talviloma

Hei,

Aloitin työt nykyisessä työpaikassa 12/2009, saanko talvilomaa tälle talvelle jo? Vai vasta 2012 talvelle?
3181
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Sulla on lomakertymää 4-5kk ajalta, eli 12/2009-04/2010. Näistä uutena työntekijänä varmaankin olet saanut 2pv per kk, eli 8-10pv. Jos et ole kaikkia käyttänyt kesällä, talveksi on jäänyt jotain?

Olen joo amatööri, joten korjatkaa mahdolliset väärinkäsitykset.

Äänestä

Hyvä muistisääntö; Talvilomaa kertyy kun ensin on kertynyt kesälomaa täydet 24 päivää.

Vuosiloman kertymistä tarkastellaan AINA ja kaikkialla ajanjaksolla 01.04 - 31.03 välisenä aikana.

Kun työsuhde on kestänyt yli vuoden ja LOMANMÄÄRÄYTYMISVUODEN loppuun mennessä = 31.03 mennessä niin talvilomaa alkaa kertyä.

Saadakseen siis talvilomaa talvelle 01.10.2010 - 31.03.2011 välisenä aikan on työsuhteen täytynyt alkaa ennen 31.03.2009.

Joten joulukuussa 2009 alkanut työsuhde ei vielä oikeuta saamaan talvilomaa tälle vuodelle

Äänestä

Tarkoitan, ettei se ole jokapaikassa itsestäänselvyys, vaan pikimminkin kiinni paikan "nnulkusta". Jos oikein onnaa, voit saada talvilomaa, vaikket sitä pykälien nimiissä saisikaan. Riippuu onko työnantajasi tervemielinen ja yhteistyökykyinen yksilö. Onnea ja hyvää joulua ja uutta vuotta ja mahdollista talvilomaa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Amatoori__ kirjoitti:

Hei,

Aloitin työt nykyisessä työpaikassa 12/2009, saanko talvilomaa tälle talvelle jo? Vai vasta 2012 talvelle?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu