Ongelma.

Elikkä, mulla on ongelma yhden pojan, -tai no, 20-vuotiaan miehen kanssa.

Tutustuin tähän poikaan, sanotaan häntä vaikka Jesseksi, suurinpiirtein 4 vuotta sitten koulussa. Ihastuin heti Jessen ainutlaatuiseen persoonallisuuteen ja huumoriin, oikeastaan voisi sanoa, että rakastuin palavasti heti. Niin vahvoja tunteeni olivat. En kuitenkaan tehnyt ikinä mitään mesen lisäämistä kummempaa, koska olin ujo ja Jesse seurusteli. Jesse kuitenkin teki itse aloitteen tutustua minuun koulussa, ja meistä tulikin ihan suhteellisen hyviä tuttuja.

Vuoden jälkeen Jesse vaihtoi koulua. Minä murehdin hetken, mutta pääsin asian yli ettemme koskaan enää ehkä näkisi. Jesse asuu viereisellä paikkakunnalla. Pääsin tunteistani yli, uusien miesten tultua kuvioihin. Silloin tällöin juttelimme Jessen kanssa mesessä, ja hän oli piristysruiskeeni huonoihin päiviini. Sai minut aina hymyilemään.

Vuosi sitten syksyllä aloimme jutella Jessen kanssa paljon mesessä öisin, meillä oli vähän sama elämänrytmi. Juttu luisti. Meille taisi kehittyä jotain "juttua." Jesse kirjoitteli kaikkia söpöjä pieniä vihjeitä ja olimme paljon yhteydessä. Pyysi mua heille jne. Tätä kesti joku 3 kuukautta melkein! Olin ihan taivaissa, vaikka en oikeastaan edes tiennyt mikä oli homman nimi. Näimme sitten yhdessä baarissa pitkästä aikaa, sovitusti. Ilta päättyi kuitenkin vahingossa panemiseen. Aamulla Jesse kuitenkin pussaili ja sanoi tykkäävänsä minusta ja kaikkea, lupasi soitella viikolla.

Ei oltu viikkoon tekemisissä sen jälkeen, niin aloin jo huolestua ja ihmetellä. Kysyin sitten ihan suoraan, että olinko joku pelkkä pano vai. Jesse sitten sanoi, että kyllä hän musta oikeesti tykkäs, mutta ei vaan ole seurustelutyyppiä. jesjes. Tietenkin olin vähän pettynyt, mutta esitin, että asia on ok ja yritin kuolettaa tunteeni. Sovittiin, että jatketaan kavereina.

Kyseltiin kuulumisia silloin tällöin, ja riideltiinkin kerran yhdestä ihan tyhmästä jutusta, josta seurasi kuukauden välirikko :D KUNNES viime keväänä herra alkaa taas lämmitellä mua. Jutella kokoajan mesessä ja kaikennäköistä. Ensin olin todella vittuuntunut, koska omat tunteeni pulpahtivat tahtomattakin esiin enkä pystynyt vastustamaan häntä vaikka kuinka yritin. Yritin kuitenkin ottaa kevyesti ja läpällä ja olla jutussa mukana ja katsoa mitä tapahtuu.

Nähtiin muutaman kerran. Kahtena kertana paikalla oli myös Jessen kavereita, ja yhden kerran menin heille "kahville" kello 2 yöllä. Vastustin Jesseä ihan viimeiseen asti, vaikka ajauduinkin nukkumaan hänen vieressään. Meno meni vähän kiihkeäksi, mutta onnistuin kuitenkin lopettamaan ajoissa.

Tämän jälkeen ei oltu hetkeen missään tekemisissä, noin kuukauteen, en itsekään ottanut häneen mitään yhteyttä. Ajattelin, että kun kerran olin jo kertonut tunteistani, niin nyt en sitä enää tee. Että antaa olla vain sitten. En rupea vinkumaan hänen peräänsä, vaikka mua sattuikin.

Ollaan nyt oltu ihan normaaleissa kaveriväleissä, olen esittänyt että, kaikki on hyvin. Vaikka oikeasti olen ikävöinyt häntä ja saanut ahdistuskohtauksia ja ollut ihan paskana tunteideni kanssa. Nyt tää Jesse on alkanut taas lämmitellä mua. voi vittu.

Mä en enää tiedä mitä tekisin. Mä sekoan. Haluaisin ihan aidosti olla Jessen kanssa vain kaveri, se riittäisi minulle ihan oikeasti, mutta en pääse ikinä tunteideni herraksi jos hän jatkaa tota! Lisäksi mietin todella mitä hän haluaa minusta? Mikä vittu tota jätkää vaivaa? Väittäisin, että en ole edes mikään helppo pillu. Jos 4kk jaksaa pelkässä mesessä jutella, niin luulisi, että saisi monta panoa baarista helpommalla.
Käyttääkö tää jätkä vaan hyväksi mua? Siksi, että joskus vuosi sitten tunnustin hänelle tykkääväni hänestä? Itse en edes tee paljon mitään hänen eteensä, olen oikein kunnon ihmissuhdelahna, tarkoituksella :D
Tää tekee mut hulluksi, salaa kuitenkin aina haluan, että hän ottaisi yhteyttä vaikka järjellä ajateltuna tiedän, että olisi melkein parempi katkaista välit kokonaan. En vain pysty luopumaan hänestä. Enkä voi ymmärtää, että hän käyttää minua hyväksi näin törkeästi, vaikka olemme niin hyviä kavereitakin. Tai ainakin olen luullut niin.
3431
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Olet lämmitettävä pillu. Et helpoin, mutta sellainen joka vedetään jalkaan kuin mummon kutomat villasukat kun oikeat pakkaset alkaa. Kun kevät saapuu niin ne lähtevät jalasta.

Jonkun on kerrottava sinulle vain se totuus näin julmasti että heräät.

"Enkä voi ymmärtää, että hän käyttää minua hyväksi näin törkeästi, vaikka olemme niin hyviä kavereitakin."

Hän käyttää sinua nimenomaan hyväksi.

Olet kiva kaveri pano. Suurentelet asiaa koska ihastuit häneen aiemmin ja kuvittelet että lämpimikseen puhuminen tekee teidän suhteesta "erityisen" baaripanoihin verrattuna. Teistä ei tule mitään sen kummempaa ja kidutat itseäsi.

Älä sekoa. Kun viillät tunteet vain poikki ja tajuat kuka ja millainen tämä Jesse on niin tajuat miten pienesti asiaa ajattelet. Katso ympärillesi. Siellä varmasti on paljon mielenkiintoisempia sekä aidompia ihmisiä kuin "Jesse".

Sinun olisi pitänyt viheltää peli poikki viimeistään tässä vaiheessa:
"Aamulla Jesse kuitenkin pussaili ja sanoi tykkäävänsä minusta ja kaikkea, lupasi soitella viikolla.

Ei oltu viikkoon tekemisissä sen jälkeen, niin aloin jo huolestua ja ihmetellä. Kysyin sitten ihan suoraan, että olinko joku pelkkä pano vai. Jesse sitten sanoi, että kyllä hän musta oikeesti tykkäs, mutta ei vaan ole seurustelutyyppiä. jesjes. "

Älä ole yhtä typerä kuin niin moni nainen on.
Veikkaan myös että Jesselle "hyvä kaveri" on eri juttu kuin sinulle.

Olisi aika herätä.

Äänestä
  • jep, itsekin tänään koin jonkinasteisen herätyksen koko homman suhteen kun luin tuon itsekirjoittamani tekstin. olen selkeästi tullut huijatuksi ja hyväksikäytetyksi. ainuttakaan kyyneltä se jätkä ei multa enää ansaitse. parempi vaan alkaa kattella ympärilleen ja väistellä karikkoja jatkossa.

    Äänestä

Jaahas. Taas näitä naisia, jotka "vahingossa ajautuvat" sänkyyn. LOL

Äänestä

Kommentoi aloitusta


omenapastilli kirjoitti:

Elikkä, mulla on ongelma yhden pojan, -tai no, 20-vuotiaan miehen kanssa.

Tutustuin tähän poikaan, sanotaan häntä vaikka Jesseksi, suurinpiirtein 4 vuotta sitten koulussa. Ihastuin heti Jessen ainutlaatuiseen persoonallisuuteen ja huumoriin, oikeastaan voisi sanoa, että rakastuin palavasti heti. Niin vahvoja tunteeni olivat. En kuitenkaan tehnyt ikinä mitään mesen lisäämistä kummempaa, koska olin ujo ja Jesse seurusteli. Jesse kuitenkin teki itse aloitteen tutustua minuun koulussa, ja meistä tulikin ihan suhteellisen hyviä tuttuja.

Vuoden jälkeen Jesse vaihtoi koulua. Minä murehdin hetken, mutta pääsin asian yli ettemme koskaan enää ehkä näkisi. Jesse asuu viereisellä paikkakunnalla. Pääsin tunteistani yli, uusien miesten tultua kuvioihin. Silloin tällöin juttelimme Jessen kanssa mesessä, ja hän oli piristysruiskeeni huonoihin päiviini. Sai minut aina hymyilemään.

Vuosi sitten syksyllä aloimme jutella Jessen kanssa paljon mesessä öisin, meillä oli vähän sama elämänrytmi. Juttu luisti. Meille taisi kehittyä jotain "juttua." Jesse kirjoitteli kaikkia söpöjä pieniä vihjeitä ja olimme paljon yhteydessä. Pyysi mua heille jne. Tätä kesti joku 3 kuukautta melkein! Olin ihan taivaissa, vaikka en oikeastaan edes tiennyt mikä oli homman nimi. Näimme sitten yhdessä baarissa pitkästä aikaa, sovitusti. Ilta päättyi kuitenkin vahingossa panemiseen. Aamulla Jesse kuitenkin pussaili ja sanoi tykkäävänsä minusta ja kaikkea, lupasi soitella viikolla.

Ei oltu viikkoon tekemisissä sen jälkeen, niin aloin jo huolestua ja ihmetellä. Kysyin sitten ihan suoraan, että olinko joku pelkkä pano vai. Jesse sitten sanoi, että kyllä hän musta oikeesti tykkäs, mutta ei vaan ole seurustelutyyppiä. jesjes. Tietenkin olin vähän pettynyt, mutta esitin, että asia on ok ja yritin kuolettaa tunteeni. Sovittiin, että jatketaan kavereina.

Kyseltiin kuulumisia silloin tällöin, ja riideltiinkin kerran yhdestä ihan tyhmästä jutusta, josta seurasi kuukauden välirikko :D KUNNES viime keväänä herra alkaa taas lämmitellä mua. Jutella kokoajan mesessä ja kaikennäköistä. Ensin olin todella vittuuntunut, koska omat tunteeni pulpahtivat tahtomattakin esiin enkä pystynyt vastustamaan häntä vaikka kuinka yritin. Yritin kuitenkin ottaa kevyesti ja läpällä ja olla jutussa mukana ja katsoa mitä tapahtuu.

Nähtiin muutaman kerran. Kahtena kertana paikalla oli myös Jessen kavereita, ja yhden kerran menin heille "kahville" kello 2 yöllä. Vastustin Jesseä ihan viimeiseen asti, vaikka ajauduinkin nukkumaan hänen vieressään. Meno meni vähän kiihkeäksi, mutta onnistuin kuitenkin lopettamaan ajoissa.

Tämän jälkeen ei oltu hetkeen missään tekemisissä, noin kuukauteen, en itsekään ottanut häneen mitään yhteyttä. Ajattelin, että kun kerran olin jo kertonut tunteistani, niin nyt en sitä enää tee. Että antaa olla vain sitten. En rupea vinkumaan hänen peräänsä, vaikka mua sattuikin.

Ollaan nyt oltu ihan normaaleissa kaveriväleissä, olen esittänyt että, kaikki on hyvin. Vaikka oikeasti olen ikävöinyt häntä ja saanut ahdistuskohtauksia ja ollut ihan paskana tunteideni kanssa. Nyt tää Jesse on alkanut taas lämmitellä mua. voi vittu.

Mä en enää tiedä mitä tekisin. Mä sekoan. Haluaisin ihan aidosti olla Jessen kanssa vain kaveri, se riittäisi minulle ihan oikeasti, mutta en pääse ikinä tunteideni herraksi jos hän jatkaa tota! Lisäksi mietin todella mitä hän haluaa minusta? Mikä vittu tota jätkää vaivaa? Väittäisin, että en ole edes mikään helppo pillu. Jos 4kk jaksaa pelkässä mesessä jutella, niin luulisi, että saisi monta panoa baarista helpommalla.
Käyttääkö tää jätkä vaan hyväksi mua? Siksi, että joskus vuosi sitten tunnustin hänelle tykkääväni hänestä? Itse en edes tee paljon mitään hänen eteensä, olen oikein kunnon ihmissuhdelahna, tarkoituksella :D
Tää tekee mut hulluksi, salaa kuitenkin aina haluan, että hän ottaisi yhteyttä vaikka järjellä ajateltuna tiedän, että olisi melkein parempi katkaista välit kokonaan. En vain pysty luopumaan hänestä. Enkä voi ymmärtää, että hän käyttää minua hyväksi näin törkeästi, vaikka olemme niin hyviä kavereitakin. Tai ainakin olen luullut niin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu