarkoita rahaa minäkään, vaan pikemminkin henkistä/sosiaalista pääomaa. Minä ainakin haluan kumppanikseni ihmisen, jolla on sosiaalisia taitoja - haluaa siis osallistua keskusteluun kyläillessä, tutustuu uusiinkiin ihmisiin arkailematta, mutta ei silti ole mikään pintaliitäjä, joka 'keräilee' ihmisiä. Ihmisen, jolla on mielipiteitä, jotka hän osaa myös perustella ja joista voi keskustella - ei fanaatikko, joka vetää herneet nenään heti kun toinen on erimieltä asiasta, - tai ihminen, joka myötäilee aina toisen puheita, tai ei osallistu sitten laisinkaan. Ihminen, jolla on hyvä itsetunto - ja huom! itsetunto ja itserakkaus on sitten TODELLAKIN kaksi eri asiaa!Ihminen, jonka kanssa voi yhtä lailla jutella tai olla hiljaa, eikä kumpikaan vaihtoehto tunnu väkinäiseltä, joka järjestää aikaa yhteisiin hetkiin, mutta muistaa samalla harrastaa itse esim. omien kavareidensa kanssa - yhdellä sanalla tiivistäen tasapainoinen voisi olla lähellä oikeata ilmaisua.

En missään nimessä väitä olevani helppo ihminen - olen itsepäinen, kunnianhimoinen, analyyttinen, ja usein myös sulkeutuva siinä mielessä, että tunnen tarvetta saada pohtia asioita ensin itsekseni, ennenkuin olen valmis niistä toisen kanssa puhumaan, jonkinlainen luottamuspala varmaan. Kun on ottanut siipeensä, sitä oppii varomaan ja valitettavasti vie aina kokemuksensa mukana seuraavaankin suhteeseensa. Ongelmia aiheuttaa myös seksin nälkäni, asia josta infoan kyllä suhteen edetessä hyvissä ajoin. Rakastan seksiä, mutta tyydytyksen saaminen ei ole helppoa, ja yleensä toinen väsähtää minulle liian aikaisin. Suhteen alussa suhtautuminen on positiivista - harva mies kai sanoo saavansa liikaa ainakaan oman suhteensa sisällä? - mutta ajan kuluessa toinen vain jääkin kanssani 'jälkeen'. Kun minun mielestäni voisimme vain 'harjoitella' enemmän, ja nauttia jo matkan varrella, jättäytyy toinen kuitenkin pois - koska ei halua "hyväksikäyttää" minua!

Viestin merkkirajat lienevät jo täynnä, joten valmistaudun vastauksiinne - myös niihin hyökkääviin, joita ilmeisesti jokainen tänne kirjoittava vain joutuu vastaanottamaan! :)

Ei tietenkään raha riitä. Jos pelkästään raha riittää, niin silloin kyse on nimenomaan rahasta, ei miehen riittävyydestä.

Ja mitä voit tuoda:

Rakkautta
Keskustelukumppanin
Luotettavuutta
Tukea, yhteiseloa, ollaan "me", enkä tarkoita että pitäisi olla 24/7 yhdessä.
Apua arjenaskareissa
Yhteisymmärrystä, seuraa, sielujen sympatiaa ja tietysti seksiä.

Vaikka aika turhaan kai listaan jos sulla on ollut oletuksena että raha riittäis.

Koska mulla on ajoittain todella pahaa masennusta ja pelkään, että se voi viedä multa vielä työkyvyn, enkä halua, että kukaan mies joutuu elämään tämän mun ongelman kanssa, niin en myöskään aloita suhteita kenekään kanssa. Kukaan ei tiedä tästä mun ongelmasta, sillä se ei näy mitenkään ulos päin. Olen hyvännäköinen, sosiaalinen, älykäs ja mukava ja ottajia olisi, mutten mä vaan voisi tehdä sitä kellekään, että toisin keskelle tätä helvettiä.

Rakkautta, hyväntuntuista kosketusta, molemminpuolista luottamusta, turvaa ja mahdollisuuden rakentaa perheen. Sen tunteen että joku oikeasti välittää.

Näitä minä saan omalta rakkaaltani, mutta en sinkkuna saanut..

Suhteet nähty,sinkkuna on helpompaa.

Todella parempi olla yksin kuin suhteessa missä mies juo, käyttäytyy moukkamaisesti, aliarvostaa, odottaa että pestään pyykit, laitetaan ruokaa. Lisäksi vahditaan mustasukkaisesti kaikkea. En tarvi sellaista elämääni, todella parempi olla yksin.

Hyvää seuraa, yhteistä aikaa ja tekemistä, yhdessä viihtymistä, hyviä keskusteluja, mukavia hetkiä, hyviä muistoja, rakkautta, hellyyttä, yhteisiä toiveita ja haaveita ja niiden tavoittelua, tukea, lohtua, iloa, rohkaisua, kumppanuutta, ilojen ja surujen jakamista, niitä hetkiä kun ei tehdä mitään vain vaan ollaan yhdessä ... noita saisi mies myös takaisin. Toki myös huonoja hetkiä tulee, mutta hyviä pitää hyvässä suhteessa olla reilusti enemmän. Kaikki aika ei tietenkään ole pelkää yhdessäoloa, vaan molemmilla tulee olla myös niitä omia juttuja ja vapaus toteuttaa itseään.

Miehenä käytän tuota myös. Ei ole mitään ongelmaa olla yksin. Mikäs tämä on "Jos raha ei riitä" Mitä helvettiä pidätkö naisia prostituoituina jotka ovat vaikka minkä sian kanssa jos vaan on rahaa?

Särähti silmään tuo sama juttu kuin muilla että rahan pitäisi jotenkin innostaa naisia kyllä jos haet prostituoitua ja kyllähän näitäkin naisia on joille miehen raha ja status on kaikki kaikessa. Osa naisista hakee miestä joka tietää kaiken ja taluttaa häntä ja hänen ei tarvitse tehdä mitään muuta kuin näyttää nätiltä ja levittää jalkansa aina välillä joko seksiin tai synnyttääkseen. Miehen pitää kuulemma olla vakaa kuin kallio ja varma kaikesta ja siihen riittää oman tutkimukseni mukaan paskapuheetkin jos ne kertoo vakuuttavasti. Itsellä on taas tuo totuus ja rehellisyys pääasiassa ja olen myös miehenä tunteet omaava erehtyvä ja välillä heikkokin joten tällaiset naiset kiertää minut kaukaa. Miehen pitäisi olla listat on monesti pitkiä ja hyvin ristiriitaisia. Mutta olen miehenä samaa mieltä parempi olla yksin kuin esim parisuhteessa jossa eletään vain naisen elämää on määräilevä siideriä kittaava materialistinen pettäjä narsistinen yms mielummin harrastan vakipanon kanssa seksiä ja elän muuten onnellisena elämääni omilla ehdoilla. M